NATO-jäsenyyden piti tuoda Baltian maille ja Puolalle turvallisuuden tunnetta.
Miksi nämä maat nyt sitten pelkäävät enemmän kuin koskaan - niin paljon, että suorastaan rukoilevat maaperälleen amerikkalaisten ja brittien tukikohtia?
Onneksemme Suomessa emme ole puoleksikaan noin pahassa paniikissa.
NATO-jäseninä ehkä olisimme?
Miksi nämä maat nyt sitten pelkäävät enemmän kuin koskaan - niin paljon, että suorastaan rukoilevat maaperälleen amerikkalaisten ja brittien tukikohtia?
Onneksemme Suomessa emme ole puoleksikaan noin pahassa paniikissa.
NATO-jäseninä ehkä olisimme?
Vastaukset 87
Vanhimmat
Yksinkertaisuudessaan, Natoa ei edes olisi olemassa ellei näitä päättömiä uhkia onnistuttaisi luomaan. Pelottelu näyttää vaan toimivan. Turvallisuus näyttää olevan melko kaukana kun kokoajan joku uhkailee jostain, tosin näitä uhkailuja ei huomaa kukaan muu kuin iltapäivälehdet, Suomen hallitus, ja kourallinen Suomessa asuvia Natorottia. Nato levittäytyy juuri näillä olemattomilla uhkakuvilla, jotenkin ironista että järjestö, joka mainostaa itseään rauhan liikkeenä, onkin kaiken epävakauden ja konflikstien takana. Tämä ei ole silti mikään uusi kuvio.
Koko tarinasi on avuton trolli !
Koittaist ystävä hyvä keksiä edes hiukan asiantynkää.
Täysin tarpeeton ja asiaton aloitus.
Joo o, sitten täällä on joku Joxanem äänessä, heitä pätevää vasta argumenttia jos kykenet?
esim. tämä: "31. maaliskuuta 2015 Reuters kertoi Yhdysvaltain armeijan ryhtyvän kouluttamaan Syyrian kapinallisia sotimaan sekä hallitusta että ISIS:tä vastaan. Tavoitteena oli kouluttaa 5000 miestä. Samana päivänä kerrottiin, että Yhdysvallat oli käyttänyt yli 140 miljardia dollaria Afganistanin "jälleenrakennukseen" ja että summasta 66 miljardia oli mennyt Pentagonille. Kongressin pyynnöistä huolimatta Pentagon ei ollut toimittanut tietoja siitä minne rahat olivat menneet. Pentagonin mukaan oli vaikeaa löytää kuitteja 45 miljardin dollarin sekalaisista menoista."
Oleellinen on myös yhden USA:n hallintoon vaikuttavan edustajan näkemys, että USA:n TARKOITUKSELLINEN idea on ollut Irakista alkaen vähintään 50 vuoden sota Lähi-Idässä. - Tuo taisi olla loistokirjassa Pentti Sainio: Armeijan hukatut miljardit (2016).
Asian ymmärtämiseksi kannattaa selvittää se, miten maailman todelliset vallanpitäjät lisäävät rahaansa eli valtaansa, jolla voivat toteuttaa maailmanhallintaansa (global governance).
Natoa moni aikuinenkin kannattaa ihan tosissaan.
Ei siinä mitään mutta millä perustein: uskoen, että Venäjä on Neuvostoliitto pienoiskoossa. Ja uskoen, että liittoutumalla sotilaallisesti Suomi liittyy Länteen, ainoaan oikeaan kulttuuripiiriin. Ikään kuin kyse olisi nuorisojengin sosiaalisuudesta... Ja ikään kuin Länsi ei olisi koskaan pettänyt Suomea ( on pettänyt aina hyvin pahasti.)
Siis USA-joukkueen takana olevat todelliset vallanpitäjät (kuten Vatikaanin tiedustelupalvelu, Karen Hudesin mukaan muiden tiedustelupalveluiden käskijä ja lähde monille CIA-johtajavalinnoille viime aikoina) jätetään tutkimatta.
Suomen hallitus haluaa käytännössä auttaa jenkkejä rikastumaan. Ei lopettamaan sotia tms. Jenkkien jatkuvat sodat ovat heidän "oikeutuksensa" miehittää niitä maita, joihin heidän rikkauksien kahmimisensa liittyy.
Lisäksi sotilaille on kivaa päästä pätemään, seikkailemaan ja hyville palkoille.
Tutki USA:n hallinnon sekaantumista huumekauppaan Afganistanissa.
Sehän räjähti jenkkien tultua korkeammalle tasolle kuin ennen Talibaneja.
Mitä jos rahaa omaisuutta (= palkat luontaisedut lahjukset yms.) saisi sitä vähemmän mitä korkeampaan asemaan pääsisi? Niin että esimerkiksi komissaarit saisivat yhteensä kohtuullisen työsuhdeasunnon lisäksi korkeintaan 2000 e? - Ongelma on vain, ettei tuntemiamme lahjuksia ja muuta korruptiota systemaattisesti antavia organisaatioita ole kriminalisoitu eikä niitä haluta häiritä.
NATO+FAKTAT
1.+Sota+Venäjän+ja+Naton+välillä+on+ydinsota.
Asian+ovat+sanoneet+ääneen+venäläiset+viimeiset+20+vuotta.+Se+on+heidän+strateginen+päätelmänsä+ja+se+myös+pitää+paikkansa.+Natolla+ei+ole+tavanomaisia+joukkoja,+joiden+avulla+se+kykenisi+pysäyttämään+venäläiset+joukot.+Venäjä+ei+tosin+edes+aio+käyttää+tavanomaisia+joukkoja,+jos+Nato+käy+sotaan+sen+kanssa.+Se+käyttää+koko+arsenaalinsa+ja+kuten+Kiina+hiljattain+ilmoitti,+se+liittyy+myös+tällaiseen+sotaan+-+Venäjän+rinnalla.
2.+Nato-Suomessa+on+10-12+ydinaseiskun+kohdetta.
Asian+kertoi+Venäjän+puolustusministeriön+kakkosmies+YLE:n+tv-haastattelussa+parisen+vuotta+sitten.+Tämä+tarkoittaa+sitä,+että+jos+Suomi+on+Natossa+ja+sen+ja+Venäjän+välille+syttyy+sota,+Suomessa+tussahtaa+seuraavan+puolen+tunnin+sisään+runsaat+kymmenen+ydinpommia.+Laskeskelin+itse,+että+ainakin+viisi+suurinta+kaupunkiamme+katoaa+asukkaineen+taloineen+noin+niinku+aluksi.
3.+Nato-jäsenyys+tulee+kalliiksi.
Ennen+kuin+natolaiset+pääsivät+niskan+päälle+myös+tiedostusvälineissä,+julkaistiin+useita+selvityksiä+ja+tutkimuksia+Nato-jäsenyyden+kustannuksista.+Jokaisessa+todettiin+puolustusmenojen+kasvavan+vähintään+sadoilla+miljoonilla.+Jo+nyt+suomalaisten+maanpettureiden+Nato-reissut+maksavat+meille+miljoonia+euroja+ja+esimerkiksi+kertausharjoituksiin+ei+riitä+rahaa,+koska+ne+tuhlataan+natolaisupseerien+masturbaatiomatkoilla+Nato-harjoituksiin.
4.+Nato-jäsenyys+romahduttaa+maanpuolustustahdon.
Kenraali+Gustav+Haglundin+keskeisiä+argumentteja+Nato-jäsenyyttä+vastaan+oli+ja+on+se+tosiasia,+että+jokaisessa+Nato-maassa+maanpuolustustahto+on+romahtanut.+Se+on+fakta.+Yhdessäkään+asevelvollisista+ei+edes+puolia+saada+palvelukseen,+jos+edes+on+asevelvollisuutta+olemassa.+Eestin+puolustuministeriön+ilmoituksen+mukaan+siellä+saadaan+palvelukseen+kutsutuista+peräti+48%+riviin.+Juuri+siksi+Suomen+pitäisi+Eestin+mukaan+hoitaa+Eestin+ilma-+ja+meripuolustus+ja+kuulua+Natoon.+Nato-maissa+uskotaan,+että+joku+muu+aina+hoitaa+puolustuksen,+kun+kerran+on+se+Nato.
5.+Nato-jäsenyys+rappeuttaa+armeijamme.
Jo+nyt+on+nähtävissä+kuinka+Suomen+armeija+rapautuu+järkyttävää+vauhtia.+Koska+maanpetturikenraalit+ovat+päättäneet,+että+heidän+tehtävänsä+on+palvoa+ja+palvella+ulkomaalaisia,+liikenevät+rahat+käytetään+ilmavoimiin+ja+niiden+Nato-leikkeihin+ympäri+Eurooppaa.+Sensijaan,+että+rahaa+käytettäisiin+maavoimien+kehittämiseen,+Suomen+puolustamiseen,+450+miljoonaa+hujahti+siihen+että+suomalaiset+kenraalit+saivat+kokoustella+natolaisten+kanssa+ja+suomalaiset+sotilaat+seikkailla+kymmenen+vuotta+Afganistanissa,+Naton+alaisena+tykinruokana.
Lyhyesti+sanottuna;+Nato-jäsenyys+on+sotilasstrateginen+virhe+ja+maanpuolustuksellinen+katastrofi.+Se+on+vaihtoehdoista+kallein,+kehnoin,+hitain+ja+huonoin+kaikilla+mittareilla.+Se+varmistaa+suomalaisten+tuhon+mahdollisessa+sotatilanteessa.+En+ymmärrä+miten+kukaan+voi+kannattaa+sellaista.
Kuvitelmat+siitä+kuinka+natolaiset+saapuvat+sankoin+joukoin+pelastamaan+suomalaisia+sodan+syttyessä+ovat+yhtä+realistisia+kuin+ukrainalaisten+päiväunoset.+Paitsi+että+jos+olemme+Natossa+ja+sota+alkaa,+täällä+posahtaa+kymmenen+ydinpommia+ennen+kuin+ehditään+paskalla+käydä.
Huvittavinta+on+tietenkin+se,+että+nykyisistä+Nato-jäsenistä+kiimaisimpia+sodanlietsojia+ovat+entiset+Varsovan+liiton+maat,+jotka+vain+kolme+vuosikymmentä+sitten+varustautuivat+hyökkäämään+länsimaihin.+Niiden+historia+selittää+moisen+käytöksen.+Ne+ovat+aina+olleet+orjia,+ulkomaalaisten+kynnysmattoja,+ja+ne+ovat+aina+hävinneet+sotansa,+toisin+kuin+me.+Nyt+maanpetturiupseeristo+ja+selkärangattomat+paskansyöjäpoliitikkomme+haluavat+meistä+samanlaisia.
Ymmärrän,+että+natolaista+harmittaa+tosiasioiden+tunnustaminen+ja+esille+tuominen.+Ydinpommitus+ei+ole+sitä+mitä+natolainen+masturbaatiofantasioissaan+haluaa+kuvitella.+Se+nyt+kuitenkin+on+jääkylmä+fakta.+Se+ei+ole+mielipide,+sitä+ei+kysytä+meiltä,+se+on+Venäjän+virallinen+tulkinta+ja+linjaus+asiasta.
Koomista+onkin+se,+että+viimeaikoina+Nato-jäsenyyttä+on+alettu+perustella+sillä,+että+Nato-joukot+hyökkäävät+jokatapauksessa+suursodassa+Suomeen,+jos+emme+ole+Naton+jäsen.+Senkin+pitäisi+jo+kertoa+jokaiselle+mitä+roolia+Natossa+Suomelle+on+kaavailtu.+Kyllä,+me+olisimme+ja+olemme+jo+nyt+Naton+suunnitelmissa+pelkkä+taistelumaasto,+joka+uhrataan+asukkaineen+päivineen+ja+jossa+se+suurin+tuho+saadaan+aikaiseksi.
Eri+asia+on+tietenkin+se,+jos+katsoo+ettei+suomalaisilla+ole+niin+väliä.+Suomen+puolustusvoimien+johtoon+pesiytyneet+natolaiset+ovat+ilmeisesti+tehneet+jo+sen+linjauksen,+että+sotatilanteessa+suomalaiset+siviilit+ja+valtaosa+sotilaistakin+saa+kuolla+ja+maa+tuhoutua+taistelukenttänä,+kun+he+muna+jäykkänä+lentelevät+muiden+natolaisten+kanssa+taivahan+sinessä+hekumansa+huipulla.
Haha, aivan mahtavaa tekstiä!
NATO JA VIHOLLINEN
Putinin vierailun yhteydessä tämä reima entinen KGB-hitman sanoi, että jos Suomi on Natossa niin se on sitten slobojen vihollinen, tai jotain sellaista. Suomalaismedia meni aivan sekaisin. Ukko perkele uhkailee. No ei. Suomalaiset ala-arvoisen ammattitaidottomuuden omaavat natolaiset toimittajatylleröt, pikku natoheidit ja ulkopoliittiseninstituutin nöyrät palvelijat eivät oikein ole kartalla. Mikä se sinänsä ole ihme. Suomalaisten toimittajien ammattitaito on romahtanut viimeisen 10 vuoden aikana pohjamutiin samaa tahtia kuin mediakin on vajonnut jätelietealtaiden pohjille.
Katsotaanpa mitä ne LÄNSIMAISET ja muut ovat kirjoittaneet Naton ja Venäjän suhteista. Merkille pantavaa on se, että LÄNSIMAISET KIRJOITTAJAT tai muutkaan eivät ole hiiviskelleet perseenreikäpusikoissa suomalaisten selkärangattomien "toimittajien" tavoin.
Jos Naton pääsihteeri ja joukkojen komentaja ovat sanoneet ääneen, että Venäjä on Naton vihollinen ja amerikkalaiset kenraalit ovat sanoneet saman, lienee aika selvää, että jos Suomi on Natossa, mekin olemme Venäjän vihollisia ja Venäjä sitten vetää asiasta omat johtopäätöksensä ja kuten entinen Venäjän puolustusministeriön kakkosmies totesi jo 2014 syksyllä YLEn haastattelussa: Suomessa on 10-12 ydiniskun kohdetta.
Ei tämä ole mitään "uhkailua" tai "pelottelua". Asia vain on niin. Natolaiset eivät vain tykkää tosiasioista, koska ne osoittavat täysin yksiselitteisesti heidän argumenttinsa täydeksi paskapuheeksi. Nato jäsenyyden myötä maamme turvallisuus heikkenisi saman tien. Mahdollisessa sotatilanteessa tuhomme olisi vuoren varma. Lisäksi, ja mitä todennäköisimmin, suomalaiset ja Suomi ajautuisivat nykyistakin enemmän sekaviin ja epämääräisiin sotiin ympäri maailmaa, sotiin joilla ei ole Suomen kanssa mitään tekemistä. Afganistanin kymmenen vuoden sotaretki on malli esimerkki. Mitä vittua me siellä sodimme??
Hattu päästä ja kumarrus! Edes joku yrittää tosissaan pitää maamme puolia. TODELLA HIENOA ja kiitos.
Kun+itse+olin+Suomen+PUOLUSTUSVOIMISSA+tiedettiin,+että+itärajan+takana+oli+noin+300+000+ukkoa,+neuvostoeestiläiset+mukaan+lukien,+lähtökuopissa.+Sallassa+oli+kokonainen+spetsnaz-prikaati,+3500+miestä,+sekä+maahanlaskujoukkoja+ja+helikopteriprikaati.+Ilmatilaloukkauksia+oli+noin+pari+viikossa,+koska+neukut+testailivat+ilmapuolustusjärjestelmäämme.+Silloiseen+leikkiin+kuului,+että+emme+käynnistäneet+koko+syteemiä,+koska+tiedettiin+että+juuri+siihen+pyrittiin:+laukaisemaan+järjestelmä+ja+selvittämään+se+elektronisen+tiedustelun+avulla.
Samoin+toimittiin+meripuolustuksessa,+kun+Neuvosto-Eestin+Paldinskista+sauhusi+sotalaiva+suoraan+kohti+Helsinkiä+täydellä+vauhdilla.+Suomalainen+botski+meni+vastaan,+heiluteltiin+käsiä+ja+neukkupaatti+meni+kotiin.+Siihen+verrattuna+tilanne+oli+sangen+rauhallinen,+aina+viimeaikoihin+saakka.+Uusi+kylmä+sota+alkoi+puhaltaa,+kun+Yhdysvallat+huomasi+olevansa+kusessa.+Se+oli+ja+on+kusessa+suurvaltapoliittisesti,+koska+EU+rakoilee+ja+uhkaa+hajota+sen+hallinnasta,+ja+se+on+kusessa,+koska+sen+talous+lepää+velkailmapallojen+varassa.
Paljon+mainostetun+liuskeöljyn+ja+kaasun+varannot+osoittautuivat+vuonna+2013+UCLA:n+tutkimuksessa+noin+60-80%+yliarvioiduiksi+ja+niiden+esiin+kaivaminen+paljon+kalliimmaksi+kuin+oli+ilmoitettu,+ympäristötuhoista+ja+pohjavesien+saastumisesta+puhumattakaan.+Ensimmäiset+suuret+liuskeöljyn+ja+kaasun+tuottajat+ovatkin+jo+menneet+konkurssiin.+Tänä+vuonna+kuudenneksi+suurin+hakeutui+itse+konkurssiin.
Yhdysvallat+on+kusessa.+Liittovaltiolla+on+velkaa+yli+19+000+miljardia.+Yksityistalouksilla+on+velkaa+yli+23+000+miljardia.+Federal+Reservillä+on+ongelmaluottoja,+lainoja+ja+takauksia+noin+172+000+miljardia+(Ricksman+et+al.).+Dollarilla+ei+ole+enää+katetta,+se+leijuu+täysin+uskon+varassa.+Reaalitalous+sakkaa,+itseasiassa+reaalitalous+ja+teollisuustuotanto+ovat+seisseet+jo+vuosia+(siksi+öljyn+ja+raaka-aineiden+hinnat+ovat+alhaalla)+ja+ainoa+talouskasvu+on+spekulatiivisen+finanssikuplan+laskennallista+paisuttelua,+velkarahalla.
EU+on+stagnaatiossa+sekin.+Maat+on+velkaannutettu+finanssipelureiden+tahdon+mukaisesti,+mutta+reaalitalous+seisoo+kuin+pilaantunut+vesi.+Pankit+ovat+velkaa.+Ihmiset+ovat+velkaa.+Tilanne+on+jokseenkin+sama+kuin+USA:llla+ja+jokseenkin+samojen+pelureiden+toimesta:+pankit,+finanssispekulantit+ja+"suursijoittajat"+ovat+rohmunneet+kansallisvarannot+taskuihinsa+velkavivulla.+Sveitsi+irrotti+franginsa+eurosta+jo+kaksi+vuotta+sitten.+Sen+olisi+pitänyt+pistää+hälyytyskellot+soimaan.+Miksi+Sveitsi+ei+halua+oman+valuuttansa+olevan+sidoksissa+euroon?+Koska+euro+leijuu+sekin+ilmassa.
Samaan+aikaan+BRICS-maat+ovat+päässeet+tilanteeseen,+jossa+ne+eivät+enää+tarvitse+länsimaita,+jos+tosipaikka+tulee.+Eri+arvioiden+mukaan+Intiassa+ja+Kiinassa+on+jo+nyt+600+miljoonaa,+jopa+yli+miljardi+kuluttajaa,+joiden+ostovoima+on+eurooppalaisella+tasolla.+Se+tarkoittaa+sitä,+ettei+niiden+tuotanto+ole+enää+riippuvaista+amerikkalaisista+ja+eurooppalaisista+kuluttajista.+Ne+eivät+ole+enää+riippuvaisia+länsimaisesta+finanssijärjestelmästä,+koska+ne+ovat+irtautuneet+dollarista.+Intian,+Kiinan+ja+Venäjän+nykyinen+ankkurivaluutta+on+yuan,+Kiinan+kultakantaan+sidottu+valuutta.+Ja+toisin+kuin+lännessä,+Kiinan+ja+Venäjän+valtiot+ovat+todellakin+ostaneet+kultaa,+sitä+metallia,+viimeiset+3-6+vuotta.+Lännessä+suurin+osa+kultakaupastakin+on+spekulatiivista+"kultavoucherien"+kauppaa,+jonka+arvo+on+moninkertainen+lännessä+olevan+kullan+määrään.+Eli+sekin+on+vain+finanssipelurien+kupla,+lännessä.
Koska+dollari+ja+euro+tullaan+devalvoimaan+rajusti+velkojen+puolittamiseksi,+talousromahdus+on+väistämätön.+Vuoden+2008+finanssikriisi+oli+pikku+rykäisy+tulevaan+verrattuna.+Jo+nyt+moni+EU-maa+valmistautuu+tilanteeseen+ja+katselee+kaiholla+BRICSin+suuntaan.+Unkari,+Slovakia,+Tsekki+ja+moni+muu+on+jo+sanonut+ääneen+tuumailevansa+Exitiä.+Tätä+USA+ja+EU+eivät+halua.+Ne+haluavat+pitää+EU:n+kasassa,+vaikka+voimakeinoin.
Pitikö sen sitten tuoda turvallisuutta, asiahan on täysin päinvastainen. Sen näkee kaikki.
Onko nimesi 'kaikki? Todellisuudessa jäsenyys on suojannut Baltian maita samalta kohtalolta kuin mitä Georgia koki!
Miksi Baltin maat haluavat mailleen nimellisen patalojoonan Natosta??!! EI ole kyse siitä, että pystyvätkö Baltiassa olevat joukot ESTÄMÄÄN miehityksen!
Niiden olemassaolo ja paikan päällä olo TAKAA SEN, että jos Venäjä hyökkää rajan yli se joutuu tulitaisteluun Nato-joukkojen kanssa ja on ilmisodassa mm. USA:n kanssa ILMAN NATOAKIN!
Venäjä voi mahdollisesti vallata Baltian maat, mutta silloin se aloittaa jotakin sellaista, jonka tien päässä on Venäjän OMA TUHO!
Myös Putte tietää tämän vaikkei asia ole Venäjän Tiltuille kirkastunut!
Plussa, älä ihan tosi jaksa enään. Eikö jo hävetä?
Enemmän niissä maissa pelättiin silloin, kun niitä miehitti neuvostoarmeija ja salainen poliisi kävi hakemassa kenet halusi.
Sellaisen ajan kokeneet eivät varmaankaan halua sen toistuvan. Sano sitä pelkäämiseksi, jos haluat.
Menneisyyden varjollako Eurooppa sitten miehitetään, Sekö sitten on sinusta oikeutettua? Naurettavaa vedota aina muinaishistoriaan ja sulkea silmänsä nykyhetkeltä.
Eurooppaa ei miehitetä. Jos Virossa on yksi pyydettu pataljoona niin on naurettavaa puhua miehityksestä. Samaa henkilöä ei häirinnyt laisinkaan neukkujen miehitys, jolloin sotilaita oli maassa divisioonatolkulla!
Entäs Saksa?
Nyt mailla on sentään mahdollisuus pyytää apua ja saada sitä tarvittaessa. Suomi taas on ilman jäsenyyttä ja avunsaantiin ei ole mitään takuita tositilanteessa.
Niin mitä apua?
Niille avunanto sopimuksilla ei ole muuta virkaa, kuin perseen pyyhkimisessä..
todellisessa kriisitilanteessa ja jokainen maa ajattelee vain omaa etua. Aivan samoin EU-maatkin ajavat vain omaa etua pakolaiskriisissä.
Juurikin niin.
Kuvaavaa on, että Suomessa iltapäivälehtien lööppien ykkösuutisiksi kelpaa mahdollinen huomisen sää.
No news, good news,
Ei kiinnosta Natot ja kytyt sitten alkuunkaan.
Totuus on, että jos olisimme Naton jäsen ja sota syttyisi Venä
jän ja lännen välille, olisimme me vain muutaman tunnin suupala jommalle kummalle osapuolelle, emme mitään muuta. Koittakaa nyt hyvät ihmiset ajatella järjellä, jos sitä on vaikka hitunenkin! Ajatelkaa ja laskekaa rajamme pituutta suuren Venäjän kanssa.
Ainut turva meille on olla ystävä Venäjän kanssa, sillä se takaa meille rauhan ja vaurauden.
Sitähän kokeiltiin 'kultaisella 70-luvulla' suomettumiskaudella ja mihin se johti?
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
>>mutta henkisesti katastrofi<<
Niinpä ja sinusta tuon huomaa selvästi.
Joopa joo taas, mitä jos koitettaisiin uusiksi vaikka 2000-luvulla! Menettäisikö siinä jotain?
Natoon ja äkkiä! Eälämä on paljon jännempää kun kiristetään tilanne äärimmilleen ja pelätään että vetypommi tippuu päähän!
JOS Suomi olisi ensi-iskun kohde NIIN VENÄJÄ OLISI TOISEN ISKUN KOHDE!
Myös Putte tietää tämän eikä vetypommeja puolin ja toisin pudoteta!
NATO-jäsenyys toi Baltian maille ja Puolalle turvallisuuden tunnetta. Yhteenkään natomaahan ei ole koskaan hyökätty.
Miksi Venäjä nyt sitten pelkää enemmän kuin koskaan - niin paljon, että suorastaan paniikissa lisäävät puolustusmenoja? Jos jossakin maassa on tuhat Naton sotilasta niin onko se todellinen uhka Venäjälle vai tekosyy asetehtaille?
Onneksemme Suomessa emme ole puoleksikaan noin pahassa paniikissa kuin Venäjä.
NATO-jäseninä ehkä olisimme vielä enemmän turvassa.
Natomaahan ei ole hyökätty? Aika huono yleistieto sulla.
No kerro ihmeessä?
Valehtelet!
Natomaa on hyökänny kahteen Natomaahan..
Ja toiseksi hae se Fakta ihan ite!
Sitä löytyy..
Ja yksi ei natomaa on hyökännyt natomaahan, Falklannin sota.
Falkland kuuluu niin sanottuihin merentakaisiin itsehallintoalueisiin eikä siten suoraan osa Britanniaan.
Britannia muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista.
Ei Baltian maissa pelätä, eikä Puolassa....pelkoa levittävät maitten hallinnot jotka antavat aivan väärän kuvan todellisuudesta?
Tämä on suunniteltua ja ohjelmoitua toimintaa joka palvelee läntistä...jenkkien laajempia hankkeita? Pitää muistaa että aseteollisuus jenkeissä etsii jatkuvasti uusia konflikteja ja nyt viime aikoina on Baltia katsottu antoisaksi kohteeksi ja valitettavasti siihen kuuluu myös Suomi?
Vastahan siellä tehtiin galluppi jonka tulos oli että pelätään Venäjän miehitystä. Ja siksihän näitä vitun joukkoja sinne viedään joilla pitäisi pelkoa vähentää.
Ja huom. baltian maat maksavat tämän lystin, eivät ne sinne ilmaiseksi mene.
Mun mielestä tää on jenkkien aseteollisuuden bisnes,
Alappa itse tekemään aseita jos se on niin hyvä bisnes.
Äläkä kuvittelekaan että Yhdysvalloilla olisi joku monopoli aseiden valmistukseen. Niitä valmistetään suurissa määrin myös Euroopassa, Venäjällä ja Kiinassa.
"Ei Baltian maissa pelätä, eikä Puolassa....pelkoa levittävät maitten hallinnot jotka antavat aivan väärän kuvan todellisuudesta?"
Jos OMA maasi olisi elänyt 50 vuotta kurjuudessa ja ankeudessa neukkujoukkojen mihittämänä ja saanut samalla luontaisetuna kaikki kommunismin lisukkeet, kuten vankileirit, ylisuuret armeijan ja poliisin sekä köyhyyden, niin mitä mahtaisit ITSE tuumailla asioista!
Sinusta ei, 18 karaatin Venäjän Tiltuna ja kivikovana stallarina, ole mitään asiaa puhua Baltian maiden ja Puolan kansojen nimissä! Sin ähän juuri tuollaiseen poliisivaltioon pääsystä haaveilet!
Tyypillistä sille menolle oli se, että esim. kun vuoden 1940 KGB surmasi niskalaukauksilla Katynissa 26.000 puolalaista upseeria niin 50 vuotta kansalle valehdeltiin ja väitettiin tekoa saksalaisten tekemäksi! Todellisen tekijän Puolan kansa tiesi koko tuon ajan! Vasta Gorbtsov myönsi 1990 teon tekijäksi Stalinin KGB:n!
Usa on valehdellut kansalleen koko olemassaolonsa ajan, ja murhannut miljoonia viattomia naisia ja lapsia kautta maailman. Ja miksi, hajota ja hallitse agenda on vaan niin syvällä geeneissä.. Ja resursseja on haalittava keinolla millä hyvänsä, että "hyvin voivan" suurvallan kulissit pysyisivät pystyssä.
Maailma olisi sodaton jos joku pyyhkisi Usan kartalta, valitettavaa mutta totta.
Muistaisit nyt kääntää sen toisenkin sivun siitä historiankirjastasi.
"Maailma olisi sodaton jos joku pyyhkisi Usan kartalta, valitettavaa mutta totta."
TODELLISUUDESSA maailma olisi sodaton ilman Venäjää ja tämä on TOTTA!
Plussa, nyt luulisi jo hävettävän?
Gallupit on pelkkää markkinoini kikkailua millä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.
Puola liittyi Naton jäseneksi 1999 ja Baltian maat 2004. Varsin pitkään tilanne olikin aika stabiili.
Muutoksen toi Krimin anneksio ja Ukrainan sota ja Venäjän rooli niissä. Nämä järkyttivät Euroopan rajojen muuttumattomuuteen tuudittuneiden rauhaa.
Venäjä ei ole vielä tehnyt liennyttävää aloitetta Krimiltä alkaneen myrskyn laannuttamiseksi.
Krimin palautumista Ukrainalle en usko. Luottamusta herättäviä toimia silti tarvitaan puolin ja toisin. Näyttää siihen Sauli Niinistökin viitanneen.
Onko Nato tuonut rauhaa esim. ranskaan , ja belgiaan..?? No ei !!!!
Mamut vihaa natoa, ja se tietäisi levottomuuksia, ja terroriuhan myös suomessa
, jos natoon liityttäisiin
Kaikki jostuu sinun mielestäsi natosta....
"Aamiainen maistui pahalta. Siihen oli varmaan sekoitettu vähän natoa."
"Mamut vihaa Natoa"
Väittäisin, että mamuille Nato on yks hailee, varsinkin maissa, joissa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Yksilötasollahan he eivät joudu siihen mitään panostamaan.
Kriisien tapahtuessa sodasta puhumattakaan heistä monet livistäisivät muualle.
2000.n Naton sotilaan osasto Suomeen sopivasti hajautettuna, niin ei Venäjä taatusti hyökkää. Ja jos hyökkää tuon jälkeen , niin ei sen jälkeen enään koskaan:)
Mitä vittua teet jollain 2000 sotilaalla sodassa! Oletko plussa tosiaan noin jälkeenjäänyt? Tollanen kourallinen pullapoikia löydään haudan lepoon viidessä minuutissa jos tosi paikka tulee! Siinä ei paljon Natolaput kauluksissa auta!
Haha, niimpä.. Nää 2000 sotilasta paleltuu kuoliaaksi Suomen pakkasissa jo puolessa tunnissa! Eikä Venäjän tarvitsisi tehdä mitään!
Suostuuko ne 2000 vierasmaalaista solttua Suomen intin näkkileipää ja hernekeittoa syömään ja tupakkapalkalla korvessa rämpimään, olisi kerrassaan hauska ajatusleikki.
Ilman muuta, hernekeitto on hyvää. Palkat niillä on paljon kovemmat kuin sinulla.
"Mitä vittua teet jollain 2000 sotilaalla sodassa!"
Tiltu ei tunnu ymmärtävän näitä asioita??!! EI ole kyse siitä, että pystyvätkö Baltiassa olevat joukot ESTÄMÄÄN miehityksen!
Niiden olemassaolo ja paikan päällä olo TAKAA SEN, että jos Venäjä hyökkää rajan yli se joutuu tulitaisteluun Nato-joukkojen kanssa ja on ilmisodassa mm. USA:n kanssa ILMAN NATOAKIN!
Venäjä voi mahdollisesti vallata Baltian maat, mutta silloin se aloittaa jotakin sellaista, jonka tien päässä on Venäjän OMA TUHO!
Myös Putte tietää tämän vaikkei asia ole Venäjän Tiltuille kirkastunut!
Kunnon brittisolttu ei mokomaan siirtomaahan lähde, ellei ole vähintään 5000 punnan kuukausiliksaa, hanhenmaksapalleroita ja wienerschnitzeliä päivittäin sekä vähintään kaksi alkuasukasta reppua ja leiribideetä kantamassa.
Hyville palvelijoille hän voi heittää juomarahana pari tupakkaa, kunhan muistavat herroitella häntä asiaankuuluvasti Yes Sir!
Kyllä khakinkahisuttajalle saa Fish and Chips kelvata.
Kenttäpuucee taitaa tosin mennä ylitse Albionin pojan kestokyvyn.
Mahtavaa, teistä kumpikaan ei ole hajullakaan asiasta. Goose Greenissa olisi tainnut itsellänne tulla äitiä ikävä.
Ihmettelen silti, että balttteja ei pelkkä jäsenyys sotilasliitossa riittänyt rauhoittamaan, vaan todella piti rukoilla ulkomaisia divisioonia saapumaan.
Entä kun tämäkään ei riitä mieliä rauhoittamaan?
Askel pitemmälle olisi ilmeisesti pysyvien tukikohtien vaatiminen. Sitten niihin ydinaseita.
Sitten takeet, lupaukset ja vannomiset siitä, että sotilasliitto on ikuinen.
Jo Pate Väyrynen totesi, että Neuvostoliitto on ikuinen! Muistatko?
"Ihmettelen silti, että balttteja ei pelkkä jäsenyys sotilasliitossa riittänyt rauhoittamaan"
SINÄ ihmettelet, MUTTA et ole kokenut 50-vuoden neukkumiehitystä?! Siinä meni kahden sukupolven elämä hukkaan ankessa poliisivaltiossa! Jos olisit SEN kokenut niin et ihmettelisi!
Ei tuonut turvallisuuutta vain pelkoa.Baltian maat Ja Puola elävät pelon alla miehitysvallan alla nämä maat ovat joutuneet amerikkalaisen sotilassaappaan alle.Maiden yhteiskunnat elävät jatkuvan painostuksen ja terrorin alla.
Toveri Bäckman on huvittava ja unohtaa, että Baltian mat ja Puola elivät vielä hetki sitten OIKEAN MIEHITYKSEN ALLA! Maassa oli neukkusotilaita pataljoonan sijasta divisioonatolkulla. Samalla tuli tutuksi salainen poliisi, vangitsemiset ja sensuuri!
Pataljoonalla jenkkejä ei ole mitään yhtymäkohtia tuohon aikaan!
Viro, Latvia, Liettua, Puola, Bulgaria, Romania eivät luota NATO:on. Siksi ne ovat solmineen kahdenkeskisen puolustussopimuksen USA:n kanssa.
Katsotaan, mikä tilanne on 30-vuoden paasta.
Olishan sekin vissiin jännää, mutta puheen alla oleva keissi on varmasti selvä alle kolmen vuoden päästä.
Talouspakotteet murjovat Euroopan taloutta (Venäjä osana sitä), jenkit haluttomina sitoutua pitkäjänteiseen kriisiin ovat höllänneet ohjaksia ja keksineet uuden uhkakuvan.
Muistaako kukaan kuinka vain pari vuotta sitten Iranista ja sitten Syyriasta leivottiin sellaista?
"Talouspakotteet+murjovat+Euroopan+taloutta+(Venäjä+osana+sitä),+jenkit+haluttomina+sitoutua+pitkäjänteiseen+kriisiin+ovat+höllänneet+ohjaksia+ja+keksineet+uuden+uhkakuvan"
Talouspakotteet+eivät+todellakaan+'murjo'+Eurooppaa,+koska+Venäjän+kaupan+osuus+on+merkityksetön!+Suomella+se+oli+12/2015+vain+5+%+ja+pakotteet+koskivat+siitäkin+vain+pientä+osaa.+Muilla+EU-mailla+se+on+yleensä+Suomea+pienempi!
SEN+SIJAAN+pakotteet+MURJOVAT+pahasti+Venäjää+ja+muistuttavat+kansalaisia+joka+päivä+siitä,+mitä+pikku-Putte+on+tehnyt!
Sotakiima.
Muistin virkistämiseksi. 2.12.1823 yhdysvaltain presidentti Monroe julisti opin, (joka nykyään pitäisi olla pakollisena oppiaineena jo alaluokilla) jolla yhdysvallat määritti asemansa maailman politiikassa.
Silloinen presidentti Monroe, määritti yhdysvalllat on oikeutettu puuttumaan kaikkiin asioihin koko Amerikan mantereella.
Presidentti Kennedy laajensi 1962 Monroen oppia koskemaan, niin Kuubaa, kuin Neuvostoliittoakin.
Suomalaiset eivät ole alkuunkaan paniikissa, toisin kuin esimerkiksi pelotellut puolalaiset.
Tämä huolimatta 1500 kilometrin yhteisestä rajastamme Venäjän kanssa, jollaista Puolalla ei ole ollenkaan.
Myös Ruotsi tärisee sykkyrässä takanamme, että katsookohan ne jo Gotlannin saarta "sillä silmällä"?
"Tämä huolimatta 1500 kilometrin yhteisestä rajastamme Venäjän kanssa, jollaista Puolalla ei ole ollenkaan."
Haepa kartta ja huomaat olevasi jälleen kerran väärässä!
NATO faktoja:
1. NATO on uhka
2. NATO on perseestä
PIOLUEETTOMUUS faktoja:
1. PUOLUEETTOMUUS on uhka
2. PUOLUEETTOMUUS on perseestä
Puolueettomuudesta ei ole aikoihin puhuttukaan. Kylmän sodan aikoihin se merkitsi, ettei poliittinen johtomme arvostellut suurvaltojen toimia ja kommentteja.
Tänä päivänä sanoisin, että emme me ihmeen puolueettomia ole, jos pidämme omaa puoltamme. Suomen puolta.
Varmasti nizzalaisia vtuttaa koko Nato.
On aika huvittavaa, että terrorismia ITSE kannattava Valkeakosken Tiltu heittäytyy tulkitsemaan Nizzan asukkaiden ajatuksia?
Terrorismista kärsii kaikki. Venäjältä on mennyt ISIS-järjestön riveihin jo 5.000 taistelijaa. Osa on palannut kotimaahansa valmiina uusiin tekoihin!
Nato-järjestön tavoite on auttaa jäseniään SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN SATTUESSA!
Mistään terrorismin vastaisesta taistelusta maiden sisällä ei Nato vastaa vaikka Valkeakosken Tiltu yrittää näin itsepintaisesti väittää! Sitä varten on kullakin maalla oma poliisi ja turvallisuuselimet!
Tiltu mielellään esittää Venäjän olevan immuuni terrori-iskuille vaikka ISIS pudotti venäläisen matkustajakoneen matkustajineen Siinailla!
NATO elää menneessä.
Nykyisyys on Nizzan kaduilla.
Nato tuo kuolemaa, kärsimystä, tuhoa.
Terrorismista kärsii kaikki. Venäjältä on mennyt ISIS-järjestön riveihin jo 5.000 taistelijaa. Osa on palannut kotimaahansa valmiina uusiin tekoihin!
Nato-järjestön tavoite on auttaa jäseniään SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN SATTUESSA!
Mistään terrorismin vastaisesta taistelusta maiden sisällä ei Nato vastaa vaikka Valkeakosken Tiltu yrittää näin itsepintaisesti väittää! Sitä varten on kullakin maalla oma poliisi ja turvallisuuselimet!
Tiltu mielellään esittää Venäjän olevan immuuni terrori-iskuille vaikka ISIS pudotti venäläisen matkustajakoneen matkustajineen Siinailla!
Ranskan pääministeri Vallskaan ei pystynyt enää sanomaan mitään miten Ranska ja Nato kukistavat terrorismin vaan se sanoi että ranskalaisten tulee elää terrorismin kanssa.
Ranska ei luota Natoon.
Eikä kuulukaan luottaa, koska terrorismin hoito kuuluu Ranskalle itselleen!
Mistään terrorismin vastaisesta taistelusta maiden sisällä ei Nato vastaa vaikka Valkeakosken Tiltu yrittää näin itsepintaisesti väittää! Sitä varten on kullakin maalla oma poliisi ja turvallisuuselimet!
Iltalehti+paljastaa,+että+NATO+onkin+meidän+reserviläisten+ja+varusmiesten+vihollinen.
NATOssa+esimies+saa+tapattaa+yksiköstään+oli+se+joukkue,+komppania,+pataljoona,+prikaati,+divisioona+20+%.
Sen+jälkeen+sille+esimiehelle+alistetaan+täydennystä+ja+taas+se+saa+tapattaa+20+%.
putlerin pikku .I. lutkuttaja ei edusta reserviläisiä, tai varusmiehiä, latva-D:n papereilla. Joten pidä stnan punapeikko turpasi kiinni. IMHO.
EI+paljasta+vaan+Valkeakoksen+Tiltu+sepittää+moisen+valeen+omassa+päässään!+Natossa+on+sääntönä,+että+omia+joukkoja+on+säästettävä!
Sen+sijaan+Venäjällä+on+sääntö,+että+kun+joukmko-osaston+tappiot+on+100+%+niin+komentaja+saa+uuden+jhengin!
Valkeakosken+Tiltu+EI+ITSE+OLE+reserviläinen+vaan+suuntautuu+lähinnä+Venäjän+armeijaan!
Terrorismin torjunta EU:n alueella ei kuulu millään tavalla Natolle. Natoa ei mainita missään päätason julkaisuissa EU:n terrorismin vastaisessa strategiassa. http://www.consilium.europa.eu/fi/policies/fight-against-terrorism/
Nato on kollektiivinen puolustusliitto, jonka tarkoituksena on turvata jäsenmaidensa vapaus ja turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin Pohjois-Atlantin sopimukseen sekä YK:n peruskirjaan nojautuen.
Tiltut saisivat opetella matransa hieman tarkemmin.
Nyt+on+paljastunut+että+Sauli+Niinistö+on+ottanut+käyttöön+Suomen+armeijassa+USA:n+armeijan+ja+NATO:n+20+%:n+miestappiot.
Niinistön+400.000+reserviarmeijasta+se+tietää+80.000+reserviläisen+luolemaa+PÄIVÄSSÄ.
Puolustusvoimien+arvion+mukaan+pelkästään+yksi+taisteluosasto+kärsii+satojen+miesten+tappiot+vuorokaudessa.
Kovissa+taisteluissa+taisteluosaston+tappiot+saattavat+nousta+vuorokaudessa+jopa+20+%:n+rivivahvuudesta.
... ja mahdollisen aseellisen konfliktin alkaessa ... "Elävät Kompassit" kaatuvat ensimmäisenä, hekumoimaansa "Friendly Fireen", jopa linjonen takana ... jääden nimettömänä, vailla sankarivainajan kunniaa, perse pystyssä paskatunkioon.
TIRSK.
Anarkomarko+ei+oikein+osaa+laskea+ja+suhteellisuuden+tajukin+hukkuu+tekstintuotoksen+massaan.++I918+punapakolaisten+ja+suomalaisten+Amerikan+siirtolaisten+kuolleisuus+Neuvostokarjalassa+oli+ainakin+50%.+Jos+Suomi+olisi+miehitetty+niin+veikkaisin,+että+täällä+olisi+noin+2,5+etnistä+suomalaista+tällä+hetkellä+jäljellä.
Baltian kuparirosvot kilpailevat, kuka pelkää eniten.
Eiköhän se Venäjä ole suurin pelkääjä jutuista päätellen?