Voitko joku Kristinuskovainen kertoa!?

1.Miksi Jeesus ristinnaulattu!
2.Mistä syystä ihmiset olivat syntisiä!?

Kiitos.
16700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

1. Jeesus kärsi synnin, sairauden,kivun, köyhyyden, kirouksen ja rangaistuksen puolestamme. Hän kärsi sitä ristillä.
2. Jumala antoi ihmisille vapaan tahdon, jota hän kunnioittaa. Ihmiset käänsivät selkänsä Jumalalle ja siksi joutuivat syntiin ja kuolemaan. Kaikki hyvä on Jumalassa, mutta ihmistä petettiin (paholainen petti) ja ihminen päätti jättää hyvän ja ottaa pahan, koska luuli että se olisi parempi. Synti on tottelemattomuutta ja epäluottamusta Jumalaan.

Jeesus pelasti ihmiset synnistä olemalla täysin kuuliainen ja kantamalla meidän syntimme puolestamme.
Meidän tarvitsee vain vastaanottaa pelastus ja olemme taas osallisia Jumalan hyvyydestä, anteeksiannosta, terveydestä, siunauksesta, viisaudesta, rikkaudesta ja kaikesta hyvästä.

Jos haluat vastaanottaa pelastuksen jonka Jeesus toi, rukoile tämä ääneen:
Jeesus, uskon että kärsit puolestani ristillä. Tunnustan sinut Herraksi, pelasta minut. Anna anteeksi syntini. Kiitos. Aamen.

(Raamattu sanoo että jos sinä suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi että Jumala herätti hänet kuolleista, sinä pelastut. Paavalin kirje roomalaisille 10:9-11).

Jos haluat kuulla lisää,kysele!

Äänestä
  • Mutta kyllähän toki kaikkivaltias jumala olisi voinut hoitaa ihmisten synnit pois ilman ristiriipuntaa! Koko kärsimys oli siis turhaa. Onko Jeesus (=Jumala) masokisti?

    Äänestä

  • aatami kirjoitti:

    Mutta kyllähän toki kaikkivaltias jumala olisi voinut hoitaa ihmisten synnit pois ilman ristiriipuntaa! Koko kärsimys oli siis turhaa. Onko Jeesus (=Jumala) masokisti?

    Tämä kysymys on minuakin mietityttänyt. Miksi jumala antaisi ainoan poikansa kuolla vain siksi, että voisi herättää hänet taas kuolleista syntistäkin syntisemmän ihmiskunnan tähden?

    Äänestä

  • Silvialidor kirjoitti:

    Tämä kysymys on minuakin mietityttänyt. Miksi jumala antaisi ainoan poikansa kuolla vain siksi, että voisi herättää hänet taas kuolleista syntistäkin syntisemmän ihmiskunnan tähden?

    Hyvä kysymys tuokin, mutta en oikeastaan tarkoittanut ihan sitä.

    Tarkoitin, että miksi Jeesuksen ylipäänsä piti kärsiä? Jumalahan olisi voinut hoitaa asian kuntoon sormia napsauttamalla. Jeesus olisi voinut käydä opettamassa ja saarnaamassa jne, ja hävitä sitten vaikka savupilven pössähdyksellä.

    että Jeesus messiaskandidaattina ei täyttänyt tehtäväänsä, jolloin seuraajat kehittivät aivan uuden opin:perisynnin jonka vallasta ihminen pääsee vain jumaluhrin kautta joksi Jeesus nyt alettiin selittää.
    Jos on olemassa kaikkivaltias jumala hän ei tietysti tarvitse uhrimenoja tai muutakaan antaakseen luoduilleen anteeksi näiden epätäydellisyyden.
    Näin tultiin oppiin jossa jumala -osaksi- tulee ihmiseksi ja sitten tappaa tämän osan itsestään voidakseen antaa anteeksi itse synniksi määrittelemänsä asiat ja pelastaakseen ihmiset itse määrämältään rangaistukselta.

    Äänestä

  • ateisti-45 kirjoitti:

    ymmärrän sen jotenkin näin:

    Nuo "synniksi määritellyt" asiat ovat useimmiten vain synnin seurausta.

    Siis "synti" eli "huti meno" aiheutti välirikon. Siis ihminen rikkoi yhteyden itsensä ja Jumalan välillä. Ja tämän yhteyden korjaamiseksi Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa. Siis ongelma ei mielestäni ole epätäydellisyys, vaan paremminkin yhteyden puuttuminen.

    Jumalan anteeksi annossa on siis kysymys sovinnon tekemisestä ihmisen kanssa ja pallo on ihmisellä, sillä hän on valmistanut tien tähän sovintoon.

    Miten ihmeessä olet saanut yksinkertaisen asian noin monimutkaiseksi? En todellakaan tajua teitä ateisteja. (hymy)

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

    ja kappalekin ei voi olla kokanaisus!!!

    Toiselta sanotan "kaikkivaltias Jumala",
    ja,
    Toiselta sanotan,
    "Siis ihminen rikkoi yhteyden itsensä ja Jumalan välillä. Ja tämän yhteyden korjaamiseksi Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa."

    Muista myös>

    1. Moos. 7:23
    Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa.
    ---

    Oliko tämäkin sovinnon tekeminän "Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot"!

    En ymmärtä!?

    Äänestä

  • seiska kirjoitti:

    Joh 3:16

    Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

    ---
    Toisalta sanotan "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon"
    ja toisalta sanotan "Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot,"!?

    Äänestä

  • neo (K.Akkaya) kirjoitti:

    Mooseksen kirja on vanhaa testamenttia ja evankeliumi Johanneksen mukaan uutta testamenttia.

    Tuon vanhan testamentin aikaan ihminen oli vastuussa synneistään suoraan Jumalalle, mutta koska Jumala oli hyvä, niin hän armahti ihmisen lähettämällä Jeesuksen sovittamaan syntimme.

    Äänestä

  • neo (K.Akkaya) kirjoitti:

    ja kappalekin ei voi olla kokanaisus!!!

    Toiselta sanotan "kaikkivaltias Jumala",
    ja,
    Toiselta sanotan,
    "Siis ihminen rikkoi yhteyden itsensä ja Jumalan välillä. Ja tämän yhteyden korjaamiseksi Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa."

    Muista myös>

    1. Moos. 7:23
    Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa.
    ---

    Oliko tämäkin sovinnon tekeminän "Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot"!

    En ymmärtä!?

    1.Moos.7:23 "Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot" tapahtui ennen Jeesuksen syntymää. Jeesuksen syntymän kautta voimme tehdä sovinnon.

    Jumala antoi alunpitäen ihmiselle valinnanvapauden, tämä ei kumoa Jumalan kaikkivaltiutta, se oli Jumalan tahto.

    Äänestä

  • neo (K.Akkaya) kirjoitti:

    ja kappalekin ei voi olla kokanaisus!!!

    Toiselta sanotan "kaikkivaltias Jumala",
    ja,
    Toiselta sanotan,
    "Siis ihminen rikkoi yhteyden itsensä ja Jumalan välillä. Ja tämän yhteyden korjaamiseksi Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa."

    Muista myös>

    1. Moos. 7:23
    Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa.
    ---

    Oliko tämäkin sovinnon tekeminän "Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot"!

    En ymmärtä!?

    Niin muista kaikki se kärsimyksen määrä jota maa päällään kantaa ihmisen tekojen tähden. Kurkkaapa tonn jos mietit tätä viimeisintä onnettomuutta.

    http://www.seismo.helsinki.fi/fi/ydinkoevalvonta/nukes/nukes.htm

    Ateisti 45 voit kysyä tästä enempi tästä Nooan kertomuksesta, sillä hän pystyy paremmin kertomaan miten kertomukset on liitetty kokonaisuudeksi kyseisesä kohdassa. (jollei ole kurkkua täynnä kyseistä aihetta)
    Minä en siihen kykene. Enkä lähde myöskään inttely kampanjaan veden paisumus kertomuksen takia. Ottaen huomioon että monella on surua tulvan takia niin sitä suuremmalla syyllä pitäis pidättäytyä määrätynlaisista kommenteista. Mutta yhden kohdan minä löysin jossa on lupaus, sitä voi jokainen tutkia itse. Ja lisäksi yksittäisiä jakeitten selittelyä kaipaat niin vapaa-ajatteliat ovat kunnostautunet siinä. (Löytyy netistä.) Itse olen tutkinu ja tulen tutkimaan raamatua eri kokonaisuuksista kooten ja voin myöntää, että netti viestinnällä en pyri sitä toisille tyrkyttämään. Raamatun joutuu jokainen tutkimaan itse ja valintansa myös tekemään itse.

    20 Ja Nooa rakensi alttarin Herralle ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä ja kaikkia puhtaita lintuja ja uhrasi polttouhreja alttarilla.
    21 Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
    22 Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.

    "http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1105684078785&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=1. Moos. 8:1&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=FinRaam&mod3=KJV

    Äänestä

Vastaan esin jälkimmäiseen kysymykseen (2):

Jumala siis loi Adamin (tai Aatamin) omaksi kuvakseen paratiisiin ja teki hänelle vaimon Eevan. Mutta hyvää ei voi olla ilman pahaa; Paratiisissa oli puu josta Adamin ja Eevan ei ollut lupa syödä hedelmiä. Kuitenkin käärme (paha) houkutteli heidät syömään ja näin he rikkoivat Jumalan käskyä (synti) ja heidät karkotettiin Paratiisista. Ihmisille annettiin vapaa tahto ja mahdollisuus tehdä parannus.

Ihmiset ovat syntisiä vain jos he rikkovat Jumalan tahtoa (lakia); kuitenkin huomioonottaen sen, että, jos he rikkovat tietämättä laista, heidät myös tuomitaan laista riippumatta. Tuntemalla lain tunnet tien Jumaluuteen (täydellisyyteen), mutta koska yksikään ei ole täydellinen, he myös tällöin, vaikkakin tahtomattaan, rikkovat lakia ja siten ovat syntisiä.

Tässä kohtaa tuleekin kysymys nr.1: Kun kaikki Jumalan profeetat tuli torjutuksi, niin Jumala lähetti Jeesuksen, poikansa maailmaan. Hänetkin torjuttiin, mutta kuollessaan ristillä hän sovitti syntimme. Kuollessaan Jeesus huudahti: "Jumalani, Jumalani, kuinka sinä minua näin kirkastat, kuinka minun osakseni saa tulla tällainen kunnia!"

Tässä voisi käyttää pientä käytännön vertausta: Olet töissä vaikka firmassa x ja työnantajasi on Pate, rikot jotain arvokasta töissä (teet syntiä) ja työnantajasi Pate (Jumala) saattaisi vetää tästä pahasti herneen nenäänsä, niin sitten hyvä vakuutusyhtiö (Jeesus) tulee ja korvaa aiheuttamasi vahingon (sovittaa syntisi) ja Pate on tyytyväinen (Jumala on armollinen ja hyvä). Vanhan testamentin ajoilla tätä "vakuutusta" ei vielä ollut, joten ihminen sovitti itse syntinsä suoraan Jumalalle.

Äänestä
  • ...se paha pääs sinne paratiisiin?

    Äänestä

  • mut mites... kirjoitti:

    ...se paha pääs sinne paratiisiin?

    Jumala loi sen sinne. Jumala ei halunnut meistä Hänen orjiaan vaan antoi meille mahdollisuuden valita, kehittyä (Jumalan hyvyys); tuntea hyvän ja pahan, ilon ja surun.

    Äänestä

Ihmisellä on pahuus sydämessä, ja toiseen vastauksena on ihmisen pahuuden takia, sovitukseksi uskovien edestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

neo (K.Akkaya) kirjoitti:

1.Miksi Jeesus ristinnaulattu!
2.Mistä syystä ihmiset olivat syntisiä!?

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu