Uhrihalkeama

Kansallismaisemaan päätynyt häävieraamme ei ollut valinnut hääasukseen Ascotin perinteistä ilotalokonseptia, vaan feresin, eli henkselimekon, jonka ilmaantuminen kyläkuvaan herätti kiinnostusta niin poikkitaiteellisesti kuin kulttuurihistoriallisesti.

Koli vaaramaisemissaan otti hänet avosylin vastaan, nosti korkeuksiin kuin laulavan linnun tai kaukana salamoivan taivaan. Ja jossain juhlahumun helmoissa hän polvistui niin monet kerrat ruinatulle uhrihalkeamalle ja pudotti sinne jotain. Vaikka ei saisi.

Kello on puoli viisi ja hotellihuoneessa kaikki hyvin.

(Hihitystä)
16200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Näkymän lumoama häävieraamme sulautuu aamuun valoon kuin se olisi uskonnollista tai muuten hengellistä kokemuspiiriä kaikessa sen yksityiskohtaisessa arkkitehtoonisuudessa. Valo nousi ja se laski. Maailma sykki kuin yksi sydän.

Onneksi tässä lafkassa on vedenkeitin, sillä kuka nyt murukahvia pussista suuhunsa kaataa.

( Reps )

Äänestä
  • Luonnon kauneuden vavahduttama henkilöitymä näkee etäisyyden olevan olennainen osa kokemusta. Kaikkeen on pitkä matka. Järven pinta on kuin sinistäkin sinisempää samettia, vihreä vihreämpää kuin raha ja pilvet hailakan vaaleanpunaista lapsenutua. Mihinkään ei yltä. Oli vain tajuttava, että on itse samaa maisemaa.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

  • Tietysti voisi poistua tästä kokemuksesta ja ottaa tilalle jotain arkisempaa, kuten yleismarinan siitä ja tästä yksityiskohdasta ulkoisessa läheismaisemassaan. Tie siinä on helppo kulkea, koska se on loputon.

    Vain unohtamalla yksityiskohdat näkee kokonaisuuden, fiktiivinen primadonnamme pohti hörppäistessään jo kolmatta makeaa kahvikuppostaan.

    Toisinaan hänestä tuntui siltä, että hänen hiuksensa olisivat raskaat ja raajat ällistyttävän keveät.

    ( Reps )

    Äänestä

  • Luolasukeltaja kirjoitti:

    Tietysti voisi poistua tästä kokemuksesta ja ottaa tilalle jotain arkisempaa, kuten yleismarinan siitä ja tästä yksityiskohdasta ulkoisessa läheismaisemassaan. Tie siinä on helppo kulkea, koska se on loputon.

    Vain unohtamalla yksityiskohdat näkee kokonaisuuden, fiktiivinen primadonnamme pohti hörppäistessään jo kolmatta makeaa kahvikuppostaan.

    Toisinaan hänestä tuntui siltä, että hänen hiuksensa olisivat raskaat ja raajat ällistyttävän keveät.

    ( Reps )

    Kansallisruno

    "Kimmeltävä kaukainen
    sormi alaston tuo vettä halkoo
    Vääjäämättä entää kuin lintu valkoinen
    taitaa nousta, pesään lentää."

    ( Naurua )

    Äänestä

  • Luolaprimadonna kirjoitti:

    Kansallisruno

    "Kimmeltävä kaukainen
    sormi alaston tuo vettä halkoo
    Vääjäämättä entää kuin lintu valkoinen
    taitaa nousta, pesään lentää."

    ( Naurua )

    Kansallisrunossamme on hienoinen eroottis-myyttinen vivahde. Ehkä kaikki tämä luonnon läheisyys ja luonnonläheisyys hamosineen ja aikamatkailuineen on luonut sille otollisen tilan puhjeta kukkaan.

    Eihän mikään ole kauniimpi näkyä, jossa kastehelmi kiikkuu terälehdellä putoamaisillaan. Värit ovat yhtä vahvat kuin ovat elämän lumoavat tuoksut.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

  • Luoladonna kirjoitti:

    Arkipäiväistäessäni eroottisen hotellivieraamme, tulen asettaneeksi hänet mukavalla tuolille kansallismaisemaan eteen. Valkoinen kylpytakki on rennosti auki paljastaen naiseuden etu- ja paraatipuolen lähes täysin. Hänen huulensa tuoksuvat kahvilta ja silmissä on kirkas katse. Näkevä katse.

    Jostain syystä tuolissa retkottava kansallisaarre hieroo etusormella alahuultaan. Hiukset ovat vähän siellä sun täällä valtoimenaan kuin ukkospilven kieppuvat juuret.

    Kansallisromantiikkaa

    ( Hihitystä )

    Äänestä

  • Luolaromantikko kirjoitti:

    Itseäni on aina kiinnostanut tämän siirtymävaiheen seurannan kolmas näkökulma. Idea on siinä, että suljetussa kokemuksessa siirrytään itse kokijaan ja aineellistetaan tämä poissulkien tämän kokema ympäristö. Eli synnytetään kokemuksen katselija.

    Ihanan monitasoista.

    ( Naurua )

    Äänestä

  • Luolasukeltaja kirjoitti:

    Itseäni on aina kiinnostanut tämän siirtymävaiheen seurannan kolmas näkökulma. Idea on siinä, että suljetussa kokemuksessa siirrytään itse kokijaan ja aineellistetaan tämä poissulkien tämän kokema ympäristö. Eli synnytetään kokemuksen katselija.

    Ihanan monitasoista.

    ( Naurua )

    Puolen tunnin kuluttua hotelliasiakkaamme istuu pukeutuneena ja suittuna ja yhteenniputettuna aamiaisella kuin kuka tahansa muu bonustörppö. Poissa ovat kokemukset ja tilannelyriikka. Tilalla vain ihmisen uupunut kuori, sosiaalinen jargon ja kilisevät aterimet.

    Hän pyyhkii servettiin suupielensä ja työntää sen tyhjään kahvikuppiin. Hän nousee ylös, siirtyy sivuun ja työntää tuolin takaisin pöydän alle. Tämän jälkeen asiakkaamme kävelee respaan ja kirjoittautuu ulos hotellista. Hän on viimeinen häävieraamme.

    Näytelmä on poissa.

    Minua jäi vaivaamaan hotellista poistunut nainen, sillä hän tuntui olevan kuin sukua. Jos ei aivan sisar, niin ainakin serkku. Lisäksi minusta tuntui siltä, että hän oli luonnonlahjakkuus varsin monella alalla. Etenkin siinä kuinka ihmisen sisään katsotaan ja tämän marionetit ohitetaan.

    Nuo silmät.

    Poistuessaan rakennuksesta, nainen tuntui iättömältä. Tunsin olevani kuin aluksessa, joka sinkoutui pois hänestä ja hänen vaikutuspiiristä. Paiskauduin tähtien väliseen tyhjyyteen ja tunsin merkitykseni mqailmankaikkeudessa vänenevän jokaisella askeleella, jonka hän otti. Hän itse jäi hohtamaan punertavana jättiläisenä takaraivooni selityksenä kaikesta. Hän oli punainen piste mustalla pohjalla tyhjyydessä, jossa vain hänen valonsa kulki.

    Samassa starttimoottori vingahti ja suuren koneen jyminä täytti tajuntani. Samassa ymmärsin, että naisella ei olut ollut mukana muita matkatavaroita mukana kuin pikkuinen reppu, joka mätsäsi ajoasuun. Toisessa kädessä hänellä oli ollut kypärä.

    - Kuka tuo oli? Ellu kysyi ehtiessään paikalle. Näytti ihan Elena Satinelta, hän jatkoi. Olin eilen melkein varma, että oli.

    - Elena who, älähdin.

    - Joo, siis ihan yksi yhteen. Paitsi että oikealla Elenalla ei ole yhtä kammottavaa ässää kuin tuolla. Tuntui kuin naisen kieli olisi ollut puutunut suuhun. Ilmankos ei paljon haastellut ja kulki pitkin nurkkia.

    Näin moottoripyörän katoavan ääneen, joka soi päässäni. Se oli hotellivieras, joka tiedusteli kadonneen sateenvarjonsa olinpaikkaa minulta. Olin hieman hämilläni. Päässäni viisi kuvia ja nimiä ja outoa sihinää, niin kuin moottoripyörän renkaan venttiili olisi vuotanut.

    Ja. Natürlich.

    Huomasin Elenan ympärillä pyörivän paljon erinomaisia valokuvaajia, mutta hänen itsensä olevan lähes katastrofi kuvaamisen saralla.

    ( Reps )

    https://www.google.fi/imgres?imgurl=http://img5.bdbphotos.com/images/orig/m/5/m5g4tjymd6b7dmbt.jpg?skj2io4l&imgrefurl=http://www.famousfix.com/topic/elena-satine/news&docid=VQrzUvc0taXlyM&tbnid=ceU4ZyP8yzGgTM:&w=454&h=343&bih=239&biw=640&ved=0ahUKEwiL8djvlO3NAhXhDZoKHVxoC4M4ZBAzCFAoTzBP&iact=mrc&uact=8

    Äänestä

  • Luolapeikko kirjoitti:

    Häärätessään metsässä Elena tuli vanhalle aitalle, joka oli seissyt pihankulmalla parisataa vuotta. Hän avasi oven ja astui nöyränä sisään. Hämärä lämmin ympäröi Elenaa. Hän antoi silmiensä totuttautua, ja pikkuhiljaa aitan irtaimisto alkoi hammottua pimeässä kirkkaudessa. Tavaraa oli joka lähtöön kuin hevosia raveissa. Kaiken puu- ja rautatavaran keskellä makasi valkoinen muoviamme ilman tulppaa. Se oli ainoa tavara tältä vuosituhannelta. Se jos mikä ei kuulunut joukkoon. Kuten ei kuulunut joukkoon Elena itsekään. Elena ei tuntenut kuuluvansa mihinkään muualle kuin tähän pihapiiriin ja sille ominaiseen talikonvarteen, Tallissa hirnahti hevonen. Oli ollut ukkosyö ja ne halusivat kiihkeästi takaisin ulos.

    Elena katseli hämähäkkiä vannassa. Se ei hievahtanutkaan. Ja jos ei olisi tiennyt olisi voinut luulla, että se oli kuollut.

    Frozen-paitaan pukeutunut pikkutyttö harmaa kissanpentu sylissä astui aitan oviaukon valoon. Kissan nimi oli Pilkku, mutta tytön nimeä Elena ei tiennyt. Tytön ja olivat paarmojen ja hyttysten runtelemat. Raapiminen näkyi askelin päähän. Vastavalossakin.

    Hämähäkki vannassa kiipesi pitkin liukasta reunaa. Määrätietoisuus näytti lähes raivokkaalta, mutta väistämättä se putosi ammeen pohjalle takaisin fysiikan lakien mukaan. Elena ei tiennyt oliko yksikään hämähäkki paennut ammehelvetistään pohjassa olevan reiän kautta. Hyönteisten järjenkäyttö ja ongelmanratkaisutaito oli korvautunut mekanismeilla, joita nämä sukupolvesta toiseen muuttumattomana toistivat.

    ( Naurua )

    Äänestä

  • kannattaa pysyä tässä ketjussa ja hölistä niistä hämähäkeistä, jos maailma meinaa romahtaa muita ketjuja avatessa tänä(kin) aamuna

    Äänestä

  • sekopäiden-seura kirjoitti:

    kannattaa pysyä tässä ketjussa ja hölistä niistä hämähäkeistä, jos maailma meinaa romahtaa muita ketjuja avatessa tänä(kin) aamuna

    Ei suinkaan. Maailmankuvani on rakentava. Katso vaikka uutta terassiani. Skumpat kylmenee kaapissa kuin elollisen tunteet.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

  • Luolasukeltaja kirjoitti:

    Ei suinkaan. Maailmankuvani on rakentava. Katso vaikka uutta terassiani. Skumpat kylmenee kaapissa kuin elollisen tunteet.

    ( Hihitystä )

    Mutta eivät kylmene enää.

    ( Hihitystä )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luolasukeltaja kirjoitti:

Kansallismaisemaan päätynyt häävieraamme ei ollut valinnut hääasukseen Ascotin perinteistä ilotalokonseptia, vaan feresin, eli henkselimekon, jonka ilmaantuminen kyläkuvaan herätti kiinnostusta niin poikkitaiteellisesti kuin kulttuurihistoriallisesti.

Koli vaaramaisemissaan otti hänet avosylin vastaan, nosti korkeuksiin kuin laulavan linnun tai kaukana salamoivan taivaan. Ja jossain juhlahumun helmoissa hän polvistui niin monet kerrat ruinatulle uhrihalkeamalle ja pudotti sinne jotain. Vaikka ei saisi.

Kello on puoli viisi ja hotellihuoneessa kaikki hyvin.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu