Olen ollut miesystäväni kanssa kaukosuhteessa 5 vuotta. Ensimmäiset 4 vuotta kerran kuussa näkeminen sopi meille molemmille oikein hyvin (asumme eri maissa). Nyt olisi tilanne että pitäisi alkaa oikeasti rakentamaan yhteistä tulevaisuutta tai tehdä vaihtoehtoinen ratkaisu.
Olemme keskustelleet paljon asiasta vuoden ajan ja miesystävä on ollut kokoajan muuttamassa minunluokseni. Nyt kun tämä aika koitti niin häntä on alkanut ahdistamaan muutto ja se että jättää kaiken tutun ja turvallisen taakseen. Joka myöskin on ymmärrettävää. Asiaa on vatvottu suuntaan ja toiseen ja nyt mies olisi taas valmis yrittämään rakentaa elämää täällä ja sitten katsoa miltä tuntuu.
Tästä lopputuloksena minulla on hirveän epävarma olo. Pelkään että hän tekee tämän vain siitä syystä että ei menetä minua. En halua ottaa toisen onnellisuutta hartioilleni. Olisi epäreilua antaa toisen muuttaa elämää näin radikaalisti jos en olisi enää 100% varma että haluan näin. Oma epävarmuus toisaalta johtuu siitä, että en usko toisen olevan 100% varma että haluaa tätä myös itsensä vuoksi. Toisaalta yhdessä on ihana olla, mutta jos kokoajan takaraivossa on ajatus että "katsotaan" niin yhteisestä ajasta on todella haastava nauttia.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia? Miten kannattaa asiassa edetä?
Olemme keskustelleet paljon asiasta vuoden ajan ja miesystävä on ollut kokoajan muuttamassa minunluokseni. Nyt kun tämä aika koitti niin häntä on alkanut ahdistamaan muutto ja se että jättää kaiken tutun ja turvallisen taakseen. Joka myöskin on ymmärrettävää. Asiaa on vatvottu suuntaan ja toiseen ja nyt mies olisi taas valmis yrittämään rakentaa elämää täällä ja sitten katsoa miltä tuntuu.
Tästä lopputuloksena minulla on hirveän epävarma olo. Pelkään että hän tekee tämän vain siitä syystä että ei menetä minua. En halua ottaa toisen onnellisuutta hartioilleni. Olisi epäreilua antaa toisen muuttaa elämää näin radikaalisti jos en olisi enää 100% varma että haluan näin. Oma epävarmuus toisaalta johtuu siitä, että en usko toisen olevan 100% varma että haluaa tätä myös itsensä vuoksi. Toisaalta yhdessä on ihana olla, mutta jos kokoajan takaraivossa on ajatus että "katsotaan" niin yhteisestä ajasta on todella haastava nauttia.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia? Miten kannattaa asiassa edetä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
2 vuotta ja löysin toisen 70km.
Onko parempaa syytä muuttaa toisen luo, vaikka maasta toiseen, kuin se että yhdessäolo saisi mahdollisuuden jatkua ja kehittyä? Voisi myös ajatella, että tällaisia päätöksiä ei tehdä vain sinun/minun takia, vaan meidän takiamme.
Kolmanneksi vielä se, että tutun ympäristön jättäminen ahdistaa jokaista jonkin verran ihan riippumatta siitä, kuinka onnellisissa merkeissä muutto tapahtuu. Se kuuluu asiaan, ellei ole ihan poikkeuksellisen liikkuvainen ihminen.
Kaikkien parisuhteiden tiivistyminen on käytännössä "katsotaan" periaatteella. Nuoripari muuttaa yhteen, ja katsovat miten sujuu... Ei sitä koskaan missään vaiheessa voi varmaksi tietää. Ei oikeastaan edes pitkässä liitossa. Katsellaan aina niin kauan kun on halua ja syytä katsella -toivotaan että kestää hautaan saakka.
Jos muuttaa eikä toimi, niin voi muuttaa takaisin. Toisen onnellisuus ei ole sinun vastuulla. Riittää että panostat kuten parisuhteeseen muussakin tilanteessa panostaisit.
Onko mies ulkomaalainen, vai suomalainen ulkomailla? Missä maassa hän asuu? Itse miettisin kovin hyvin tarkkaan lähtökohdat ja molempien taustat. Vaikka olette tapailleet viisi vuotta, niin tästä huolimatta ette tunne toistenne arkea. Jos mies on toisen kansalaisuuden edustaja, millainen hänen luonteensa on? Osaako suomea? Onko valmis sitä oppimaan? Jos mies on suomalainen, niin voisi miettiä puolestaan sitä miksi olette tyytyneet etäsuhteeseen näin pitkään.
Itse heittäisin pyyhkeet kehään. Jos suhteessa on jotain vähänkin enemmän merkityksellistä, sen huomaa heti eikä viidestoista päivä.
Oletteko kihloissa? Minä en suostuis muuttamaan yhteen ilman kosintaa ja kihloja. Voit alkaa myös keksimään muuta tekemistä kun hän ottaa yhteyttä ja tekemään viimehetken peruutuksia, niin ehkä hän kiinnostuu taas. Voi oola että hän pitää sinua itsestäön selvyytenä. Asuuko hän jossain kaukana kun olette etäsuhteessa olleet noin pitkään? Ehkä hän ei ile se oikea, jos ei uskalla sitiutua sinuun. Yhteenmuutti pitäis olla iloinen asia. Ilman kihloja ei kannata yhteen muuttaa.
sitten tuo oman vaimon tänne, kyllä hänellä on joku mimmi
Kiitos vastanneille. Tässä muutama kommentti. Osa vastauksista oli avuliaita kiitos. Itselle oli helpottavaa kirjoittaa asia ylös ja tutkia sitten omia tunteita.
Mies on toisesta EU-maasta jonka kieltä itse puhun sujuvasti. Syy miksi olemme olleet näin kauan kaukosuhteessa on yksinkertaisesti käytännön järjestelyt ja järkevyys. Kumpikaan ei ollut halukas muuttamaan "tyhjänpäälle" joten heti muuttaminen olisi ollut liian aikaista kun ei tunne toista kuin puolenvuoden samassa paikassa olo kokemuksella. Ja kumpikin halusi opiskella loppuun, kerätä työkokemusta ja rahaa ennen muuttoa ettei joudu toisen elätettäväksi ja työn saanti olisi helpompaa. Kummallakaan ei ole mitenkään kiire naimisiin tai perhettä perustamaan joten tällainen "loma" tyyppinen suhde sopi meille hyvin nuo ensimmäiset vuodet.
Kihloissa emme ole ja kihloihin en myöskään mene(vaikka kyseessä olisi ollut kokoajan lähisuhde) ennen kuin on asuttu jokin aika yhdessä ja todettu että nyt olemme valmiit menemään naimisiin ja elämään yhdessä. En myöskään siis usko että mies on kotimaassaan naimisissa. Tai sitten on piilotanut asian hyvin ja hänen perheensä on loistavasti mukana leikissä :D
Hän siis tuli paikanpäälle tavarat mukanaan, oli työhaastattelussa joka jälkeen alkoi hänelle tämä ahdistus joka sitten johti kaikkiin keskusteluihin. Joka kaikki on ymmärrettävää, itselle vaan vähän yllätyksenä kun luulin että olimme puhuneet aiheesta. Ilmeisesti kuitenkin kun se tuli käytännössä esille niin se vasta iski oikeasti.
Päätin kuitenkin (tai me puhuimme ja päätimme) että olen velkaa itselleni, hänelle ja meille että annamme oikean mahdollisuuden suhteelle. Jos 1-2 kk päästä tuntuu epävarmalta tai epämiellyttävältä niin sitten voimme todeta että kokeilimme ja tämä oli tarkoitettu suhteeksi jossa mennään lomalle ja pidetään hauskaa. Jos taas tuntuu siltä että tämä menee hyvin niin sitten ainakin tiedetään että ollaan yhdessä missä ikinä se onkaan.
Ap
Onnea matkaan! Omasta ulkomaille muutostani muistan, että ehkä vasta siinä 4-5 kuukauden jälkeen asiat alkoivat varsinaisesti luistaa. Olen varmaan aika hidas, mutta ehkä teidän kannattaisi antaa tälle vähän paria kuukautta enemmän aikaa? Kun samaan syssyyn tulee uusi maa, kieli, kulttuuri, työpaikka ja perhetilanne, sopeutumista on paljon ja se stressaa, oli muuton perussyy miten miellyttävä tahansa.
Juurikin näin! Parin ekan kuukauden jälkeen iskee armoton ikävä... Omat vanhat jutut, tutut piirit... Sitä ennen on vielä niin onnessaan uusista kuvioista. Mutta se 2-4kk on tuskaisinta. Sen jälkeen vasta alkaa asettumaan. Uusi koti alkaa tuntumaan kodilta, on saanut uusien tuttuja jne. Siinä vaiheessa näkee, että onko suhteessa vielä sitä jotain, vai eikä yhteinen arki toimi. Suosittelisin siis vähintään puolen vuoden kokeilua, ennen kuin sanoo yhtään mitään.
Miksi sen miehen pitää muuttaa sun luokse? Mikset sä itse muuta asumaan hänen luokseen? Jos se on kerran niin helppoa vaatia toista muuttamaan omaan kotimaahansa, niin luulisi se onnistuvan toisinkinpäin.
En ole vaatimassa miestä muuttamaan tänne. Olemme ihan keskustelleet asiasta ja hän on ennen tätä ahdistuneisuus keskustelua ollut ihan oma-aloitteisesti ilmaissut halunsa tulla tänne. Se tässä lähinnä tulikin "yllätyksenä" kun mieli oikean hetken tullen muuttuikin. Joka sitten laukaisi epävarmuuden tunteen, joka sitten itselläni nosti epäilyt suhteen kestävyydestä, käytännöstä, tunteista ja kaikesta.
Ymmärrän myös sen, että toistaiseksi itselleni antama aika ei ole hirveän pitkä. Totta kai aika saattaa muuttua mutta itselle on tällä hetkellä tuntuu, että tuo on aika jolloin saan vähän selvyyttä omiin ajatuksiin ja mikäli itsellä on ahdistunut olo (joka on juuri tällä hetkellä. Asia on siis nyt juuri käsitelty niin vielä en ole prosessoinut) niin itseni tuntien se on indikaatio jostain muusta.
Vuosien varrella on olut epäilyksiä omista tunteista kun yhdessä olo on ainaista lomailua. Silloin kuin päädyimme yhteen niin sitäkään ei voinut ottaa "vakavalla" pohjalla kun ajatuksena oli että kyseessä on sen ajan romanssi kun olen maassa. Sitten päätettiinkin jatkaa hieman odottamattomasti. Eli itselleni annettu aika on tapa selvittää omia tunteita häntä kohtaan kumppanina ja hänen minua kohtaan.
Mies ei myöskään voi olla pois työmarkkinoilta hirveän kauaa, joten ajankohtaa katsotaan mikä on meille se sopiva aika. Uskon, että jo tässä ajassa saa jonkin käsityksen missä mennään ja miltä tuntuu. Sitten voi tehdä uuden päätöksen missä maassa ollaan.
Nyt ensimmäinen tavoite on päästä yli omasta tavasta huolehtia asioista etukäteen ja yrittää elää hetkessä ja kuulostella itseä seuraava muutama kuukausi ja viettää mukavaa aikaa. Ollaan vielä nuoria/nuorehkoja, ei ole suuria sitoutumisia joten koitetaan nauttia yhteisestä ajasta oli se sitten 2kk tai 20v. Ja hyväksytään mikä tahansa lopputulos ja pidetään huoli ettei jäädä katumaan :)
AP
Tuntuu, et sillä miehellä on siellä omassa maassaan enemmän kuin hän uskoo saavuttavansa sun luona. Toisaalta, hänellä varmaan on tietty epävarmuus siitä, et miten hän selviää vieraassa maassa. Et iskeekö hänelle muutaman kuukauden kuluttua kamala koti-ikävä. Niinhän saattaa hyvin käydä, jos hänellä ei luista muut asiat täällä. Siihen sopeutumiseen kun ei yksin riitä teidän ihastuneisuus toisiinne. Kun vielä sen päälle laittaa sun itsesi epävarmuus suhteesta ja sen toimivuudesta, alkaa se suhde olemaan aika epävarmalla pohjalla. Eikä oikein ruoki suhteen jatkuvuutta.
Voihan aina jotain tulevaa visioida ja hahmotella, mutta mitään varmaa ei kannata alkaa itse suunnittelemaan. Ainakaan parisuhdejutuista. Sen voi ja kannattaa tehdä sitten yhdessä.
Kyllä miehen kannattaa hakea töitä Suomesta. Muuten ihan turha edes miettiä, että toimiiko teidän arki, jos jälleen toinen on tulossa vain 1-2 kk lomalle... Sehän on sitä samaa lomailua, mitä teillä on ollut tähänkin asti.
Miehen epävarmuus johtuu juuri siitä että miten pitää ollaan, mistä löytää paikkansa ja miten pärjää. Ei halua poistua omalta mukavuusvyöhykkeeltään. Siis ihan omassa kotimaassaankaan. Tämän hän itsekin myöntää. Selkeästi ahdistus väheni kun olimme baarissa jossa työntekijät brittejä/ausseja ja asiakkaina länsi-Euroopan kieliä puhuvia. Mutta siitähän ei selviä kuin kokeilemalla ja katsomalla. Lentolipun kotiin saa varata minä hetkenä hyvänsä tai myös minä saan pyytää ostamaan lentolipun kotiinsa. Tämä taas on asia joka selviää vain ajan kanssa.
Mies kyllä etsii töitä, mutta täällä ei kantasuomalaisetkaan saa työtä sormia napsauttamalla. Eikä EU kansalaiset voi olla rajatonta määrää maassa (tai voihan välissä mennä Tukholmaan ja tulla takaisin). Tämä 1-2kk ei ole mikään deadline jonka jälkeen päätetään että vaihtoehto on mennä naimisiin tai erota. Kyseessä on sellainen aikamääre johon on helppo sitoutua/suhtautua ja tutkia omia tunteita siitä työstää eteenpäin :)
Ensimmäinen viesti on kirjoitettu sellaisessa mielentilassa että tuntui että parempi jättää tähän. Nyt on taas on positiivisempi fiilis. Joten en tällaisessa tilanteessa tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Yhdessä on hyvä olla ettei sen puoleen pidä tehdä mitään äkkiratkaisuja. On lopputulos jonkin ajan päästä mikä tahansa niin sitten mennään sillä ja todetaan että ei ainakaan vanhana kaduta asiaa.
Kiitos kaikille ajatuksista ja avuista. Kukaan muu ei tietysti tiedä mitä kaikkea meidän välillä on hyvässä ja pahassa mutta uskomme että tämä on meille oikea ratkaisu. Kiitos kuitenkin kun sain työstää asiaa kanssanne.
AP