Mitä tapahtui pornokampanjanne raamatuille?

Vaihdoitte jokin aika sitten raamattuja pornolehtiin. Mitä tapahtui saamillenne raamatuille? Entä jäikö pornolehtiä yli? Mitä puuhasitte ylijäämäpornon kanssa?
963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaparit väittivät, että raamatut annettiin yliopistolle muistaakseni kielitieteellisiä tutkimuksia varten. Tämähän on ihan höpöä. Raamattuja oli yliopistolla ihan omasta takaa, onhan siellä teologinen tiedekuntakin ja varmasti raamattuja olisi siellä muutenkin, koska kirjasto kerää kappaleet lähes kaikista suomalaista painotuotteista. Sitä paitsi Raamattua voi lukea netistäkin. Eli vaparien antama selitys oli ihan puppua ja siirsi raamatut ainoastaan yliopiston huoleksi. Mitä niille siellä on tapahtunut: vaparit ovat varmaan ottaneet selvää, mutta tuskinpa kertovat.

Myöskään ylijäämäpornon käytöstään he eivät ole hiiskuneet. En ylläty. Pornotempaus oli sellainen manööveri, että päätin ikiajoiksi pysyä erossa siitä joukosta. Tempaus tosin onnistui kiinnittämään huomioni heihin. Sen jälkeen olen satunnaisesti seurannut heidän puuhiaan. Mielestäni änkyräateistien puuhakerho, joka on ottanut asiakseen ajaa lain tulkinnoilla omaa asiaansa, koska kannatuspohjan kapeus ei anna riittävää määrällistä tukea. Sitten keksitään kaikenlaisia muita lukuja, huippuna se, miten moni kirkon jäsen uskoo niikuin kirkko opettaa. Sitten annetaan ymmärtää, että tämän luvun ulkopuolelle jääneitä vapaa-ajattelijat edustavat. Sehän on ihan puppua reilun tuhannen hengen ryhmittymältä.

Jotenkin toivoisin, että ne unohdettaisiin eikä enää kutsuttaisi telkkariin tai muuten julkisuuteen, koska ryhmä ei todellakaan edusta uskonnottomia. Kannanotot ovat välillä niin noloja, että uskonnottomien puolesta ihan hävettää. Pitäisi levitä tieto, että vapaa-ajattelijat ovat vähän sellainen änkyrälahko uskonnottomien joukossa ja ettei sitä pidä ihan vakavissaan ottaa.

Äänestä
  • KariQ, kiitos hyvästä postauksesta. Laitoin kysymyksesi alempana selkokielisenä ja omanani (mutten voinut olla mainitsematta sinuakin). Vanhasta kokemuksesta viisastuneena arvelen, että vaparit eivät vaivaudu asialliseen keskusteluun aiheesta.

    Äänestä

Raamatut ja virsikirjat ja Koraanit annettiin tosiin yliopistolle lingvistisiin tarkoituksiin. Ihan lahjakirjakin tehtiin. Helsingin vaparien Uskomaton-lehti kertoo toiminnasta ja tavoitteista viimeisen viiden vuoden ajalta. Kannattaa katsoa tosiasioita sieltä.

Äänestä

Annettiin tosiaan.

Äänestä

Vaparit lukevat, jopa kommentoivat, mutta kysymyksiin ei vastata.
- Kari kysyi, mitä yliopisto teki vaparien antamilla teoksilla. Siis en kysy, mihin tarkoitukseen kirjat annettiin vaan mitä niillä tehtiin. Luulisi vaparien seuranneen asiaa. Kertokaa.
- Mitä vaparit tekivät ylijäämäpornolla? Vastatkaa.

Äänestä
  • Ei yllätä, että tähän ei suostuta vastaamaan, mikä kertookin kaiken. Voimme arvata.

    Äänestä

  • Missä vaparien vastaus viipyy?

    Äänestä

Vaparit on vitun runkkareita.

Äänestä

Vaparit eivät suostu jatkamaan keskustelua, vaikka vieläkin on auki asioita:
- Kari kysyi, mitä yliopisto teki vaparien antamilla teoksilla. Siis en kysy, mihin tarkoitukseen kirjat annettiin vaan mitä niillä tehtiin. Luulisi vaparien seuranneen asiaa. Kertokaa.
- Mitä vaparit tekivät ylijäämäpornolla? Vastatkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa.tietää kirjoitti:

Vaihdoitte jokin aika sitten raamattuja pornolehtiin. Mitä tapahtui saamillenne raamatuille? Entä jäikö pornolehtiä yli? Mitä puuhasitte ylijäämäpornon kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu