Miksi poliisi ei toimi kunnioittavasti

Jos kysytään papereita ym. Voi sen tehdä kohteliaasti, ei poliisilla ole oikeutta olla sen vittumaisempi, kuin kenenkään muunkaan ns. ammattilaisen. Jos kerran hakeutuu tuohon ammattiin, luulisi luonteen olevan sen mukainen. Kenen halukkuutta yhteistyöhön lisää epäasiallinen käytös poliisin puolelta? Virkamerkki on käytettävä, jos on siviilipoliisi ja asiallisesti on käyttäydyttävä, eikä kuin raivohullun sekopään.
40444
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jos poliisilta VAADITAAN tehtävää suorittaessaan selvitystä, niin kohteliaisuuden saa unohtaa - sen selvittämisseen voikin "kohteliaasti" toimittaa kolmeksi vuorokaudeksi selliin - siellä on sitten aikaa kysyjälle vastailla.

1Äänestä
  • Mitä helv. tällainen ketään kiinnostaa. Kun on herkkä hipiä lähteä tänne, niin ei pitäisi. Ei tätä ymmärrä pirukaan enää. Somalit mm. ovat niin hyvin lihotettuja ja sopeutuneita, ettei suomalaisuus ole heikkoa ainesta, kun palaa kotimaahan ja perustaa sinne jonkun verstaan tai kaupan. Jokainen tarvitsee ruokaa, juomaa, puhtautta, vettä, mielikuvitus on loputon ja ehtymätön voimavara. Ketään kiinnosta jepareiden tilille vetäminen, ne ovat kovia ja sillä siisti. Ei se porukka silitä päätä, turha yrittää. Hakeutukoon tällaiset pois täältä.

    1Äänestä

  • Tekemätön.työ.kotona kirjoitti:

    Mitä helv. tällainen ketään kiinnostaa. Kun on herkkä hipiä lähteä tänne, niin ei pitäisi. Ei tätä ymmärrä pirukaan enää. Somalit mm. ovat niin hyvin lihotettuja ja sopeutuneita, ettei suomalaisuus ole heikkoa ainesta, kun palaa kotimaahan ja perustaa sinne jonkun verstaan tai kaupan. Jokainen tarvitsee ruokaa, juomaa, puhtautta, vettä, mielikuvitus on loputon ja ehtymätön voimavara. Ketään kiinnosta jepareiden tilille vetäminen, ne ovat kovia ja sillä siisti. Ei se porukka silitä päätä, turha yrittää. Hakeutukoon tällaiset pois täältä.

    Vanhuksia neuvotaan olemaan näyttämättä papereita tuntemattomille, olisit varmaan mielissäsi kun kytät laittaisi sinunkin isoäitisi maahan ja rautoihin, hajoittaisivat vielä omaisuutta samalla.

    Äänestä

  • Älä selitä. Vanhukset tässä maassa ovat kaikkein lainkuuliaisimpia kansalaisia ja ymmärtävät sen, jos papereita kysytään. Tosin täkäläisiltä vanhuksilta ei edes kysytä, kun tiedetään etteivät ole syyllistyneet mihinkään.

    Kaukaa haettua tuo sinun argumentaatiosi.

    Taidat olla tulokkaita, muutoin ei mene jakeluun. Mene pois, jos et osaa elää niinkuin täällä on iät ja ajat eletty. Pois.

    1Äänestä

  • Mikä ihmeen vanhus?????
    Siis tarkoitat kai katuhuora...kaksi katuhuoraa...jos käyttäytyy kuin katuhuora, tai kapakkahuora jos tekee kauppaa kännissä kapakoissa!!!!!

    Äänestä

  • katuhuora2016 kirjoitti:

    Mikä ihmeen vanhus?????
    Siis tarkoitat kai katuhuora...kaksi katuhuoraa...jos käyttäytyy kuin katuhuora, tai kapakkahuora jos tekee kauppaa kännissä kapakoissa!!!!!

    Kytätkö huoria, eikö enneminkin sutenöörejä jotka luulivat toisten tulevan reviirilleen, mutta saatat olla oikeassa että kytät myös huoraa virka-ajalla.

    Äänestä

Auttaisko asiaa poliisin spreijata kyseltävät tummat valkoisiksi silloin, ei voisi syyttää poliiseja tummiin kohdistetusta rasismista. Että silleen.

1Äänestä
  • Tuliskohan punaniskoista asiallisia jos ne sprayaisi mustiksi tai valkoisiksi.

    Äänestä

Meidän kulttuuriin kuuluu näyttää passi tai vastaava, joka todistaa henkilöllisyyden. Ei siinä tarvitse vastaan pullikoida. Putka reissu edessä Olen sen nuorena kokenut kun ei ollut henkkareita plakkarissa. Ei myöskään tullut traumoja.
Ihmettelen ettei Sauli ole jo sanonut " Tälläistä ei saa suomessa tapahtua" Kun totuus on se että poliisilla on ja täytyy olla oikeus todeta hehenkilölisyys tarvittaessa. Ehkä typyt käveli päin punaista ja uhkasivat virkavaltaa kimityksellään.
Miten sitten tavis ei pääse uutisiin, lehden kanteen pätemään, kun vain ja ainoastaan nuo joille katetaan pöytä valmiiksi ja kuoritaan perunat. Poliisi toimi oikein ja toivottavasti tulevaisuudessakin kyselee epäilyttäviltä kysymyksensä. Rasisti sanana on jo niink ulunut ettei sen tarttumista tarvitse kenenkään pelätä, toista on ylen propakanda.

1Äänestä
  • Ei se muutu vaikka miljoona kertaa toistelisit mantraasi. Kyttien täytyy itse esittää virkamerkki, ilmoittaa miksi PYYTÄVÄT papereita, eikä ole mitään oikeutta kaataa maahan ja raudoittaa kun kysyy syytä.

    1Äänestä

  • Maassa maan tavalla tai maasta pois. On hyvin selvä ja yksinkertainen ohje tajuta järissään olevien, mutta näiden " mustien herrojen järki, ei riitä edes tälläisten yksinkertaisten asioiden ymmärtämiseen. Että silleen.

    1Äänestä

  • rautalankaa kirjoitti:

    Ei se muutu vaikka miljoona kertaa toistelisit mantraasi. Kyttien täytyy itse esittää virkamerkki, ilmoittaa miksi PYYTÄVÄT papereita, eikä ole mitään oikeutta kaataa maahan ja raudoittaa kun kysyy syytä.

    Mitäs sinä tuosta tapauksesta tiedät?

    Virkavallan vastustaminen on Suomessa RIKOS. Pitäisi lopultakin kaikkien tajuta se, ei ole kovin monimutkaista.

    Jos vastustaa virkavaltaa, kantaa itse seuraukset.

    Suomi EI OLE Somalia, EI Irak, EI Afganistan eikä mikään muukaan kehitysmaa. SUOMI ON SUOMI JA SUOMESSA ON SUOMEN LAIT.

    MENKÄÄ POIS- POIS - POIS - KAIKKI TE JOTKA ETTE TÄTÄ TAJUA!!!!

    Me kiitämme Luojaamme ja Jumalaamme ja jopa teidän Allahianne sinä päivänä kun pääsemme teistä eroon.

    Jos Suomessa jonakin päivänä syttyy sota, se on ainoastaan teidän ja teidänkaltaistenne syytä.

    Me emme kutsuneet teitä tänne.

    1Äänestä

  • MitenPaljonVoiOllaVihaa kirjoitti:

    "STT:n tavoittama silminnäkijä Nina Lustig kertoo olleensa paikalla ja säikähtäneensä siviilipukuisen poliisin otteita.

    - Naiset olivat kävelemässä kadulla, kun kaksi tosi arkisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä käveli perässä. Toinen otti vanhemmasta naisesta kiinni ja hoki englanniksi, että näytä sun passi, Lustig kertoo.

    - Mies käyttäytyi sen verran uhkaavasti, että menin pyytämään, että irrottaisi. Siinä oli muitakin, jotka pysähtyivät ja yrittivät selvittää tilannetta.

    - Nuoremmalta naiselta toinen siviilipoliisi kysyi, että näyttäisi henkilöllisyystodistuksen. Vanhempi työnnettiin seinää vasten, ja menin perässä siihen viereen. En muista, mitä sanoin, mutta siviilipoliisi sanoi minulle, että poliisi on paikalla.

    Hän ei kuullut kaikkea, mitä poliisit sanoivat naisille, eikä tiedä, kertoivatko siviiliasuiset olevansa poliiseja.2
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071121891910_uu.shtml

    Saatpa nädä että ne ovat juurikin punaniskat jotka tästä saa syytteen ja aiheesta. Onneksi Nikander toi asian julkisuuteen, todella törkeää käyttäytymistä punaniskoilta, potkut vaan perseelle ja virasta.

    "Silminnäkijä Nina Lustig". Pelkkä suvakkihurrimainen nimi jo pistää epäilyttämään ihan helvetisti.
    Eikös bussi-rickyn tapauksessa ollut myös se valehteleva mukasilminnäkijä..?

    1Äänestä

  • rautalankaa kirjoitti:

    "STT:n tavoittama silminnäkijä Nina Lustig kertoo olleensa paikalla ja säikähtäneensä siviilipukuisen poliisin otteita.

    - Naiset olivat kävelemässä kadulla, kun kaksi tosi arkisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä käveli perässä. Toinen otti vanhemmasta naisesta kiinni ja hoki englanniksi, että näytä sun passi, Lustig kertoo.

    - Mies käyttäytyi sen verran uhkaavasti, että menin pyytämään, että irrottaisi. Siinä oli muitakin, jotka pysähtyivät ja yrittivät selvittää tilannetta.

    - Nuoremmalta naiselta toinen siviilipoliisi kysyi, että näyttäisi henkilöllisyystodistuksen. Vanhempi työnnettiin seinää vasten, ja menin perässä siihen viereen. En muista, mitä sanoin, mutta siviilipoliisi sanoi minulle, että poliisi on paikalla.

    Hän ei kuullut kaikkea, mitä poliisit sanoivat naisille, eikä tiedä, kertoivatko siviiliasuiset olevansa poliiseja.2
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071121891910_uu.shtml

    Saatpa nädä että ne ovat juurikin punaniskat jotka tästä saa syytteen ja aiheesta. Onneksi Nikander toi asian julkisuuteen, todella törkeää käyttäytymistä punaniskoilta, potkut vaan perseelle ja virasta.

    -Kertoo olleensa paikalla
    -Ei muista mitä sanoi
    -Ei kuullut mitä poliisit sanoi jne.

    Ja nimi kuin suoraan loldiersin riveistä. Ei jatkoon.

    Kaivataan edelleen niitä todisteita, ei rinkirunkkusuvakkien kaverilausuntoja.

    1Äänestä

  • Et siis ymmärrä lukemaasi vai oletko pelkästään tyhmä, no ei kai täysjärkiset mitään kytän perseen nuolijoita olekaan.

    Äänestä

Jotta ,Anteeksi oliskos tummilla neitokaisilla aikaa ja mielenkiintova näyttää meeillen alhaisille poliissimiehillen jotkut henkilöpaprut ,kiitos kunnia ja suur ylistys jo etukätehen, oi te ylhäiset.............

1Äänestä
  • Syvä kumarrus ja suudelma käteen.

    Äänestä

jos polii pyyttää papereita on hyvä syy olla niitä näyttämättä se että on etsintä kuulutettu, ihan vittuillessaan jos aalkaa junkuttaa, tulee poliisilla olla oikeus vetää samantien pampulla polvitaipeeseen ja pipurit silimille

2Äänestä
  • jos kansalainen pyyttää virkamerkkiä on hyvä syy olla niitä näyttämättä se että on etsintä kuulutettu, ihan vittuillessaan jos aalkaa junkuttaa, tulee kansalaisilla olla oikeus vetää samantien pampulla polvitaipeeseen ja pipurit silimille

    1Äänestä

Kytät ovat valtion väkivaltakoneiston toimiva osa. Ne paskiaiset on aivopesty toimimaan robotin lailla eli ammu ensin ja kysele sitten. Kannattaa välttää kontaktia noihin mielisairaisiin tappajiin.

Äänestä

suvakit siis tuli häiritsemään ja mummot meni hysteerikseksi. Kukahan näistä vei sen poliisin henkilökortin? Eikös se ole rikos.

1Äänestä

Poliisi suoritti tehtäväänsä. Mehän emme tiedä miten nuo mustaihoiset ovat käyttäytynyt,ei poliisi raudoita ihan noin vaan

1Äänestä
  • Eiköhän me tiedetä miten ne on käyttäytyneet...

    1Äänestä

Luultavasti Mustan Barbaarin tansanialainen äiti on heittäytynyt hankalaksi poliisin kysyessä kohteliaasti henkilöpapereita, koska hän ei tunne poliisilakia. Ja vaikka hän tuntisikin lain, niin hän ylimielisenä elättinä haluaa, että poliisi nöyristelee häntä, koska luultavasti hän on ylpeä pojastaan, koska luulee kansalaisten arvostavan tuollaista vihervasemmistolaisten lehtimiesten ylistämää barbaaria. Todennäköisesti tuolla naisella on vääristynyt oikeudentunto, joka on afrikkalaista perua ja jota vääristymää on pahentanut vihervasurilehdistön keinotekoinen barbaarin ylistys.

1Äänestä
  • Taitaa Nikanderit tarvita vähemmän yhteiskunnan tukia kuin sinä. Tuollaisia kunnollisia ihmisiä tässä maassa tarvitaankin.

    Äänestä

  • elättiköolet kirjoitti:

    Taitaa Nikanderit tarvita vähemmän yhteiskunnan tukia kuin sinä. Tuollaisia kunnollisia ihmisiä tässä maassa tarvitaankin.

    Sanoo paskaloinen joka elää itse tuilla?

    1Äänestä

  • elättiköolet kirjoitti:

    Taitaa Nikanderit tarvita vähemmän yhteiskunnan tukia kuin sinä. Tuollaisia kunnollisia ihmisiä tässä maassa tarvitaankin.

    No huomattavasti varakkaampi olen kuin sinä ja barbaari yhdessä tulette koskaan olemaan. Joten yhteiskunnan tukia en tule saamaan varallisuuteni vuoksi. Verovarani menevät sinun kaltaisten loisten elättämiseen erilaisten tukien muodossa, olit sitten opiskelija, narkkari, rikollinen, mamu, yksinhuoltaja, virkamies, poliitikko tai näiden yhdistelmä vain muutamia loisryhmiä mainitakseni.

    1Äänestä

  • Tunteeko kyseiset poliisit tässä tapauksessa itse poliisilakia?

    Poliisilaki 1 pykälä 2 luku
    2 §
    Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen
    Poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.

    Poliisilaki
    3 §

    Suhteellisuusperiaate

    Poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.

    4 §

    Vähimmän haitan periaate

    Poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.

    2 luku

    Yleiset toimivaltuudet

    1 §

    Henkilöllisyyden selvittäminen

    Poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.

    Jos henkilö kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja eikä henkilöllisyyttä voida muutoin selvittää, poliisimiehellä on oikeus selvittää henkilöllisyys henkilötuntomerkkien perusteella. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittamisesta pakkokeinolain 8 luvun 33 §:n 2—4 momentissa säädetään.

    Poliisimiehellä on oikeus henkilöllisyyden selvittämiseksi ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon, jos kiinniottaminen on välttämätöntä henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

    Ja kysymys kuuluukin onko pienikokoisen naisen mukilointi ja maahan kaataminen välttämätöntä tälläisessä tapauksessa? vastaus ei ole.

    Joku raavempi matu olisi oikaissut homo poliiseja urakenilla ohtaan

    Äänestä

  • OletkoOpiskelijaLoinen kirjoitti:

    No huomattavasti varakkaampi olen kuin sinä ja barbaari yhdessä tulette koskaan olemaan. Joten yhteiskunnan tukia en tule saamaan varallisuuteni vuoksi. Verovarani menevät sinun kaltaisten loisten elättämiseen erilaisten tukien muodossa, olit sitten opiskelija, narkkari, rikollinen, mamu, yksinhuoltaja, virkamies, poliitikko tai näiden yhdistelmä vain muutamia loisryhmiä mainitakseni.

    Luuhaat netissä 24/7, kuka sun nettiskin maksaa, et itse ainakaan.

    Äänestä

Poliisi toimi aivan oikein erinomaista toimintaa suomen poliisilta,

1Äänestä

Oikeaoppista toimintaa poliisilta, värivikaiset vaan putkaan pamppujen saattelemina ellei ala papreita löytymään.

1Äänestä
  • Tätä passi ja paperi ongelmaa, ei olisi jos passit tarkastettaisiin maiden rajoilla.
    Sinisilmäisten suvakkien aikaan saannos koko tuo " Vapaa Liikkuvuus " ja sen tuomat ongelmat poliiseille joiden tehtänä on valvoa yhteiskunnan turvallisuutta ja lakien noudattamista. Että silleen.

    1Äänestä

Oliko poliisi vai "poliisi"?
Näytä virkamerkki, näytän paperit.

On minultakin kysytty ajokorttia ja rekisteriotetta sillointällöin.
En ole loukkaantunut.
Maassa maan tavalla tai sitten ulos.

1Äänestä
  • Eihän ne suostu näyttämään virkamerkkiään edes TV:n kyttäohjelmissa. Ei vastanneet minullekaan kun kysyin miksi pitäisi paperit näyttää.

    Äänestä

  • Ei ajokorttia ole mikään pakko näyttää

    Äänestä

Kyllä poliisi toimi kunnioittavasti, jos paperit näyttää ei mitään ongelmaa poliisien kanssa, turha melu musta jätkä hakee julkisuutta,

1Äänestä
  • Eipä ollut näitä ongelmia ennen EU:ta ja sen järjettömiä päätöksiä ja direktiiveistä
    " Vapaasta Liikkuvuudesta ". Tuokin " Rasismi " tuli sen EU:n mukana Eurooppaan. Että silleen.

    1Äänestä

Poliisi noudatti lakiin perustuvaa ulkomaalaisvalvontaa eikä vinkuvilta suvakeilta kysytä mitään. Poliisilla on lain mukaan myös oikeus voimankäyttöön jos kohdehenkilö ei tottele.
Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä, toisin sanoen ulkomaalaisvalvonta perustuu ulkomaalaislakiin. Ulkomaalaisvalvonnalla halutaan ensisijaisesti tavoittaa maassa laittomasti oleskelevia. Ulkomaalaisten Suomessa työskentelevien osalta halutaan myös varmistaa, että he noudattavat työlupasäännöksiä.
Poliisi kysyy ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä henkilöllisyyttä, mikäli on perusteltua syytä olettaa, että kyseessä on ulkomaalainen henkilö. Ulkomaalaisvalvonnassa poliisia kiinnostaa erityisesti henkilön nimi, kansalaisuus ja maassaolon edellytys, ja näiden valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi poliisille on kirjoitettu oikeus ulkomaalaislakiin (Ulkomaalaislaki 129 b §).

1Äänestä
  • On olemassa jopa tapauksia, että täysin suomalainen, vaikka kuinka monennessa polvessa, on joutunut näyttämään papereita kun poliisit on tehnyt ulkomaalaaisvalvontaa... eli ei akikki suomalaisetkaan "näytä suomalaisilta", mutta ei he ole tehneet siitä mitään numeroa, koska poliisilla on oikeus tarvittaessa pyytää henkilöitä todistamaan henkilöllisyytensä!
    Nythän Me emme edes tiedä mitä todellisuudessa on tapahtunut... on vain yhden barbie nuken kertomus netissä, joka on toisen käden tietoa... tuskin oma mamma kertoo koko totuutta pojalleen... että tuli vähän kännipäissään arvosteltua poliisia ja ei haluttu näyttää papereita, joka laittoi rautoihin.... kerrotaan vaan pojalle että pahat pojat laittoi rautoihin.....

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Siviilikyttä_ kirjoitti:

Jos kysytään papereita ym. Voi sen tehdä kohteliaasti, ei poliisilla ole oikeutta olla sen vittumaisempi, kuin kenenkään muunkaan ns. ammattilaisen. Jos kerran hakeutuu tuohon ammattiin, luulisi luonteen olevan sen mukainen. Kenen halukkuutta yhteistyöhön lisää epäasiallinen käytös poliisin puolelta? Virkamerkki on käytettävä, jos on siviilipoliisi ja asiallisesti on käyttäydyttävä, eikä kuin raivohullun sekopään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu