ENNI GÄSTGIVAR
Tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä selvittää, onko poliisin perjantaisesta toiminnasta syytä aloittaa esitutkinta.
– Tässä vaiheessa voin vain sanoa, että selvitetään, onko tutkinnalle aihetta. Meille on tullut tutkintapyyntö poliisin toimista, kertoo tutkinnanjohtaja Hanna Puhakka Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta.
STT:n tavoittama silminnäkijä Nina Lustig kertoo olleensa paikalla ja säikähtäneensä siviilipukuisen poliisin otteita.
– Naiset olivat kävelemässä kadulla, kun kaksi tosi arkisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä käveli perässä. Toinen otti vanhemmasta naisesta kiinni ja hoki englanniksi, että näytä sun passi, Lustig kertoo.
– Mies käyttäytyi sen verran uhkaavasti, että menin pyytämään, että irrottaisi. Siinä oli muitakin, jotka pysähtyivät ja yrittivät selvittää tilannetta.
– Nuoremmalta naiselta toinen siviilipoliisi kysyi, että näyttäisi henkilöllisyystodistuksen. Vanhempi työnnettiin seinää vasten, ja menin perässä siihen viereen. En muista, mitä sanoin, mutta siviilipoliisi sanoi minulle, että poliisi on paikalla.
Hän ei kuullut kaikkea, mitä poliisit sanoivat naisille, eikä tiedä, kertoivatko siviiliasuiset olevansa poliiseja.
Poliisi kertoo tehneensä perjantaina ulkomaalaisvalvontaa eli etsineensä maassa luvattomasti oleskelevia ulkomaalaisia.
STT
Tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä selvittää, onko poliisin perjantaisesta toiminnasta syytä aloittaa esitutkinta.
– Tässä vaiheessa voin vain sanoa, että selvitetään, onko tutkinnalle aihetta. Meille on tullut tutkintapyyntö poliisin toimista, kertoo tutkinnanjohtaja Hanna Puhakka Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta.
STT:n tavoittama silminnäkijä Nina Lustig kertoo olleensa paikalla ja säikähtäneensä siviilipukuisen poliisin otteita.
– Naiset olivat kävelemässä kadulla, kun kaksi tosi arkisiin vaatteisiin pukeutunutta miestä käveli perässä. Toinen otti vanhemmasta naisesta kiinni ja hoki englanniksi, että näytä sun passi, Lustig kertoo.
– Mies käyttäytyi sen verran uhkaavasti, että menin pyytämään, että irrottaisi. Siinä oli muitakin, jotka pysähtyivät ja yrittivät selvittää tilannetta.
– Nuoremmalta naiselta toinen siviilipoliisi kysyi, että näyttäisi henkilöllisyystodistuksen. Vanhempi työnnettiin seinää vasten, ja menin perässä siihen viereen. En muista, mitä sanoin, mutta siviilipoliisi sanoi minulle, että poliisi on paikalla.
Hän ei kuullut kaikkea, mitä poliisit sanoivat naisille, eikä tiedä, kertoivatko siviiliasuiset olevansa poliiseja.
Poliisi kertoo tehneensä perjantaina ulkomaalaisvalvontaa eli etsineensä maassa luvattomasti oleskelevia ulkomaalaisia.
STT
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kuulepas aloittaja:
Ne ihmiset, joita k-naamoiksi kutsut, yrittävät pitää maassa yllä kuria ja järjestystä, etteivät kaltaisesi ja luvattomasti maassa olijat saisi jatkaa myyräntyötään Suomessa.
Sinut kun joku saisi kiinni ja pieksäisi isän kädestä, olisin tyytyväinen. Kuulutko ehkä maahanmuuttajiin? Muuten ei voi ymmärtää kirjoitustasi.
Oletko ikinä uhrannut ajatustakaan sille, että poliisi suojelee yhteiskuntaa HENKENSÄ UHALLA? Jos et, mieti hetki - jos nyt sulla sattuu olemaan pääkopassa jotakin millä miettiä.
Vo helvetin helvetti. Kaikenlaisia se maa päällään kantaa. Sinunkaltaisesi maanpetturit ammuttiin joskus muinoin. Melkein toivoisi, että nuo ajat palaisivat.
Zervuska haidis! Om limakud ziero. Dökdek. Dlää. Krr ksskss, nati. Vlöpriä ze ze. Vuora oljii.
Eli poliisi toimi kuin pillua kinuava katuhamppi. Ei olisi ihme, jos olisi saanut käsilaukusta...
Voi Enni.. " Siviilipoliisi sanoi minulle, että poliisi on paikalla.. Enni ei kuitenkaan tiedä kertoivatko siviiliasuiset olevansa poliiseja..??!! Onko Ennillä vikaa ymmärryksessä?
Siis oliko Ennin aivot paikalla? Onko niitä?
Rikoksen tunnumerkit täyttyy poliisi tuhosi yksityisomaisuutta / todistusaineistoa. Valitettavasti poliisi ja syyttäjä on samaa kompleksia syyte nostetaan kansan rauhittamiseksi ja hyltään kaikessa hiljaisuudessa muutaman kuukauden kuluttua. Suomessa ei poliisia saada istumaan rikoksista juuri koskaan poliisi kaverit estää tutkimisen niin jotta tapa rikollinen saataisiin linnaan. suomessa lakia käyttää asennevammainen pilipoika kompleksista kärsivä taparikollis joukko. Kaikki tutkinnan lähtökohta on jotta mies,maahanmuuttaja tai joku muu kuin poliisi tai nainen on automaattisesti syyllinen. Tutkinnat suoritetaan tarkotusperäisesti totuutta vääristellen. Kyllä poliisilla on ammattitaitoa vääristää kaikki tutkintamateriaali kuten auerin jutusta ja helsingin huumepoliisin toimista voi päätellä.
Jaa. Ja sinäkö tiedät totuuden?
Kyrpänaama on yleensä maalta kotoisin oleva tyhmän maajussin tyhmä poika.
Toivottavasti te kaikki poliisia arvostelevat pöljät olette paikalla kun laittomasti maassa olevien "sleepercell"tekee terrori-iskun.
Ilmiannoin sinut. Uhkailit terrori-iskulla. Vaikutat muutenkin epätasapainoiselta. Pian poliisikyrpänaama noutaa sinut ja raudoittaa.
Ylilääkärillekö kerroit harhoistasi? Oliko mustetahra testi kyseessä? Onko lääkitys kohdallaan nyt?
Onpa kauhea yllätys että mamupatja sattu silminnäkijäksi.
Kuka.
Miksi poliisi ei saa tehdä työtä, mitä laki siltä edellyttää?
Noille äärisuvakeille on alettava antamaan turpiin oikein kunnolla. Että silleen.
RunKkAaPpAnYTiSoiMmatPaiNeEtPoiSeNsIN.
Merkel+myöntää:+turvapaikanhakijoiden+mukana+on+tullut+terroristeja
Merkelin+on+pakko+tunnustaa+asia+Saksan+tiedustelupalvelun+julkituomien+tietojen+valossa.
12.07.2016+10:03,+3577+lukukertaa
100%+€200+asti+++10+RealSpinniä+Jack+and+the+Beanstalkiin+Bonuskoodilla:+INSTA1
Angela+Merkel+on+viimeinkin+myöntänyt,+että+Saksan+avoin+maahanmuuttopolitiikka+on+tuonut+maahan+terroristeja.
Angela+Merkel
Merkel+myönsi+asian+puhuessaan+puolueensa+eli+Kristillisdemokraattien+kokouksessa+kannattajilleen.
Merkelin+oma+politiikka+on+ollut+kuin+kutsu+terroristeille+saapua+Saksaan+ja+oleskella+siellä+Mama+Merkelin+laskuun,+kunnes+he+saavat+käskyn+täyttää+tehtävänsä.
Merkel+oli+puhumassa+kannattajilleen+Itä-Saksassa,+kun+hän+sanoi+jihadistien+tulleen+turvapaikanhakijoiden+joukossa+Eurooppaan.
++++“Turvapaikanhakijoiden+tulvan+mukana+salakuljetettiin+terroristeja”,+hän+sanoi.
Mama+Merkelin+avoin+kutsu+turvapaikanhakijoille+sai+yli+miljoonan+ihmisen+lähtemään+Saksaan+Merkelin+lihapatojen+ääreen+viime+vuonna.
++++Merkelin+tunnustus+tuli+vain+viikko+sen+jälkeen,+kun+Saksan+tiedusteluosaston+päällikkö+Hans+Georg+Maassen+sanoi+tiedustelun+löytäneen++17+ISIS-militanttia,+jotka+ovat+saapuneet+Eurooppaan+turvapaikanhakijan+statuksen+avulla.
b9ab69e5d9252d70ba361cee9b5fda7e
Aiemmin+viime+vuonna+Merkel+poseerasi+mielellään+muslimimiesten+kanssa+turvapaikanhakijoiden+pyynnöstä.
++++“Meillä+on+vahvaa+näyttöä+siitä,+että+17+ihmistä+on+saapunut+ISIS-+järjestön+ohjeiden+mukaan+turvapaikanhakijoina,+”+Maassen+sanoi.
++++Äskettäin+Saksassa+selvisi+myös,+että+ryhmä+syyrialaisia+ISIS-kannattajia+oli+suunnitellut+terrori-iskua+Dusseldorfiin.
++++Kaksi+neljän+miehen+ryhmästä+suunnitteli+räjäyttävänsä+itsensä,+kun+kaksi+muuta+samalla+tappaisi+asein+ja+räjähtein+niin+monta+ihmistä+kuin+mahdollista.
++++Ryhmän+jäsenistä+kolme+on+kyetty+identifioimaan;+27-+vuotias+Hamza+C,+25-+vuotias+Mahood+B,+sekä+Abd+Arahman+31,+pidätettiin+Saksassa+eri+paikkakunnilla.+Suunnitelma+paljastui+neljännen+jäsenen,+25-vuotiaan+Saleh+A:n,++jäätyä+poliisin+pidättämäksi+Ranskassa.
Lähde:+http://www.independent.mk/articles/34177/Merkel+Admits+Some+Terrorists+Entered+Europe+Amid+Refugee+Surge
T8/MV
Vastaanottokeskuksista kadonnut noin 2 500 turvapaikanhakijaa - KRP:n tiedustelupomo: "Iso riski"
Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikön Sanna Palon mukaan vastaanottokeskuksista teille tietämättömille lähteneisiin turvapaikanhakijoihin liittyy vakavia uhkia.
Vastaanottokeskuksista on viime ja tämän vuoden aikana kadonnut jo noin 2500 turvapaikanhakijaa.
– Mielestäni siihen liittyy iso riski, jos ei tiedetä, keitä nämä ihmiset ovat, miksi he ovat tänne tulleet ja millä he hankkivat elantonsa, jos he eivät saa turvapaikkaa ja jäävät tänne, Palo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.
– Vakava uhka liittyy siihen, että joukossa on paljon sellaisia henkilöitä, jotka alunperin ovat tulleet väärillä papereilla tai paperittomana.
Palo kertoo Uutisextran haastattelussa myös muista ajankohtaisista uhka-arvioista sekä ruotii Suomen rikostiedustelun tasoa.
Haastattelu kokonaisuudessaan Uutisextrassa MTV3-kanavalla kello 19.10. sekä kello 19 MTV.fissä.
Tutkinnanjohtajana ennenkin omituisista poliiseja suosivista päätöksistään kärynnyt Pirkanmaalainen joka käy vielä kaupan päälle ottamassa paskalakeilta suihinkin
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=31198.0
Huh huh