Tällaista ei saisi tänä päivänä olla. Rasismia pahimmillaan, että poliisi ottaa kiinni ULKOMAALAISEN NÄKÖISIÄ ihmisiä ja loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan! Sama kuin itse tarttuisin kadulla kävelevää randomtyyppiä kiinni ja olettaisin murhaajaksi. Ulkomaalaisvalvonta tulee lopettaa välittömästi rasismia levittävänä ja ulkomaalaisia loukkaavana häpeänä. Sille ei tänäpäivänä ole todellakaan mitään tarvetta, ulkomaalaiset käyttäytyvät yleensä paremmin kuin yksikään suomalainen (ja ne jotka käyttäytyvät ns "väärin" käyttäytyvät siten yleensä kokemansa voimakkaan rasismin takia).
KANSALAISALOITETTA PYSTYYN!
KANSALAISALOITETTA PYSTYYN!
Vastaukset 61
Vanhimmat
Joo, kyllä henkkarit saa kysyä vain valkoihoiselta, muuten rasismi.
Joo valkoihoisille voi tehdä mitä tahansa. Joka päivä poliisi kyzyy valkoihoisilta jotain. Tulee jopa ovelle kyselemää.
Tumma-ihoisilta ei saa kysyä mitään.
Suomessa pitää olla hiljaa ja kumartaa, kun ulkolainen saapuu samaan tilaan hänen kanssaan.
Valkoihoinenko siis ei ole ulkomaalaisen näköinen?
johan se sullekin jo eilen selitettiin?
tummaihoinen on suuremmalla todennäköisyydellä esim. Somaliasta kadonnut
Et ilmeisesti itsekään tiedä, selitettiinkö, kun siitä kysyt. Vastaan siis, että joko ei ole kukaan onnistunut tätä hahmottelemaan minulle, tai sitten joku on taas kirjoitellut mihin sattuu niin, ettei viestistä tule ilmoitusta. Nimimerkillä kirjoittavan viestiin kun vastaa, kirjoittaja saa ilmoituksen saapuneesta viestistä. Minulla ei ole aina aikaa eikä mielenkiintoa kahlata viestiketjuja muuten vain katselemassa, onko joku jotakin yrittänyt jossakin minulle kirjoitella osaamatta vastata viestiin.
Pian ulkomaalaisvalvontaa vaaditaan tarkistamaan tasapuolisuuden nimissä yhtä paljon valkoisia kantasuomalaisia kuin mamuja, vaikka Suomessa ei ole yhtään vaaleaa kantasuomalaista karkotettua maahantulijaa. Eikö rajavalvonta pitäisi saada siihen kuntoon ettei Suomeen tule yhtään ihmistä ilman passia tai henkilötodistusta ja turvapaikanhakijat pidettäisiin lukkojen takana koko ajan ennen päätöstä. Näin ketään ei tarvitsisi tarkistaa Suomessa, eikä mieltä loukata.
Et vastannut kysymykseen. Ymmärrän, sillä selväähän on, että valkoihoisia ulkomaalaisia on pilvin pimein. Se siitä.
Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä, toisin sanoen ulkomaalaisvalvonta perustuu ulkomaalaislakiin. Ulkomaalaisvalvonnalla halutaan ensisijaisesti tavoittaa maassa laittomasti oleskelevia. Ulkomaalaisten Suomessa työskentelevien osalta halutaan myös varmistaa, että he noudattavat työlupasäännöksiä.
Poliisi kysyy ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä henkilöllisyyttä, mikäli on perusteltua syytä olettaa, että kyseessä on ulkomaalainen henkilö. Ulkomaalaisvalvonnassa poliisia kiinnostaa erityisesti henkilön nimi, kansalaisuus ja maassaolon edellytys, ja näiden valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi poliisille on kirjoitettu oikeus ulkomaalaislakiin (Ulkomaalaislaki 129 b §).
ongelma poistuu , jos kaikki matut karkoitetaan.
Poliisi noudatti lakiin perustuvaa ulkomaalaisvalvontaa eikä vinkuvilta suvakeilta kysytä mitään. Poliisilla on lain mukaan myös oikeus voimankäyttöön jos kohdehenkilö ei tottele.
Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä, toisin sanoen ulkomaalaisvalvonta perustuu ulkomaalaislakiin. Ulkomaalaisvalvonnalla halutaan ensisijaisesti tavoittaa maassa laittomasti oleskelevia. Ulkomaalaisten Suomessa työskentelevien osalta halutaan myös varmistaa, että he noudattavat työlupasäännöksiä.
Poliisi kysyy ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä henkilöllisyyttä, mikäli on perusteltua syytä olettaa, että kyseessä on ulkomaalainen henkilö. Ulkomaalaisvalvonnassa poliisia kiinnostaa erityisesti henkilön nimi, kansalaisuus ja maassaolon edellytys, ja näiden valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen saamiseksi poliisille on kirjoitettu oikeus ulkomaalaislakiin (Ulkomaalaislaki 129 b §).
Lakia tulee muuttaa niin, että ulkomaalaisvalvonta poistuu käsitteenä kokonaan täysin turhana ja rasistisena ilmiönä. Suomi on kansainvälinen ja jos tuolle linjalle lähdetään niin poliisin pitäisi tasavertaisuuden vuoksi ottaa kaikki maassa asuvat ulkomaalaiset kiinni. Tarvitaan välitön korjausliike tämän rasistisen lain poistamiseksi.
Ulisevilta suvakeilta ei kysytä yhtään mitää, vaan poliisi noudattaa lakia juuri niin kuin pitääkin.
Suvaitsevaiset kirjoittavat lait ja poliisit noudattavat niitä. Kaltaisiltasi rasistinatseilta ei kysytä mitään, kun rasistiset ulkomaalaislait poistetaan lakikirjasta.
Ulinasi on kuin huuto tuulessa. Poliisi noudattaa lakia, sinä et.
Puhut paskaa, tiedät itsekin.
Poliisin täytyy valvoa, ketkä täällä laittomasti majailevat.
Monesti näitä laittomasti majailevia ulkolaisia käytetään hyväksi, teetetään töitä ilmaiseksi, ilotytöt, koti-orjat yms.
Joku roti pitää olla järjestyksen valvonnassakin.
Rasismia ei saa toteuttaa lain nojalla. Lakia tulee muuttaa niin, että rasismin mahdollisuus minimoituu. Parasta olisi, kun koko "laiton oleskelu" poistettaisiin käsitteenä. Suomi on avoin maa ja tänne on tervetulleita kaikki.
rasismia ei ole suomessa,on vain eri mieltä olevaa väkeä. lait ovat pelkkää kusitolppien ja virkalois idioottien luomaa tekstiä. todellinen elämä ilman em. sanomaa on ihmisiä varten,eikä sitä voi eikä saa lakien avulla kieltää.
kun kusitolpat toimii väärin,kaikkea tulee kommentoida ja tekstejä muuttaa mamukielteiseksi. mamuja ei tarvita yhtään kpl,joten mielipiteiden tulee tulla kansan sanomana julki.
Valvokoot rajoilla ettei maahan tule rikollisia, miksi eivät hoida hommiaan.
Eiköhän tehdä se korjausliike siten, että otetaan poliisilta kaikki valta pois ja päästetään yhteiskunta anarkian valtaan?
Ruotsin poliisivoimista sanoudutaan massoittain irti hallitsemattoman maahanmuuton ja sen mukanaan tuoman järjettömän väkivallan vuoksi.
Tämäkö kelpaisi teille vinkuintiaaneille jotka olette syyttämässä poliisia milloin yhdestä, milloin toisesta asiasta?
Jopa kansanedustajan voimin, kansanedustajan joka on näköjään tullut Suomeen solvatakseen tätä maata, sen poliisilaitosta ja sen kansalaisia.
Kaikki suvakkihuorat ja thomot vittuun Suomesta.
MWAHAAHAHAHAHAHAHAHAA!!!!!!!!!!!!!! Vai ei rasismia ole suomessa!!!!!!!!! Taidat olla melkoinen PÖNTTÖ-ÖRVELÖ!
Tollo sorsa!
keltä vaan ei loukkaa ketään,joten sen pitää jatkua ehdottomasti koskien kaikkia "värejä ja naamoja".
jos mamut ei kestä valvontaa,painukoot hevon vi...un mistä tulikin. mamut on todella röyhkeää väkeä,vaikka tulee suoraan savimajasta.
täällä on nyt idioottimaisten politiikkojen takia irtosakkia,joista kukaan ei tiedä heidän tarkoitusperiään. mamutus on suoraan perceestä,näin vaan todellisuus on.
suvakit taas saaneet rasistivettä myllyyn,joka suoraan syvältä. suvakit poistettava maasta ensin,he ei tajua tulevaisuutta,mitä ongelmia mamuista vielä tulee ja joka on kaikkialla maailmassa tiedossa.
suvakki ajattelee alapäällä, kun muut tekevät päätöksiä pitää suvakit sulkea siksi aikaa vessaan.
Jukoliste olen paskalla ja pökäle on ruskeeta, olen rasisti!
Päinvastoin ulkomaalaislakeja pitää koventaa. Ratsioita matujen koteihin jos vähäkin on syytä epäillä. He ovat ulkomaalisia ja eri värisiä kun me, on tura valkopsetä selvää asiaa ja tänne on hävinnyt noin 2500 matua ilman paperita ja osa ei ole koskaan edes ilmoittautunt missään, mistä se kertoo no epärehellisetä kierosta luonteesta. Kun otetaan elämän ohjeet kirjasta vuodelta 100 ei niitä voi koskaan soveltaa meidän vapaaseen yhteiskuntaan. Nämä "hävinneet"ovat turvallisuusriski ja Suomen poliisilla on velvollisuus yrittää turvata oman maan kansalaisia, muuten tämäkin maa on kohta kun lähi-itä. Ennen niin turvallinen kotimaani on pilattu liioilla muslimeilla, varsinkin niillä jotka eivät halua ja ei ole aikomustakaan noudattaa maan lakeja ja sulautua tapoihin. Minulla ei ole mitään vastaan papereideni näyttöä, olin sitten missäpäin maailmaa hyvään, johtuen siitä ettei ole mitään salattavaa. Naurettava laki ettei voi tarkastaa papereita etnisitä syistä.....no ketä ne maan alle hävinneetyli 2500 on Suomalaisiako??
Haista sinä Suomen vihollinen vittu ja kuole pois.
Suomen viholliset tulisi yksiselitteisesti tuhota.
Voi jumalauta
En ole koskaan ajatellut, että se on rasismia kun minulta kysytään paperit toisessa maassa. Ei se ole väristä kiinni.
Yksi mieleenjäävistä kokemuksista oli Turkin lentokentällä joskus 90-luvulla kun Turkki lisäsi turvamiesten määrää (sota Irakissa) kentillä ja rajoilla. Kukaan ei valittanut. Kaikki pitivät sitä tarpeellisena. Ja siellä on kaikenvärisiä ihmisiä.
Ihmisen perusluonteen huomioiden, köyhyyden lisääntyessä pidän rajamuodollisuuksien uudelleen käyttöönottoa todella tarpellisena.
T. maailmalla matkustellut
AP: toiveesi on umpihullun tai rikollisen ajattelua.
Mikä tässä mättää? Onko se niin, että umpilellityille yritetään nyt opettaa pelisääntöjä, eikä niitä hyväksytä?
Näinkö tässä käy, kun kasvatetaan ihmiset täysin ilman kuria ja rajoja?
AP: onko sinua kasvatettu?
Lisään vielä, että ainakaan silloin Turkki ei kysellyt mitään
vaan ajatti bussilasteittain sotilaita kyliin ja ..
kun näytti siltä, että turvallisuustilanne vaatii sitä
Olihan se hurjan näköistä.
En kuullut kenenkään valittavan siitä.
Tilannetajua tarpeen mukaan.
Ne toimii vähän eri mentaliteetillä
Luuletteko, että Turkki taipuu eu:n "viillit-viikot" -sääntöihin?
Katsokaa niiden sijaintia, ne ei edes voi avata kaikkia rajoajaan...
tai helvetti tulee tänne asti.
Jos sinulta kyseltäisiin kotimaassa papereita englanniksi väristäsi johtuen, saattaa olla, että jossakin vaiheessa alkaisi tuntua rasistiselta touhulta. Ei ihan ole vertailukelpoinen asia, että ulkomailla on papereita kysytty.
Tässä kyseisessä tapauksessa, josta jaksetaan vaahdota, oli kyse aika paljosta muusta kuin pelkästä papereiden kysymisestä.
-Suomen taloutta ja koko tulevaisuutta koskevat asiakirjat ovat JO engalnniksi
-Täällä palstoilla on jo julistettu (ja meidän poliitikot), että suomea ei oikeastaan enää, ole eikä "...välitä vittuakaan kenenkään isänmaallisuustunteesta..."
- suomessa elävien sompujen käytöksestä näkee, että tämä on niiden koti, eikä kantiksella ole mitään oikeutta olla mitään muuta mieltä.
Niitä ei koske mitkään yhteiset pelisäännöt, ne eristävät itsensä ulos tästä oman erinomaisuutensa varjolla.
Tässä on todella kyse siitä, että paperit pitäisi kysyä JO rajoilla.
Ulkomaalaisvalvontaa pitäisi tehdä JO rajoilla
Se aika, että minulta tullaan kysymään papereita
kaikilla mahdollisilla ulkomaankielillä
Suomessa
EI ole kaukana.
Sen tajuaa sokea reettakin.
Siksihän tästä pitääkin keskustella
Minun väri: tottakai se on ongelma, aina ollut ja tulee aina olemaan. Uskontokin on ollut ongelma tietyille katolisille, tietyillä alueilla.
Luterilainen on "vähän saku" ja protestantti.
Suomalainen on "vähän ryssä" (kun ovat niin lähellä venäjää)
Suomalainen on vähän liian hyväuskoinen, köyhä ja vedätettävä...jopa jenkit katsoivat hyvin pitään suomalaisia alaspäin.
Saksalaiset tekevät niin vieläkin...
Oletko koskaan tehnyt töitä tai opiskellut saksalaisen kanssa? Suosittelen, antava kokemus. Siinäkin on eri sukupolvissa eroja.
Suomen kansalaisuus on ollut ongelma tietyissä maissa jo aikaa sitten.
"mitä te rikkaat pohjoismaiset luulette olevanne..."
Sukupuoleni tottakai se on ongelma, on aina ollut ja tulee olemaan.
Suomalainen kylmänviileä hiljaisuus ja kohteliaisuus tulkitaan mentereella tyhmyytenä ja heikkoutena.
Jokainen suomalainen joka on matkustellut vähänkin enemmän tajuaa, että valikointia, kateutta ja rasimsia on - eikä se katoa minnekkään.
Tiedän hyvin, että olen "vähemmän ihminen", mutta ei se sitä tarkoita,
ettenkö voisi vaatia yhteisiä pelisääntöjä yhteisen turvallisuuden vuoksi.
Jameksen äiti raudoitettiin ja laittiin katuun! Tottakai se on törkeää, oliko tarpeen laitaa maahan?
Tätä on tulossa lisää - ihan kaikille.
Eu on ajanut itsensä siihen tilaan.
Menkää saksaan, siellä poliisi ei kysele väriä vaan PAPEREITA.
Ne ei nössöile vaan toimii. Katsokaa mitä ranskassa tapahtuu.
Hahhahhahaa !! Ei ole vertailukelpoinen asia, että ulkomailla on kysytty papereita.. Vittu, mikä järjenjuoksu.. Ne negurit on Suomessa ulkomailla!
Ei ole todellista. Pitääkö tällaisia asioita oikeasti jollekin selittää? Suomen kansalaiset ovat Suomessa kotimaassaan. Eikä se katso väriä. Huoh...
Huoh.. Vittu, mikä pässi..
sait päähäs että papereita kysyttiin värin perusteelle?
Päätellen siitä, että sanoin niin? Aivan, en sanonut. Kannattaa myös huomioida, mihin viestillä on vastattu, ennen kuin alkaa keksimään asioita.
Minä en tiedä, onko papereita tässä kyselty väärin perustein. Se on tässä nyt kuitenkin yksi niistä pienimmistä piirteistä. Jos homma olisi hoidettu asiallisesti, vaikka väärin perusteinkin, niin eipä siinä paljon kohistavaa olisi.
Ihan mielenkiinnosta, että antaako nimittely omasta mielestäsi viestillesi jotakin lisäarvoa? Minä kun olen oppinut lähinnä, että nimittelyyn sortuva julistaa hävinneensä.
Kaikkien palstahäiriintyneiden isosetä thebarbarlegents tarttuu joka asiaan kuin paska rattaisiin.
Mitäpä jos tarkastuksen perusteena on puhekieli eikä rotu tai ihonväri ?
Ei ole rasismia vaan talonpoikaisjärkeä, jos ulkomaalaisvalvolta kohdistuu vieraskielisiin.
kyllä sitä papereita kysytään ihan perus suomalaisen näköisiltäkin, profiloitu niin sillä hetkellä.niin ja tiedän tapauksen jossa poliisi vain oli ajanut auton perässä ja kotipihalla sitten kysynyt auton j henkilön paperit.(Kyseessä oli vankilasta paenneen henkilön etsintä.)
juuja ulkomailla takuulla joutuu suomalainen kaivamaan henkkarit kusyttäessä.
kannattaa katsoa megadeathin konsertti suomessa kuka sinne lavalle ryntäsi ilman lupaa, tai sitten joulusinkku kipale y.tubesta se loppuosa.
Täytyyhän värivammaisten saada oleskella Suomessa ilman lupaa ja ilman papereita.
-
https://twitter.com/GeorgeGarbow/status/753078495618670592
-
Suojelupoliisin päällikkö vaatii verkkotiedustelua ja toimivaltuuksia ulkomaille
Keskiviikko 13.7.2016 klo 07.34
- Täältä on lähtenyt paljon vierastaistelijoita terroristijärjestön riveihin, Antti Pelttari sanoo.
Supon päällikkö Antti Pelttari vaatii käyttöön verkkotiedustelua ja lisää toimivaltuuksia ulkomaille.
Pelttarin mukaan Suomesta on lähtenyt huolestuttavan suuri joukko vierastaistelijoita terroristijärjestön riveihin.
Pelttari ei pidä kestävänä sitä, että Suomi on muiden maiden tiedustelutietojen varassa.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoi Suomi-areenan keskustelutilaisuudessa, että yli 2800 turvapaikanhakijaa on kadonnut maan alle.
- Suomessa on aika vaikea elää täysin paperittomana yhteiskunnan ulkopuolella, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari arvioi rauhoittelevaan sävyyn Iltalehdelle Suomi-areenan keskustelujen jälkeen.
- Tarkoin säänneltyä, lain mukaan tehtyä ulkomaalaisvalvontaa tarvitaan, koska olemme Schengen-alueella, jossa ei ole rajatarkastuksia.
Pelttari muistuttaa, että Suomi ei voi vain keskittyä omiin ongelmiinsa ja elää umpiossa. Hänen mukaansa tietoa maan rajojen ulkopuolelta tarvitaan.
- Ongelma on se, että Suomessa ei ole tiedustelulainsäädäntöä. Emme ole täysin kädettömiä, mutta meillä ei ole niitä työkaluja, joita meidän kaltaisellamme viranomaisella on kaikissa muissa Euroopan maissa. Järjestelmämme ei ole ajan tasalla.
Supon päällikkö Antti Pelttari vaatii käyttöön verkkotiedustelua ja lisää toimivaltuuksia ulkomaille.
Supon päällikkö Antti Pelttari vaatii käyttöön verkkotiedustelua ja lisää toimivaltuuksia ulkomaille. (JENNI GÄSTGIVAR/IL)
Pelttari pitää hyvänä, että Supon tarve on kirjattuna hallitusohjelmaan.
- Valitettavasti terrori-iskut Pariisissa ja Brysselissä ovat kasvattaneet ymmärrystä hankkeen tarpeellisuudesta. Näen, että tarve lainsäädännölle on suuri. Verkkotiedustelun toimivaltuudet ovat välttämättömiä, Pelttari vetoaa.
Pelttarin mukaan Suomessa on suhteessa maan muslimiväestön määrään paljon vierastaistelijoita. Pelttari toteaa, että Suomi on niiden kymmenen maan joukossa, joista lähtee eniten vierastaistelijoita.
- Muissa maissa tiedostetaan, että Suomella ei ole tiedustelulainsäädäntöä ja täältä on lähtenyt suhteellisen paljon vierastaistelijoita terroristijärjestön riveihin.
"Huolestuttavaa"
Miten Supo suhtautuu vierastaistelijoihin?
- Siinä mielessä on huolestuttavaa, että Suomesta lähtee ensimmäistä kertaa isompi joukko ihmisiä taistelemaan terroristijärjestön riveissä.
Mitä tälle ilmiölle pitäisi tehdä?
- Täytyy hankkia tietoa palaajista, jotka ovat mahdollisesti syyllistyneet terroristisiin rikoksiin. Täytyy tehdä töitä myös radikaalisuuden kierteestä pois pääsemiseen, Pelttari toteaa.
Verkkotiedustelun lisäksi Pelttari vaatii Supolle lisää ulkomaiden toimivaltuuksia.
- En kaipaa mitään James Bondeja, mutta meillä on hyvin vähäiset keinot hankkia tietoa ulkomailta. Ankaran ja Nairobin suurlähetystöissä yhdysmiestemme tiedonsaanti on rajatumpi kuin ulkoministerin diplomaateilla, Pelttari vertaa ja naurahtaa.
- Heillä pitäisi olla oikeus hankkia itse tietoa Suomen turvallisuuden kannalta.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen arvioi, että yli 2800 turvapaikanhakijaa on kadonnut Suomessa maan alle.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen arvioi, että yli 2800 turvapaikanhakijaa on kadonnut Suomessa maan alle. (JENNI GÄSTGIVAR/IL)
"Ei saa olla heikko lenkki"
Pelttari kiistää, että kansalaisten massavalvontaa missään tapauksessa tulisi. Hän vertaa verkkovalvontaa poliisien liikevalvontaan.
- On oltava perusteet pysäyttää se auto. Lisäksi kaikkea, mitä teemme, valvotaan hyvin kattavasti. Myös uutta toimivaltuutta valvottaisiin edelleen kattavasti.
Pelttari toteaa, että Ruotsissa kaksi terrori-iskua on saatu estettyä verkkovalvonnan avulla.
- En näe kestävänä mallina sitä, että olemme viime kädessä muiden maiden tietojen varassa. Emme saa olla heikko lenkki yhteistyössä. Meidän turvallisuutemme ei ole muiden maiden keskiössä - siitä pitää pystyä itse vastaamaan.
tästä se lipeää luonnollisesti kansalaisten massavalvontaan jahka täällä on paljon radikalisoituneita kotimaisia tai ulkolaistaustaisia?
Ottavat kiihkoislamisteja tarkoituksella että on tekosyy kiristää kaikkien kansalaisten valvontaa, ryssät tallentaa jo nyt kaiken sähköisen viestinnän puoleksi vuodeksi ja kytillä vapaa pääsy kaikkeen.
poliisin tulee LISÄTÄ paperien tarkastuksia, koska kovan luokan rikollisia hiippailee suomessa, ne pitää nakata syvimpään tyrmään.
Suomesta pitää kokonaan poistaa poliisitoimi. Sitähän ei täällä näköjään tarvita, kun kansalaiset tuntuvat haluavan tehdä mitä tahansa.
Samalla maan kilpailukyky paranisi, kun sekin raha jäisi rikkaiden käyttöön.
Samassa rytäkässä poistaisivat soten ja koko terveyshuollon. Johan täällä joku koko ajan on mainostanut, että ensiapuakin antavat vapaaehtoiset, ilman palkkaa.
Kyllä tulisi kovat säästöt.
kaikki ulkomaalaiset ovat suomalaisia. valvonta on tarpeetonta
Ime múnaas mustien perseennuolija.
Kyttäkouluun ei ole tullut vielä yhtään liian rasistia, sehän on pääsyvaatimus.
"Iltalehti kysyi hetkeä myöhemmin, kuinka usein poliisiksi opiskelevia lentää ulos koulusta syrjivien mielipiteiden vuoksi.
- Onneksi tällaisia tapauksia ei ole vielä tähän mennessä ollut. Ilmeisesti valintaprosessi toimii tässä ihan hyvin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071221899126_uu.shtml
Mites toi 1940- luvun painimatsi euroopassa ja venäjän rajalla, oliko sekin rasimia?
Silloin sitä sanottiin maan puolustamiseksi.
TV1:ltä tulee parhaillaan vanha Suomi-Filmi, se on ehkä 1940-luvulta. Eli noin 70 vuotta vanha leffa. Aika modernia menoa, verrattuna mikä meno on nykyään Suomessa, Afganistanissa tai Afrikassa.
Kamalaa taantumista. Virkamiehet kirjoittaa taas latinaksi ja kommunismi on vallassaan. 1940- luvulla Suomi oli sentään itsenäinen.
Jos etsitään Lähi-idästä ja Afrikasta pakolaisvirran mukana tulleita karkotuksen saaneita piileskelijöitä, siihen on poliisilla oikeus. Kenenkään mielensäpahoittajan takia poliisi ei siinä tarkoituksessa tuhlaa aikaa ja resursseja suomalaisten näköisten ratsaamiseen. Se olisi ajantuhlausta ja idiotismia. Suomalaisen näköisiä voidaan ratsata muista syistä.
No sehän kuulosti hyvältä! Ulkomaalaispalvonta lopetettava...
Haluaisin vain kysyä että miten poliisi saa pidätettyä rikollisia (luvaton maahantulo on rikos) jos ihmisiltä ei saa kysyä henkilöllisyystodistus? Vai tarkoitatko että ulkomaalaisennäköiset eivät voi olla rikollisia? En tarkoita etteivätkö suomalaisen näköiset voisi olla luvattomasti maassa mutta suurin osa luvattomasti maassa olevista ihmisistä ovat etnisesti eri taustoista kuin yleisen suomalaisen näköinen ihminen. Ja miksi asiasta pitää suuttua kun poliisi tekee vain työtään ja lainkuuliaisilla ihmisillä ei pitäisi olla mitään syytä olla esittämästä henkilöllisyystodistusta. Miksi estää työssäkäyvän ihmisen työtä olemalla hankala asiasta jonka tarkoitus on hyvä?
Kait tiesit että myös ulkomailla tehdään tätä eli poliisit kysyvät papereita ulkomaalaisen näköisiltä. Jopa itseltä on kysytty ja olen siis ihan siniset silmät ja vaaleat hiukset omaava. Ja itseni mielestä tämä ok ja ei tullut edes mieleen että olis rasistista käytöstä.
Luvattomasti maassa olevat ovat yleensä ulkomaalaisia ja harvemmin edes suomalaisen näköisiä. Eiköhän tämä nyt ole aivan itsestäänselvä asia?
Mitä tämän turhaakin turhemman mekkalan tarkoitus oikein on, poliisin toiminnan hankaloittaminenko? Paperien tarkistaminen on tarpeen ja hyvä asia.
Aloittaja vihervassari suvakkihuora.
Rsistinen sitä ja rasistinen tätä...
Voi herranjumala noita suvakkeja, näkevät varmaan unissaankin rasismia ja rasisteja kaikkialla.
On se kumma juttu kun Suomi muuttui yhtäkkiä näiden karaerskultamunamatujen myötä rasistiseksi kaikissa normaalirutiineissaan, hö.
Jollakin tavalla maassa luvattomasti olevia on seulottava. Suvakit ovat aiheuttaneet itse tämän tilanteen. En minä ainakaan ole tänne kutsunut ketää elätiksi ilman maahantuloasiakirjoja.
Leireiltä löytyy riittävästi autettavia.
Olisi aika pistää rangaistavaksi tuo rasisti sana. Niin häikäilemättömästi sitä määitään, kun jotakin halutaan.
Tummaihoisille saa vain kumarrella vaikka olisivat parhaillaan raiskaamassa. Suomalaisisa sen sijaan saa simputtaa vaikka kuinka, eipä suju virastohommat lainkaan niinkuin tummaihoisilla, joilla on aina henkilökohtainen avustaja varmsitamassa homman sujuvuuden. Ja auta armias jos tulee pienikin virhe, kyllä saa virkailija kuulla kunniansa.
Suomessa on Suomen kansalaisia, joilla on etninen tausta.
He ovat jopa Suomessa syntyneitä toisen polven maahanmuuttajia,
korkeasti koulutettuja ihmisiäkin..