Jumala antoi suuronnettomuuden,opinko jotakin?

Ehkäpä joku Aasian katastrofin selviytyjistä kokee, että vaikka Raamatun Jumala kärsimyksen kautta pimentää hänen polkunsa, niin hän kuitenkin on onnekas koska on saanut Jumalalta "jatkoaikaa" parannuksen tekemiseen syntielämästä.

Entä sitten ne jotka kuolivat ja loukkaantuivat?

Kuolevien oli aika kuolla, loukkaantuneiden oli aika loukkaantua. Eikä mikään niistä tapahdu Jumalan tietämättä tai sallimatta. Sillä Raamatun Jumala on asettanut määräajan kaikelle ihmiselämälle. "Aika on syntyä ja aika kuolla...aika on surmata ja aika parantaa...aika on itkeä ja aika nauraa...ks. Saarn. 3:1-8.Vai päätätkö sinä lukija tai minä siitä milloin savimajamme vapisee sairauden tai kärsimyksen ikeessä? Hallitsetko joka hetki elämääsi?

Meille jotka olemme vielä elossa, em. onnettomuus toivottavasti opettaa Jumalan vanhurskautta.

Sitä että Herra on antanut käskyt kuten "Älä tee huorin". Tai "Minä olen Herra ,sinun Jumalasi,älä pidä muita jumalia".

Esim. Thaimaa on seksiturismin luvattu maa jonne monet sivistyneet länsimaiset miehet menevät tyhjentämään pallejaan. Ja naisille on tietysti omat "poikakotinsa". Ihmiskaupasta ja seksiturismista ,ks.

http://action.web.ca/home/catw/attach/Palermo.pdf

http://www.valt.helsinki.fi/yhis/antti/turku12.htm

Et kai sinä lukija luule ,että elävä ja vanhurskas Jumala iänkaiken katselee toimettomana käskyjensä rikkomista? Monikohan suomalainen tai ruotsalainen oli tuhoalueella hoitamassa "paineitaan? "Toivottavasti me tästä tuomiosta jotakin opimme Jumalan valtasuuruudesta. Herra se on joka liikuttaa maan, meren ja taivaan.

Lisäksi Aasian katastrofialueella vaikuttaa vahvasti epäjumalanpalvelus:hindulaisuus,buddhalaisuus,islam,sikhiläisyys,taolaisuus ,ja monet muut pakanauskonnot.Ja kuitenkin sinä Raamatun väkevä Jumala sanot:"Minä olen Herra ,eikä toista ole."

Viattomien kärsimyksen syitä emme tiedä . Kuitenkin Jumalan vanhurskaista tuomioista (niitähän tapahtuu jatkuvasti) toivottavasti em.syntien harjoittajatkin oppivat Raamatun Jumalan vanhurskautta.

Vanhurskaus tarkoittaa mm. Jumalan oikeudenmukaisen lain luomista ja toteuttamista. Siis Jumalan kymmenen käskyn luomista ja noudattamista. Sekä sitä että Jumalan tuomio ja pelastus, molemmat, toteutuvat Jeesuksessa, Herrassamme.

Me jotka olemme vielä elossa ja siunaamme pelastustyöntekijöitä, voimme nöyrästi antaa tuomioistakin kunnian Raamatun väkevälle Jumalalle. Sekä todeta profeetan tavoin: "Sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata ,oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta" Jes. 26:9

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
312054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

takaisin sinne peräkammariin ja ota rauhallisesti.

Kirjoitat sen verran sekavia houreita että ei noihin voi eikä kannata mitään vastata - kuin mieli on kunnolla järkkynyt ei se yleensä parane. Koeta pärjätä, kyllä se siitä! Aina umpikahjojakin maailmaan sopii, te saatte "normaalit" ihmiset tuntemaan itsensä sangen fiksuiksi.

Äänestä
  • Totuus on näin!

    Äänestä

  • Kyllä Jumala rankaisee synnit ennemmin tai myöhemmin...

    Äänestä

  • Niin,niin.

    Mutta jos nyt kuitenkin yrittäisit solvaamisen sijasta esittää jotakin omia näkemyksiä.

    Ehkäpä se auttaisi itseäsikin ymmärtämään edes hiukan ahdistustasi ja torjuttuja pelkojasi.

    Sillä kun elävä Jumala puhuu kuolemalla ja kärsimyksellä ,niin se opettaa maanpiirin asukkaille Herramme vanhurskautta.

    Sekä sitä että omaakaan elämä ei ole hallinassa kaikilta osin.

    Vaikka järkiuskovat niin tahtovatkin ajatella.

    Äänestä

Totta virkkaat kamuseni.

Äänestä

Näinhän tämä on. Tosin paikoitellen karkeat kielikuvasi saattavat toisia hieman hämmentää.

Äänestä

Sinä Mikko siis väität, että Thaimaan, Sri Lankan ym. onnettomuudessa kuolleet ja kadoksissa olevat 200 suomalaista olivat näitä pallejaan tyhjentäviä miehiä ja miesprostituoitujen palveluksia käyttäviä naisia?

Mielipiteesi kuvottavat meitä ei-uskovia. Ne vahvistavat myös käsitystämme uskovaisista saatanallisina ja toisten kärsimyksistä nauttivina ihmisinä. Petoja te olette ja raatelevia susia.

Kun kristinusko on sellaista, mitä Mikko sanoo, niin eipä siitä löydy mitään positiivista sisältöä. Ja näiden julistusten jälkeen sitten vielä ihmetellään, miksi "nettievankeliointi" ja yleensä evankeliointi ei toimi...

Äänestä
  • en ole uskovainen, en siis julista uskoani kaikelle maailmalle. Mutta Mikon sanoissa on todellakin perää, näin minäkin olen tämän maailman menon ymmärtänyt. Ehkäpä sinäkin ymmärrät asian jonakin päivänä?

    Äänestä

  • Mikähän sulla saa raateluhampaat ja ikenet näkyviin,kun raamatussa ennalta ilmoitetut asiat alkavat toteutua.?

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    en ole uskovainen, en siis julista uskoani kaikelle maailmalle. Mutta Mikon sanoissa on todellakin perää, näin minäkin olen tämän maailman menon ymmärtänyt. Ehkäpä sinäkin ymmärrät asian jonakin päivänä?

    Voin vain toivoa, että en ikipäivinä ymmärtäisi asioita ja ajattelisi niin Mikon kuin sinunkaan, Liisa, laillasi Aasian katastrofista.

    Minulla on silti vielä edes vähän inhimillisyyttä jäljellä.

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Mikähän sulla saa raateluhampaat ja ikenet näkyviin,kun raamatussa ennalta ilmoitetut asiat alkavat toteutua.?

    Ei mikään, koska uskikset ovat jo varanneet vihan työkalut ja välineet omaan käyttöönsä.

    Sitä paitsi en usko enkä tule ikinä uskomaan, että Lähi-Idän kamelikuskien tuhansia vuosia vanhat perimätiedot ennustavat ylipäänsä mitään. Yhtä hyvin voisin lähettää syntymäaikani astrologille tai käsialanäytteeni grafologille. Tulos olisi joka kerta yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Mikähän sulla saa raateluhampaat ja ikenet näkyviin,kun raamatussa ennalta ilmoitetut asiat alkavat toteutua.?

    Olet huomannut saman kuin minäkin.
    Kirjoituksesta huokuu viha jumalattomia kohtaan ja kosto jota itse ei voi toteuttaa ja kun nyt näkee onnettomuuden, nauttii "Jumalan vihasta"

    Myös rakkaudettomuus on esillä eikö pitäisi kuitenkin omistaa tunteet onnettomuuden uhreja kohtaan, eihän he meille ole tehneet mitään.
    Olemmeko me sen hurskaimpia itsessämme?

    Äänestä

  • Nuo ovat sinun typeriä tulkintojasi.

    Kirjoitin että Raamatun Herra antaa kuoleman ja antaa elämän.Kumpikaan niistä ei toteudu pakanoiden ,ateistien tai skeptikkojen tahdosta.Vaikka nämä kuinka heittelisivät maailmaan siittiöitään (joiden määrä ja laatukin Hesarin mukaan on ikävästi huonontunut viime vuosina) ja jakaisivat kirjaviisauttaan.

    Muuten, tulipa mieleen pikku anekdootti.

    Laatuspermaa syöksevät sonnit ovat kuulemma Suomen uusin markkina-ase maailman valloituksessa.Näille tonnikeijuille on rakennettu tyhjennysali,ns. Sonnihovi eilisten uutisten mukaan.

    Pitäisikö siis huonokuntoisille (ks. armeijan kutsuntatilastoselvitykset) nuorille miehillemme, joilla on em.valitettavaa siittiövajausta, perustaa kuntosali ja tutkimuskeskus nimeltään Pukkihovi...DDD?

    En pidä pikkulapsia syyllisinä mihinkään.Sillä Raamatun mukaan poika ei kanna isänsä syntivelkaa,eikä isä pojan syntivelkaa.ks Hes 18:20.

    Mutta miksi niin paljon kuolemaa ja kärsimystä em Herran käskyjen tahallisen rikkomisen lisäksi?
    Eräs syy on varmasti se että vanhurskas Jumala tahtoo pysäyttää tuon epäuskoisen ja kiireisen tv-katsojan joka ilman Jeesuksen sisäistä tuntemista vaeltaa helvettiä kohti.

    Valitetavasti tämä kiireinen epäuskoinen jatkuvasti karttaa Jumalan eläviä sanoja ,siksi Herramme puhuu kuoleman ja kärsimyksen kautta."Minä Herra,puhun vanhurskautta,ilmoitan mikä oikein on ",sanoo Kaikkivaltias.

    Armon ja totuuden Jumala ei siis aina kohota varjelevaa kättään eikä estä mannerlaattojen liikkumista tai Konginkankaan bussin ja rekan tuhoisaa kohtaamista.

    Voidaankin kysyä: tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta jota Kaikkivaltias ei ole tuottanut?

    Jos ajatellaan Raamatun mukaan että Jumala on Kaikkivaltias ,niin eikö Hänen kädestään lähde elämä ja kuolema,syvä onni tai katkera tuska?

    Entä mitä me voimme Kaikivaltiaan tahdolle?

    Äänestä

  • Mikko L kirjoitti:

    Nuo ovat sinun typeriä tulkintojasi.

    Näyttää siltä, että Mikko L on lopullisesti seonnut. Kirjoitusten tasosta päätellen hänen olisi viisainta lopettaa saarnaajan uransa. Tässäkin tapauksessa on kaikkien havaittavissa kristinuskon rappeuttava vaikutus.

    Sitä vastoin Mikolla saattaisi olla uusi tulevaisuus vaikkapa keinosiementäjänä, niin siittiöpitoisia ja pallikeskeisiä ovat hänen kirjoituksensa olleet viime aikoina. Kun hänen intressinsä näkyvät keskittyvän navanalusasioihin, niin suositellaan miehelle sopivaa ammattia.

    Äänestä

  • ammatti kirjoitti:

    Eikö ihmisviisauteen tai kotijumaliin turvautuvia pidäkin ravistella joskus,niinhän Jumalakin tekee?

    Epäjumalankuvien valmistaminen on arvostettu ammatti Aasian katastrofialueella.

    Siellä vaikuttaa vahvana epäjumalanpalvelus, mm. buddhalaisuus, islam ja hindulaisuus. Tiedätkö lukija,mitä Raamatun väkevä Jumala sanoo epäjumalista ja epäjumalankuvien tekijöistä?

    6. Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

    7. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on.
    8. Älkää vavisko älkääkä peljätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne.

    9. Jumalankuvien tekijät ovat turhia kaikki tyynni, eivätkä nuo heidän rakkaansa mitään auta; niiden todistajat eivät näe eivätkä tiedä mitään, ja niin he joutuvat häpeään.
    10. Kuka hyvänsä muovatkoon jumalan ja valakoon kuvan, ei se mitään auta.
    11. Katso, kaikki sen seuraajat joutuvat häpeään, ja sen sepittäjät ovat vain ihmisiä. Tulkoot kokoon kaikki ja astukoot esiin: vaviskoot ja hävetkööt!

    12. Rautaseppä ottaa työaseen ja työskentelee hiilten hehkussa, muodostelee kuvaa vasaralla ja takoo sitä käsivartensa väellä; hänen tulee nälkä, ja voima menee, hän ei saa vettä juodaksensa, ja hän nääntyy.

    13. Puuseppä jännittää mittanuoran, kaavailee piirtimellä, vuolee kovertimella, mittailee harpilla ja tekee miehen kuvan, inhimillisen kauneuden mukaan, huoneeseen asumaan.
    14. Hän hakkaa itselleen setripuita, hän ottaa rautatammen ja tammen ja kasvattaa ne itselleen vahvoiksi metsän puitten seassa, istuttaa lehtikuusen, ja sade kasvattaa sen suureksi.

    15. Se on ihmisillä polttopuuna; hän ottaa sitä lämmitelläkseen, sytyttää uunin ja paistaa leipää, vieläpä veistää siitä jumalan ja kumartaa sitä, tekee siitä jumalankuvan ja lankeaa maahan sen eteen.
    16. Osan siitä hän polttaa tulessa, toisen osan ääressä hän syö lihaa, paistaa paistin ja tulee ravituksi; hän myöskin lämmittelee itseänsä ja sanoo: "Hyvä, minun on lämmin, minä näen valkean".

    17. Ja lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan, jonka eteen hän lankeaa maahan, jota hän kumartaa ja rukoilee sanoen: "Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalani".

    18. Eivät he tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä suljetut ovat heidän silmänsä, niin etteivät he näe, ja heidän sydämensä, niin etteivät he käsitä.
    19. Ei tule heidän mieleensä, ei ole heillä järkeä eikä ymmärrystä, että sanoisivat: "Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!"

    20. Joka tuhassa kiinni riippuu, sen on petetty sydän harhaan vienyt, ei hän pelasta sieluansa eikä sano: "Eikö ole petosta se, mikä on oikeassa kädessäni?"
    21. Muista tämä, Jaakob, ja sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en unhota minä sinua, Israel.
    22. Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut.

    23. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.

    24. Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni jännitin taivaan, joka levitin maan - kuka oli minun kanssani? -
    25. joka teen tyhjäksi valhettelijain merkit, teen taikurit tyhmiksi, joka panen tietäjät peräytymään ja muutan heidän tietonsa typeryydeksi.”Jes.44:6-25

    Mietin tuota kun mainitsit islamin epäjumalanpalvelusten joukossa, mihin perustat tämän? Islamhan on kuitenkin yksijumalainen uskonto.

    Äänestä

Iltapäivälehdestä luin, miten korkea-arvoinen buddhalainen munkki teki muistoseremonian erityisesti kadoksissa oleville ja kuolleille suomalaisille - siis toisuskoisille hänen näkökulmastaan katsoen. Kaunis esimerkki aidosta välittämisestä ja lähimmäisenrakkaudesta, joka ylittää uskontojen rajat.

Valoa mieleesi, Mikko L.

Äänestä
  • Kiitos. Samoin sinulle Mamaki.

    Hoitakaamme toisiamme.Muistammehan Jeesuksen sanat:"Minä olen maailman valkeus.Joka minua seuraa,hän ei pimeydessä vaella ,vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

    Äänestä

...kuntoon!

Vippaa Raamattu nurkkaan ja ota omat aivot narikasta käyttöösi!

Äänestä
  • Sielunhoitoakin otetaan erilaisina lääkeannoksina.

    Tiedäthän että täällä kyynelten laaksossa vaivattu sielumme vaeltaa usein vilppipoluilla ja petoksen teillä kuihtuen kuivaksi.

    Siitäpä pieni kertomus menneiltä päiviltä.

    Murheellinen Jorma meni ortodoksipapin luokse.

    - Isä, minä olen tehnyt syntiä, mieli on musta .

    - Eihän se mitään uutta ole poikani ,huokaisi vanha Isä- Sergei joka tunsi väkensä, … varsinkaan sinun kohdallasi …no, mitä nyt tällä kerralla?

    - Katsos kun tarvitsin paksua köyttä ja sitten naapurin metsästä löytyi sellainen sopiva …. niin se tarttui käteeni.

    - Jaahas poikani ,olet siis rikkonut Herramme käskyn ”Älä varasta ”.Tiedäthän että Herramme Jeesus sanoo katuville syntisille :”Lapseni ,ole turvallisella mielellä ,sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi ”.Hyvä kun tunnistit syntisi veli ,sillä tavalla rauhaton sielumme pääsee vapaaksi taakoistaan, kiitteli kiireinen sielunpaimen

    Mutta parin viikon kuluttua sama juttu. Synkkämielinen Jorma oli taas Isän puheilla.

    -   No, mitä nyt taas murjotat , ehtoopalvelu alkaa pian ,murisi Isä jolla ei muutenkaan ollut paras päivänsä.

    - Voi hyvä Isä, ihan kaikkea en kertonutkaan viime kerralla, mutisi Jorma suupielestään.

    -   Jaahas? Vanha sielunhoitaja kohotti tuuheita kulmakarvojaan.

    - Niin, kun sen vankan köyden päässä oli lehmä…

    Äänestä

Vaikka Aasian katastrofi ei ollutkaan terroriteko niin uskoisin että Anne Graham antaisi nytkin hyvin samanlaisen vastauksen kysymykseen Kun tornit olivat luhistuneet 11.9.2001.

"Miksi Jumala sallii tällaisten hirmutekojen tapahtua Yhdysvalloissa. Miksi hän ei varjele maatamme ja kansaamme?", kysyi National Television toimittaja, Jane Clayson, televisiohaastattelussa evankelista Billy Grahamin tyttäreltä. Silloin Anne Graham antoi seuraavan vastauksen:

"Uskon että Jumala on, niinkuin mekin, erittäin murheellinen sen johdosta, mitä on tapahtunut. Mutta olemme jo usean vuoden ajan käskeneet häntä poistumaan kouluistamme, parlamentistamme ja kodeistamme. Ja olemme vaatineet häntä häipymään myös elämästämme. Koska Jumala on todellinen herrasmies, niinkuin uskon hän on, niin hän on myös rauhallisesti vetäytynyt pois. Kuinka voimme odottaa Jumalan jakavan meille siunauksiaan ja varjelevan meitä, Jos vaadimme häntä jättämään meidät yksin!

Mitä tulee viime aikojen terrorismiin, ei vain siihen mitä tapahtui syyskuun 11. 2001 New Yorkissa, vaan myös kouluissamme viime vuosina tapahtuneeseen ampumiseen ja tappamiseen, niin mieleeni tulee Madaline Murray-O` Hare, joka valitti, ettei hän halua mitään rukoilemista valtion kouluihimme. Ja kun asiaa sitten pohdittiin ja siitä äänestettiin, me kansakuntana sanoimme: "Madaline on oikeassa, rukous pois kouluistamme!"

Sitten joku asioista päättävä ehdotti, että olisi parempi, jos myös Raamatun lukeminen poistettaisiin kouluistamme - myös käskyjen, joissa sanotaan: "Älä tapa. Älä varasta. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, jne". Ja me kansakuntana äänestimme jälleen ehdotuksesta ja sanoimme:" Tehdään niin, poistetaan Raamatun lukeminen kouluista." Ja niin me teimmekin.

Sitten tohtori Bejamin Spock sanoi, että lapsille ei saa antaa enää ruumiillista kuritusta, vaikka he käyttäytyisivät miten väärin tahansa. Piiskan antaminen vahingoittaisi heidän itsetuntoaan ja ruumiillinen kuritus olisi heille pahaksi. Ja me kansakuntana hyväksyimme jälleen tämänkin ehdotuksen ja sanoimme: "Se on hyvä. Lapsille ei saa antaa enää minkäänlaista ruumiillista kuritusta!" Jotkut kasvatusjohtajamme sanoivat, että tulisi kieltää myös opettajien ja rehtorien käyttämät kurinpitomenetelmät kouluissaan lapsia ja nuoria kohtaan, käyttäytyisivät nämä sitten miten huonosti tahansa. Lapsiin ei saisi "koskea sormellakaan!" Ja me kansakuntana äänestimme jälleen kiellosta ja hyväksyimme uudet ohjeet.

Sitten joku sanoi: "Annetaan koulutyttöjemme tehdä abortteja, jos he vain sitä itse tahtovat. Ja heidän ei tarvitse kertoa teostaan edes omille vanhemmilleen". Ja me kansakuntana vastasimme: "Siitä vaan tekemään abortteja!" Sen jälkeen eräs viisas koulun johtokunnan jäsen ehdotti julkisesti, "että jaetaan poikaoppilaillemme - koska pojat ovat aina poikia - kouluissamme niin paljon kondomeja, kuin he vain haluavat, jotta he voisivat kokea kaikkea sitä, mitä tahtovat. Lisäksi päätetään myös siitä, ettei heidänkään tarvitse kertoa vanhemmilleen, mistä ovat saaneet kondominsa." Ja me suostuimme jälleen tähänkin ehdotukseen ja sanoimme: "Tehdään niin!"

Sitten eräät johtajamme kertoivat kansalle, ettei sillä ole mitään väliä, mitä joku tekee yksityisesti, olkoonpa kysymyksessä vaikka presidentti. Vain sillä on väliä, mitä tehdään julkisuudessa. Vain se on pahaa. Taas joku toinen ehdotti, että painetaan lehtiin naisten alastomia kuvia ja kutsutaan sitä "realismiksi", joka samalla lisää naiskauneuden arvostusta. Ja niin me kansakuntana otimme "nämä uudet opit" vastaan. Eräs toinen vaikuttaja vei tämän uuden "realismin" niin pitkälle, että rupesi julkaisemaan myös alastonkuvia pikku pojista ja tytöistäkin internetin välityksellä. Ja kukaan ei tosissaan vastustanut häntä. Me annoimme kaiken tämän tapahtua.

Sitten viihdemaailman pomot sanoivat: "Valmistetaan filmejä ja televisio-ojelmia, joissa esitetään pornografiaa, seksiä ja väkivaltaa kansalle. Liitetään filmeihin ja ohjelmiin musiikkia, joka rohkaisee ihmisiä raiskauksiin, murhiin, itsemurhiin ja kaikenlaiseen saatanalliseen toimintaan." Ja me kansakuntana suostuimme tähän, puolustellen itseämme ajatuksella, että se kaikki on vain teatteria, ei todellisuutta ja sen tähden se ei voi vaikuttaa kehenkään huonolla tavalla."

"Nyt", jatkoi Anne Graham, "me kysymme tänään itseltämme, miksi lapsillamme ja nuorillamme ei ole omaa tuntoa? Miksi he eivät osaa erottaa oikeaa väärästä? Miksi he voivat kylmäverisesti surmata heille täysin tuntemattomia henkilöitä, mutta myös omia koulutovereitaan ja lopulta myös itsensä? Ehkäpä, jos ajattelemme asiaa tarpeeksi kauan ja etsimme todellista syytä, saatamme löytää seuraavan, jolla on enemmän kuin luulemmekaan tekemistä ongelmamme kanssa. Vastaus liittyy niin yksilöinä kuin kansakuntanakin menneisiin päätöksiimme ja valintoihimme. Raamatussa sanotaan: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" (Gal. 6:7).

Äänestä

Jos Jumala on niin hyvä kuin väitetään TAI niin paha kuin väitetään...

Eihan nyt tapahtunut mitään muuta kuin normaalia vulkaanista toimintaa maapallolla TAI sitten Ukko suuttui ja kaski mannerlaattojen vähän järistä.

Kaikkia saa uskoa siihen, minkä on omaksunut, mutta voisi sitä vähän katsoa ja miettiä!

Kaksinaismoraali kukoistaa, ei yhtään eurooppalaista tuolla alueella ja uutisissa olisi ullut pari päivää vain maininta tuosta. On kaksinaismoraalista jäörjestää keräyksiä Aasiaan ( kukaan ei muista afrikkaa, jossa yli miljoona on jo kuollut) kun oman maan vähäosaiset tarvisisivat apua. Kuka antaa heille euron?

Äänestä

"Jumala antoi suuronnettomuuden,opinko jotakin?"

No et näköjään. :-D

Kyl sun pitäis itse kokea se suurkatastrofi... etkä oppisi sittenkään mitään. :-D

Toiset kun ei koskaan opi.

Ja milläpäs sitä tollaiset mikkolahdet oppis kun pää on täynnä pelkkiä pallinkuvia.

Äänestä
  • Tässäpä pakananaiselle opiksi otettavaa erään sivistyneen naisen nöyrtymisestä.

    Eräs sivistynyt nainen yritti elää hyvää elämää ryyppyputkia vetävän miehensä rinnalla. Rakkaus oli kuollut aikoja sitten, sillä viinanjuonnin lisäksi naisen miehellä oli aika ajoin tapana heittää siementään vieraaseen vakoon.

    ”Lasten tähden täytyy jaksaa”, kertoi ystävälleen tämä johtavassa asemassa oleva nainen. Kuitenkin hän tunsi itsensä epätoivoiseksi ja alkoi itsekin tarttua viinapulloon ja tupakka-askiin entistä ahkerammin.

    Erään ryyppyreissun aikana miehen juomakaveri alkoi käpälöidä ja yritti sitten raiskata naisen, mutta kännisen miehen jalka lipesi ja hän kaatui. Nainen potkaisi lattialla örisevää miestä ja pakeni.

    Koko illan hän mietti välikohtausta ja erästä vanhaa alkoholiongelmaista sukulaistaan, jonka ryppyisten juoponkasvojen tilalle jollain merkillisellä tavalla aina ilmestyivät hänen piirteensä.

    Silloin nainen sanoi vuosikausiksi unohtamalleen Jumalalle: ”Voi Herra Jeesus, kuinka alas minun pitää vajota synteineni? Mitä vastaat minulle?”

    Seuraavana päivänä kirjastossa hän luki lehdestä päivän sanan: ” Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni ja minun syntini on aina minun edessäni.” Ps. 51:4,5

    Äänestä

  • Mikko L kirjoitti:

    Tässäpä pakananaiselle opiksi otettavaa erään sivistyneen naisen nöyrtymisestä.

    Luuleks sä ihan tosissas että joku LUKEE noita sun perverssejä ja sovinistisia massapostitusjuttujas useammin kuin kerran? :-D

    Tämä "syntinen nainen" lopetti kuule niiden lukemisen jo pari vuotta sitten, että ei maksa vaivaa. Jos haluan oksentaa, haen apteekista okestusjuurta, tai hankin itselleni krapulan.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Tietysti kirjoituksiani luetaan paljon koska niihin tulee vastauksiakin paljon netin keskusteluryhmistä.Tosin niitä tulee etupäässä ärsyyntyneiltä epäuskoisilta joiden mustaan sieluun Herramme sana pistää.

    Eri asia sitten kuka kuulee Jumalan äänen ja etsii hyvää elämänmuutosta elämänsä harmaaseen tarkoituksettomuuteen.

    Tietysti jos olet niin eksyksissä ja pelkuri ettet voi lukea Herran antamia ilmoituksia ,niin minkäpä minä pelkuruudellesi mahdan?Torjuntasi vain todistaa pakenemistasi totuuden edestä.Ja solvaukset eivät poista pahaa oloasi ,pahentavat vain.

    Joten olisiko jo PakanF:n on aika tehdä pitkä matka itseensä ja mennä Herramme armokasvojen luokse tunnustamaan syntinsä?

    Äänestä

Suurin osa oli lapsiperheitä jotka olivat joulua viettämässä tuhoalueella!
Etkö sinä rietasmielinen höpöttäjä ole tuota tajunnut?
Sinun pitää vain aina olla osoittamassa sormella muita, paskaa heistä puhuen.
Saatko jonkun kikin siitä?
Taidat itse purkaa seksipaineitasi, kirjoittaen omasta päästäsi keksimiä seksinovelleitasi täällä.

HÄPEÄ MIKKO L. !!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Viattomien kärsimys - kuten lasten - on kovin raskasta kestää ja ymmärtää.Herääkin kysymys:miksi Kaikkivaltias Jumala antoi tämän kärsimyksen?

    Tietysti me kaikki kaipaamme hyvää elämää,rauhallista aaltojen loisketta,elämän tarkoituksen löytymistä.
    Kärsimykseen haetaan apua monin tavoin . Siitäpä eräs ajatus.

    ”Voi Herra, kun tämä kurjuus loppuisi! ”, huokaisi selkävaivainen, talousvaikeuksissa oleva mies. Monien vuosien pätkätöiden ja asunto-ongelmien takia hän oli joutunut ahdinkoon.

    Onneksi rohkea mies etsi ennakkoluulottomasti Raamatun Jeesusta yksin rukoilemalla. Hän sai Kaikkivaltiaan avun.

    Terveyttä ja hyvää elämäähän me kaipaamme. Onnellisia päiviä kyynelten lapsille ,meille jotka täällä pohjantähden alla rakastamme ja vihaamme, synnymme ja kuolemme kuin eilinen päivä.

    Raamatussa kerrotaan verenjuoksua sairastavasta naisesta, joka oli kuluttanut omaisuutensa lääkäreille, ks. Luuk. 8:43-48. Siihen aikaan tällaista sairautta (todennäköisesti naisten vuotovaiva) pidettiin saastaisena ja häpeällisenä. Mies saattoi helposti erota vaimostaan viittaamalla Mooseksen lain säädökseen: 5Moos. 24:1.

    Mutta sairas nainen etsi Jeesusta parantuakseen. Hän kosketti Herraa takaapäin väentungoksessa. Jeesus tunsi, että hänestä lähti Jumalan voimaa ja kysyi: ”Kuka minuun koski?” Kun nainen näki, että hän ei enää pysynyt salassa, tuli hän vavisten ja ilmoitti parantumisestaan. Hänelle, pelkonsa voittajalle Herra sanoi: ”Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan.”

    Jeesuksen apua etsivän naisen toimiva usko antoi siis hänelle sekä sielun pelastuksen että ruumiin terveyden. Ketä sinä hyvää elämänmuutosta kaipaava lukija ,huudat avuksi hätäsi päivänä?

    Äänestä

kirjoittelen pääsääntöisesti tuolla huumepuolella. olen ottanut asiakseni kannabiksen valvontaan saamisen, mutta nyt oli pakko heittää ilmoille pari kysymystä:

miksi kannabis on laitonta, mutta moinen uskonto on laillista? voiko olla enää sairaampaa?

kerro miksi sinun uskontosi on oikeampi kuin budhalaisuus, hinduismi ym. uskonnot jotka ovat olleet olemassa kauan ennenkuin sinun höpöuskosi kirjoitettiin kirjaan (,jossa ei ole järjen hiventä.)

onko totta, että "vääräuskoiset" ansaitsevat kuoleman?
sinä perustat kaiken ajattelun kirjaan, jonka tekijöistä ei ole mitään hajua. kirjaan, jota on vuosisatojen kuluessa muokattu sopimaan eri aikakausiin.
uskonto on keksitty juttu, jolla hallitaan kansaa.
olin itse perheineni paikalla krabissa. en havainnut paikalla mitään mihinkään haureuteen liittyvää, päinvastoin sydämmellisiä ihmisiä, jotka kunnioittivat kaikkia vastaantulijoita uskontokunnasta riippumatta.

lapsia ja aikuisia rantavedessä. mitä niin pahaa he tekivät, että jumalasi päätti puuttua asiaan. sinun täytyy olla todella sairas kirjoittaaksesi moista sontaa.

sinun suvaitsematon uskontosi on sairasta!
olenko minä ansainnut paikan helvetistä, kun nyt paljastan suuren salaisuutesi: uskontosi on juuri se saatana, josta pelottelet muita. se tuhoaa elämän ja uskon ihmisiin. rikkoo perheet ja aiheuttaa kaikki maailman sodat. (kerro joku sota, jossa uskonto ei olisi mukana)

pystytkö käsittämään sitä ihmismäärää, jota on tapettu, kidutettu ja pakkokäännytetty sinun pyhän kirjasi takia vuosisatojen aikana.

sinä olet niin paatunut kirjaasi, ettet enää uskalla avata silmiäsi ja myöntää olleesi väärässä.

ps. en ole aikoihini ollut näin raivoissani kuin nyt olen kirjoituksesi johdosta

Äänestä
  • Pysyhän pöksyissääsi Åke.

    Mitä sairasta siinä totuudessa on että Raamatun Jumala antaa kuoleman ja antaa elämän?

    Niin Åkelle kuin kaikille muillekin.

    Eikö ole niin että sinä joka turvaat ateismi-ideologiaasi ja lilliputtijärkeesi, nostat lihasi liekkiä kun Raamatun väkevän Jumalan tuomio ja parannuksentekokutsu järkyttävät hiekalle rakennetun elämäsi perustusta ja näet ettet olekaan oman elämäsi herra?

    Minä en nyt ehdi väittelemään kanssasi,koska joudun vastaamaan monilla nettipalstoilla Herraa etsivien ihmisten kysymyksiin.

    Parasta olisi että sinäkin Åke pitäisit korvasi ja silmäsi auki ja kuuntelisit sen Jumalan puhetta josta et mitään tiedä.

    Äänestä

  • Mikko L kirjoitti:

    Pysyhän pöksyissääsi Åke.

    ensinnäkin raamatun jumala ei ole totta muuta kuin niille, jotka siihen uskovat.

    toiseksi olen oman elämäni herra. olen onnellinen. minua ei pelota tulevaisuus. itse olet niin heikko, ettet osaa/uskalla ajatella, vaan annat muun tahon kertoa sinulle mitä sinun on milloinkin tehtävä ja ajateltava.

    kolmanneksi en koskaan alistu palvelemaan murhaajaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mikko L kirjoitti:

Ehkäpä joku Aasian katastrofin selviytyjistä kokee, että vaikka Raamatun Jumala kärsimyksen kautta pimentää hänen polkunsa, niin hän kuitenkin on onnekas koska on saanut Jumalalta "jatkoaikaa" parannuksen tekemiseen syntielämästä.

Entä sitten ne jotka kuolivat ja loukkaantuivat?

Kuolevien oli aika kuolla, loukkaantuneiden oli aika loukkaantua. Eikä mikään niistä tapahdu Jumalan tietämättä tai sallimatta. Sillä Raamatun Jumala on asettanut määräajan kaikelle ihmiselämälle. "Aika on syntyä ja aika kuolla...aika on surmata ja aika parantaa...aika on itkeä ja aika nauraa...ks. Saarn. 3:1-8.Vai päätätkö sinä lukija tai minä siitä milloin savimajamme vapisee sairauden tai kärsimyksen ikeessä? Hallitsetko joka hetki elämääsi?

Meille jotka olemme vielä elossa, em. onnettomuus toivottavasti opettaa Jumalan vanhurskautta.

Sitä että Herra on antanut käskyt kuten "Älä tee huorin". Tai "Minä olen Herra ,sinun Jumalasi,älä pidä muita jumalia".

Esim. Thaimaa on seksiturismin luvattu maa jonne monet sivistyneet länsimaiset miehet menevät tyhjentämään pallejaan. Ja naisille on tietysti omat "poikakotinsa". Ihmiskaupasta ja seksiturismista ,ks.

http://action.web.ca/home/catw/attach/Palermo.pdf

http://www.valt.helsinki.fi/yhis/antti/turku12.htm

Et kai sinä lukija luule ,että elävä ja vanhurskas Jumala iänkaiken katselee toimettomana käskyjensä rikkomista? Monikohan suomalainen tai ruotsalainen oli tuhoalueella hoitamassa "paineitaan? "Toivottavasti me tästä tuomiosta jotakin opimme Jumalan valtasuuruudesta. Herra se on joka liikuttaa maan, meren ja taivaan.

Lisäksi Aasian katastrofialueella vaikuttaa vahvasti epäjumalanpalvelus:hindulaisuus,buddhalaisuus,islam,sikhiläisyys,taolaisuus ,ja monet muut pakanauskonnot.Ja kuitenkin sinä Raamatun väkevä Jumala sanot:"Minä olen Herra ,eikä toista ole."

Viattomien kärsimyksen syitä emme tiedä . Kuitenkin Jumalan vanhurskaista tuomioista (niitähän tapahtuu jatkuvasti) toivottavasti em.syntien harjoittajatkin oppivat Raamatun Jumalan vanhurskautta.

Vanhurskaus tarkoittaa mm. Jumalan oikeudenmukaisen lain luomista ja toteuttamista. Siis Jumalan kymmenen käskyn luomista ja noudattamista. Sekä sitä että Jumalan tuomio ja pelastus, molemmat, toteutuvat Jeesuksessa, Herrassamme.

Me jotka olemme vielä elossa ja siunaamme pelastustyöntekijöitä, voimme nöyrästi antaa tuomioistakin kunnian Raamatun väkevälle Jumalalle. Sekä todeta profeetan tavoin: "Sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata ,oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta" Jes. 26:9

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu