Tiltu valehtelee Saksasta ja EU-puolustuksesta

"Saksa on vuotanut julkisuuteen ns. Valkoisen paperin, Saksan poliittisen ja sotilaallisen johdon strategiapaperin."

Jos näin on, niin tiltu on syyllistynyt tavanmukaiseen vääristelyyn ja valehteluun

"Strategiapaperissa Saksa arvioi Ison Britannian irtaantumista EU:sta ja kutistumista mini-Englanniksi, mikä heikentää NATOa, heikentää EUta ja heikentää USAn vaikutusmahdollisuuksia EUssa."

Iso-Britannia ei ole toistaiseksi kutistunut yhtään mihinkään. Eikä tule vuosiin kutistumaan, jos koskaan.
Rooli Natossa säilyy entisenä.
EU säilyy edelleen hyvin vahvana yli 400 miljoonan ihmisen ja 27 valtion yhteisönä. Se on maailman talouden mahtitekijä.
Suhteet USA:n pysyvät keskeisinä.

"Saksa myös arvioi, että USAn ja NATOn harjoittama Venäjän vastainen "sapelien kalistelu" on ollut väärää ja turhaa politiikkaa."

Liennytys on aina paikallaan. Kalistelun aloitti Venäjä.

"Saksa näkee roolikseen ottaa johtava vastuu EUn puolustuksessa ja se on valmis panostamaan EUn puolustukseen, jopa EUn omaan armeijaan."

Hölynpölyä. Tämä johtaisi kaksinkertaiseen varusteluun tai Naton lakkauttamiseen.
Saksa on lisäämässä panostustaan Natossa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vastuun Liettuaan sijoitettavasta Nato-pataljoonasta. Se on täysin päinvastoin tiltun valeisiin nähden.

Äänestä

"Saksan suunnitelma panostaa EU:n puolustukseen ja ottaa siinä johtajan rooli on saanut innokkaan vastaanoton mm. Italiassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa.
Noissa maissa ymmärretään, että EU:n oma puolustus tarkoittaisi vapautumista USA:sta joka miehitti maat sodan jälkeen sekä Natosta joka on USA:n sotilasliitto."

Tiltun valetta. Mitään tuollaista suunnitelmaa ei ole kuin tiltun sairaissa aivoissa.

Varsovan huippukokouksessa sovittiin juuri aivan päinvastaisesta.
Nato tiivistää ja tehostaa toimintaansa mm. Baltiassa. Saksa on siinä keskeisessä asemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTiltu kirjoitti:

"Saksa on vuotanut julkisuuteen ns. Valkoisen paperin, Saksan poliittisen ja sotilaallisen johdon strategiapaperin."

Jos näin on, niin tiltu on syyllistynyt tavanmukaiseen vääristelyyn ja valehteluun

"Strategiapaperissa Saksa arvioi Ison Britannian irtaantumista EU:sta ja kutistumista mini-Englanniksi, mikä heikentää NATOa, heikentää EUta ja heikentää USAn vaikutusmahdollisuuksia EUssa."

Iso-Britannia ei ole toistaiseksi kutistunut yhtään mihinkään. Eikä tule vuosiin kutistumaan, jos koskaan.
Rooli Natossa säilyy entisenä.
EU säilyy edelleen hyvin vahvana yli 400 miljoonan ihmisen ja 27 valtion yhteisönä. Se on maailman talouden mahtitekijä.
Suhteet USA:n pysyvät keskeisinä.

"Saksa myös arvioi, että USAn ja NATOn harjoittama Venäjän vastainen "sapelien kalistelu" on ollut väärää ja turhaa politiikkaa."

Liennytys on aina paikallaan. Kalistelun aloitti Venäjä.

"Saksa näkee roolikseen ottaa johtava vastuu EUn puolustuksessa ja se on valmis panostamaan EUn puolustukseen, jopa EUn omaan armeijaan."

Hölynpölyä. Tämä johtaisi kaksinkertaiseen varusteluun tai Naton lakkauttamiseen.
Saksa on lisäämässä panostustaan Natossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu