Toisinasn tutkijat ovat sitämieltä että joillain lumelääkkeillä on tutkitusti tehokkasmpi ja nopeampi vaikutus kuin lääkitsevillä lääkkeillä. Tutkimusten tiimoilta oli havaittu mm että jos ihminen uskoo tarpeeksi vahvadti siihen mitä hänelle on lumelääkkeestä uskottu esim särkylääkkeestä (esim keho alkaa itse tuottamaan ibuprofeenin kaltaista ainetta). Ihmisen mieli kyllä toki osaa olla oikukas esim yhdessä tv dokkarissa aikoinaan kerrottiin kuinka yliopistossa tehdyssä kokeessa ryhmä opiskelijoita juotettiin kaatokänniin pelkällä raanavedellä, mutta heille oli kuitenkin uskoteltu että vesi on viinaa.
Itselle oli yllätys kun lääkäri kertoi tänään että Panadolin ja Buranan välitön apu perustuu juuri blasebovaikutukseen ja todellinen vaikutus alkaa monesti tunteja myöhemmin, sen lisäksi että lääkäri myös selitti ettei särkylääkkeillä ole vaikutusta tavalliseen päänsärkyyyn sillä niitä ei ole ylipäätään tarkoitettu päänsäryn hoitoon.
Mikä on teidän muiden suhde lumelääkkeisiin, entä lääkärin järkevää vahvistaa potilaan uskoa paranemiseen sensijasn että kertoo vain kylmät todiasiat?
Itselle oli yllätys kun lääkäri kertoi tänään että Panadolin ja Buranan välitön apu perustuu juuri blasebovaikutukseen ja todellinen vaikutus alkaa monesti tunteja myöhemmin, sen lisäksi että lääkäri myös selitti ettei särkylääkkeillä ole vaikutusta tavalliseen päänsärkyyyn sillä niitä ei ole ylipäätään tarkoitettu päänsäryn hoitoon.
Mikä on teidän muiden suhde lumelääkkeisiin, entä lääkärin järkevää vahvistaa potilaan uskoa paranemiseen sensijasn että kertoo vain kylmät todiasiat?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Itselle oli yllätys kun lääkäri kertoi tänään että Panadolin ja Buranan välitön apu perustuu juuri blasebovaikutukseen ja todellinen vaikutus alkaa monesti tunteja myöhemmin, sen lisäksi että lääkäri myös selitti ettei särkylääkkeillä ole vaikutusta tavalliseen päänsärkyyyn sillä niitä ei ole ylipäätään tarkoitettu päänsäryn hoitoon."
Sinulta tuntuu jääneen yhtä ja toista ymmärtämättä.
Mutta Mark5, ethän itsekään ymmärrä mitä puhut? Koetats sä olla vitsikäs?! Sä olet KOKOVARTALOVITSI jaet pääset Taivaaseen, homo
<<Toisinasn tutkijat ovat sitämieltä että joillain lumelääkkeillä on tutkitusti tehokkasmpi ja nopeampi vaikutus kuin lääkitsevillä lääkkeillä.>>
Taidat vähän liioitella. Lumelääkkeellä on usein selvästi parempi teho kuin lääkitsemättä jättämisellä, mutta ei kuitenkaan parempi kuin lääkitsevällä lääkkeellä. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että lääkitsevä lääke on aina myös lumelääke. Lumelääkehän on aine, jonka potilas uskoo auttavan vaivaan. Joskus usko on biokemiallisesti perusteltua ja joskus ei.
Usein jo lääkärin huomio auttaa potilasta. Tähän juuri perustuu myös se, että kaiken maailman huuhaahoidoilla on vankkumattomat kannattajansa. Kokemukset avusta ovat aitoja juuri lume-vaikutuksen takia ja osittain myös siksi, että onneksi suurin osa vaivoista ja taudeista paranee itsekseen hoitojen ansioista tai niistä huolimatta.
Samaan juttuun perustuvat uskonnot. Ihmiset aina luottavat kaikenlaisiin uniformuihin oli ne sitten pappeja, saarnaajia tai lääkäreitä. Hypnoosi siitä lähtee päälle, ihminen hypnotisoi itsensä kirjalla tai pillerillä vaikka se pilleri ei sisältäisi mitään vaikuttavia aineita.
Plasebo on todellinen, mutta yliluonnollisia voimia se ei tee todelliseksi tai ihmeparantumisia islamilaisten, buddhalaisten tai kristillisten parantajien käsissä.