Kaverini syyttää

Hei! Olen tässä kesän aikana saanut paljon uusia ystäviä. Koulukaveri syyttää minua siitä, että en enää hengaa hänen kanssaan uusien kavereiden takia, vaikka minulla on paljon muuta kesätekemistä esim. Mökkeilyä, sukulaisvierailuja, matkoja, joille en vain ole voinut mitään. Tämä kyseinen kaveri syyttää, että se on minun vikani, että hänellä on ollut tylsää kesällä, koska olen hänen ainoa kaverinsa ja hänen perheensä ei yleensä kesällä mitään tee. Lisäksi tämä kaveri on ärsyttävä besserwisser, ei kuuntele mielipiteitäni, luulee aina tietävänsä kaiken paremmin kuin minä. Hän ei koskaan kuuntele juttujani, vaan olettaa vaan että minä kuuntelen häntä kiinnostavia asioita. Ja aina kun tapaamme, ja olemme sopineet vaikka että tapaamme kello 12 jossain, häntä ei näy ja kun soitan ja kysyn missä hän on, on hän vielä kotona ja vielä kestää 2h. Hän alkaa aina siivoamaan kun olemme sopineet tapaamisen ja minua ärsyttää tuhlata päivästä aikaani odotteluun. Tuntuu kun hän keksisi koko ajan lisätekemistä että tapaamisemme viivästyisi. Ihan kuin hän ei haluaisi edes tavata. Muutenkaan hän ei ole mielestäni hyvä ystävä, joudun hengaamaan hänen kanssaan koska olemme tunteneet päiväkodista asti eikä kukaan muu koulustamme halua hengata hänen kanssaan. Yhteistä tekemistäkin on vaikea löytää, koska tunnumme tykkäävän täysin eri asioista, ja joskus ala- asteellakin meitä oli neljän porukka ja tahdoimme mennä elokuviin yhdessä. Me kolme muuta halusimme katsoa jonkun leffan, mutta sehän ei hänelle käynyt vaan halusi mennä jotain dokumenttia/ lastenleffaa katsomaan. Mitä teen hänen kanssaan, kun hän aina syyttävään sävyyn uusia ystäviänikin kommentoi ja sitä etten muka hengaa enää hänen kanssaan? Pakko häntä on vielä koulussakin nähdä, vaikka haluaisin päästä eroon koko tyypistä.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jeiqoak kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu