Luulen että suurin osa ihmisistä haluaisi olla avoin ja rehellinen itsestään, luonteestaan tai ominaisuuksistaan, mutta ei usko että rehellisyys noissa asioissa kannattaa.
Tämän takana on tietysti oletus siitä että ihmiset ovat hirveän herkkiä tuomitsemaan kaikki sellaiset asiat, jotka nähdään liian poikkeaviksi kulloisenkin asian normista.
Itse olisin erittäin tyytyväinen, jos voisin uskoa siihen, että minua ei tuomita omista heikkouksistani, mutta valitettavasti oletan juuri niin, että heikkouteni ovat deal breakereita, ja että minut tuomitaan niiden takia.
Mutta koska en pidä valehtelusta, enkä edes asioiden kaunistelusta, olen päättänyt että en sitten vain yritä edes tavata ketään.
Nykymaailma vaatii todella rautaisen itsetunnon tai luontaiset näyttelijänkyvyt, sillä siinä määrin ihmiset vetävät teatteria kaikkialla. Sitä jopa odotetaan. Esim. joka ikistä hanttihommaakin hakiessa pitäisi olla että helvetin mahtavaa, kiinnostaa niin perkeleesti. Miksei riitä esim se että sanoisi että homma ei kiinnosta pätkääkään, mutta parhasni teen silti jos sen saan. Ihan vain noin esimerkkinä.
Tämän takana on tietysti oletus siitä että ihmiset ovat hirveän herkkiä tuomitsemaan kaikki sellaiset asiat, jotka nähdään liian poikkeaviksi kulloisenkin asian normista.
Itse olisin erittäin tyytyväinen, jos voisin uskoa siihen, että minua ei tuomita omista heikkouksistani, mutta valitettavasti oletan juuri niin, että heikkouteni ovat deal breakereita, ja että minut tuomitaan niiden takia.
Mutta koska en pidä valehtelusta, enkä edes asioiden kaunistelusta, olen päättänyt että en sitten vain yritä edes tavata ketään.
Nykymaailma vaatii todella rautaisen itsetunnon tai luontaiset näyttelijänkyvyt, sillä siinä määrin ihmiset vetävät teatteria kaikkialla. Sitä jopa odotetaan. Esim. joka ikistä hanttihommaakin hakiessa pitäisi olla että helvetin mahtavaa, kiinnostaa niin perkeleesti. Miksei riitä esim se että sanoisi että homma ei kiinnosta pätkääkään, mutta parhasni teen silti jos sen saan. Ihan vain noin esimerkkinä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Itse olen 175 cm pitkä. Minulla ei ole huono itsetunto. Olen aina ollut pitkä ja kaunis, joten minulla ei ole tuollaisia komplekseja. Oma mieheni on yli 190 cm.
WTF
Kiukuttelusta päätellen ovat miehet muutamat pakit saaneet. Johtuneeko pituuden puutteesta vai vittumaisesta luonteesta, todennäköisesti molemmista.
Miksi otat asian näin henkilökohtaisesti?
illa paras ketju tuli tässä
Multa kysyttiin joskus hanttihommaan hakiessa pikkunäppäriä kysymyksiä, jotka olivat suoraan jostain rekrytoijan käsikirjasta. Kun nyt mietin niitä töitä ja saamattomia törppöjä jotka sitä työtä kanssani tekivät, en voi kuin nauraa epäuskoisena.
Olen aina ollut pitkä ja kaunis, joten minulla ei ole tuollaisia komplekseja.
Oma mieheni on yli 190 cm (palstaa luemme myös me varatut).
Olen sanonut, että mies ei ole pitkä ennen kuin ylittää 190 cm, se ei ole vittuilua.
Ajattele optimistisesti noita älykkyys- ja motivaatiotesteinä. Jos noihin ei kykene kehittämään hyviä vastauksia, on joko älyssä vikaa (hanttihommissakin älystä on apua, tosin fiksu niitä välttää, mutta puhutaan nyt ÄO 90 vs. 80 tms.) - ja motivaatiopuoli lienee selittämättä selvä.
Tai sitten vain p-ska tai tai automaatiolla menevä rekrytoija (en jaksa välittää näillä liksoilla...).
Joo, jos valehtelu ei ole leipälaji se sieppaa edes yrittää sitä. Tulee jotenkin kähynen olo. :/
Haluaisin uskoa että olemalla rehellinen omasta elämäntilanteestani voisin päästä johonkin esim. treffeillä, mutta olen ainakin 99 prosenttisen varma että ilman hillitöntä kaunistelua ja suoranaista valehtelua olisivat treffit lähes kenen tahansa naisen kanssa totaalinen floppi.
Joskus on parempi olla hetki hiljaa ja odottaa sopivaa hetkeä olla rehellinen. Tunnustella vähän onko toinen mahdollisesti valmis vastaanottamaan kylmiä faktoja. Riippuen nyt asiasta tai asioista rehellisyys on hyvä asia, mutta joskus on parempi pehmentää totuutta. :)
Vaikkapa just työpaikan saamiseksi. Ihmiset kestää aika huonosti rehellisyyttä ja karsastaa jos olet liian rehellinen. Ei se kivaa ole pitää jotain asiaa sisällään, mutta joskus se on parempi vaihtoehto tilanteen mukaan.
En minä tarkoita että pitäisi olla absoluuttisen rehellinen koko ajan ja kaikissa asioissa. En pidä muutenkaan ehdottomuudesta elämänasenteena.
Tarkoitin nyt ehkä enemmänkin rehellisyyttä asioissa, jotka yleisesti nähdään merkittävinä, joissa olisi syytä olla rehellinen. Niitä asioita, joista valehdeltuaan ja kiinni jäätyään leimataan ihmisenä valehtelijaksi.
Esim. Haluiaisin uskoa, että voisin mennä tämän ikäisenä (reilusti yli 30v) mennä treffeille ja sanoa ilman kaunistelua että olen työtön vailla mitään kunnollisia uramahdollisuuksia. Tai että olen lähes kokematon naisten suhteen ja sen takia taipuvainen masennukseen.
Mutta eihän noita voi sanoa, työttömyys pitää kaunistella ja sokeroida ties miksi ja noita kahta muuta ei voi edes tuoda esille.
Mutta jos ne voisi tuoda esille, niin jo pelkästään se saisi itseni paljon itsevarmemmaksi. Ihminen on parhaimmillaan silloin kun hän saa tai tuntee saavansa olla oma itsensä. Roolin vetäminen tai julkisivun ylläpitäminen yaas vie ihmisen aidon potentiaalin alemmas. Silloin kun saa tunnustaa heikkoutensa, on myös tavallaan vapautumassa niistä ja voi alkaa käyttämään vahvuuksiaan. Silloin ei tarvitse pelata välttääkseen tappiota, vaan voittaakseen.
" Ihminen on parhaimmillaan silloin kun hän saa tai tuntee saavansa olla oma itsensä. "
Täydellisen samaa mieltä. Se on aina ihmisiin tutustuminen sellaista, kuin giljotiinin kanssa kilpaa ottaisi. Riskien ottamista ja pettymyksiin varautumista. Tottakai se turhauttaa, jos pitäisi itseään markkinoida teeskentelemällä jotain muuta mitä on. Ei voi kun valita kumpaa tietä lähtee kulkemaan ja toivoa, että joku tajuaa ja hyväksyy. Niin mä olen tehnyt ja onnekseni joku on aina sen rehellisyyden kestänyt.
" Silloin ei tarvitse pelata välttääkseen tappiota, vaan voittaakseen."
Nimenomaan. Hyvin kiteytit. :)
Mene takaisin opiskelemaan, ja samalla tavoitteena nussia naisopiskelijat aakkosjärjestyksessä (ei väkisin tietenkään, höhlä)? Ikä on vain numero ja 10 vuoden päästä muistelet, että 10 v sitten olin nuori. Tuosta motivaatiota elämään; tuskin mitään menetät kun vain teet sen!
Mikään ei ole kammottavampaa kuin täydellinen rehellisyys. Se ei ole inhimillistä. Se mitä kaipaamme on oma tunteemme siitä että meillä on riittävästi eväitä ymmärtää ympäristöämme ja ohjata kohtaloamme ymmärryksessämme; rehellisyys on työkalu tuota varten - todellisuuden hahmottamista avittava asia.
Itse olen aktiivisesti pyrkinyt kehittämään omaa sisäistä luottamuksen ääntäni, luottamusta ihmisiin, luottamusta elämään. En tarvi toisten ihmisten rehellisyyttä, en edes odota sitä. Enkä itsekään ole rehellinen, en täysin. Oman perusluottamuksen kautta tuo absoluutin tavoittelu on kadonnut ja se on korvautunut realistisemmalla ihmisläheisellä versiolla.
Mitä pidemmälle olen päässyt sen vähemmän vedän mitään lopullisia merkitseviä johtopäätöksiä; sen sijaan ajattelen enemmän "Ehkä" tai "en tiedä eikä minun juuri nyt tarvikaan tietää". Tiedän että on olemassa niinsanottu sinisilmäisyyden ansa - että tyhmistää vaan itseään liiaksi ja kärsii siitä, uskoo "liikaa hyvää".
Toisaalta. Eikö se ole kuitenkin se ansa johon oikeastaan kannattaakin astua jos on johonkin ansaan astumassa yleensäkin. Siitä pystyy selviytymään sillä itsetunnolla ja näkemällä oma arvonsa. Mielummin sinisilmäisyyden ansa kuin mustasukkaisuuden tai vihan tai katkeruuden; millä tavalla kannattaa olla epätäydellinen jos täydellinen ei ole mahdollista kuitenkaan olla?
Lisäksi rehellisyys ... eikö se ole absoluuttisesti totta vain yhdessä hetkessä? Joki joka virtaa ei ole koskaan enää samanlainen kuin nyt. Ei ole ihminenkään. Miten voin puhua rehellisesti unohtamastani minästä - tai siitä minästä jota en vielä tunne? Tällöin rehellisyys on tämän hetken mielipide - ei absoluuttinen koskaan.
Hyvä avaus.
Itsehän suosin tuota jopa brutaalia rehellisyyttä.
Esim. kun nahkahousu-YTN alkoi tivaamaan sitä, kun olin pannut hänen parasta kaveriaan, niin myönsin sen suoraan ja sanoin vielä hieman piikikkäästi että kyllähän te naiset totta kai sellaisesta puhutte keskenänne, joten miksikös sitä nyt erikseen pitäisi ilmoittaa.
Sitten tietysti tulee tuo, että jos olet kokematon ja rahaton, niin kyllähän se on kieltämättä aika paha juttu jos kyseessä on tyypillinen nainen.
Tosin, itse olen törmännyt tapauksiin, joita tuollaiset eivät ole kiinnostaneet, vaan että ne ovat oikeasti olleet kiinnostuneita minusta. Niitäkin on. Vähän, mutta niitä on.
Joten tässä pääsemme Ex PUA:n oppeihin: pelaa peliä, numeropeliä.
Olemallla rheellinen tiputat itsellesi sopimattomat yksilöt pois jo alussa, ja se on ihan välttämätöntä jos olet hakemassa vakavaa, monogamista ihmissuhdetta.
Tämäpä asia juuri tuhosi minut täysin. Olin aikaisemmin rehellinen mutta kun tuo luottamus ja mielikuvitus teki temput kun ikää tuli. Kuvittelin ihan liikoja jopa itsestäni. Tunteet heitteli ja olin levoton. Eihän sitä kauaakaan kun vielä petokseen aloin. Yritin saada rohkeutta hakea muutosta elämääni johon olin kyllästynyt. Kun sain tilaisuuden petokseen luulin että selviän siitäkin valehtelemalla lisää. Onneksi jäin kiinni ja jouduin vastaamaan niistä. Sen jälkeen aika mennyt anteeksi pyytelyihin. Jopa niin paljon että sain ihmiset ärsyyntymään niistäkin. Nyt opeytelen uutta elämää ihan rehellisyyden pohjalta. Nyt helpottaa kun huomasin kuinka rakkaimpani pystyi antamaan anteeksi ja näki tilanteen paremmin. Näki myös ne todelliset syyt käytökseeni. En siis aijo koskaan enään elää epärehellistä elämää!
Oikein!
Se on lopulta paljon, paljon helpompaa.
PUA-taustan vuoksi kanssa oli suuri vaara, etten eksynyt kuten sinä.
Mutta valheella on aina lyhyet jäljet.
Aina ihmiset eivät edes paljasta sitä, jos tietävät että puhut palturia, ja he katsovat miten pitkälle meinaa mennä.
Se kaikki pahentaa osakkeitasi.
"Aina ihmiset eivät edes paljasta sitä, jos tietävät että puhut palturia, ja he katsovat miten pitkälle meinaa mennä. "
Tätä olen noudattanut lukiessani "raporttejasi".
Rehellisenä ihmisenä sinä tietenkin nyt todistat että raporttini ovat palturia, koska jos et tee sitä, olet tällöin valehtelija.
Valheellisia syytöksiä en kuuntele, mutta olen jokaista rohkaissut esittämään ne todistusaineistot joita heillä on minua vastaan.
Ja kuinka on käynyt?
Valehtelijat ovat aina paljastuneet.:)
Työhaastattelussa ja treffeissä on paljon yhteistä. Tarkoituksena molemmissa taitaa olla se, että annat mahdollisimman hyvän kuvan itsestäni syyllistymättä suoranaiseen valehteluun kuitenkaan. Ensivaikutelma on pirun tärkeä. Umpirehellisyys tai kyvyttömyys maalailla toisella hienoja mielikuvia itsestäsi kolahtaa omaan nilkkaan.
Naiset kestävät miehessä vikoja, kun tämä myöhemmin alkaa pudotella niitä sopivaan tahtiin. Alussa näitä ei pidä tuoda esille. Tärkeintä on se kemia heti alkumetreiltä ja naisen vahva ihastuminen (siksi pelimiestaidot).
Molemmissa vaaditaan samoja asioita: kokemus, järkkymätön itseluottamus, supliikki ja aito kiinnostus työstä/ naisesta (tai kyky näytellä kiinnostunutta). Toisaalta, jos ei kiinnosta miksi vaivautua. Ainakaan työpaikan suhteen.
Se näkyy ihmisestä ulospäin, jos mielessä on joku dealbreaker ja jännität ettei se tule puheeksi. Kokemuskysymyksessä on hankala huijata. Aika käy kokematonta vastaaan. Kannattaako hankkia mitä tahansa työkokemusta tai kuka tahansa nainen harjoituskappaleeksi. Sen voi jokainen päättää itse.
Sanot: "olisin erittäin tyytyväinen, jos voisin uskoa siihen, että minua ei tuomita omista heikkouksistani, : mutta valitettavasti oletan juuri niin, että heikkouteni ovat deal breakereita, ja että minut tuomitaan niiden takia."
Kysyn: "Olisiko suhde, jossa sinut tuomitaan heikkouksistasi sinun arvoinen?"
Ei tietenkään. Oletan että ylivoimaisesti suurin osa naisista, jopa murskaavan ylivoimainen, pitää niitä deal breakereina. Siksi en tee enää elettäkään mennäkseni treffeille kenenkään kanssa, en lähesty naisia millään tavalla ja yritän totutella ajatukseen siitä että en koskaan tule saamaan parisuhdetta.
Tällä puheenavauksella ehkä pyrin epätoivoisesti löytämään todisteita mitkä vakuuttaisivat minut siitä, että tilanteessani oleva mies voisi olla vioistaan huolimatta edes jollekin pienelle naisvähemmistölle haluttu.
No olen pahoillani; en pysty vakuuttavia todisteita tarjoamaan. (mikä ei tarkoita etteikö sellaisia voisi olla olemassa)
Heitän kuitenkin vielä yhden ajatuksen: Mitä tarkoitusta tuo olettamasi palvelee? Eikös tuo oletus tarkoita, ettet itsekään anna rehellisyydelle mahdollisuutta?
En tiedä pitääkö sen olettamuksen palvella jotakin tarkoitusta. Se on vain olettamus.
Uskon että rehellisyydellä pärjää, jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että voi olla rehellinen. Jos taas on tilanteessa jossa minä olen, niin uskon että rehellisyys ei toimi kuin erittäin harvan, jos yhdenkään naisen kohdalla.
Jos taas sanotaan, että riittää jos se toimii esim. 1 prosentin kohdalla. Huonoimmillaanhan se tarkoittaa, että minun pitää tavata 99 naista, ennen kuin löydän sen, jota ei haittaa. Ja senkin jälkeen pitäisi vielä kemioiden kohdata kumminkin puolin. Tuntuu mahdottomalta.
Kaunistelulla, puolitotuuksilla ja valeilla voisin päästä parempaan tulokseen, uskon, mutta en halua tehdä niin.
Mä+näen+tämän+rehellisyys/epärehellisyys+-asian+seuraavasti:
Hyviä ajatuksia sulla.
Luulen, että iso osa ihmisistä onkin rehellisiä. Se käsitys itsestä ei vaan välttämättä ole ihan sitä, mitä itse luulee, toivoo tai mihin pyrkii. Toiset näkevät sut erilailla. Kuittina vaikkapa näille palstalla kirjotteleville omasta mielestään kilteille ja kunnollisille, jotka muiden silmissä ovatkin lopulta kaikkea muuta. Pelkkä rehellisyyskään ei siis riitä.
Tuon lisäksi pitää huomioida, että jokainen käyttäytyy erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa erilailla.
Mulle on tullut tässä elämän varrella sellainen vainu liian kiiltävää elämää ulospäin elävistä ihmisistä, että niillä vasta onkin siellä takana niitä ongelmia. Vaikkapa jatkuvasti kotiaan järjestelevät ja siivoavat - ok, minä olen toinen ääripää, mutta - niillä on jokaisella ollut jotain traumoja ja se - mun mielestäni - pakonomainen olemisen ja elämisen jälkien peittäminen on ollut niillä tunne jonkin hallitsemisesta. Sisältä ovat sitten ihan sekaisin.
Minä olen saanut töitä, vaikka olen vastannut unelmatyökysymykseen ihan suoraan, ettei se tätä ole, eikä varmaan kenenkään muunkaan mielestä, mutta olen hyvä tässä ja olen tykännyt tätä tehdä. Kerran sanoin suoraan, ettei mulla tällä hetkellä ole muutakaan hommaa ja jotain tarvitsisin - johon haastattelija vastasi, että hyvä, koska voit aloittaa :)
Ihmissuhteiden kanssa olen mielestäni ollut ja pyrin olemaan rehellinen. En minä halua omia asioitani tuntemattomille levitellä, mutta jotkut perusasiat tulee aika pian esille. En kerää rahaa enkä luo uraa vapaa-aikani, omatuntoni tai oikean elämän kustannuksella, sellainen elämä ei ole mua varten, enkä näe vaivaa siivoamisen eteen, ja toivon että kumpanillanikin olisi muuta kiinnostavampaa tekemistä. Kaverit on sitten eri asia, kun niiden kanssa elämää tulee jaettua paljon pienemmissä osissa, paljon joustampaa.
Ihmisillä on niin erilaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita, että eiköhän jonkun huono puoli ole toiselle hyvä puoli.
Olen ajatellut asian myös niin, että jos en kelpaa työnantajalle sellaisena kuin olen, en taatusti viihdy enkä pärjääkään siinä työpaikassa. Töissä ollaan kuitenkin suhteellisen suuri osa vuorokauden tunneista, ei niin suurta osaa elämäänsä kannata pahalle lahjoittaa.
Ai niin, ja kerran yksi työnantaja totesi, että kun mulla on niin kovat paperit ja haet tällaista paikkaa, niin lähdet varmasti heti parempaan työpaikaan kun sellaisen löydät. Vastasin rehellisesti, että luultavasti kaikki tekevät niin. Selitin sitten, miksi se työ olisi minulle juuri siihen elämäntilanteeseen tarpeen. Se olikin muuten paras työpaikkani koskaan :)
Aion olla rehellinen jatkossakin, sillä saan varmemmin sitä mitä tarvitsen.
Olipas hyvin kirjoitettu.
En voisi olla kovin paljoa enempää samaa mieltä.
Rehellisyys kannattaa ja aina mutta ei sitä rumaa käytöstä tarvita koska se ei ole kenellekään hyväksi.
Rehellinen voi olla myös sivistyneesti, kun vain käyttää älyään niin asiat saa kyllä sanottua rehellisesti ilman, että kuulostaa törkeeltä.
Esimerkki:
"Miksei riitä esim se että sanoisi että homma ei kiinnosta pätkääkään, mutta parhaani teen silti jos sen saan."
Sen voi sanoa näinkin, että: "Haluan tämän työn koska tarvitsen työkokemusta ja tuloja." Sehän ON totuus, et sä muuten sitä työpaikka hakisi!
Ei ne työnantajatkaan niin tyhmiä ole, että olettavat työnhakijan koko ikänsä unelmoineen siitä hanttihommasta. Kyllä sekin vähän epäilyttävältä kuulostaa jos joku tulee ja sanoo: "mä oon AINA HAAVEILLUT pääseväni just tiskaajaksi ja roskisten tyhjentäjäksi johonki kälysen ravintelin takahuoneeseen."
En itse ainakaan sellaista selittäjää palkkaisi. Oon itse ollut palkkaamassa ihmisiä aputöihin ja yleensä ne itseään kehuskelevat ja ummet ja lammet selittelevät osoittautuvat paskoiksi työntekijöiksi ja huonoiksi työkavereiksi. Mieluumin palkkaan sellaisen hiljaisen puurtajan. Suorittavassa työssä sellainen on paras, ei siinä mitään tarinankertojan taitoja kaivata, sellaiset vain häiritsevät muidenkin työntekoa.
Eli totuudessakin VOI kyllä pysyä olematta toisia ihmisiä loukkaava törkimys. Pätee työpaikkoihin ja pätee myös naisiin. Kokeilkaa edes. Kuinka moni teistä on edes kokeillut muuta kuin valehtelua naisille? Kuinka moni on uskaltanut suoraan kertoa naiselle, että nyt jännittää vähän koska olet niin kokematon naisten suhteen?
Yleensä ne kokemattomatkin alkaa selittää jotain liirumlaarumia että "on tullut seurusteltua muutamat kerrat" vaikka jätkästä jo päälle näkee, ettei oo koskaan pillua nähnytkään. Ja te ette tajua sitä, että naiset hoksaavat sen kyllä ja SE on se miksi nainen ottaa jalat alleen.
Eli nainen ei tuominnut sua kokemattomuuden takia vaan koska valehtelit asiasta.
En mä sitä väitä, etteikö niin voisi muutenkin tapahtua, varsinkin jos nainen itse on kokenut ja on lapset ja kaikki niin ei sitä välttämättä kiinnosta enää alkaa opettamaan aikamiestä. Mutta tarkoitin, että antakaa naisille edes mahdollisuus olla empaattinen ennen kuin suoralta kädeltä vaan tuomitsette!
Älkääkä itse valitko niitä kokeneita seksikkäitä pimuja vaan sellanen vähän hissukkanainen itsekin, niin se varmasti voi tunteakin empatiaa koska on itsekin kokemattomampi kuin ne kreisibailaajat.
KORJAUS:
Hitto kun ei näitä voi muokata jälkeenpäin. Tuo oli huono kohta:
"mä oon AINA HAAVEILLUT pääseväni just tiskaajaksi ja roskisten tyhjentäjäksi johonki kälysen ravintelin takahuoneeseen."
Oikeammin sen olisi siis pitänyt olla mielistelevämpää, tyyliin "olen aina halunnut tiskaajaksi ja roskisten tyhjentäjäksi teidän upeaan ravintolaanne, joka on by the way mun lempiravintolani ja koko sukuni on täällä käynyt isoisästä lähtien" tai jotain.. Sori.
Epärehellisyys ei ole toimiva tapa käsitellä mitään asioita, mutta monet siihen sortuvat heikkouttaan.
Olen huomannut epäuskoisuutta, kun olen joskus maininnut jostain asioistani naisille tai miehille. Jos aikaan kuuluu epärehellisyys, niin silloin myöskin totta olevat asiat jäävät uskomatta, mistä on todellista haittaa.
Voisi jopa sanoa, että valheellisuudella ei rakenneta kestävää kehitystä ja itse soisin että tämä amerikkalainen ilmiö, sosiaalinen valehtelu, loppuisi täällä Suomessa. Suomi on pieni kylä maailmaan verrattuna ja valheella on lyhyen jäljet.