Tarjottiin projektia

Elokuvan tekoa Venäjällä.
Alustavasti lupasin.

25

245

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taputtaa

      Ooh, jään odottamaan mielenkiintoisia päivityksiä palstalle!

      • Luultavasti ne sisältävät runsaasti ärhennystä sekalaisista ongelmista, vähäisistä unista ja paikallisen liikenteen arvaamattomuudesta.


    • kaahailua_volgilla

      .

      "Näemmekö # HILLITÖNTÄ # kaahailua heteka-volgilla?????????????" four-wheel heteka

      har!11

      .

      • Aikana on 1800-luvun loppu ja enimmäkseen sisätiloissa, joten ei ole autoja tuossa elokuvassa.


    • Ajankohta on vielä täysin epäselvä, eikä rahoitustakaan ole varsinaisesti hoidettu.
      Luultavasti kuitenkin toteutuu, sillä ohjaaja ja näyttelijät ovat innoissaan.

    • AImasty

      Oletko obeesi besserwisser elokuvassa?

      • butter-love

        Esitän neukkuhippiä, ettei tarvitse edes näytellä tai puvustaakaan


      • Überwisserpäs tietenkin ja lisäksi huomautan, että palleani on ainoastaan hiukan tavanomaista paremmin kehittynyttä laatua.


      • butter-love kirjoitti:

        Esitän neukkuhippiä, ettei tarvitse edes näytellä tai puvustaakaan

        Jaa, mutta tosiaankin ulkomuotoni saattaa soveltua johonkin sivuosaan.
        Varsinkin kun kukaan ei juuri koskaan saa selvää mistä olen varsinaisesti kotoisin.


      • Trabantti

        Tiedän, että olet DDR:stä,

        kun tiedät niimpal Leica vakoilukameroista


      • Hö_Leica_laatua

        .

        "Hö Leica kamerat oli ihan laadukkaita ei siinä kohtaa politiikalla ollut mitään tekemistä"

        har!1

        .


    • digirunoilija

      Ville Haaapasalon mukaan Venäjällä on pieni budjetti ja kaikki yritetään ottaa filmille ensimmäisellä otoksella. Eli paljon harjoitusta.
      Toki, jos käytetään digiä, lienee eri juttu.

      • Näillä budjeteilla ei filmiä ostella (se on oikeasti ihan tolkuttoman kallista).
        ((Lisäksi digitekniikka on jo riittävän kehittynyttä))


    • Harasoo. :)

      • holotna----

        .

        "Holotna olo"

        "Masiina kaputt"

        "CTOJ!!!!!!11!!!!!!"

        har!11

        .


    • venäjärunoilija

      Tuli mieleen, että kannattaa hankkia autoon liikennekamera. Venäjältä löytyy heitä, jotka hyppäävät liikennevaloissa konepellin päälle ja alkavat vaatimaan korvauksia, koska olet "ajanut" hänen päälleen.
      Sitten löytyy heitä, jotka liikennevaloissa pistävät pakin päälle ja peruuttavat takana olevan puskuriin. Hyppäävät los ja syyttävät peräänajosta.

      • Itseasiassa olen muutenkin ollut hankkimassa sellaista, sillä tälläkin puolella tapahtuu liikenteessä mielenkiintoisia.
        (harkitsen "idioottipyöräilijöiden hämmästyttävimmät tempaukset"-youtube-kanavan perustamista).
        ((ja Venäjällä liikennekamera on tosiaan ehdottoman välttämätön))


    • Kiintoisaa :) Ootkos kuva- vai äänipuolella?

      • Näyttää siltä, että minulle kuuluvat kaikki ne hommat, jotka eivät jostain syystä kuulu jollekin toiselle. Varakuvaajana kuulemma välillä ja ajellakin ilmeisesti pitäisi (pakettiautollisten tyypillinen ongelma). Varmaan taas myös paimennan ohjaajaa pysymään aikatauluissa (se unohtaa usein, ettei asioihin voi käyttää äärettömästi aikaa). Ei tule pitkä leffa. Ehkä tunnin juttu. Saa nyt nähdä miten sen kanssa käy.
        Ai niin ja kuulemma valoja pitäisi myös viritellä. Ja missähän sitä mahdetaan edes majailla... Joku kommunalkan komeron nurkka ilmeisesti luvassa tms.
        Puvustus on hiukan ongelma, mutta paikallisilla on ilmeisesti suhteita.
        ((äänipuolesta pyrin kuitenkin pysymään erossa... paitsi tietysti radiomikkejä joudun virittelemään... jaa mutta pööh.... mitenkähän Venäjällä sallitut mikkitaajuudet mahtavat mennä??? Meillä ei ole vapaiden taajuuksien mikkejä))


      • buddy-love kirjoitti:

        Näyttää siltä, että minulle kuuluvat kaikki ne hommat, jotka eivät jostain syystä kuulu jollekin toiselle. Varakuvaajana kuulemma välillä ja ajellakin ilmeisesti pitäisi (pakettiautollisten tyypillinen ongelma). Varmaan taas myös paimennan ohjaajaa pysymään aikatauluissa (se unohtaa usein, ettei asioihin voi käyttää äärettömästi aikaa). Ei tule pitkä leffa. Ehkä tunnin juttu. Saa nyt nähdä miten sen kanssa käy.
        Ai niin ja kuulemma valoja pitäisi myös viritellä. Ja missähän sitä mahdetaan edes majailla... Joku kommunalkan komeron nurkka ilmeisesti luvassa tms.
        Puvustus on hiukan ongelma, mutta paikallisilla on ilmeisesti suhteita.
        ((äänipuolesta pyrin kuitenkin pysymään erossa... paitsi tietysti radiomikkejä joudun virittelemään... jaa mutta pööh.... mitenkähän Venäjällä sallitut mikkitaajuudet mahtavat mennä??? Meillä ei ole vapaiden taajuuksien mikkejä))

        Eli vähän niinku apulaisohjaaja/järjestäjä? Onnea kuvauksiin!
        Mä olin kerran, 90-luvun alussa äänittäjänä yhdessä lastenelokuvassa, joka kuvattiin filmille. Vieläkin ihmettelen, miten siitä suoriudun, kun en todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi :o Elokuvan tv-lähetyskin meni jotenkin ohi, en koskaan nähnyt ihan lopullista versiota. Mutta kai siitä jonkinlaiset äänet löytyi :D


      • Ohjaaja ilmoitti tänään hankkineensa erääseen toiseen projektiin aitoa historiallista puvustusta 1500 € edestä, eikä sitä ole varsinaisesti budjetoitu ihan noin. Siis kolme asua kyseessä ja lopuillekin pitäisi keksiä jotain päälle. Oletus kuitenkin on, että projektin päättyessä ne myydään pienellä tappiolla eteen päin, eli budjetointi pelastuisi jälkikäteen. Saa nyt sitten nähdä löytyykö keräilijöitä.


      • Riippuu varmaan paljon vuosisadasta/kymmenestä, kuinka paljon löytyy.


      • Sota-aikaisia kamppeita, mutta ostajat taitavat olla Amerikoissa (tai siis ne jotka suostuvat maksamaan niistä riittävästi).


    • Piä hauskaa

    • Mikä_ihme_tää_on

      .

      "Mikä ihme tämä syndicaattielokuva on jossa on käytetty puoliksi neuvostoliittolaista kuvausta ja täydennetty amerikkalaisella? Siis kylmän sodan aikaan"

      Voyage to the Prehistoric Planet

      "Voyage to the Prehistoric Planet is a 1965 American science fiction film, one of two versions adapted for Roger Corman from the Soviet science fiction movie Planeta Bur (Planet of the Storms), scripted by Aleksandr Kazantsev from his novel and directed by Pavel Klushantsev. Curtis Harrington oversaw the editing and dubbing of principal portions of the source film, and directed new principal scenes featuring Basil Rathbone and Faith Domergue. The resulting new film was then syndicated to television by American-International Television Inc.

      Plot

      The film essentially follows the story of the Soviet original, with Rathbone and Domergue replacing two Soviet actors in roles as space-station monitors of the primary action. The rest of the film stars the remaining Soviet players, dubbed.

      In the revised telling, it is 2020 and the Moon has been colonized. After traveling 200,000,000 miles, the first group of men land on Venus, where they find a prehistoric world in which the crew are attacked by various monsters, plants, etc.

      Production

      The American-made scenes were shot at the same time as Queen of Blood, another film directed by Harrington that was developed around the story of, and footage from, a Soviet film (and which also used incidental effects shots from Planeta Bur). Basil Rathbone and Faith Domergue shot their scenes in half a day using the same costumes and on the same set as Queen of Blood.[1] While Harrington considered Queen of Blood good enough to keep his name on, in this film he is credited as "John Sebastian", derived from Johann Sebastian Bach."

      https://en.wikipedia.org/wiki/Voyage_to_the_Prehistoric_Planet

      har!1

      .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      330
      11091
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2391
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      54
      2272
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1964
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1878
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      164
      1859
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1414
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1380
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1354
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1349
    Aihe