Näin Turkin tilanne vaikuttaa Suomalaisiin

Lentoyhtiöt ovat joutuneet perumaan tämänpäiväisiä lentojaan Turkkiin. Turkissa on parhaillaan tuhansia matkatoimistojen suomalaisasiakkaita.

Finnavian viestintäpäällikkö Julia Melnik kertoo, että Turkin rannikkokaupungeissa on noin 400 Finnmatkojen matkustajaa.

Melnikin mukaan Turkkiin lähti yksi Finnmatkojen lento tänä aamuna noin kello kuudelta.

Matkustajat saivat valita, haluavatko he perua reissunsa, vaihtaa lentojen määränpäätä vai lähteä Turkkiin. Melnikin mukaan 37 ihmistä päätti lähteä Turkkiin vallankaappausyrityksestä huolimatta.

Finnmatkat pitää asiakkaitaan ajan tasalla tekstiviestein, ja oppaat käyvät tänään tapaamassa matkustajia hotelleilla. Yhtiö on saanut asiakkailtaan jonkin verran yhteydenottoja Turkin turvallisuustilanteesta.

– Matkustajillamme on kaikki hyvin. Olemme neuvoneet ihmisiä pysymään hotellialueilla, jossa he ovat turvassa, Melnik sanoo.

Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista Turkkiin. Melnikin mukaan Finnmatkojen tulevista Turkin-lennoista ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä.

– Seuraamme tilanteen kehittymistä jatkuvasti.

Tjäreborg päätti perua lomalentonsa
Tjäreborg on perunut lomalentonsa Turkkiin tältä illalta. Asiasta kertoo yhtiön tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski. Asiakkaille on kerrottu peruutuksesta, ja he voivat joko ottaa rahansa takaisin tai vaihtaa lennot toiseen kohteeseen.

Pucilowskin mukaan Tjäreborgin matkailijoita on Turkissa kaikkiaan noin 500. Heitä on informoitu Turkin muuttuneesta turvallisuustilanteesta ja kehotettu välttämään kansankokoontumisia. Pucilowskin mukaan yhtiön matkakohteissa Antalyan maakunnassa on rauhallista.

Pucilowski kertoo, että Tjäreborgin tulevista Turkin-lennoista ei ole vielä tehty päätöksiä.

– Olemme yhteydessä asiakkaisiin, jos peruutuksia tulee lisää, Pucilowski sanoo.

Aurinkomatkojen asiakkaita on Turkissa yli tuhat
Aurinkomatkat lensi lomalennon Turkkiin tänä aamuna. Simon Barrette yhtiön viestinnästä kertoo, että matkustajat saivat mahdollisuuden perua reissunsa ja saada rahat takaisin tai vaihtaa lentokohdetta.

Aurinkomatkojen asiakkaita on Turkin rantakaupungeissa tällä hetkellä noin 1 200. Yhtiö on lähettänyt heille tietoa Turkin turvallisuustilanteesta tekstiviesteillä. Lisäksi heitä on ohjeistettu välttämään väkijoukkoja.

Finnair tarjoaa kohteen vaihtoa Turkkiin suuntaaville
Lentoyhtiö Finnair tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa Turkkiin lähtevät lennot toiseen Euroopan kohteeseen. Yhtiö kertoo asiasta Twitterissä.

Vaihto-oikeus koskee tänään ja huomenna Suomesta Turkkiin lähteviä yhtiön lentoja.

Finavia: Istanbulin lentokenttä suljettu
Finavian mukaan Turkin viime yön vallankaappausyrityksen takia Istanbulin lentokenttä on suljettu. Lentoyhtiöt ovat joutuneet peruuttamaan lentojaan tältä päivältä ainakin Istanbuliin. Aamun lennot Antalyaan ovat lähteneet normaalisti.

Matkustajia pyydetään olemaan yhteydessä omaan lentoyhtiöönsä tai matkanjärjestäjäänsä saadakseen tietoa viikonlopun aikana lennettävistä lennoista.

Turkkiin lentävät Suomesta Finnair, Turkish Airlines, Jet Time, Sun Express ja Coredon.

Todella hienoa. että Suomalaiset saavat nyt olla Turkissa pisempään missä mies kokit ruokaa tehdessään hikoilevat kuin siat ja välillä raapivat muniaan ja peräreikäänsä ja sitten taas jatkavat ruuan laittamista.

Kun huomasin tuon tavan olevan kaikissa ravintoloissa. totesin. että tämä ei ole maa jossa haluan vierailla.

Muutekin se typerä joikuilu ja kailotus jne.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turkissa on osoitettu aktiivisesti tukea hallinnolle maan vallankaappausyrityksen jälkeen. Turkin lippuja on kaikkialla, kertoo Turkin eteläosassa oleva Mikko Häkkinen STT:lle.

– Ihmiset mitä ilmeisimmin osoittavat kaduilla tukeaan presidentti Recep Tayyip Erdoganille, Häkkinen sanoo puhelimessa Gaziantepin kaupungista.

Hänen hotellinsa lähellä kahden ison rakennuksen seinille on viritetty isot Turkin liput. Teillä kävelee koko ajan ihmisiä, joilla on lippu kädessään tai harteillaan. Linja-autojen ja taksien keuloissa on lippuja.

– Nyt ohi ajaa auto, jonka katolla on lippu ja molemmista ikkunoista heilutetaan lippua.

Aamupäivällä Häkkinen kertoo nähneensä mielenosoituskulkueen, jossa ihmiset kantoivat Turkin lippuja.

Noin puolenpäivän aikaan hotellin läheisen rautatiesillan alla oli tulipalo. Häkkinen ei osaa sanoa, oliko se sytytetty vai oliko sillan alla tapahtunut räjähdys.

– Sieltä tuli todella sankkaa mustaa savua, mutta aika pian se saatiin sammumaan.

Häkkinen on puhunut turkkilaisten ystäviensä kanssa vallankaappausyrityksestä. Hänen mukaansa keskusteluissa on ihmetelty sitä, miksi niin monta ihmistä on kuollut.

– Kaikki ovat peloissaan ja pahoillaan. Kukaan ei olisi osannut arvata, että tällaista tapahtuu.

© 2016 Microsoft

muslimeilta voi odottaa mitä tahansa

Äänestä

Sekin vähäinen osa, mitä aloittaja kirjoitti itse aloitukseensa osoittaa koulutuksen puutetta ja varsin vähäistä älyllistä kapasiteettia. Suurin osa oli lainattua tekstiä toisaalta.

Miksi kirjoittaa mitään, jos oma äly ei riitä mihinkään?

Äänestä

Onko Kari mukana Suomalaisissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4-8 kirjoitti:

Lentoyhtiöt ovat joutuneet perumaan tämänpäiväisiä lentojaan Turkkiin. Turkissa on parhaillaan tuhansia matkatoimistojen suomalaisasiakkaita.

Finnavian viestintäpäällikkö Julia Melnik kertoo, että Turkin rannikkokaupungeissa on noin 400 Finnmatkojen matkustajaa.

Melnikin mukaan Turkkiin lähti yksi Finnmatkojen lento tänä aamuna noin kello kuudelta.

Matkustajat saivat valita, haluavatko he perua reissunsa, vaihtaa lentojen määränpäätä vai lähteä Turkkiin. Melnikin mukaan 37 ihmistä päätti lähteä Turkkiin vallankaappausyrityksestä huolimatta.

Finnmatkat pitää asiakkaitaan ajan tasalla tekstiviestein, ja oppaat käyvät tänään tapaamassa matkustajia hotelleilla. Yhtiö on saanut asiakkailtaan jonkin verran yhteydenottoja Turkin turvallisuustilanteesta.

– Matkustajillamme on kaikki hyvin. Olemme neuvoneet ihmisiä pysymään hotellialueilla, jossa he ovat turvassa, Melnik sanoo.

Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista Turkkiin. Melnikin mukaan Finnmatkojen tulevista Turkin-lennoista ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä.

– Seuraamme tilanteen kehittymistä jatkuvasti.

Tjäreborg päätti perua lomalentonsa
Tjäreborg on perunut lomalentonsa Turkkiin tältä illalta. Asiasta kertoo yhtiön tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski. Asiakkaille on kerrottu peruutuksesta, ja he voivat joko ottaa rahansa takaisin tai vaihtaa lennot toiseen kohteeseen.

Pucilowskin mukaan Tjäreborgin matkailijoita on Turkissa kaikkiaan noin 500. Heitä on informoitu Turkin muuttuneesta turvallisuustilanteesta ja kehotettu välttämään kansankokoontumisia. Pucilowskin mukaan yhtiön matkakohteissa Antalyan maakunnassa on rauhallista.

Pucilowski kertoo, että Tjäreborgin tulevista Turkin-lennoista ei ole vielä tehty päätöksiä.

– Olemme yhteydessä asiakkaisiin, jos peruutuksia tulee lisää, Pucilowski sanoo.

Aurinkomatkojen asiakkaita on Turkissa yli tuhat
Aurinkomatkat lensi lomalennon Turkkiin tänä aamuna. Simon Barrette yhtiön viestinnästä kertoo, että matkustajat saivat mahdollisuuden perua reissunsa ja saada rahat takaisin tai vaihtaa lentokohdetta.

Aurinkomatkojen asiakkaita on Turkin rantakaupungeissa tällä hetkellä noin 1 200. Yhtiö on lähettänyt heille tietoa Turkin turvallisuustilanteesta tekstiviesteillä. Lisäksi heitä on ohjeistettu välttämään väkijoukkoja.

Finnair tarjoaa kohteen vaihtoa Turkkiin suuntaaville
Lentoyhtiö Finnair tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa Turkkiin lähtevät lennot toiseen Euroopan kohteeseen. Yhtiö kertoo asiasta Twitterissä.

Vaihto-oikeus koskee tänään ja huomenna Suomesta Turkkiin lähteviä yhtiön lentoja.

Finavia: Istanbulin lentokenttä suljettu
Finavian mukaan Turkin viime yön vallankaappausyrityksen takia Istanbulin lentokenttä on suljettu. Lentoyhtiöt ovat joutuneet peruuttamaan lentojaan tältä päivältä ainakin Istanbuliin. Aamun lennot Antalyaan ovat lähteneet normaalisti.

Matkustajia pyydetään olemaan yhteydessä omaan lentoyhtiöönsä tai matkanjärjestäjäänsä saadakseen tietoa viikonlopun aikana lennettävistä lennoista.

Turkkiin lentävät Suomesta Finnair, Turkish Airlines, Jet Time, Sun Express ja Coredon.

Todella hienoa. että Suomalaiset saavat nyt olla Turkissa pisempään missä mies kokit ruokaa tehdessään hikoilevat kuin siat ja välillä raapivat muniaan ja peräreikäänsä ja sitten taas jatkavat ruuan laittamista.

Kun huomasin tuon tavan olevan kaikissa ravintoloissa. totesin. että tämä ei ole maa jossa haluan vierailla.

Muutekin se typerä joikuilu ja kailotus jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu