Nyt siellä jo ollaan kuolemantuomion palauttamista suunnittelemassa. Kulemantuomio on barbaarinen rangaistus. USAn ainakin on sitä vaikea Turkissa vastustaa kun se käyttää sitä itsekin.
Kyllä minusta pitää tuomita sen lain mukaan, joka voimaasa tekohetkellä. Ei voi muuttaa lakia rikoksen jälkee ja tuomita uuden lain mukaan ankaramin - kuolemaan.
Heti ja välittömästi vallankaappausyrityksen jälkeen liki 3000 tuomaria on erotettu. Miten on mahdollista tutkia noin nopeasti jokainen tapåaus erikseen? Ei mitenkään.
Erdoganilla ja islamistisella puoluellaan, AKP:llä on täytynyt olla valmis lista tuomareista joista ja joiden antamista tuomioista, maan johto ei pidä ja nyt oli hyvä hetki potkia heidät ulos viroistaan.
Samoin sotilaiden kohdalla. Ja alta aikayksikön, ilman näyttöä ja mitään tutkimuksia, Erdogan "tiesi", että kaappausyrityksen takana oli maanpaossa USA:ssa oleva uskonnollinen johtaja, joka oli aikoinaan E:n hyvä kaveri, mutta nyt arkkivihollinen.
Ei tällä ole demokratian kanssa mitään tekemistä vaikka Turkin nykyjohto saikin altansa demokraattisissa vaaleissa - jos esim. ääntenlasku sitten oli rehellinen?
Demokratiaan kuuluu itsenäinen tuomiovalta. Erdoghan tekee nyt lopullisesti oikeuslaitoksesta oman käsikassaransa, Putinin tyyliin.
Sanavapaus, kokoontumisvapaus, lehdistön/median vapaus, demokratian kulmakiviä nämäkin, tulevat entisestään kaventumaan lähiaikoina Turkissa. Kaikenlaisesta kritiikista Erdogania vastaa joutuu entistäkin herkemmin, jos mahdollista, vankilaan.
Erdoganhan on jo haastanut henkilökohtaisesti oikeuteen liki 2000 henkilöä "kunnian"loukkausesta, haastetujen joukossa 15-vuotias. Miten voi loukata E:n kunniaa, kun hän on inglorious bastard?
Kun E. vieraili taannoin eräässä turkkilaisessa kaupungissa, hän näki miehen polttavan tupakka parvekkellaan. E. huusi miehelle että lopeta tupakoimien, mies ei totellut, E alkoi huutaa poliiseja paikalle. Vierailun isännät luulivat sitä vitsiksi, mutta ei - E. oli ihan tosissaan.
Jos E. laitettaisiin psykiatrisiin tutkimuksiin, niin varmasti saataisiin aikaa diagnoosi, jokin psyykkinen häiriö.
Huonot ajat edessä Turkissa, ja EU joutuu paljon sietämään ja nielemään Erdoganilta, koska tarvitsee Turkkia mm. pakolaisvirran hillitsemisessä. Turkkilaisilleko viisumivapaus EU-maihin ja Turkistako EU:n jäsen? Ei helkutissa.
On se hirveetä, että pitää pokkuroida tuollaista ylemmyydentuntoista kaistapäätä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Turkkilainen tuomioistuin ensin hutkitaan ja vasta sitten tutkitaan,jos kaveri on enää elossa.
Lopeta heti se huumeiden vetäminen ja herää todellisuuteen, hörhö!