Olen ollut nyt kaksi vuotta naiseni kanssa yhdessä. En luota häneen koska hän on valehdellut minulle useita useita kertoja.. koen olevani osittain hajalla valheiden takia ja huomaan epäileväni häntä välillä mistä milloinkin. Rakastan häntä syvästi ja tunteemme on molemmin puoleinen. Valheet koostuvat pääsääntöisesti muista miehistä. Asiat eivät ole maailman suurimpia jos niitä olisi tapahtunut kerran tai kaksi. Olen puhunut naiseni kanssa näistä asioista paljon ja hän sanoo että ymmärtää etten luota häneen. Nyt suhteessa on eletty pian 6kk ilman valheita tai että olisi paljastunut mitään. Milloin opin luottamaan häneen taas? Suhteen alussa olimme erittäin erinlaisia mikä on hyväksyttävää ja mikä ei parisuhteessa. Mm. Hän kaveerasi exänsäkin kanssa ja tykkäilivät instassa toistensa kuvistaan jatkuvasti. Hänen exänsäkin oli oikein ilmoittanut miten ikävä hänellä on. Minulle asiasta ei puhuttu mitään. Muutenkin minulle väitettiin että exä on vaa kaveri. Tosin myöhemmin selvisi hänen naispuoleiseltaan kaverilta että naiseni oli sanonut että ei ikinä voida vaan olla kavereita. Yhteydenpito on jo loppunut vaikka olemme riidelleet hänestä myöhemminkin mm. Koska naiseni kävi kyttäämässä häntä instassa ja facessa erittäin usein. Hän on valehdellut myös muista miehistä jotkut sanovat näitä "valkoisiksi" valheiksi. Naiseni on saanut myös usein työpaikallaan huomiota miehiltä. Onko hän siis flirtti? Vai miksi miehet höpöttävät outouksia hänelle? Naiseni on kertonut näitä asioita eli eikö hän yritä olla nyt rehellinen ja luotettava?
Luottamuspula
Ihmettelen35
8360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehkä sun ei kannata jatkaa suhdetta ihan oman itsesi vuoksi ja jos teillä on niin eri näkemykset parisuhteeseen sitoutumisesta. Vaikuttaa siltä, että seurustelukumppanisi ei ole edes käsitellyt edellistä suhdettaan ja päästänyt siitä irti, jos kyttää eksäänsä vieläkin instassa ja facessa. Sellaisen ihmisen, joka osaa sitoutua parisuhteeseen ei tarvitse tilittää tekemisiään ja häneen voi myös luottaa. Sellainen on ikävää, että hän ei ole osoittautunut luottamuksesi arvoiseksi ja on sen pettänyt. Pidemmän päälle väsyt siihen omaan luottamattomuuteesi, koska se on henkisesti raskasta. Hyvän parisuhteen ydin ovat rehellisyys, avoimuus ja luottamus vain siten suhde toimii eikä tarvitse elellä epävarmuudessa ja murehtia joutavia.
Hän on muuttunut suhteen aikana paljon ja arvot ovat muuten samanlaiset. Rakastan häntä enkä halua koskaan päästää irti hänestä. Koen että olen liian mustasukkainen ihminen koska minulle on näin sanonut tämä nykyinen nainen. Ja tiedän että hän ei ollut päästänyt täysin irti exästään ennen mua.. nyt asiat on toisin. Olen kyllä ollut tosi väsynyt luottamuspulaan nyt tosin on helpompaa.. mutta silti koen sitä ikävää tunnetta kun ei luota häneen. Tämä naiseni tekee kyllä asioita paljon sen eteen että luottaisin häneen.. aikaisemmissa suhteissa olen luottanut vaikka ei olisi pitänyt..
Et välttämättä opi luottamaan ikinä.
Olimme mieheni kanssa ''yhdessä'' 10v josta 4 naimisissa.
Miehelläni oli vastaavia valkoisia valheita ja ne alkoivat paisua muuallekin kuin toisiin naisiin. Lopulta saattoi valehdella, ettei ollut syönyt vaikka välipalarahkaani, jonka olin jättänyt jääkaappiin odottamaan työpäivän jälkeen. Aivan naurettava asia valehdella, mutta ei osannut sanoa, että minä sen söin.
Lopulta (ei tosin ainut syy, mutta suurin) erosimme. Minä en enää kestänyt. Luottamuspula vain kasvoi välillämme ja vaikka meillä oli mennyt 8kk niin, ettei mies ollut jäänyt kiinni valheista, oli se jo liian myöhäistä muuttua. Luottamuspula vaikuttaa kuitenkin ihan kaikkeen, läheisyyteen, seksiin, yhteisiin hetkiin, kavereihin, töihin jne.
Itse suosittelisin, että mietit nyt, miten kauan jaksat tuota. Voitko jatkaa parisuhdessa huonolla luottamuksella? Onko luottamuspula alkanut raastaa suhdetta, voiko nuo ongelmat vielä korjata? Pystyisitkö elämään ilman tuota suhdetta ja etsimään uuden?
Harmi kun teillä kävi niin.. tuo kuullostaa tutulta.. ja jotkut pienetkin valheet tuntuu isoilta kun on kokenut isompia asioita onko se naurettavaa? Naiseni ei ymmärrä minua miksi reagoin joihinkin asioihin niin äkäsesti jos on ollut joku pikku valhe.. elin hänen kanssaan ensimmäisen vuoden vain pelkillä valheilla näin itse koen.. ja toipuminen on hidasta.. naiseni syyttää minua sairaan mustasukkaiseksi.. Nykyään en halua edes kysellä paljoa mitä muut miehet hänelle juttelee koska olen kyllästynyt.. naiseni usein väittää ettei esim joku asia ole valehtelua että et ole vain kysynyt sitä. Minusta valehtelua on aina se jos asioista jätetään jotain kertomatta tai kaunistellaan tarinaa.. meillä ei onneksi seksiin ole vaikuttanut eikä läheisyyteen muuta silloin kun tappelemme uskon että toivumme tästä yhdessä jos hän ei enää valehtele se vie vuosia mutta yhdessä eteenpäin!
Jospa menisitte yhdessä terapiaan. Sinuun hänen valheensa on jälkensä jättänyt, ja yksi syy mustasukkaisuuteesi tuo luottamattomuus on.
se on pettäjä
Älä jatka naisesi kanssa. Kerran pettäjä aina pettäjä.
Juttu taitaa olet niin että olet jopa sairaalloisen mustasukkainen.
Kun näet naisesi juttelevan jollekin miehelle, alatko epäillä että mitähän on meneillään? Kuulusteletko häntä että kuka se mies oli, mitä puhui ja mitä se mies sanoi?
Tarkisteletko hänen kännykkää? Tutkitko hänen tietokonettaan, esim fasea? Pohditko työpaikan miesten käytöstä, onko heissä jotain epäilyttävää? Jos kaupassa joku hänen tuttavansa, - miespuolinen - tervehtii häntä, kuulusteletko että kuka hän on, missä ovat tavanneet jne.
Entä joutuuko naisesi jatkuvasti tekemään selkoa tekemisistään? Joutuuko hän vannomaan, vakuuttelemaan sitä että hän on uskollinen, ettei todellakaan ole pettänyt? Uskotko välillä hänen vakuutteluaan, mutta sitten taas kauhea epäilys tulee ja jälleen alistat hänet kuulusteluusi ja jälleen kerran hän vannoo ja jne..
Jos vastasit edes puoleen kyllä, olet sairaalloisen mustasukkainen.
Mitä tarkoitat sillä että ''hän on valehdellut useita kertoja'? Entä sillä että ''valheet koostuvat pääsääntöisesti muista miehistä''? Mitä hän siis oikeasti on tehnyt? Onko tapaillut selkäsi takana ja mennyt sänkyyn heidän kanssaan? Sellaisen käsityksen tekstistäsi saa, mutta onko se oikeasti niin?
Työpaikan miehet siis puhuvat ''outouksia'', antavat huomiota tytöllesi. Sinä heti epäilet että tyttösi on ''flirtti''! Juttu on niin, että miehet työpaikoilla puhuvat nk rohkeita juttuja, kaksimielisiä vitsejä ym. Todennäköisesti naisesi on kertonut niitä sinulle niinkuin työpaikan tapahtumia kerrotaan kotona, mutta sinun mustasukkainen mielesi on kääntänyt asian päälaelleen: Naiseni flirttailee heidän kanssaan, mitähän muuta on tapahtunut..?
Ikävä totuus on se, että sairaalloisen mustasukkainen kumppani ahdistaa toisen lopulta niin ahtaaseen tilaan että siellä hädin tuskin voi hengittää. Hänen elämänsä kapeutuu, ja lopulta hän ei uskalla tervehtiä edes sukulaismiehiään.
Ja mustasukkaiselle mitkään vakuuttelut eivät riitä, sillä hänen mielensä kiertää noidankehää, mieltä piinaavat kauheat epäilyt vaikka todellisuudessa mitään ei ole tapahtunut.
Ellet pysty ryhdistäytymään, vapauta naisesi tuosta piinasta. Tunnista oma tilasi, se, että kaikki kauheat jutut tapahtuvat vain oman pääsi sisällä.