Erdogan: "Kaapausyritys oli jumalan lahja"

Tänään uutisissa sanottiin se mitä minä sanoin jo eilen S24 Terrorismi-palstalla, jota muuten harva on löytänyt. Luulisi että silläpalstalla olisi paljon aloituksia, mutta ilmaisesti ne menevät muilla palstoille, kenties esim. maailmanmenoa-palstalle?

Erdogan ja islamistinen puolueensa AKP, sen edustajat, potkivat pois viroistaan ja/tai pidättivät tuhansia tuomareita ja sotilaita pikavauhtia vallankaapus yrityksen jälkeen.

Mahdotonta että olisivat ehtiee tutkia yksilöllisesti kuka on syyllinen osallisuuteen vallankappauyrityksessä.

Eli. Erdoganilla on ollut jo valmiina nimilista vastustajistaan tai E:n sellaisiksi luokittelemista, ties millä (mitättömällä) perusteella. Listalle pääsyyn ei ole paljon vaadittu, yksi kriittinen kommentti E:n itsevaltaisesta johtamistavasta?

Toinen huomion arvoinen seikka, jonka mainitsi mm. YLEn toimittaja raportoidessaan Turkista. Erdogan on tehnyt entisestä kaveristaan, korkeasta uskonoppineesta, joka nyt on E:n arkkivihollinen, ja maanpaossa USA:ssa, syntipukin kaikkeen mielestään pahan TUrkissa. Ja E. käy Turkissa kaikkien niiden, joista ei syytä tai toisesta pidä, kimppuun syttämällä heitä tuon uskonoppineen kannattajiksi, ja Turkin vihollisiksi.

Erdogan vain odotti että tapahtuisi jotain , jonka tekosyyn varjolla voisi "puhdistaa" oikeuslaitoksesta ja armeijasta kaikki joista hän ei syystä tai toisesta pidä, joiden uskoo, sairaassa vainoharhaisessa mielessään olevan E:n yksinvaltiuden tiellä.

Turkkia kutsuttiin joskus Euroopan sairaaksi meiheksi. Nyt sillä on ainakin sairas - henkisesti - presidentti.

Rakennutti hallintoplatsinkin, jossa on yli 1100 huonetta. Ihan tulee Romanian ex- hallitsijapari Ceausescut mieleen. Ihan yhtä mogalomaaninen kaistapää tämä E.. LIekö sama kohalokin josku hänellä.

Ehkä E. perustaa sinne ikioman hallintokoneiston ja oikeuslaitoksen, joka takuuvarmasti eivät ole riippumattomia, vaan Erdoganin tiukassa ohjaksessa ja valvonnassa, hänen sätkynykkejaan, sätkivät siinä tahdissa kuin E. naruista vetelee.

Siitäkin tulee mieleen Ceausescut, että Nicolain vaimo oli muka ties minkä alojen tohtori, muistaakseni mm. kemian.

Ergoganin osalta on liikkunut huhuja, että hänellä ei olisi todellisuudessa korkeakoulututkintoa, joka Turkin lain mukaan presidentiksi pyrkiviltä edellytetään. Erdogan saattaa olla laittomasti presidentti.

Erdoganin pojan on kerrottu syllistyneen talousrikoksiin, mutta eihän Turkissa ole puoleetonta oikeuslaitosta joka asiaa tutkisi ja tuomitsisi, jos lakia on rikottu.
30239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

On esitetty, että Erdogan olisi itse ollut järkäämässä tätä kaapausta, jotta saa tekosyy koville otteille kriitikoitaan vastaan.

Outoa että Erdogan oli sopivasti lomalla vallankaappausyrityksen aikana. Luulisi, että kapinalliset olisivat halunneet nimenomaan Erdoganin haltuunsa heti kättelyssä. Outo ajoitus kappaajilta, kun tärkein saalis on muualla kuin keskeisessä hallintorakennuksessa, joihin hyökättiin.

Äänestä

Olet oikeassa. Erdoganin reichstagin jälkeen islamistit E:tä tukevien poliisien valvonnassa pistivät hengiltä ja kiduttivat "kaappaajia". Erdogan on aiemmin jäänyt kiinni siitä että oli yrittänyt väärentää todisteita näitä nyt oikeudenkäynnittä tapettuja, kidutettuja ja vangittuja vastaan.

http://rodrik.typepad.com/dani_rodriks_weblog/2012/10/did-microsoft-steal-its-fonts-from-the-turkish-army.html

Eikä tuo hänen jumalansa lahja ollut, ellei erdogan pidä itseään jumalana. Isistä autellut Turkki koki sekularismin kuoleman. Odotettavissa uusi kurdien, armenialaisten, assyyrialaisten, kreikkalaisten kansanmurha kun E fantasioi Ottomaani imperiumin uudesta suuruudesta.

Äänestä
  • Niinpä, armenialaisten kohtalo ei ollut kansanmurha, eipä tietenkään. Oleellista ei ole se mitä silloin tehtiin, vaan se kuka teki. Ja kun tekijät olivat ottomaanit, niin silloinhan se ei voi olla kansanmurha, ainakaan E:n kaltaisen pellen mielestä.

    Eihän Francokaan mitään pahaa koskaan tehnyt. Monet häntä edelleenkin ihannoivat Espanjassa.

    Turkissahan toimittajat paljastivat, ihan videokuvatodisteiden muodossa, kuinka Turkki salakuljetti aseita rajan yli, ilmeisesti ISIS:ille. Aseet oli kätketty rekkaan muun lastin alle.

    Ja tietenkin toimittajat joutuivat tuomiolle maanpetoksesta tai vastaavasta.

    Äänestä

  • Olen nähnyt näitä videoita.

    Oppositiokansanedustajan mukaan Turkki on myös tienannut komeasti öljykaupalla isis-öljykentiltä. Vastavuoroisesti on sitten hoidettu taistelijoita turkkilaisissa sairaaloissa. Sinisilmäiset toimittajat eivät tunnu tarpeeksi kyselevän mihin se öljy menee ja kuka sitä ostaa... hitaasti länkkärit tuntuvat heräämään tosiasioihin:

    New York Times mielipidekirjoitus:

    "It was enough for President Recep Tayyip Erdogan, speaking on his cellphone’s FaceTime app, to call supporters into the streets for the insurrection to fold. That Erdogan will no doubt be the chief beneficiary of this turmoil, using it to further his push for an autocratic Islamist Turkey, does not mean that he staged it. The Turkish army remains isolated from society. It is entirely plausible that a coterie of officers believed a polarized and disgruntled society would rise up once given a cue. If so, they were wrong – and the error has cost more than 260 lives."

    http://www.nytimes.com/2016/07/18/opinion/turkeys-coup-that-wasnt.html?smid=tw-share&_r=0

    Äänestä

  • Vaikka tämä käsittämättömän taitamaton "vallankaappausyritys" olisi ollutkin joidenkin täysuunojen käsialaa niin Erdogan käyttää sen varmasti hyödykseen ajamaan Turkkia kohti islamilaista diktatuuria. Ottomaanien imperiumihan oli viimeisen sunni kalifaatin kotipaikka.

    Tässä on Turkille "kuuluvat" alueet:

    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/6/6b/Territorial_changes_of_the_Ottoman_Empire_1878.jpg/375px-Territorial_changes_of_the_Ottoman_Empire_1878.jpg

    1Äänestä


Nyt olisi aidon ja oikean, lempeän ja rakastavan Jumalaattorin aika käynnistää mannerlaattojen liikuttelukone ja pistää pystyyn megaluokan maanjäristys Istanpullan seuduille. Yksi jos toinenkin pääsisi silloin ilakoimaan että siinäs näitte, Jumala rankaisee väärintekijöitä!

Ei saisi olla näin ilkeä. Hyi.

Äänestä

Niin, mitenkään kantaa ottamatta siihen kenen masinoima tuo vallankaappausyritys oli, mutta ainakin vikkelä opportunisti herra Erdogan näyttää olevan. Tuhansia pidätyksiä ja potkuja - oliko se 2700 tuomaria jo samana päivänä kun coup d'état -yritys oli. Puhdistuksia koneistossa, joista itse Stalinkin olisi varmaan ollut ylpeä. Ja tänä viikonloppuna herra Erdogan kallisti Turkkia aika paljon Venäjän suuntaan, poispäin esimerkiksi arabikevään ja vastaavien "demokratiahullutuksista". Ja Euroopan Unionista. Veikkaan, että koneisto jauhaa "valtion vihollisia" pitkän aikaa.

1Äänestä

8700 poliisia viralta pantu pikatahtia, kuvernöörejä myös. Eihän tuollaista määrää ihmisiä ja niiden tekemisiä littyen vallankappausyritykseen voi tutkia parissa päivässä. Siihen menisi vähintään kuukausia, ja sen jälkeen pitäsi nostaa syytteet ja käydä oikeutta.

Ihan selvää on, että Turkin johto, Erdogan ja AKP, ovat keränneet mustia listoja vuosikausia. Nyt tuli sotilasvallankaappausyritys kuin Taivaan lahjana, nyt koitti hetki puhdistaa ne jotka ovat hiertäneet E:n kengässä jo pitkään, jotka ovat kritisoineet Turkin nykyhallintoa, tai olleet tukematta selväsanaisesti sitä.

Pääministerin vaihto vähän aikaa sitten tulee sekin nyt uuteen valoon. Edellinen erosi, kun tuli erimielissyyttä Erdoganin kanssa. Liekö Tavutoglu, vai mikä sen ex-pm:n nimi olikaan, aavistellut mitä tuleman pitää, eikä halunnut olla siinä, tässä, mukana?

Ei se ihan mahdoton ajatus ole, että kaapaus olisi lavastus tai että Turkin hallinto, lojaalien sotilaiden avulla, olisi sitä ollut junailemassa, huijaamassa osaa sotilaista siihen lähtemään mukaan, kertomalla että enemmistö on sen takana.

Sitähän on vaikea todentaa, ei voi mennä kyselemään sotilailta kuka on mukana kuka ei. Koko suunnitelmahan paljastuisi silloin takuulla.

Ex pm:hän sanoi erotessaan, että hän ei tule asettumaan Erdoganin tielle tulevaisuudessakaan. Ihan viisaasti varmaan sanottu oman tulevaisuutensa kannalta.

Äänestä

Nyt jo 20 000 erotettu tai pidätetty. Sotilaita, poliiseja, 103 kenraalia, kuvernöörejä, yksi pormestari ammuttiin eilen Euroopan puoleisessa Istanbulissa, ilmeisesti islamistien toimesta, vaikka väitetään myös että siinä olisi ollut kyse riidasta jonkun rakentajan kanssa, tuomareita n. 3 000, myös lehtimiehet ja yliopistolla työskentelevät vaarassa. Puolueeton tieteenteko on todennäköisesti pian loppu Turkissa.

Mikä lie naisten asema tulevaisuudessa Turkissa. Erdoganhan on sanonut että kunnon muslimit hankkivat paljon lapsia, .olikohan se minimi 5 lasta.

Pakotetaanko naiset käyttämään huivia ja tyytymään olemaan synnytyskoneina , ja hellan ja nyrkin välissä?

Turkin pm sanoi että ovat pettyneitä, jos USA vaatii Turkilta todisteita Gulenin syllisyydestä vallankaappauyritykseen - sillä gulenhän on syllinen. Mitäs todisteita siinä enää vaatimaan. Selevä, mikä selevä.

Ja uhkailevat USA-syhteiden huononemisella.

Gulen sanoon että kaapaus saattoi ola erdoganin ja AKP:n feikkaama. On esitetty väite että nuoriasotilaita olis uunotettu sanomalla että ollaan menossa sotaharjoituksiin tai johonkin turvaamistehtäviin, järjestyksen pitoon tai vastaavaan ja huomasivatkin olevansa keskellä vallankaappausta.

Voisivatko kaapausta suunnitelleet sotilaat olla noin julmia, että uunottivat valheella sotilaita ulos parakeilta jalmukaan kappaukseen. Liekö moni kuoli. Ei kai kukaan oikein tiennyt kenen puolella he olivat, tuskin itsekään.

Vai oliko harhauttajana Turkin vallnpitäjät, jotka lavastivat vallankappauksen?

Se on käsittämätöntä, miten kaappajat olsivat olleet niin tyhmiä, että aloittisivat kaapauksen ilman että Erdogan, on ykköskohde, hänet saatava vangiksi jotta olisi mitään toivoa vallankaappauksen onnisitumisesta.

Eli ei järkeä yrittää vallata tärkeitä kohteita, rakennuksia, jos ei siellä ole presidentti erdogan paikalla. Erdoganhan oli lomaala, käsittäkseni Marmariksessa. Eikä käsittääkseni sielläkään ollut yritystä sotilasvallankaappaajilla saada Erdogaina vangiksi.

Ehkäpä ja toivottavasti tämäkin onneton tapaus, (sen kulku, suunnittelijat, tekijät ja motiivit), joskus - ehkäpä hamassa - tulevaisuudessa selviää.

Äänestä

Nyt on menossa koulujen ja yliopistojen puhdistus tuhansista"epälojaaleista" opettajista. Perusteella: Olemme saaneet vihjeitä opettajista, jotka ovat juonineet hallitusta vastaan.

Islamistisen AKP:n ja presidentti Erdoganin kannattajat sen kun ilmoittelevat kaikista opettajista joista eivät syystä tai toisesta tykkää, niin potkut tulee opettajille pikatahtiin.

Äänestä
  • Paluu 1700-luvulle.

    Äänestä

  • salmiakkisaluki kirjoitti:

    Paluu 1700-luvulle.

    Itseasiassa paluu 1930-luvun Neuvostoliittoon tai 1960-luvun kommunistivallankumouksen Kiinaan.

    Äänestä

  • marathustra kirjoitti:

    Itseasiassa paluu 1930-luvun Neuvostoliittoon tai 1960-luvun kommunistivallankumouksen Kiinaan.

    kommunistivallankumous piti olla siis kulttuurivallankumous

    Äänestä

  • Samaa touhua tosiaan. Turkki hakee menneisyydestä itselleen sotakoneeseen tehoja ja käyttää natsien ja kommunistien menetelmiä sen tavoittelemisessa.

    Ei se 1700-lukukaan kaukana ole, E:n fantasioissa varmasti Bulgaria, Armenia, Syyria, Kreikka, Israel, Irak, Libanon, Mekka, Medina "kuuluvat" kaikki Turkille ja kurdit viimeistä myöten ruumishuoneelle. Kova kiire on laittaa naiset synnytyskoneiksi sellaisen valloituskoneen toimiin jota hän visioi ja myös korvaamaan ne kansat joita Turkista on poistettava tuon toteuttamiseksi.

    Äänestä

Turkissa suljetaan maltillisia kouluja ja annetaan kenkää opettajille, samalla suljettiin pääsy wikileaksiin joka aikoi jaella todisteita Turkin toimista...

"Turkey to shut hundreds of schools in anti-coup measure

ANKARA, Turkey (AP) — Cracking down on alleged subversives in education, Turkey said Wednesday that it will close more than 600 private schools and dormitories following an attempted coup, spurring fears that the state's move against perceived enemies is throwing key institutions in the NATO ally into disarray.

The government of President Recep Tayyip Erdogan said it has fired nearly 22,000 education ministry workers, mostly teachers, taken steps to revoke the licenses of 21,000 other teachers at private schools and sacked or detained half a dozen university presidents in a campaign to root out alleged supporters of a U.S.-based Muslim cleric blamed for the botched insurrection on Friday."

http://bigstory.ap.org/article/87c9b49d21da45a58c7192b0f05d43ed/turkish-jets-strike-rebels-iraq-following-failed-coup

Äänestä
  • Taitaa uskonnon, lue islamin, opetus lisääntyä Turkin kouluissa.

    Äänestä

Kovin lahjakas on Jumala, kun diktaattoreille aina ojentaa Jumalaisen Kätensä.

Äänestä

Katsoin+eilen+France24:llä+simultaanitulkatun+Erdoganin+pitkän+puheen,+saarnan,+juuri+säädetyn+3kk,+tuskin+jää+tuon+mittaiseksi,+poikkeustilan+julistuksen+kunniaksi.Se+oli+itsevaltiaan+puhe,+suorastaan+pelottavaa+kuultavaa.+ihan+tuli+mielleen+Kim'it+ja+Ceausescu.+E.+on+niin+täynnä+itseään,+jumalasta+seuraava,+ties+vaikka+luulee+olevansa+itse+jumala.Puhe+näytti+tulevan+ilman+papereita,+ex-tempore.+Vaikutti+että+hän+poukkoili+sekavasti+puheessaan+satunnaisesti+asiasta+toiseen,+yhden+asian+jälkeen+toinen,+ja+kolmas,+kunhan+vain+asia+oli+vastustajien+säälimätön+ja+huonosti+perusteltu+mollaminen,+ilman+todisteita+kaappaukseen+osallitumisesta,+100%:sessa+vallantunnosaan+-+mikään+ei+voi+minua+enää+estää.Ja+kuulijakunnan+korkearvoiset+henkilöt,+ihan+kuin+P-Koreassa,+mielin+kielin+nyökytellen+ja+lopuksi+taputtaen+-+parasta+onkin,+jos+haluua+olla+vapaa.+Puhe+oli+jatkuvaa+tautologiaa,+palasi+samaan+jankutukseen+uudelleen+ja+uudelleen,+demokratia+tuli+mainituksi+varmaa+100x,+F24:n+kommentaattori+totesi+asemapaikaltaanTurkista+että+E:n+käsitys+ja+tulkinta+demokratiasta+on+ihan+hänen+omansa+ja+vähintääkin+erikoinen.E.+sanoi+että+pidätyksi+tulossa+lisää.+Nimiä+SAADAAN+jo+pidätetyiltä.+Ja+mitenköhän+niitä+nimiä+SAADAAN?Kukakohan+on+Turkin+syöpävirus,+(E:n+käyttämä+nimitys+vastustajistaan).Joku+luottoluokituslaitos+laski+Turkin+luottoluokitusta.+E.+sanoi+että+ei+haittaa,+me+ei+olla+tuon+laitoksen+jäsen.Turkin+liiran+arvo+laski+suhteessa+USAn+dollariin,+ja+Turkin+valtionmaksaa+liki+10%:+korkoa+lainoilleen.E.sanoi+että+ulkomaila+ei+ole+oikeutta+arvostella+Turkkia.+Muissakin+maissa+on+julistettu+poikkeustiloja+terrorismin+vuoksi.+Ontuva+vertaus+ilmeisesti+Ranskaan.+Ei+Ranska+ole+pidättänyt+summittaisesi+10+000:ntä+"terroriepäityä",+vaikkapa+sillä+perustella+että+ovat+muslimeita.Nyt+voivat+erdogan+ja+AKP++säätää+lakeja+pikavauhtia+ohi+parlametin.+Rajoittaa+ilmaisun-+ja+kokoontumis-+ja+matkustusvapautta,+samaan+aikaan+kun+Erdogan+kehottaa+mm.+tekstiviestein+kannattajiaan+kaduille+-+joukkoliikenne+on+ollut+ilmaista+viime+päivinä.+Olemme+kukistaneet+kaappauksen+"through+effective+action+by+ME+and"...,+sanoi+E.+simultaanitulkin+mukaan.

Äänestä

Saksalainen jalkapalloilija jättää seuransa Besiktasin poliittisista syistä ei urheilullisista.

Besiktas on käsittääkseni "duunareiden" suosiossa, ja sen kannattajat Turkin nykyjohdon vihaamia ja vainoamia. Besiktas voitti mestaruuden pitkän tauon jälkeen ja sekös Erdoganin porukoita pännii.

Äänestä

Salaliittoteoria?

TUR ja RUS, Erdogan ja Putin, sopivat sopivasti juuri ennen kaappausyritystä kiistansa Venäjän hävittäjän alasampumisesta. Sopisi hyvin kuvaan jos E. junaili itse vallankaappauyrityksen, harhauttamalla siihen mukaan tyytymättömiä sotilaita.

TUR ja RUS kaipaavat kipeästi ystäviä, siitähän tuo "sopu" myös kertoo.

Tuokin sopu kertoo paljon em. miesten samankaltaisista luonteista. Itsevaltaisia ylemmyydentuntoisia jääräpäitä molemmat.

Molempien pitää säilyttää kasvonsa, joten sovun syntymisestä on kummallakin oma toistaan poikeava tarina, tulkinta, versio kannattajilleen kerrottavaksi.

E. sanoo että on vain pahoitellut alas ammutulle lentäjälle ja hänen perheelleen, Putin sanoo että E. pyysi anteeksi Venäjältä. Noin molemmat despootit voivat olla tyytväisiä , molemmat voittivat, ainakin omasta mielestään ja kannattajiensa mielestä.

Aika sopivaan saumaa kaappauksen ajankohtaan nähden tuli TUR ja EU:n välinen pakolaisopimuskin, joka takaa Turkille miljardeja euroja. Se sitoo EU:n käsiä mitä tulee kritiikkiin E:n ja AKP:n harjoitamia masiivisia kostotoimia kohtaan.

Sitä olen miettinyt että miksi Turkin johto on niin myötämielinen miljoonille? pakolaisille, jotka ovat Turkin maaperällä. En oikein jaksa uskoa E:n motivina olevan humanismi - vaan oma etu, niin kuin kaikessa mitä hän tekee. Onko se tapa saada pakolaisista lisää muslimikannattajia E:lle ja AKP:lle ja lisää muslimilapsia Turkkiin tulevaisuudessa?

Äänestä

Ennustus:

Turkki aloittaa massivisen hyökkäyksen, sotilallisesti ja muutenkin, kurdeja vastaan. Kurdit kostavat iskulla, ja sitten alkaa laajamittainen kaikkien kurdien pidättäminen, listat on taas valmiina jo etukäteen. Kaikki kurdikansanedustajat erotetaan. Ja heidän puoleensa kielletään.

Äänestä
  • Harvinaisen osuva ennustus, johan näillä oli nyrkkitappeluita Turkin "eduskunnassa".

    Äänestä

Ergogan väitti, että vieraita valtioita oli mukana vallankaappausyrityksessä. Ei esittänyt nimiä, ei todisteita - pelkäksi vihjailuksi ja väitteeksi jäi.

Ketäköhän, mitä maata, vastaan Erdogan nyt sotaa suunnittelee?

Äänestä

Turkin Suomen lähettiläs sentään myönsi että musta lista ovat olleet valmiina, niitä oli kerätty jo vuosia.

Outoa että niiden pohjalta ei ole toimittu jo aikaisemmin. On mahdotonta että parissa päivässä olisi saatu todisteet tuhansien listalla ollleiden ja pidätettyjen osallisuudesta sotilasvallanakkappausyritykseen.

Eli perusteluja nyt tehdyille pidätyksille ei voi olla sen enempää kuin ennen kaapausyritystä. Todisteiden löytäminen yksilöllisesti jokaisen pidätetyn osallisuudesta edes jossain määrin kaappauksen toimeenpanoon ja/tai suunnitteluun, ottaisi vähintää useita kuukausia.

Lähettiläs sanoi että gulenistit yrittivät kaapata valtaansa koko maan. Aikaisemmin on väitetty että gulenistit "soluttautuivat" Turkin hallintokoneistoon. Erdogan ja AKP:hän itse heitä hallintoon nimitti, kunnes tuli välirikko Erdoganin ja Gulenin välille. Sen jälkeen gulenistit olivatkin yht'äkkiä soluttautujia.

Äänestä

Turkki hyllyttä Euroopan ihmisoikeusopimuksen noudattamisen ainakin väliaikaisesti.

Opetusaitos puhdistetaan oikein kunnolla. Ei yllätä. Niin kuin Vilkkumaan Satumaa tangossa lauletaan: "Mulla on valtaa, mä koulutan muita.." Turkissa kaikki opetus tullaan islamilaistamaan.

Äänestä

Eilisessä Aamulehdessä oli Tampereen islam-yhteisön johtajan Mustafa Karan haastattelu Turkin tapahtumista. Kara on fanaattisen yksisilmäinen Erdoganin kannattaja ja jutut sen mukaisia: kaikki valtion tarjoilema propaganda on hänelle sataprosenttisesti totta.

Karan kerran tavanneena voin vain kuvitella, miten hänen silmänsä tapittivat, kun hän kertoi turkkilaisten rakkaudesta johtajaansa kohtaan. Ja kuolemanrangaistuksen palauttaminenkin olisi täysin islamin mukaista. Islamin? Ilmeisesti Turkin suunta todella on kohti teokraattista (elinikäisen) presidentin diktatuuria eikä mikään vähempi tule riittämään. Mustafalla on kyllä suhteensa ja lähteensä, joiden perusteella hän sanailee.

Äänestä
  • Samaa alkaa tulla yleltäkin. Kaikki hyvin, natomaa Turkki on hyvä paikka matkustaa, islamilainen diktatuuri tai ei.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Samaa alkaa tulla yleltäkin. Kaikki hyvin, natomaa Turkki on hyvä paikka matkustaa, islamilainen diktatuuri tai ei.

    Äsken tuli Jälkiviisaitten keskustelu Yleltä ja olivat kyllä erittäin huolissaan.

    Vihreitten pirkanmaalainen kansanedustaja O-P Parviainen kommentoi tänään Aamulehdessä Karan juttuja kovin sanoin. Hän piti Erdoganin vastustajien vertaamista "viruksiin" kerrassaan törkeänä ja vaati tampereen muslimiyhteisöä irtisanoutumaan nokkamiehensä vihanlietsonnasta. Tällaista "musuhyysäämistä" siis vihreillä tänään...;)

    Äänestä

Ruotsin SVT:n text-TV:ssä oli uutinen jossa kerrottiin että Turkin hallinto jahtaa gulenisteja, opposition jäseniä, Ruotsissakin. Pyytävät ilmiantamaan Ruotsissa olevia "pettureita".

Toimittaja soitti annettuun ilmiantopuhilinnumeroon ja puhelu meni Erdoganin kansliaan, jossa vahvistettiin että Turkin opposition jäseniä jahdataan Ruotsissakin.

Ja varmaankin kaikkialla ympäri maailmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abcdefghijklmnopqr kirjoitti:

Tänään uutisissa sanottiin se mitä minä sanoin jo eilen S24 Terrorismi-palstalla, jota muuten harva on löytänyt. Luulisi että silläpalstalla olisi paljon aloituksia, mutta ilmaisesti ne menevät muilla palstoille, kenties esim. maailmanmenoa-palstalle?

Erdogan ja islamistinen puolueensa AKP, sen edustajat, potkivat pois viroistaan ja/tai pidättivät tuhansia tuomareita ja sotilaita pikavauhtia vallankaapus yrityksen jälkeen.

Mahdotonta että olisivat ehtiee tutkia yksilöllisesti kuka on syyllinen osallisuuteen vallankappauyrityksessä.

Eli. Erdoganilla on ollut jo valmiina nimilista vastustajistaan tai E:n sellaisiksi luokittelemista, ties millä (mitättömällä) perusteella. Listalle pääsyyn ei ole paljon vaadittu, yksi kriittinen kommentti E:n itsevaltaisesta johtamistavasta?

Toinen huomion arvoinen seikka, jonka mainitsi mm. YLEn toimittaja raportoidessaan Turkista. Erdogan on tehnyt entisestä kaveristaan, korkeasta uskonoppineesta, joka nyt on E:n arkkivihollinen, ja maanpaossa USA:ssa, syntipukin kaikkeen mielestään pahan TUrkissa. Ja E. käy Turkissa kaikkien niiden, joista ei syytä tai toisesta pidä, kimppuun syttämällä heitä tuon uskonoppineen kannattajiksi, ja Turkin vihollisiksi.

Erdogan vain odotti että tapahtuisi jotain , jonka tekosyyn varjolla voisi "puhdistaa" oikeuslaitoksesta ja armeijasta kaikki joista hän ei syystä tai toisesta pidä, joiden uskoo, sairaassa vainoharhaisessa mielessään olevan E:n yksinvaltiuden tiellä.

Turkkia kutsuttiin joskus Euroopan sairaaksi meiheksi. Nyt sillä on ainakin sairas - henkisesti - presidentti.

Rakennutti hallintoplatsinkin, jossa on yli 1100 huonetta. Ihan tulee Romanian ex- hallitsijapari Ceausescut mieleen. Ihan yhtä mogalomaaninen kaistapää tämä E.. LIekö sama kohalokin josku hänellä.

Ehkä E. perustaa sinne ikioman hallintokoneiston ja oikeuslaitoksen, joka takuuvarmasti eivät ole riippumattomia, vaan Erdoganin tiukassa ohjaksessa ja valvonnassa, hänen sätkynykkejaan, sätkivät siinä tahdissa kuin E. naruista vetelee.

Siitäkin tulee mieleen Ceausescut, että Nicolain vaimo oli muka ties minkä alojen tohtori, muistaakseni mm. kemian.

Ergoganin osalta on liikkunut huhuja, että hänellä ei olisi todellisuudessa korkeakoulututkintoa, joka Turkin lain mukaan presidentiksi pyrkiviltä edellytetään. Erdogan saattaa olla laittomasti presidentti.

Erdoganin pojan on kerrottu syllistyneen talousrikoksiin, mutta eihän Turkissa ole puoleetonta oikeuslaitosta joka asiaa tutkisi ja tuomitsisi, jos lakia on rikottu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu