Meneekö elämänne hukkaan sinkkuna?

Kyselijä-

Kun muut seurustelee mutta te joudutte elämään sinkkuna?

23

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Menee!

    • turhake0

      Hukkaan menee.

    • rumasinkkumies

      Menee koska en saa pillua.

    • Hämärän_rajoilta

      Elämäni menisi hukkaan joka tapauksessa, mutta sinkkuna ollessani niitä sentään menee hukkaan vain yksi.

    • Meni jo. 40 vuotta yksinäisyyttä edessä.

    • hgerheh

      Menee hukkaan todellakin. Ei yksin tule lähdettyä minnekään eikä tehtyä mitään.
      Jos mulla olisi nainen niin lähtisin ulkomaille ym kivaa yhdessätekemistä.

      • Antarktika

        Aloitettuani kaksinelämisen aika nuorena ja sittemmin elettyäni yksin kymmenkunta vuotta, väitän että elämäni on ollut antoisampaa jälkimmäisen jakson aikana. On ollut aikaa televisiottomaan lukemiseen, olen voinut tehdä muutamia pitkiä ja kauas suuntautuneita ulkomaanmatkoja jne. Ihmisellä aikaa on ihan arjessaankin rajallisesti, jos omat toiveensa joutuu jatkuvasti sopeuttamaan toisen toiveisiin, ollaan aina siinä kompromissiratkaisussa. Tietysti omalta kohdaltani on huomattava, että elin pitkään parissa parisuhteessa ja tulin puljanneeksi sen seksinkin kanssa kyllin, ei sitä välttämättä enää tarvitse ensinkään. En ollut ns. tossun alla koskaan, mutta arvostan silti nykyistä vapautta aivan valtavasti.


      • UnelmaSirpa-Leena

        Voithan mennä yksinkin ulkomaille.Mene jollekin seuramatkalle,ehkä tutustut siellä naiseen,ihmiset ovat siellä lomatunnelmissa ja helpompi on lähestyä ja tutustua.


    • Eräkettu

      Ei...

      • Kyllämeneehukkaaan

        valehtelet....


      • Eräkettu

        Miksi pitäs olla parisuhteessa?

        Sinkkuna saa olla rauhassa..


      • syytähänonnn
        Eräkettu kirjoitti:

        Miksi pitäs olla parisuhteessa?

        Sinkkuna saa olla rauhassa..

        On hyvä olla kun joku toinen joka välittää sinusta. :)


      • Ekieki3
        syytähänonnn kirjoitti:

        On hyvä olla kun joku toinen joka välittää sinusta. :)

        Missähän parisuhdeoppaassa sanotaan, että kun ollaan parisuhteessa niin välitetään toisesta. Aika paksua juttua tulee, ei tuota usko ekikään


      • addsdsdsadsadsad
        Ekieki3 kirjoitti:

        Missähän parisuhdeoppaassa sanotaan, että kun ollaan parisuhteessa niin välitetään toisesta. Aika paksua juttua tulee, ei tuota usko ekikään

        No miksei muka välitettäisi?? miksi sitten olisit parisuhteessa jos et välitä?? mitä hittoa???


      • Eräkettu
        syytähänonnn kirjoitti:

        On hyvä olla kun joku toinen joka välittää sinusta. :)

        Miksi siitä tulis hyvä olo?

        Eikö ois vaan parempi olla vapaana kuin taivaan lintu ilman mitään ankkureita..


    • Naisasialooseri1

      Listaappas nyt tähän ne parisuhteen tuomat edut. Tasan tarkkaan miten se kahlittuna oleminen parantaa jonkun elämänlaatua? Varsinkaan kun se nainen ei ole oikeasti kaunis huippumalli?

    • sinkkumies--

      Ei se men hukkaan koska voin tienata rahaa ja matkustella ja tehdä mitä haluan. Parisuhteet on kuitenkin niin lyhytaikaisia ja naiset muuttaa mieltään jatkuvasti eikä ne osaa sitoutua ja ne lihoo ja alkaa vaatia lapsia ja talon ostamista ja sitten joutuu ottaa lainaa 500 000 euroa koko elämäksi ja sitten joutuu vaan tekee töitä ja maksaa lainoja eikä sitten voi tehdä mitään kivaa.

      • art28667

        Näinhän sen menee. Mies joka pariutuu, ehkä jopa perustaa perheen. Tekee elämässään enemmän työtunteja ennen kuolemaansa olettaen että miehellä on työpaikka, viettää vähemmän aikaa kavereidensa kanssa, viettää vähemmän aikaa ja rahaa omiin harrastuksiinsa.

        Osa miehistä luulee että miehenkin rahatilanne paranee pariutumisen tai perheen perustamisen jälkeen. Todellisuudessa mies saattaa tienata enemmän rahaa kuin sinkkuna. Mutta lähes kaikki se mahdollinen lisäraha menee parisuhteen tai perheen kuluihin ja miehelle itselleen jää paljon vähemmän rahaa kuin lapsettomana, sinkkuna.

        Joskus saa kuulla sellaista väitettä että parisuhteessa olevat miehet elävät sinkkumiehiä terveempinä ja pidempään/iäkkäämmäksi. Ehkä väite pitää paikkansa, Mutta vapaus tai hauskuus onkin sitten toinen juttu.
        https://www.youtube.com/watch?v=cPk72ccNRb0


    • Riippuu siitä onko ruuhkavuodet päällä. Muutenhan parisuhteessakin yleensä menee aika "hukkaan" ellei riennä jonnekin Afrikkaan pelastamaan nälkäänäkeviä.

      • Pornis

        Spermat menee hukkaan kun sutta nai


      • Pornis kirjoitti:

        Spermat menee hukkaan kun sutta nai

        Siitä vaan.


    • SeuraaToisillemme

      Ei se hukkaan mene. Elämä on elämä. Olemassa ollaan eikä muuta voida. Mutta kyllä seksi ja läheisyys kivan naisen kanssa kohentaisi oloani merkittävästi. Mistään lapsiperheestä en varsinaisesti haaveile.

    • PalstanRuminMies

      Varsinaisesti elämä ei mene hukkaan silloin kun tietää että koskaan ei saa naista ja perhettä mutta väittäisin että heitin elämässäni lähes 20 vuotta muita mahdollisuuksia hukkaan luulemalla että naisten perässä juoksemalla ja niistä haaveilemalla sellaisen joskus saisin. Nuorna miehenä metsästäjän elämää aloitellessani kuvittelin että karhun kaataminen on vaikeaa ja tuskin sellaista koskaan saan saati pääsen edes näkemään mutta naisen kaatohan on ihan piisofkeik. Kaatoihan kaikki kaverinikin naisia ja jokainen sukulaisenikin eli/elää jonkinlaisessa parisuhteessa. Nyt on takana pari karhun kaatoa näköhavaintoja mutta ei naisen kaatoja vaikka niitä näen päivittäin ja taatusti enemmän on kilometrejä kertynyt naisten perässä katuja tallaamalla kun pitkin vaaroja karhun perässä. Siis vain karhun. Muun riistan perässä kulkeminen onkin jo tuhansissa kilometreissä.

      Kuten ennenkin olen sanonut olen lähinnä katkera kun mulle nuorempana uskoteltiin "sitten kun sinäkin saat naisen ja perheen" Olisi inhimillisempää sanoa rumille lapsille jo nuorena että teillä ei ikinä ole saumaa naisiin ja perhe elämään niin näinollen pikku oskarikin voi alkaa kehittelemään muita aktiviteettejä turhan naisten perässä juoksemisen sijaan. Nyt voin sanoa että olisin voinut vaikka maksaa teininä siitä tiedosta että koskaan en naista tällä naamalla tule saamaan. No kohtuu nuorihan sitä vielä ollaan. Täyttäessäni vajaa vuosi sitten 35 olin jo aiemmin tehnyt ratkaisun että siihen loppuu mun perhe haaveet ja sen jälkeen keskityn vain itseeni. Mikäs tässä eläessä kun yksinäisyyteen on tottunut. Tai ei se niin yksinäistäkään ole kun onhan tässä tuo nelijalkainen jänistenkeruukone kaverina. Velaton elämä, töitä riittää niin ettei meinaa ehtiä tekemään, terveys kunnossa, ystäviä ja harrastusaktiviteetteja piisaa. Et onneks se menneen elämän turha naisten yrittäminen ei sentään ihan eläkeikään vieny vaan vielä tässä ehtii kaikenlaista enemmän kun naisten metsästyksen on jättänyt lopullisesti. Oikeastaan olo on paljon helpompi kun ei enään tarvi lyödä päätänsä seinään ja jatkuvasti vain pettyä. Kyllä tää sinkkuelämäkin voi olla helvetin hienoa!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe