Jonkinlainen etäisyys on tullut väliin. En tiedä miksi enkä muista tarkkaan kuinka. Viikko sitten käperryin sänkyyn vieraan ihmisen kanssa, vain nukkumaan, mutta tiiviisti halaten ja hellien. Väärin, mutta mitään muuta ei tapahtunut. En ole koskaan pettänyt enkä nytkään seksiä harrastanut, aiemmin en tätäkään vähää. Mutta havahduin, tälläistähan se pitäisi olla tai olikin joskus. Mutta miksei enää. Ehkä kehoni ei ole niin vetävä kuin silloin, olen lihonut. Tai ehkä en ole panostanut tarpeeksi. Nyt tämä uusi ihminen otti lähelleen ja pyysi numeronkin, en ainakaan vielä ole soittanut. Ajattelin että haluaisin löytää saman jutun taas omasta suhteesta, mutta onko se sitten myöhäistä. Jos teen aloitteen joudun joko työnnetyksi pois tai sitten ehdotuksen seksistä, ilman kummempaa hellyyttä. En tiedä haluaisiko tämä uusikaan ihminen minusta sen enempää, mitä jos päädyn täysin yksin enkä kelpaa enää kenellekään. Onko parempi olla vain valjussa suhteessa?
Etääntynyt
MurheellinenMies
6214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei se vieraissa käyminen ole ratkaisu, vaan oman itsensä rakastamisen aloittaminen ja painon pudottaminen sekä omasta terveydestä välittäminen ja omassa suhteessa puhumisen taidon opetteleminen ellet puhu.
Jep. Minähän en voi välittää terveydestäni tai itsestäni jos olen ylipainoinen. Esim. kuntoilua harrastan melkein joka päivä, raskasta ja sellaisilla painoilla mitä narukädet eivät saa liikkeelle. Ylipaino on seurausta huonosta ruuasta, huono ruoka on seurausta stressistä ja osa stressistä nyt aiheutuu huonosta parisuhteesta. Olen minä yrittänyt puhua, mutta aika tyhjää se vastailu on ollut. Puhuin yhtenä iltana varmaan enemmän asiaa kuin suhteessa vuoden aikana, siis tuon toisen kanssa.
Kysymykseesi vastaus: Ei ole vain parempi olla valjussa suhteessa. Voit tavoitella paljon parempaa! Mutta vain jos itse haluat ja asiassa aktivoidut.
Kovin onkin ärhäkkä vastauksesi edellisen kirjoittajan viestiin, vaikka totuuksia hän siinä kuitenkin puhuu. Ja sen tiedät itsekin ja siksi hyökkäät. Sanoit itse kuitenkin että olet lihonut. Ehkä juuri siksi että syöt lohduksi?
Joskus emme saa uutta hyvää alkua entisen puolison kanssa. Silloin on lähdettävä rohkeasti uuteen. Tiedät itsekin että sun tilanne ei noin toimimalla johda kuin huonoon kierteeseen. Siksihän tänne kuitenkin kirjoitat ja kyselet apuja?
Toisen syliin käpertymisestä ei ole pitkä matka pettämiseen. Käytät myös samalla tuota toista itsesi korjaamiseen. Hän pyysi numerosi mutta oletko aidosti kiinnostunut tästä toisesta?
Sinut torjutaan nykyisessä parisuhteessa ja sellaista sen ei pitäisi missään nimessä olla.
Nyt on tärkeää että katsot asiaa kokonaisuutena. Järjellä.
Sanot että koitit puhua asiasta pitkään kumppanillesi. Minkälaisen vastineen sait?
Jos haluat jatkaa liittoa, niin hyvä on mennä parisuhdeterapiaan. Se näyttää jatkuuko yhteinen tienne. Jos et saa miestä mukaan, mene itse. Se on paljon parempi tie hoitaa itseään, kuin vieraat sylit joissa vaan käytät toista ihmistä oman pahan olon poistamiseen. Eikä se ole oikein tuolle toiselle.
Tsemppiä nyt! Järjestä oma elämäsi paremmaksi. Voit sen tehdä mutta et siten kuten olet yrittänyt nyt asiaa ratkaista. Saatat olla tilanteesta jopa masentunut ja sellaiseen olotilaan on oikeus hakea apua vaikka omalta terveysasemalta puhumalla asia avoimesti.
Sorry, kirjoitusvirhe. Siis jos et saa naista mukaasi...
Hyvää kesää!
Mies saa olla lihava, mutta nainen ei.
Mies voi hakea toisesta naisesta lohtua, mutta nainen ei toisesta miehestä.
Pidät vain naistasi varasijalla, jos kukaan muu ei huoli sinua niin pidät vanhan suhteen.
Jätä nainen.
Haista paska.