Negri lupaa kuntouttaa kaikki kirvessurmaajat ja terroristit suomessa, koskahan negri ja Pipilä ja Urpo ja bidee laittavat omat isot palkkansa likoon ja maksavat hyysäämiensä elintasopakolaisten elättämisen. Hyvä on leikata suomen köyhiltä ja sairailta ja maksaa elintasoa vieraan vallan edustajille. Tuleeko mitään tolkkua tähän hulluuteen, pieni suomen kansa on luonut itse sosiaaliturvansa ja se ollaan tuhoamassa afrikan ja arabian kansojen käsiin ja matubisneksellä tehdään rahaa..
0Äänestä
mgdfjk
Kirveen kotouttaminen oli epäonnistunut.
1Äänestä
kirottukirves
Toivotaan ettei ollu Fiskarssin kirves ja puukko . Joudutaan taas maksamaan lisää sopeuttamisrahaa . Oliko maanantaimalli kun meni kaikki päin helvettiä ja vei nuoren mukanaan .
0Äänestä
etnäin
Kirveellä ja puukolla heilujia meillä on omasta takaa. Pakolaisongelmaa olosuhteisiin nähden joudumme hoitamaan, teidän valittulunne on aivan turhaa. Normaali suomalainen tajuaa ongelman, päättäjät ja viranomaiset tekevät sen minkä lainmuukaan on tehtävä emme ole suljettu maa.
0Äänestä
gfdhfhghgjhg
Ai on? Moniko on viime vuosina hyökännyt junassa kirveen kanssa matkustajien kimppuun? Kirveen kanssa ei ole heilunut kukaan muu kuin yksi Somali Oulussa.
0Äänestä
normaaliko
Valitettavasti et ainakaan itse näytä tajuavan ongelmaa.
0Äänestä
VaraRehtori
Tapaushan päättyi surullisesti, kun poliisi ampui hyökkääjän. Loppusanoiksi sopii saksalaisen Wilhelm Buschin runo keppostelevista pojista kertovasta kokoelmasta "Max Und Moritz":
Als man dies im Dorf erfuhr, War von Trauer keine Spur. Kurz, im ganzen Ort herum Ging ein freudiges Gebrumm: »Gott sei Dank! Nun ist's vorbei Mit der Übeltäterei!«
Kyllähän sitä pitäisi kehittää poliisin käyttöön enemmän sellaisia aseita, jotka pysäyttäisivät kirveen ilman pysyviä vammoja. Nyt uutisoidaan, että poliisi joutui ampumalla lopettamaan kirveen jatkovarren heilumisen. Sama juttu muuten Oulussakin.
0Äänestä
Ain.laulain.työtäs.tee
Rekka, kirves...musuthan onkin jämeriä perusduunareita kun tuollaiset työkalut. Ilmankos Vartiainen niitä haluaa Suomeenkin työkaluja käyttämään.
0Äänestä
fdhgfngfcgfjgf
17-vuotias lapsi syrjäytyi kahdessa viikossa. Onkohan uusi maailmanennätys? Toisaalta syrjäytyvätHÄN suomalaisetkin, ja Väinämöinen.
0Äänestä
fjhgfhgjhkjgkjhg
Ja varsinkin Kullervo! Media on unohtanut hänet kokonaan!
0Äänestä
sfsfsfs
Kirveshän se tappoi Oulussakin, ei sen pidempään, kuolleita muutamia jokin aika sitten. EIHÄN NÄISTÄ MAAHANMUUTTAJIEN RIKOKSISTA PUHUTA KOVINKAAN .....mutta anna p......les jos suomalainen.
mikähän tätä sairasta yhteiskuntaa vaivaa ?? milloin saadaan sellainen päättävä voima, joka saisi nämä epäkohdat hoidettua ? olisi Hakkaraisen tapaiselle ryhdikkäälle ja rohkealle politikolle tilaus.
0Äänestä
Geld.Mit.Uns
"mikähän tätä sairasta yhteiskuntaa vaivaa ?? "
Jopa 14 000 euroa kuukaudessa – näin alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajat tienaavat
Joku suvakki teki ison tilin partalapsella ja kiroaa kun poliisi tappoi kultamunan.
0Äänestä
fghjkhgvfcdfgf
Viattomia ihmisiä tapetaan pitkin eurooppaa ja valtamedia sekä suvakit heittelee eetteriin lähes päivittäin idioottimaisia valtteri tarinoitansa no huolensa kullakin.
0Äänestä
gkg9
Väitetään hänen huutaneen allah on suuri kirvestä heiluttaessaan, ja kotoaan löytyi käsin tehty ISIS:in lippu.
17-v. yksin Saksaan pakolaisena tullut afgaani, asunut ensin VOK:issa, mutta muutama viikko sitten sijoitettu perheeseen. Kaunis kiitos pojalta perheelle, eikö?
Tulee tässä miellen kollektiivisen rankaisun oikeutus, onko sellaista ja jos niin missä raja menee.
Ajatellaanpa että vaikkapa, ihan hatusta vedetty luku esimerkin vuoksi, että yksi 10 000:stä pakolaisesta syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen.
Jos maa, Saksa on ottanut 1 000 000 pakolaista vastaan, niin seurauksena olisi siis 10 vakavaa väkivalta/terroristirikosta pakolaisten tekemänä Saksassa.
Onko Saksalla oikeus suojella mitseään, kansalaisiaan kollektiivisella rangaistuksella, eli rajoittamalla oleellisesti vastaanotettavien pakolaisten määrää. Silloinhan kunnon pakolaiset joutuvat kärsimään ilman omaa syytään, muutaman mädän omenan takia.
Mutta on sekin kohtuutonta esim. saksalaisia kohtaan, että he joutuvat hengenvaaraan, sitä suurempaan mitä useampi pakolainen otetaan vastaan, mitä löperömmät ovat vastaanottamisen ehdot.
0Äänestä
yoå
Nostetaankos taas malja monikultturisuudella, suvakit?
Eihän tuo poloinen voinut muuta tehdä, kun Saksa häntä niin honoisti on kohdellut - eiks je, suvakit?
0Äänestä
gkld
SVT:n, SWE, text-TV ei muuten kertonut uutisessaan tuon "halonhakkaajan" etnistä taustaa.
Harmi kun poliisit tappoivat hänet, siinä menetettiin lupaava metsurinalku!
0Äänestä
fghjkjhgfgh
Minulla olisi puita pilkottavana hommaiskohan natsima mulle sukulaisistaan apumiehen palkaksi tarjoisin kunnon läskisoosia ja uusia pottuja ehkä jälkkäriks voitas korkata kossupullo.
0Äänestä
asdgfhj
Jo saksalainen poliittinen analysaattori Independent-lehdessä on samaa mieltä muiden kanssa , että tämä tapaus on tradedia, mutta se johtuu siitä, miten huonosti me kohtelemme pakolaisia, eli saksalaisista onneksi puhui.
Tässä vähän laajempaa historiallista taustaa epäonnistumaan tuomitusta sopeuttamisesta.
0Äänestä
Huhuhiihih
Jospa se oli sellainen kirvesmies
0Äänestä
Thisisrape
Moniosaaja, Nizzassa oli koneinsinööri..
0Äänestä
sosdemokraatti
Voi poikaparkaa kun kotoitui niin huonosti rasistiseen Saksaan, että piti purkaa pahaa mieltään junassa kanssamatkustajiin. Olikohan sijaisperhe evännyt viikkorahan jonkun keppostelun takia?
0Äänestä
Thisisrape
HILJAAAA..täällä ei ole mitään nähtävää eikä kähtävää
0Äänestä
Thisisrape
On kirves heilunut Oulussakin..jos joku kommentoi että Suomessa ei sellaista tapahdu
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
HILJAA! Kyseessä oli JUNATURMA:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001222741.html?ref=rss
Negri lupaa kuntouttaa kaikki kirvessurmaajat ja terroristit suomessa, koskahan negri ja Pipilä ja Urpo ja bidee laittavat omat isot palkkansa likoon ja maksavat hyysäämiensä elintasopakolaisten elättämisen. Hyvä on leikata suomen köyhiltä ja sairailta ja maksaa elintasoa vieraan vallan edustajille.
Tuleeko mitään tolkkua tähän hulluuteen, pieni suomen kansa on luonut itse sosiaaliturvansa ja se ollaan tuhoamassa afrikan ja arabian kansojen käsiin ja matubisneksellä tehdään rahaa..
Kirveen kotouttaminen oli epäonnistunut.
Toivotaan ettei ollu Fiskarssin kirves ja puukko . Joudutaan taas maksamaan lisää sopeuttamisrahaa . Oliko maanantaimalli kun meni kaikki päin helvettiä ja vei nuoren mukanaan .
Kirveellä ja puukolla heilujia meillä on omasta takaa.
Pakolaisongelmaa olosuhteisiin nähden joudumme hoitamaan, teidän valittulunne on aivan turhaa. Normaali suomalainen tajuaa ongelman, päättäjät ja viranomaiset tekevät sen minkä lainmuukaan on tehtävä emme ole suljettu maa.
Ai on? Moniko on viime vuosina hyökännyt junassa kirveen kanssa matkustajien kimppuun? Kirveen kanssa ei ole heilunut kukaan muu kuin yksi Somali Oulussa.
Valitettavasti et ainakaan itse näytä tajuavan ongelmaa.
Tapaushan päättyi surullisesti, kun poliisi ampui hyökkääjän. Loppusanoiksi sopii saksalaisen Wilhelm Buschin runo keppostelevista pojista kertovasta kokoelmasta "Max Und Moritz":
Als man dies im Dorf erfuhr,
War von Trauer keine Spur.
Kurz, im ganzen Ort herum
Ging ein freudiges Gebrumm:
»Gott sei Dank! Nun ist's vorbei
Mit der Übeltäterei!«
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Kyllähän sitä pitäisi kehittää poliisin käyttöön enemmän sellaisia aseita, jotka pysäyttäisivät kirveen ilman pysyviä vammoja. Nyt uutisoidaan, että poliisi joutui ampumalla lopettamaan kirveen jatkovarren heilumisen. Sama juttu muuten Oulussakin.
Rekka, kirves...musuthan onkin jämeriä perusduunareita kun tuollaiset työkalut. Ilmankos Vartiainen niitä haluaa Suomeenkin työkaluja käyttämään.
17-vuotias lapsi syrjäytyi kahdessa viikossa. Onkohan uusi maailmanennätys? Toisaalta syrjäytyvätHÄN suomalaisetkin, ja Väinämöinen.
Ja varsinkin Kullervo! Media on unohtanut hänet kokonaan!
Kirveshän se tappoi Oulussakin, ei sen pidempään, kuolleita muutamia jokin aika sitten. EIHÄN NÄISTÄ MAAHANMUUTTAJIEN RIKOKSISTA PUHUTA KOVINKAAN .....mutta anna p......les jos suomalainen.
mikähän tätä sairasta yhteiskuntaa vaivaa ?? milloin saadaan sellainen päättävä voima, joka saisi nämä epäkohdat hoidettua ? olisi Hakkaraisen tapaiselle ryhdikkäälle ja rohkealle politikolle tilaus.
"mikähän tätä sairasta yhteiskuntaa vaivaa ?? "
Jopa 14 000 euroa kuukaudessa – näin alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajat tienaavat
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001222908.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=2&utm_source=hs.fi&utm_content=frontpage
Joku suvakki teki ison tilin partalapsella ja kiroaa kun poliisi tappoi kultamunan.
Viattomia ihmisiä tapetaan pitkin eurooppaa ja valtamedia sekä suvakit
heittelee eetteriin lähes päivittäin idioottimaisia valtteri tarinoitansa
no huolensa kullakin.
Väitetään hänen huutaneen allah on suuri kirvestä heiluttaessaan, ja kotoaan löytyi käsin tehty ISIS:in lippu.
17-v. yksin Saksaan pakolaisena tullut afgaani, asunut ensin VOK:issa, mutta muutama viikko sitten sijoitettu perheeseen. Kaunis kiitos pojalta perheelle, eikö?
Tulee tässä miellen kollektiivisen rankaisun oikeutus, onko sellaista ja jos niin missä raja menee.
Ajatellaanpa että vaikkapa, ihan hatusta vedetty luku esimerkin vuoksi, että yksi 10 000:stä pakolaisesta syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen.
Jos maa, Saksa on ottanut 1 000 000 pakolaista vastaan, niin seurauksena olisi siis 10 vakavaa väkivalta/terroristirikosta pakolaisten tekemänä Saksassa.
Onko Saksalla oikeus suojella mitseään, kansalaisiaan kollektiivisella rangaistuksella, eli rajoittamalla oleellisesti vastaanotettavien pakolaisten määrää. Silloinhan kunnon pakolaiset joutuvat kärsimään ilman omaa syytään, muutaman mädän omenan takia.
Mutta on sekin kohtuutonta esim. saksalaisia kohtaan, että he joutuvat hengenvaaraan, sitä suurempaan mitä useampi pakolainen otetaan vastaan, mitä löperömmät ovat vastaanottamisen ehdot.
Nostetaankos taas malja monikultturisuudella, suvakit?
Eihän tuo poloinen voinut muuta tehdä, kun Saksa häntä niin honoisti on kohdellut - eiks je, suvakit?
SVT:n, SWE, text-TV ei muuten kertonut uutisessaan tuon "halonhakkaajan" etnistä taustaa.
Harmi kun poliisit tappoivat hänet, siinä menetettiin lupaava metsurinalku!
Minulla olisi puita pilkottavana hommaiskohan natsima mulle sukulaisistaan apumiehen palkaksi tarjoisin kunnon läskisoosia ja uusia pottuja ehkä jälkkäriks
voitas korkata kossupullo.
Jo saksalainen poliittinen analysaattori Independent-lehdessä on samaa mieltä muiden kanssa , että tämä tapaus on tradedia, mutta se johtuu siitä, miten huonosti me kohtelemme pakolaisia, eli saksalaisista onneksi puhui.
https://sarastuslehti.com/2016/07/18/euroopan-kevat-arabikevat/