Kertokaa voiko mies koskaan myöntää, että on tehnyt virheellisen päätöksen=sanoo, että ero on lopullinen?Mutta voisi koskaan myöntää väärää päätöstä, ja haluta myöhemmin palata yhteen?Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta uusi juttu taitaa olla menossa. Vielä kaksi viikkoa sitten lupaili paluuta yhteen ja toivoi asioidemme tulevan kuntoon.
myrskyn silmässä
uskomatonta
3753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä niitä paluita yhteenkin on varmasti tapahtunut. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kaalilaatikko on ainoa, mikä paranee uudelleen lämmitettäessä.
Jos suhteesi on noin huonossa jamassa, niin eikö olisi sinunkin viisaampaa irrottautua ko suhteesta ja aloittaa elämä puhtaalta pöydältä ja etsiä uusi kumppani, johon rakastua.
Eikä haikailla "menneen miehen" perään. Koska paluun jälkeen hän jälleen häipyy, kun vastoinkäymisiä astuu kuvioihin.
Ja näin sinä olet jatkuvassa "mutkusitku" -vaiheessa, etkä pääse hoitamaan itseäsi ja omaa prosessia parisuhteessa kuntoon.
minkäikäisestä isännästä on kusymys, mutta kovasti tuntuu lyhytjännitteiseltä tässä vaiheessa. Ole vielä luottavainen, mitä tahansa voi tapahtua, älä painosta häntä liikaa. Itsekkin miehenä en ole vielä lopullisesti menettänyt toivoani vaimoni paluun suhteen vaikka meidän kohdalla eroprosessi on viety loppuun.Eroprosessin aikana nimittäin hänenkin kohdallaan mieli ehti muuttua täysin laidasta laitaan, vaikkakin tällä hetkellä tilanne on tämä. Elämäämme vain yksinkertaisesti sisältyy aikakausia milloin emme itsekkään tiedä mita todella haluamme ja olemme yksilöstä riippuen valmiit tekemään hyvinkin lopullisia ratkaisuja mitä jo muutaman kuukauden kuluttua saatamme karkeasti katua. Onhan tilanne niin, että jos mieli ja ajatukset muutaman kuukauden syklillä heittävät täysin laidasta laitaan tämäntyyppisessä asiassa, ei kyseisellä henkilöllä ole elämässään normaalivaihe menossa. Meillä kaikilla pitäisi löytyä kärsivällisyyttä ja kykyä myöntää, että itsellämmekin voi tulla vaihe jolloin emme täysin ole tasapainossa sen kummemmin oman minämme kuin ympäristömme ja läheistemme kanssa.
Niin, kiitos ajatuksista!Minulla vain on karmea aavistus siitä, että vaikka itselläni on pieni toivo rinnassa siitä, että hän saattaa muuttaa mielensä, niin tyypin tuntien (monen vuoden ajalta), niin päätös pitää! Valitettavasti. Toisekseen oman itseni kannalta olen päättänyt lopettaa tavalla tai toisella murehtimisen ja itseni itkettämisen ja unettomat yöt. Eli pakko vaan myöntää tosiasiat ja toivoa, että se unelmien prinssi vielä odottaa minua jossain. En siis aio jäädä häntä/elämää odottamaan. Onnellisuus on itsestä kiinni!Tämä on tämän päivän tilanne, huomisesta en tiedä. Voihan olla, että silloin on taas niin kova ikävä.