Suomi antaa rahaa ja koulutusjoukkoja Isisin vasta

Suomi antaa rahaa ja koulutusjoukkoja Isisin vastaiseen taisteluun
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) osallistuu huomenna ja torstaina Washingtonissa Isisin vastaisen koalition kokoukseen. Niinistö paljastaa kokouksessa Suomen humanitääriseen työhön antamansa avun määrän.

Terroristijärjestö Isisin vastainen taistelu jatkuu 60 maan voimalla. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) matkustaa Washingtoniin kertomaan Yhdysvaltojen johtaman koalition jäsenille siitä, millaisen panoksen Suomi on valmis antamaan Isisin vastaiselle työlle.

Yhdysvallat on pyytänyt Suomelta rahallista apua humanitääriseen työhön ja jälleenrakentamiseen. Tuore päätös avun antamisesta on tehty, nyt koalitio odottaa tietoa avun määrästä.

– Suomi tulee vastaamaan myönteisesti tähän humanitääriseen apuun ja jälleenrakentamisapuun. YK:n alaisilla rahastoilla ei yksinkertaisesti ole rahaa tähän työhön, ja Isikseltä takaisin vallatut alueet vaativat vakauttamista, joten tämä rahallinen tuki on tarpeellista, perustelee Niinistö panostusta.

Suomi tulee julkistamaan oman määräsummansa Washingtonin kokouksessa. Suomi päätti jo huhtikuussa lisätä sotilaallisten kouluttajien määrää Pohjois-Irakin Erbilin alueella. Suomella on noin 50 sotilasta Pohjois-Irakissa kouluttamassa kurdien peshmerga-joukkoja ja syyskuusta alkaen suomalaiskouluttajien määrä nousee sataan.
Päätös aseellisen avun antamisesta vaikea

Yhdysvallat on pyytänyt Suomelta myös aseellista apua. Virkamiehet selvittävät asiaa, eikä vastausta pyyntöön odoteta vielä tämänviikkoisessa kokouksessa. Päätös aseellisen avun antamisesta on Niinistön mukaan vaikea.

– Se on epäilemättä harvinaista, ja tämä on asia, jota ulkoasiainhallinnossa joudutaan vakavasti pohtimaan.

Niinistö muistuttaa, että Suomen perinteinen linja on, ettemme ole kuljettaneet aseita sotaakäyviin maihin. Nyt Suomi harkitsee linjasta poikkeamista.

– Tämä on harkinnan paikka. Kyse on terrorisminvastaisesta taistelusta, joten siinä mielessä tilanne on hieman erilainen kuin perinteisesti sotaakäyvän maan suhteen on.
Suomen paras valtti koulutustyössä

Matkallaan Niinistö kerää tietoa siitä, missä koalitio Isiksen vastaisessa työssä menee ja mikä on tilanne Isiksen hallinnon alaisuudesta vapautetuilla alueilla.

– Se jo tiedetään, että näillä jälleenvapautetuilla alueilla tilanne vaatii vakauttamistoimenpiteitä ja se vaatii rahallista tukea. Emme halua, että syntyy uudelleen tilanne, jossa Isiksen kaltainen barbaarijärjestö ottaa vallan uudelleen, sanoo Niinistö.

Niinistön mielestä Suomen paras valtti Isisin vastaisessa työssä on koulutusapu.

– Suomi tarjoaa muun muassa reserviläispohjaista kouluttaja-apua kurdien peshmerga-taistelijoille. Kaiken saadun tiedon mukaan tämä koulutusapu on ollut tehokasta ja sitä on syytä jatkaa.

Suomi ei itse osallistu sotatoimiin, mutta kouluttaa kurditaistelijoita Isisin vastaiseen taisteluun.
yle
31234
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ennen kuin r..än nuolijat alkaa valehdella niin todetaan että 60 maata osallistuu Länsikoalition.
----------------------------------
Terroristijärjestö Isisin vastainen taistelu jatkuu 60 maan voimalla.
--------------------------------------------------------------

lisäksi itä nuolijoille tiedoksi Suomi ei osallistu taisteluihin vaan koulutukseen.
------------------------------------
Niinistön mielestä Suomen paras valtti Isisin vastaisessa työssä on koulutusapu.

– Suomi tarjoaa muun muassa reserviläispohjaista kouluttaja-apua kurdien peshmerga-taistelijoille. Kaiken saadun tiedon mukaan tämä koulutusapu on ollut tehokasta ja sitä on syytä jatkaa.

Suomi ei itse osallistu sotatoimiin, mutta kouluttaa kurditaistelijoita Isisin vastaiseen taisteluun.

1Äänestä

Natoon

Äänestä

Presidentti Sauli Niinistö neuvottelee parhaillaan salaa salasopimuksesta Usan kanssa, jolla ylipäälikkö Niinistö ja puolustusminsteri Niinistö lähettävät suomalaisia reserviläisiä ja kapiaisia taistelemaan Usan alaisuudessa Isisiä vastaan.

Äänestä
  • äläpäs valehtele.

    1Äänestä

  • EI neuvottele! Suoimessa ei ylipäätään TP tällaisista asioista neuvottele ja vaikka Suomi tukee ISIS-järjestön vastaista toimintaa mm. kouluttamalla kurdeja niin se tapahtuu VAPAAEHTOISTEN reserviläisten toimesta, jotka EIVÄT OSALLISTU taistelutoimiin!

    1Äänestä

Kohta pommit räjähtelee Suomessakin. Suomi on taisteleva osapuoli Irakissa vaikkei nimellisesti ole kuin kouluttajana. Samaa tekosyytä on käytetty iät ajat suurvaltojen taholta "meillä on vain neuvonantajia ko. maassa yms.". Kuka vastaa kun Helsingin ydinkeskustassa pikkulasten suolenpätkiä lentelee pitkin korttelia? Kuka ottaa vastuun ulkomaille lähetettyjen joukkojemme saamasta palautteesta?

Äänestä
  • älä esitä tekopyhää. r..än nuolijat ei vakuuta. Länsimaiden tulee osallistua että saadaan vihdoinkin loppumaan terrori.

    1Äänestä

  • taas siviilien tappamisesta.
    Ainakin tiltuilla on onnenpäivä, jos Suomessa tapahtuu terroriteko.

    1Äänestä

  • Syyttävä sormi osoittanee tällöin Radikalisoituneeseen ItäKiimakkoon, jolle Putler on Jumalan korvike ja PutlerJugend (nashi nuoret) perhe. :)
    IMHO.

    Äänestä

  • "Kuka vastaa kun Helsingin ydinkeskustassa pikkulasten suolenpätkiä lentelee pitkin korttelia? Kuka ottaa vastuun ulkomaille lähetettyjen joukkojemme saamasta palautteesta? "

    JOS meneterllään, kuten SINÄ halkuat ja ollaan väkivaltaisten islamistien kanssa aina myöntyväisiä ja mielin kielin niin ei mene pitkää aikaa kun Helsingissä hoilotetaan rukoukutsuja Moskeijoista ja naisemme kulkevat kaduillla huvilatelttojen sisällä!

    SITÄKÖ SINÄ HALUAT? Tämä tilanne löytyy juuri sinun asenteellasi? Jos haluamme säilyttää Suomen omanamme ja osallistumme muiden länsimaiden kera rajoittamaan ääri-islamistien kasvua niin seurauksena voi olla satunnaisia terrori-iskuja, mutta SEKIN ON PIENEMPI PAHA!

    1Äänestä

60 maata osallistuu Länsikoalitioon. itä nuolijoita vituttaa.

1Äänestä
  • Natointoilijat ovat haltioissaan kuten entisajan lynkkausporukat konsanaan. Suurella joukolla ja suurella uholla mennään tekemään jotain mihin oma uskallus ei koskaan riittäisi. No, me tiedämme, että tuo on sitä Natointoilijoiden pelkuruutta.
    Natokenraalien persettä nuolevat pelkurit ovat oma kunniaton lahkonsa jonka ominaisuuksista pelkuruus on vahvin.

    Äänestä

  • r...än nuolijat hiljaa. te olette ruurimpia pelkureit ja r..än nuolijoita jotka uhoaa r..än ydinaseita.

    1Äänestä

  • pelkuri_olet kirjoitti:

    Natointoilijat ovat haltioissaan kuten entisajan lynkkausporukat konsanaan. Suurella joukolla ja suurella uholla mennään tekemään jotain mihin oma uskallus ei koskaan riittäisi. No, me tiedämme, että tuo on sitä Natointoilijoiden pelkuruutta.
    Natokenraalien persettä nuolevat pelkurit ovat oma kunniaton lahkonsa jonka ominaisuuksista pelkuruus on vahvin.

    Harmittaako kun idolisi ISIS kärsii?

    1Äänestä

  • Mikä.mättää kirjoitti:

    Harmittaako kun idolisi ISIS kärsii?

    Ei vaan hävettää, että Suomesta löytyy pelkurimaisia Natointoilijoita jotka eivät uskalla itse taistella vaan nuolevat mieluummin Turkin muslimikenraalien persettä ja huutavat heitä apuun. Hyi helv**ti mitä saastaa olette.

    Äänestä

  • olet_pelkuri kirjoitti:

    Oletkohan ihan täysjärkinen?

    1Äänestä

  • Ei se ole, vaan monioireinen reppana, avohoidossa, tai karannut Niuvannniemestä.

    Ja kiitos Itäkiimakolle jälleen kerran rehellisestä "omakuvauksesta" .. olet todellakin saastaa. Kerrankin ItäKiimakko puhuu totta.
    IMHO.

    Äänestä

  • olet_pelkuri kirjoitti:

    Ei vaan hävettää, että Suomesta löytyy pelkurimaisia Natointoilijoita jotka eivät uskalla itse taistella vaan nuolevat mieluummin Turkin muslimikenraalien persettä ja huutavat heitä apuun. Hyi helv**ti mitä saastaa olette.

    Totta, sitten Natoilija kehtaa vielä puhua isänmaallisuudesta, se on pahin pohjanoteeraus mitä voi tulla perkuri natottajan suuresta suusta, luulisi hävettävän mutta ei sitten vissiin.

    Äänestä

kaikki maat raunioina missä amerikka on nato joukkoineen vieraillut... tervetuloa suomeen??

Äänestä
  • Norja, Tanska, Viro, Hollanti... raunioinako?

    Venäjä vieraillut Tsetseniassa, Itä-Ukrainassa, Syyriassa... ehjiäkö?

    1Äänestä

  • Niinkö-luulet kirjoitti:

    Norja, Tanska, Viro, Hollanti... raunioinako?

    Venäjä vieraillut Tsetseniassa, Itä-Ukrainassa, Syyriassa... ehjiäkö?

    Älä viitsi kääntää asiaa ja verrata Usaa Venäjään, Usa on raunioittanut puoli maailmaa ja miksi? Pitää varastaa ja haalia omaisuutta kun on köyhä ja velkainen paska, ja haluaa omistaa itse kaiken ja määräillä kaikkia muita. Usa on sotinut koko olemassaolonsa ajan ja jakanut läntistä oikeuttaan, anteeksi, korjaan.. 21 vuotta on eletty rauhassa vuodesta 1776. Siinä teille vähän faktaa siitä KUKA ON SOTAISA. Ja tälläsen paskan kanssa sitten Suomenkin on ketkuiltava, ei seuraa mitään hyvää, tiedetään jo.

    Äänestä

  • "lä viitsi kääntää asiaa ja verrata Usaa Venäjään, Usa on raunioittanut puoli maailmaa ja miksi?"

    Miksi Venäjä on puolestaan raunioittanut Ukrainaa ja Syyriaa? Kyllä näitä maita VOI ja pitää vertailla!

    1Äänestä

itä trollia vituttaa kun r..ät ei kelpaa Länsikoalitioon minne mahtuu 60 maata.

1Äänestä
  • Sinulla on siis 59 selkää kenen taakse piiloutua. Kuvaa hyvin sinunlaisia pelkureita.

    Äänestä

  • r..än nuolijaa vituttaa kun Suomi ei jää yksin r..ä vastaan. mutta asiaan. Länsikoalitio tulee jyräämään terroristit ja vapauttaa Irakin ja Syyrian. itä nuolijat pelkää että kun Länsikoalitio Lähtee liikkeelle r..ät juotuu pakenemaan syyriasta assad mukanaan.

    1Äänestä

Erinomainen juttu

Äänestä
  • Entä jos NATO-kumppani Turkki esittää paheksuntansa kurdien aseellisesta tukemisesta?

    Äänestä

  • Niin sille annetaan pitkät...

    Äänestä

  • EiNatoaEiPaskaa kirjoitti:

    Entä jos NATO-kumppani Turkki esittää paheksuntansa kurdien aseellisesta tukemisesta?

    Tietenkin esittää paheksuntansa, mitä sitten.
    Suomi esittää EU:n jäsenenä paheksuntansa kurdien kohtelusta Turkissa. Oletko Turkin harjoittaman kurdipolitiikan kannattaja, vai soitatko muuten vaan poskeasi.

    Äänestä

Usa, Nato, Sauli Niinistö kusessa kun Peshmerga-armeija on alkanut sooloilemaan.

Äänestä

USA ja Suomi maksavat Peshmergasotilaille palkkaa, 500 $/kk.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ERommel kirjoitti:

Suomi antaa rahaa ja koulutusjoukkoja Isisin vastaiseen taisteluun
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) osallistuu huomenna ja torstaina Washingtonissa Isisin vastaisen koalition kokoukseen. Niinistö paljastaa kokouksessa Suomen humanitääriseen työhön antamansa avun määrän.

Terroristijärjestö Isisin vastainen taistelu jatkuu 60 maan voimalla. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) matkustaa Washingtoniin kertomaan Yhdysvaltojen johtaman koalition jäsenille siitä, millaisen panoksen Suomi on valmis antamaan Isisin vastaiselle työlle.

Yhdysvallat on pyytänyt Suomelta rahallista apua humanitääriseen työhön ja jälleenrakentamiseen. Tuore päätös avun antamisesta on tehty, nyt koalitio odottaa tietoa avun määrästä.

– Suomi tulee vastaamaan myönteisesti tähän humanitääriseen apuun ja jälleenrakentamisapuun. YK:n alaisilla rahastoilla ei yksinkertaisesti ole rahaa tähän työhön, ja Isikseltä takaisin vallatut alueet vaativat vakauttamista, joten tämä rahallinen tuki on tarpeellista, perustelee Niinistö panostusta.

Suomi tulee julkistamaan oman määräsummansa Washingtonin kokouksessa. Suomi päätti jo huhtikuussa lisätä sotilaallisten kouluttajien määrää Pohjois-Irakin Erbilin alueella. Suomella on noin 50 sotilasta Pohjois-Irakissa kouluttamassa kurdien peshmerga-joukkoja ja syyskuusta alkaen suomalaiskouluttajien määrä nousee sataan.
Päätös aseellisen avun antamisesta vaikea

Yhdysvallat on pyytänyt Suomelta myös aseellista apua. Virkamiehet selvittävät asiaa, eikä vastausta pyyntöön odoteta vielä tämänviikkoisessa kokouksessa. Päätös aseellisen avun antamisesta on Niinistön mukaan vaikea.

– Se on epäilemättä harvinaista, ja tämä on asia, jota ulkoasiainhallinnossa joudutaan vakavasti pohtimaan.

Niinistö muistuttaa, että Suomen perinteinen linja on, ettemme ole kuljettaneet aseita sotaakäyviin maihin. Nyt Suomi harkitsee linjasta poikkeamista.

– Tämä on harkinnan paikka. Kyse on terrorisminvastaisesta taistelusta, joten siinä mielessä tilanne on hieman erilainen kuin perinteisesti sotaakäyvän maan suhteen on.
Suomen paras valtti koulutustyössä

Matkallaan Niinistö kerää tietoa siitä, missä koalitio Isiksen vastaisessa työssä menee ja mikä on tilanne Isiksen hallinnon alaisuudesta vapautetuilla alueilla.

– Se jo tiedetään, että näillä jälleenvapautetuilla alueilla tilanne vaatii vakauttamistoimenpiteitä ja se vaatii rahallista tukea. Emme halua, että syntyy uudelleen tilanne, jossa Isiksen kaltainen barbaarijärjestö ottaa vallan uudelleen, sanoo Niinistö.

Niinistön mielestä Suomen paras valtti Isisin vastaisessa työssä on koulutusapu.

– Suomi tarjoaa muun muassa reserviläispohjaista kouluttaja-apua kurdien peshmerga-taistelijoille. Kaiken saadun tiedon mukaan tämä koulutusapu on ollut tehokasta ja sitä on syytä jatkaa.

Suomi ei itse osallistu sotatoimiin, mutta kouluttaa kurditaistelijoita Isisin vastaiseen taisteluun.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu