"Kiihotus kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, KANSALLISUUDEN, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhmää_vastaan
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhmää_vastaan
Vastaukset 106
Vanhimmat
Ei Suomessa pitäisi olla mitään venäläistä kansanryhmää. Eikös ne ole Suomen kansalaisia, jotka Suomessa asuvat?
Jos Suomessa kuitenkin on jokin venäläinen kansanryhmä, silloin se pitää lähettää takaisin Venäjälle. Ei pelkkä kiihottaminen riitä.
Suomi suomalaisille ja maassa maan tavalla. Tänne ei voi tulla leikkimään mitään pikku-Venäjää ja tuomaan venäläistä kulttuuria. Jos, niin silloin on tullut ihan väärään paikkaan.
"Jos Suomessa kuitenkin on jokin venäläinen kansanryhmä, silloin se pitää lähettää takaisin Venäjälle. Ei pelkkä kiihottaminen riitä."
Todella hieno juttu, ettet sinä ole näistä tai muistakaan asioista päättämässä.
Mutta jatka vain ihan vapaasti haaveilua väestönsiirroista ja etnisistä puhdistuksista siellä päihdeosastolla (vai missä suljetussa laitoksessa sinua kulloinkin ollaan hoitamassa).
Suomessa asuu paljon ulkomaalaisia, jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Heitä on kaikista maailman maanosista. Oletko sitä mieltä, että Suomen pitäisi olla suljettu valtio kuten Pohjois-Korea? Täällä ei saisi asua muut kuin suomalaiset?
kyllä ketjun aloittaja tietää mistä kirjoittaa,ilman muuta käräjille nuo sodanlietsojat!
eikös juuri Venäjä tunneta etnisestä puhdistuksesta ja Stalinin kansansiirroista
Elikkä kun georgialainen Stalin ja lähinnä juutalaisista koostuvat NKVD-pamput tykkäs siirrellä & lahdata porukkaa (näistä uhreista muuten suurin osa oli venäläisiä ja ukrainalaisia) joskus 1930-luvulla, niin 2010-luvulla elävän venäläisen pitäis niinku tuntea syyllisyyttä tästä?
Syöppä paskaa ja kuole.
Suomessa hyökätään suomalaisia vastaan . Vihapuhetta suomea suomen valtiota suomalaisia vastaan uhkaillaan haukutaan tsuhnuiksi uhkaillaan atomipommeilla koko suomea vastaan . Kiihotusta suomea vastaan on vihapuhetta .
Nimenomaan. Jotku venäjämieliset ovat täällä toistuvasti uhkailleet sodalla Suomea mahdollisen Natoon liittymisen yhteydessä, mehustelleet atomi-iskulla, Suomen sähköverkon lamauttamisella, ohjusiskulla Helsinkiin, Suomen miehittämisellä muutamassa tunnissa, Suomen liittämisellä osaksi Venäjää ja niin edelleen. Jos nämä eivät ole kiihottamista Suomen kansaa ja valtiota vastaan tai vihapuhetta, niin mikä sitten?
Tää on tätä samaa porukkaa joka uhkaa suomen valtiota suomea milloin atomipommeilla milloin venäjän armeijalla milloin sähköt poikki koko maasta milloin milläkin.
Suomessa ei jostain kumman syystä huomioida jos ns. "aivoton suolle" kohdistuu Venäläisiin... mutta meneppä afrikkalaisen geeniperimän omaavia tahi islamuskoisia edes silkkihanskikkain kritisoimaan niin johan nousee valtava kalabaliikki ja älämölö.
Ehdotan vuoden huuhaa palkintoa Iltasanomille.
No iltasanomia nyt ei osta enää kukaan: absolutely out!
Olisihan se nyt jo itsensä halveksumista edes lukea moista.
Antakoon ensin takaisin ryöstämänsä alueet ja lopettakoot se paskan jauhamisen tällä palstalla.
Miten venäläisiä on Suomessa 100 000? Pakolaisia? Vapaa liikkuvuuskin koskee vain EU-kansalaisia.
Ovatko reppanamiehet tuoneet tähän maahan noin paljon vihollisia? Olisivat menneet perkeleet Thaimaaseen mieluummin.
Mitä sönkkäät PÖSILÖ? Suomelta ei ole koskaan ryöstetty maa-aluieta, vaan Suomi on hävinnut ne kaikki typerissä sodissaan, joista kahdessa viimeisestä olisi voitu välttyä. Mutta kun idioottipäättäjillämme oli kova hinku Aatun ja natsien kelkkaan ja sotimaan, niin heikostihan siinä lopulta kävi.
trollitehdas hiljaa
Stalin hyökkäsi Suomeen aloittaen talvisodan syksyllä 1939.
Näinhän Venäjä on tehnyt kautta aikojen pienemmille naapurivaltioilleen. Siksi sillä ei oikein ystäviä ole Euroopassa.
Kokeilisi vain hyökätä Kiinaan, niin saisivat kunnon opetuksen.
Venäläisethän antoivat Suomelle vaurauden ja itsenäisyyden: kas kun vielä Ruotsinvallan aikana Suomi oli euroopan köyhintä aluetta.
Venäläiset olivat oikeutetusti huolissaan pietarin (tuolloin leningrad) turvallisuudesta ennen ajautumista sotaan Suomen kanssa.
Yrittähän hullu-aatu sittemmin tappaa nälkään koko valtavan pietarin väestön.
"Venäläisethän antoivat Suomelle vaurauden ja itsenäisyyden: kas kun vielä Ruotsinvallan aikana Suomi oli euroopan köyhintä aluetta.
"
Venäläiset anastivat Suomen Ruotsin valtakunnalta. Lenin antoi itsenäisyyden, saadakseen vaikeasti hallittavan Suomen pois hallinnasta siksi aikaa, kunnes bolshevikkihallitus saisi vakiinnutettua valtansa Neuvosto-Venäjällä. Suomen itsenäisyyden oli tarkoitus olla vain väliaikaista. Lopulta Stalin sitten otti asiakseen siirtää Suomen takaisin Venäjän hallintaan, mutta urheiden veteraaniemme ansiosta se jäi haaveeksi.
Suomen ei ikinä edes olisi pitänyt olla Venäjän alaisuudessa, kun se valloitettiin sodalla väkisin.
Ehkä Suomi oli köyhää aluetta Ruotsin vallan aikana, mutta Suomi olisi taatusti kehittynyt ajan mittaan siinä missä "Länsi-Ruotsikin".
Mitäs nuo rivit sitten tällä palstalla tänäänkin on?
Venäläisiä solvaava kirjoittaminen näytetään katsottavan täysin läpi sormien?
TÄYSIN TOTTA JA KAIKKKIEN NÄHTÄVISSÄ! Sanoppa samoja asioita arabeista tai afrikkalaisista. Kun jo pelkkä hallitsemattoman maahanmuuton kritisoiminen tekee rasistin... Mutta ei venäläisten haukkuminen, törkeinkään ole rasismia????
Niin mutta Suomihan teki yhteistyötä aatun kanssa.
Niin, koska kahdesta pahasta oli valittava se olemassaolon säilyttämisen kannalta parempi vaihtoehto. Jos oltaisiin tehty yhteistyötä Stalinin kanssa, se olisi ollut do svidanya itsenäisyydelle, ainakin 50 vuodeksi.
Mutta..mutta. Kun oppikirjassa luki että olemme tehneet yhteistyötä Stalinin kanssa sodan jälkeen, eikä mitään "do svidanya" itsenäisyydelle tullutkaan. Mistäs semmonen johtuu?
Siitä, että Stalin ei onnistunut valloittamaan Suomea, ts. Suomi säilytti sotimalla ja verta vuodattamalla itsenäisyytensä. Ja Saksan apu oli sodassa merkittävä.
Joku toki voisi sanoa, ettei YYA-Suomi mikään itsenäinen ollut kuin muodollisesti, mutta koska säästyimme kommunistiselta järjestelmältä ja Neuvostoliiton asettamilta nukkehallituksilta, oli maamme minun mielestäni juuri ja juuri itsenäiseksi määriteltävissä.
Sotakorvaukset sun muut nöyryytykset olivat toki rasitteena, mutta mikä tärkeintä, Stalin pysyi rajan takana.
Älä naurata. Suomi ei säilyttänyt itsenäisyyttään sotimalla, sillä NL- ei edes halunnut miehitää Suomea, joka olisi ollut lasten leikkiä kun Suomi oli käytönnössä täysin nujerettu. NL halusi marssia Saksaan sodan voittajana, eikä kääpiösuomeen.
Ne venäläiset, jotka asuvat keskuudessamme, kuten me suomalaisetkin. Tekevät työtä, sikäli kuin työtä ovat saaneet, maksavat veronsa täällä, ovat tervetulleita joukkoomme.
Ehkä hekin ovat lähteneet pakoon Putinia niin kuin monet rikkaat venäläiset ovat menneet sinne paljon parjattuun Amerikkaan. Eivät ole suostuneet tuomaan rahojaan Putinin käytettäväksi, vaikka Putin niin rukoili heitä palaamaan.
Annetaan venäläisten olla ja elää rauhassa maassamme. Ei meillä ole syytä nimitellä ja parjata kunnon ihmisiä.
Nämä trollaajat ovat ihmislaji aivan erikseen. Kunnon venäläisiä ei pidä heihin rinnastaa.
Taas nähdään, että te ryssät olette tulleet aivan liian röyhkeiksi jotta sopisitte suomalaiseen ilmastoon ja suomalaiseen makuun....
Mitään Venäläisiä trollaajiahan täällä ei edes ole: kokkareiden ketkuilua moiset kieroilut ja humpuukit.
Yrittävät nimittäin ajaa väkisin natottamisen läpi vastoin Kansa tahtoa: aivan kuin aikoinaan lisäydinvoiman ja kuinkas kävi?
Talvivaara vuotaa ja olkiluoto on kenties maailman suurin ja kallein rakennusprojekti joka ei edes toimi.
Kun taas edistyneet valtiot luopuvat ydinvoimasta ja rakentavat risikitöntä ja uusiutuvaa.
Olen kirjoittanut edellisen puoltolauseen. En ole venäläinen, mutta ihmisoikeuksia kannatan, olipa kysymys kenestä tahansa kunnon ihmisestä. Olen pesunkestävä kokoomukselainen.
En kuitenkaan hyväksy sitä, että tänne EU työntää tolkuttomasti pakolaisia. Mielestäni Turkissa olevat pitäisi palauttaa kotimaihinsa, ainakin ne, joka eivät varsinaisesti sotaa pakene.
Ketään ei pidä vainota.
Loppuun vielä sanon, että Tuo Erdogan Turkissa vaikuttaa mielipuoliselta.
Suomessa on paljon Venäläisiä ja Venäjällä on paljon Suomensukuisia.
Nimittäin aikoinaanhan Suomenlahti oli todella Suomenlahti:
Suomea puhuttiin molemmin puolin lahtea.
Nyt puhutaan viroa molemmin puolin lahtea.
Suomen+venäläiset+joita+on+93+000+ovat+siis+etnisiä+venäläisiä+jotka+ovat+Suomen+kansalaisia.+Suomessa+ei+koskaan+historian+aikana+ole+ollut+näin+paljon+venäläisiä+siviilejä+määrällisesti+eikä+suhteessa.+Venäläiset+muodostavat+1,69%+Suomen+väestöstä.+Suomessa+oli+1917+venäläisiä+eli+venäjänkielisiä+0,23%+eli+noin+7000+kpl.
Nykyiset+venäläiset+(+venäkänkieliset)+ovat+tulleet+maahamme+vuodem+1991+jälkeen.+Samaan+aikaan+alkoi+somaleiden+invaasio+Suomeen.
Venäläiset+ovat+kuitenkin+monella+tapaa+parempi+maahanmuuttajaryhmä+kuin+afrikkalaiset+tai+aasialaiset+muhamettilaiset.+Venäläisten+on+helpompi+sopeutua+tänne+saman+rotuisi+kuin+suomalaiset.+Monet+venäläiset+ovatkin+alkujaan+itämerensuomalaisista+suvuista.
Suomenvenäläiset+ovat+"kansanryhmä"+enemmän+kuin+"suomenruotsalaiset".
"ironmikess+"+Sen+verran+että+talvisodan+aloitti+NL+ja+jatkosotaa+ei+olisi+ollut+ilman+talvisotaa.+Talvisodan+aikana+Saksa+ja+NL+olivat+liittolaisia.+En+syytä+sodista+tavallista+kansaa,+Neuvostoliitonkin+politiikan+päätti+georgialainen+Stalin.+Suomen+karjalassa+tehtiin+kuitenkin+etninen+puhdistus,+ennen+sotia+näillä+alueilla+ei+käytännössä+venäjänkielisiä+asunut.
Vaarini tiesi kertoa: Tähtäin vyönkohdalle....
No siinä meni varmaan Venäläisen lapsiperheen isä.
Mitään järkeä tappamisessa ei ole ja tuokin olisi voitu välttää
jos olisi diplomatia Suomalaisten ja Venäläisten välillä toiminut.
Se oli se Erkko joka katkaisi Jartsev -neuvottelut aivan oikeutetusta Pietarin turvallisuusvajeen parantamisesta.
Sitä saa mitä tilaa: Suomelle se tuli prrrun kalliiksi. Meni maata, perheen isiä, rahallisia menetyksiä jne, jne.
Veit sanat suustani. 1930-luvulla Suomella ei ollut oikeasti ulkopolitiikkaa. Oli vain nuoren valtion oppimattomia pojan kosseja valtaa pitämässä. Ei ollut kokemusta rinnakkainelosta edes naapureiden kanssa, elettiin itsenäistymisen jälkihuumassa.
Voi hyvin kysyä, miksi Suomi sekaantui suurvaltojen sotaan, mutta Ruotsi ei. Miksi näin kävi?
Miksi neuvottelut Neuvostojohdon kanssa annettiin katketa talvisodan alla? Suomalaisille on aina opetettu muunnettua historiaa. On aina yritetty esittää, että Neuvostoliitto on ollut aina hyökkääjänä. Eipä näytetä muistettavan, että ehkä ne puntit ovat tasan 1-1. Hieman arveluttaa nykytilanne, jossa Viro on NATO-valtio ja Suomea houkutellaan jäseneksi. Tilanne muistuttaa 1930-luvun loppua, Suomenlahti on Venäjälle tärkeä liikenneväylä ja uhkana on, että se jää NATO-maiden valvontaan. Ei oikein vaikuta hyvältä. Asenteet kiristyvät koko ajan.
Myös sodan jälkeen propaganda jatkui.
Tämä johtunee erityisesti siitä että tämän "erkon sodan" aloittanut taho sai sanomiensa kautte kontrolloida minkälainen kuva sodasta, ja mm. Suomen tappioon johtaneesta mannerheimista, luotiin.
Omaa Kansaansa "chillannut" mannerheim patsastelee yhä keskellä helsinkiä, paraatipaikalla.
"Miksi neuvottelut Neuvostojohdon kanssa annettiin katketa talvisodan alla? "
Neuvottelut olivat silmänlumetta. Oli jo salaisessa lisäpöytäkirjassa elokuussa 1939 sovittu natsien kanssa että Suomi ja Baltian maat kuuluvat NL etupiiriin ja liitetään NL:ään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_sosialistinen_neuvostotasavalta
Vaikka Suomi olisi myöntynyt kaikkeen ( kuten Viro) olisi se miehitetty ja sopimukset rikottu. Hyvä kun TAISTELTIIN.
Sopii lähteä takaisin sinne ihanaan Putinistaniin jos ahdistaa. Vaikkapa Suomelta ryöstämillenne alueille Karjalassa. Tai vaihtoetoisesti tataareilta ryöstettyihin asuntoihin Krimillä.
En lähtisi karjalaan vaikka maksettaisi. Puut puolillaan rautaromua sodan jäljiltä ja maastossa löytämättömiä miinoja.
Ei tämä suurin palautus vouhottajakaan sinne varmaan menisi? Pelakoo siellä edes nettiyhteys ja kuinkas sitten pääsisi aamusta iltaan haukkumaan r yssiä?
Venäjä on ollut Suomelle ihan ok naapurimaa jo vuosikymmenet.
Kiitos siitä kuulu pitkälti myös Putinille.
Ja Suomi olisi melko hallitsematon tasavalta jos itärajamme olisi nykyään Uraalilla
NatoSuomi on idiootteja täynnä,tai homoseksuaaleja.Ne pitäisi lailla kieltää.
Ja!
Ja!
Venäläinen radiokanava painostettiin lopettamaan?
Tämä on vakavaa, ihan oikeasti.
Tämä on tod. näk. alku jollekin pahalle:
Suomessa on sentään sananvapaus, tai ainakin pitäisi olla.
Kuka on tuo onneton joka tällä muuten oivalla palstalla suoltaa vihaa Venäläisiä kohtaan?
Niin, olisko moisen aika astua esiin?
Jaup!
Kyllä, kyllä moinen Venäläisen kansanryhmän solvaus on loputtava.
Hävettää olla Suomalaine ei kai me nyt noin alas olla vajottu?
Venäläiset ovat mainettaan parempia, joku sairas tällä palstalla solvaa Venäläisiä.
Kumma kuitenkin että asiaan ei ole puututtu.... olisiko kysessä sittenkin natomielinen, venäläisiin vihaa kohdistava aito trolliarmeija?
Tuo "venäjäfoobikko" saanee pian sydärin, on ne niin aivottomia pieruja nuo.
Lienee joku natopropagandan uhri.
On oiva aloitus tämä.
Paras, tällä hetkellä, kyllä.
Voisiko tuon "venäjävastaisen trolliarmeijan" kirjoittelut suodattaa pois
ja päästäisiin takaisin valistuksen pariin, mistä tämä palsta on tullutkin
niin suosituksi?
Hippa hei mutta tässä on nyt asiaa, kyllä.
Palsta pitäisi kyllä siivota venäjäfoobikon vihasuolteelta.
Hieno, oivaa tekstiä aloituksessa.
Olen samaa mieltä.
Kurppanen sentään, tuo on melkoisen sekaisin tuo Venäläisiä solvaava äälikirjoittaja.
On se, olen samaa mieltä.
Olisiko vahingossa pieraissut aivoNSA ulos?
Paljo kello on?
Veikkaanpa että tuota Venäjän vastaista, vihamielistä kirjoittelua
tulee nyt systemaattisesti jostain "tehtaalta."
Hyvin paljon mahdollista, hyvin paljon mahdollista...
Tässä saatta nyt olla kysessä oikea trollitehdas, joka pyrkii väkisin natottamaan Suomen vastoin Suomen Kansalaisten alkuperäistä tahtoa.
Iltasanomien tyyliin?
Hevonen sentään!
Onhan nuo Venäläiset nyt ihan ok, jollakin on mennyt nyt pasmat ihan sekaisin.
Lukenut liikaa iltasanomia ja kuunnellut liikaa saksalaisomisteista radio novaa ja katsonut liikaa amerikklaista, halpsiväkivaltaviihdettä.
Saanee pian sydärin, on se sen verran "kierroksilla."
Venäläiset ovat yllättävän mukavia.
Päinvastoin Suomessa törmää ihan ääliöihin,
kuten tällä palstallakin viattomiin Venäläisiin pahaa oloaan projisoivat.
Olen samaa mieltä.
Onko palstalle sittenkin pesiytynyt Venäläisiin vihaa kohdistava aito trolliarmeija?
Suomalainen?
Tässä on nyt ihan oikea case: ei Venäläisen Kansanryhmän tarvitse sietää ihan mitä sattuu.
Joko se "venäjäfoobinen" ääliö sai sydärin?
Eikö?
Harmi.
Toivo elää tosta kyllä.
Maksettuja kokkareita ne on?
Paljon mahd. Tod. näk. näin.
Oikein asiallinen aloitus.
Kyllä tuo Venäläiseen Kansanryhmään vihaa kohdistava taho on nyt paljastettava Suomen Kansalle.
Onko sitten kyseessä aito, maksettu epäisänmaallinen trolliarmeija vaiko yksi sairas kirjoittelija, niin joka tapauksessa.
Aika mielenkiintoista että Venäläisiä solvaavaan kirjoitteluun ei ole puututtu; tämä herättää epäillyksiä tahosta.
Miltähän taholta tämä huutajatrollaaja saa palkkansa? Onko peräti venäläinen itsekin? On kyllä tympeä ja yksitoikkoinen työ.
Eehei, sulla on nyt pasmat ihan sekaisin: eihän Venäläiseen kansahryhmään vihaa kohdistava ääliösolvaaja nyt itse Venäläine ole.
Joku Suomalainen aivoton nulikka se on joka on lukenut liikaa iltasanomia, kuunnellut saksalaisomisteista radionovaa jne.
Osaa se jo kirjoittaa joten tuskin se allekouluikäinen kuitenkaan...
Oiva aloitus. Kumma kun tuohon venäläistä kansanryhmää kohtaan vihaan lietsovaan kirjoitteluun ei kuitenkaa ole puututtu?
Outoa...
Tää jotenkin jumittui...
Mikä täällä jumittaa, onko tämä palsta täynnä natotrolleja vai?
Venäjän sotilasdoktriinin yhtenä osana on Venäjän ulkomailla asuvien kansalaisten "suojeleminen" myös sotilaallisin keinoin. Näin ollen Suomessa asuva, varsin mittava venäläisvähemmistö muodostaa tahtomattaankin sotilaallisen uhan Suomelle.
Että se siitä eri kulttuurien rikastavasta vaikutuksesta...
Vedä kätees kokkare ja muuta brysseliin:
sieltä löytyy sulle sekä EU:n että naton päämajat, kotisi on siellä.
Suomi kuuluu Suomalaisille. joten... häivy.
Jotenkin jumittaa tämä....
Putinin sormi on kohta krampissa eikä ainoastaan.....
Huom!
Palsta kuuluu Suomalaisille joten ne henkilöt jotka haluavat tavoittaa esim. Venäläisiä niin koittakaa löytää sopiva portaali sieltä.
Mielisairaille ja vainoharhaisille löytyy myös omat palstat, samoin kokkareille.
Hys, hys!
Onko kiihottamiseen olemassa myös täyttymys, eli jonkun täytyisi myös kiihottua. Minua nimittäin ei kiihota yhtään venäläistä kansanryhmää vastaan. Jos ei ole tapahtumaa, ei ole pohjaakaan. Mistä siis puhutaan?
Ei kyllä tuo on ihan selvä tapaus: olet tehnyt vakavan virheen Venäläistä Kansanryhmää vastaan.
FSB hoitaa sinut ellei Suomen viranomaiset puutu asiaan, usko pois.
Olet nyt loukannut Venäjän kansaa verisesti.
No missä se naton aivopesemä aivoton on? Joko se sai sydärin?
Eiköhän siltä pian tilttaa.
Ei liene Suomalainen, jostain jossa ei ole ollut leluja lapsena tms.
Eikös se kiihottumista aiheuttanut radioasema lopettanut jo toimintansa. Rauha maassa.
Radio nova, kiss yms. saksalaisia ne on.
Ja mtv3 ruotsalainen.
USA vyöryy koteihimme 24/7.
Olisihan se kiva saada kuulumisia myös Venäjältä tottakai.
Suomessa olla nyt natopropagandan harhauttamia.
Kun poliisi on poliittisesti puolueellinen, tässä näette tuloksen:
asiaan ei ole puututtu koska kokkareet ajavat natottamista.
Kenellä on aikaa kirjoitella potaskaa Venäjästä 24/7?
Yhdellä sairaalla persoonallako?
Vai kokonaisella trolliarmeijalla, agendana suomen kansan tahdon vastainen natotus?
Tarvinnee tehdä ryssittelijästä rikosilmoitus, kun ei ylläpito hoida tehtäviään.
Saataisiin ainakin yksi aivoton spämmääjä pois palstaa pilaamasta.
Jahas, tuo kokkareen rutale on taas hiipinyt lietsomaan vääristävää kuvaa naapurimaastamme Venäjästä ja Venäläisistä.
Miksi moiseen ei ole puututtu?
Rutale jonkinsortin aktivisti?
Se on natopalstan häirikkö. Ominut koko palstan itselleen ja kärsii kaikesta päätellen monipersonaallisuus häiriöstä. Juttelee ittensä kanssa siellä ja luo mieikuvitustrolleja "tiltuja", joiden valheita (joita itse luo) sitten tyrmäilee. Lisäksi sillä on lemmikit 44.div ja ironmikess joista eka on olevinaan natokannattaja, ja toinen natovastustaja venäjän ihannoija. Kaikessa pääasia jatkuva toisen solvaus.
IRC1948 lienee myös . Samanlaisia stooreja
kuula kalloon
Kannatetaan !
Mikäs väärennös toi wikin versio oikeen on?
Koska ei se alkuperäi lakiteksti mun mielestä ihan noinkaan menny?
Kun profeetasta tehtiin pilapiirroksia niin nämä samat poliitikot oikein kuorossa hokivat että "on oltava sananvapaus", puhua ei sitten enää kuitenkaan saa näemmä. On sekaisin tämä maa! täysin!
Sananvapaus on ilman muuta oltava, mutta ala-arvoisia paskanjauhajia ja tahallisia provoilijoita ei kukaan rakasta eikä voi sietää. Johan sellaisten päästään kipeitten avohoidokkien kanssa palaisi päreet itse Dalai-lamaltakin...
Joo piirtämistä ei kuitenkaan lasketa, juu ok.