LS:n kirjoituksesta selviää, että Alangon koulun tontiksi maansa myynyt perhe on huomannut, että heille valehdeltiin tonttikaupan yhteydessä. Perheen isä sanoi myyneensä maansa ainoastaan siksi, että hänelle kerrottiin tontille rakennettavan Alangon koulu. Perhe on pettynyt Lapuan päätöksentekijöihin. Saako Lapualla valehdella ihmisille näin härskisti ilman seuraamuksia ?
Saako Lapuan päätöksentekijät valehdella ?
lapualainen
35676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mitäs meni myimään....
Laki on kuule sellainen, että kaupunki voi ottaa maan kaavan perustella väkisin ellet vapaaehtoisesti myy. Niin että myyt tai sitten itket ja myyt.
Kun näin jälkiviisaana katselee taaksepäin asioita miten se koulurakentaminen eteni, niin tajuaa, että sen jälkeen kun yksi hyväuskoinen maanomistaja oli saatu valheellisen lupauksen avulla myymään maansa koulun paikaksi, ei sen jälkeen koulun rakentaminen ollutkaan enää tärkeä. Valheita valheiden perään, sellaista on lapualaisten politikkojen moraali.
Poliitikkojen moraaliin niputtaisn vielä virkamiesten moraalin. Virkamiehillä ei ole edes ns. poliittista vastuuta. Paljon puhuttu virkavastuukin tuntuu Lapualla olevan pelkkää sanan helinää.
Politikot vaativat viranhaltijoita vaikka laittomuuksiin omien intressiensä tukemiseksi. Tässä kyseisessä asiassa politikot valehtelivat virkamiehillekin saadakseen tavoitteensa toteutettua. Tässä maakaupassa ei ehkä ollut juridisesti laittomuuksia, mutta moraaliltaan siinä toimittiin lain hämärillä rajoilla. Katteettomilla lupauksilla ja valheilla johdettiin maanomistaja ja viranhaltijat harhaan. Tavoitteena heillä oli vain maan saaminen teollisuuskäyttöön.
On sitä sellaisiakin kokemuksia ja tapauksia, että viranhaltiat johdattelevat poliitikot laittomiin päätöksiin oman tahdon läpiviemiseksi.
Kyllähän tässä on kysymys yksinomaan poliitikkojen poukkoilevasta päätöksenteosta!
Lapuan poliitikkojen moraali on PERSEESTÄ
Totta puhut. Viranhaltijoiden moraali ja lakitietämys on kohdallaan. Poliitikot solvaavat viranhaltijoita jos eivät saa heitä alistettua valtaansa. Niitä solvaajia lienet sinäkin.
Olisi kannattanut vilkaista juuri valmistunutta yleiskaavaa ja todeta paikan olevan teollisuuden ja kaupan aluetta. Ei olisi sitten tarvinnut jälkikäteen ihmetellä asiaa lehtien palstoilla. Itsehillintä ja asioiden parempi valmistelu ja niiden asianmukainen harkinta olisi myös auttanut siinä, ettei joudu pöllön kirjoihin. LS harrastaa myös arvelluttavaa mielikuvajournalismia kuvaamalla lapsia tänän asian yhteydessä.
Kaavat muuttuvat tilanteen ja tarpeen mukaan. Muuttamalla kaavaa myös koululle sopivaksi olisi mahdollistettu nykyaikainen koulun ja työelämän läheisyys ja kohtaaminen. Lapualla jotkut haluavat pitää yritysmaailma erillään elämästä.
Älä viitti jankuttaa. Asiaa on puitu tälläkin palstalla aivan riittävästi. Kerrankin Lapualla järki voitti päätöksenteossa.
Siis valehdella saa, kunhan pääsee omaan tavoitteeseen.Niinkö?
Nooh, järki ja järki. Lapuan lapset saavat kärsiä tästä valtapelistä ainakin 50 seuraavaa vuotta!
Lapualla on kaikki mennyt perseeleen, sen jälkeen kun nykyinen kaupunginjohtaja muka rytyi johtamaan kaupunki.
Kaupunginjohtajastako se on kiinni? Perustelepa vähän.
Syy on se, että kaupunginjohtaja johtaa kaupunkia eikä ole satraappien jojomies. Ei siis alistu polkemaan demokratiaa, vaan kunnioittaa muittenkin mielipiteitä kuin vain satraappien. Kaupungin johtajalla on vankka kannatus kaupungissa.
Kyllä lapualaasille saa valehrella mitä kukin tahtoo on ne niin höynäytettäviä wincapita sijoottajia
Sulle on jääny trauma tuosta wincapitasta vai ootko peräti itsekin niitä pelaajia.
Valehtelu on niin tavallista noille päättäjille, ettei ne itsekkään tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: Saa niin kauan kuin kansa uskoo ja äänestää.
Luotettavuus pitää olla hyveenä eikä valehtelemisen taito. Valheella on lyhyet jäljet, sen on jo Lapuan satraapitkin osoittaneet.
Miten ovat osoittaneet?
Valehdeltiin että Alangon tontille tulee koulu, mutta kaupan toteuduttua tontti vaihtuikin teollisuustontiksi. Sivukylien asukkaita yllytettiin ryhtymään oikeustoimiin kaupunkia vastaan viemäriin liittymisasioissa ja jätettiin kertomatta millä perusteella saa liittymisestä vapautuksen tai osamaksusopimuksen. Kuntalaisia pelotellaan Seinäjoella ja sen turvin viedään eteenpäin yhdentymistä Kauhavaan. Täyden palvelun päivystyssairaalan rakentamisella Kauhavalle haettiin eroa Seinäjoen keskussairaalasta ja liittymistä Vaasan keskussairaalaan. Onhan näitä.
Yleiskaavassa Tontti oli ennen kauppaa ja kaupan jälkeen teollisuustontti.
Sekin kuului siihen huijaussuunnitelmaan, että muka rakennetaan koulu. Ei siis ollu missään vaiheessa tapetilla koulun rakentaminen. Kuntalaisille valehdeltiin härskisti. Sanonnat että jokainen särpää kupistaan tai valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa.
Älä ny höpäjä. Moni siellä kaupungintalolla oli jo tottunut siihen, että mikä tahansa onnistuu, mitä ovat mielessään päättäneet ja muille luvanneet. Nyt vaan kävikin yllättäen toisin. Järki voitti.
Eiköhän siinä käyny niin, jota koulurakentaminen oli menossa läpi ja satraapit olivat jäämässä vaille huomiota ja kehuja, joten koko hanke piti saada kaadetuksi.
Kävi miten kävi. Satraapit (keitä he ovatkaan tällä kertaa) toimivat järkevästi ja on tässä yhteydessä matalamielistä esittää huomion ja kehujen puutteen syyksi ilman perusteluja.
Lapuan väki vähenee, koska opetusta ajetaan alas. Lapsiperheet eivät uskalla muuttaa tai yleensäkään asua Lapualla, kun koskaan ei tiedä missä milloinkin lasten koulu on, tai onko koulua laisinkaan. Opetuksen kustannukset kohoavat poukkoilevan päätöksenteon seurauksena. Opetuksen kustannukset karkaavat käsistä lisääntyneiden kuljetusten-, vuokrien- ja ruokahuollon ym. seurauksena. Syy on yksin päätöksenteossa. Lapualla opetus on kriisissä, mutta mitä tekevät päättäjät, eivät mitään.
Eikös uudesta koulusta ole jo tehty päätöksiä ja suunnitelmaehdotusten tekijätkin valittu? Eli taidat vain vaikertaa sitä, ettet saanut kouluja haluamaasi paikkaan. Se että kouluasiat ovat tähän asti olleet rempallaan on surullinen esimerkki Lapuan hallinnon tärkeysjärjestyksistä, joissa on menty ylimitoitetut tiehankkeet, suurten rakennusliikkeiden tarpeet ja Simpsiön "kehittäminen" edellä.
Siitähän se juuri johtuu, priorisointi on pielessä. Päätösten teossa etusijalla ovat sillat, tiet ja muut hyväveliverkostojen ylläpidot. Omin äänestäjien voitelut. Lapset ja lapsiperheet eivät ole niitä innoittajia joihin panostetaan. Koulurakentamisen päätökset ovat niin hitaita, että nämä nykyiset alakoululaiset ovat jo eläkkeellä ennen kuin rakentaminen alkaa jos alkaa lainkaan.
Kepulaisethan ovat tunnetusti aina rakastaneet tienpätkiä, siltarumpuja ja asfalttia, nykyään kai kauppakeskuksiakin. Sivistys ja sen sellainen on ollut vähemmän innostavaa.
Nyt vasta Lapua on lähtenyt alamäkeen, kun noi satraapit ovat pitäneet valtaa. Heillä on oma napa ja kukkaro lähinnä. Sivistys ja koulutus kokivat kolauksen silloin kun satraapit alkoivat puuttua koululaitoksenkin sisäisiin asioihin. He kun mielestään ovat viisaampia kuin opettajat.
Koskas ne koulut alkoivat homehtua?