Haluaisin kuulla onko muita samasta ongelmasta kärsiviä...
Eli olen ollut nyt 6kk perheessäni ja alkaa tuntua kotiinlähdöltä!Ongelmana on perhe!
Alkuun ei ollut suurempia ongelmia muuta kuin et jännitti pitääkö perhe työskentelystäni, mutta sekin meni ohi kun kuulin yhdeltä perheen lapsista kuinka tyytyväisiä he ovat minuun. Tätäkään ei kukaan koskaan sanonut suoraan vaikka kiitoksen sanat olisivat olleet paikallaan aina silloin tällöin.
Alkuun ei ollut ongelmia työtuntienkaan kanssa, niitä oli ihan riittävästi, mutta nyt kun nuorinkin lapsista aloitti koulun vähän aikaa sitten, tunnit vähenivät. Kuulostaa hyvältä, mutta sitten alkoivat viikonloppupäivystykset...Täällä isossa kaupungissa on aina jotain menoa viikonloppuisinkin ja toki omat kaverini haluaisivat minut mukaansa, mutta yllättäen huomaan työjärjestyksessäni lauantai iltoja töissä tai sunnuntai aamuja.Joskus he kysyvät että voinko olla lasten kanssa silloin ja silloin, on melkein pakko vastata että joo, koska kuitenkin asun täällä enkä halua rikkoa hyvää suhdetta perheeseen. Ja koska viikolla ei tunteja ole niin paljoa, on helppoa laskea viikonloput tunteihin ettei sallittu tuntimäärä ylity, varsinkaan kuukaudessa.
Nyt alkaa mitta tulla täyteen.Perheen lapset ja aikuiset pitävät huolen että talo on kiitettävän sotkuinen joka päivä, ja onnistuvat saamaan au pairista siis lähes ilmaisen työvoiman.
Nyt moni ajattelee että miksen sano asiasta mitään...no...ei ole helppoa sanoa kun he varmasti loukkaantuisivat, ja kuten sanoin..minun on pakko asua heidän kanssaan.
Miten olette kesken sopimuskauden sanoneet että haluatte lähteä?Kauanko on laissa mainittu irtisanomisaika?En toki haluaisi lähteä, olenhan rakastunut maahan ja näin ollen tuntuu pahalta lähteä ja jättää monet kaverit tänne, mutta en jaksa tätäkään.Tunnen olevani täysi orja jolla ei ole mitään arvoa.Kiitoksen sanaa en ole kuullut vaikka olen siivonnut talon jopa juhlien jälkeen putipuhtaaksi!
Eli olen ollut nyt 6kk perheessäni ja alkaa tuntua kotiinlähdöltä!Ongelmana on perhe!
Alkuun ei ollut suurempia ongelmia muuta kuin et jännitti pitääkö perhe työskentelystäni, mutta sekin meni ohi kun kuulin yhdeltä perheen lapsista kuinka tyytyväisiä he ovat minuun. Tätäkään ei kukaan koskaan sanonut suoraan vaikka kiitoksen sanat olisivat olleet paikallaan aina silloin tällöin.
Alkuun ei ollut ongelmia työtuntienkaan kanssa, niitä oli ihan riittävästi, mutta nyt kun nuorinkin lapsista aloitti koulun vähän aikaa sitten, tunnit vähenivät. Kuulostaa hyvältä, mutta sitten alkoivat viikonloppupäivystykset...Täällä isossa kaupungissa on aina jotain menoa viikonloppuisinkin ja toki omat kaverini haluaisivat minut mukaansa, mutta yllättäen huomaan työjärjestyksessäni lauantai iltoja töissä tai sunnuntai aamuja.Joskus he kysyvät että voinko olla lasten kanssa silloin ja silloin, on melkein pakko vastata että joo, koska kuitenkin asun täällä enkä halua rikkoa hyvää suhdetta perheeseen. Ja koska viikolla ei tunteja ole niin paljoa, on helppoa laskea viikonloput tunteihin ettei sallittu tuntimäärä ylity, varsinkaan kuukaudessa.
Nyt alkaa mitta tulla täyteen.Perheen lapset ja aikuiset pitävät huolen että talo on kiitettävän sotkuinen joka päivä, ja onnistuvat saamaan au pairista siis lähes ilmaisen työvoiman.
Nyt moni ajattelee että miksen sano asiasta mitään...no...ei ole helppoa sanoa kun he varmasti loukkaantuisivat, ja kuten sanoin..minun on pakko asua heidän kanssaan.
Miten olette kesken sopimuskauden sanoneet että haluatte lähteä?Kauanko on laissa mainittu irtisanomisaika?En toki haluaisi lähteä, olenhan rakastunut maahan ja näin ollen tuntuu pahalta lähteä ja jättää monet kaverit tänne, mutta en jaksa tätäkään.Tunnen olevani täysi orja jolla ei ole mitään arvoa.Kiitoksen sanaa en ole kuullut vaikka olen siivonnut talon jopa juhlien jälkeen putipuhtaaksi!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedan ja ymmarran milta susta tuntuu..
Ma oon ollu nyt 4kk perheessani,mutta mulla ei kylla oo kotiinlahto ollu edes mielessa..
Makin aluksi jannitin pitaako perhe mun tyoskentelysta,mutta sain monista paikoista kuulla,etta he ovat tosi tyytyvaisia kun olen taalla :)
Mulla tyotunnit saattaa arkipaivisin olla yli 10 tuntia,mutta viikonloput on vapaat..Kuitenkin teen lahes paivittain toita viela tyopaivan jalkeen..Kuitenkaan en aina pida sita tyona,vaan samana mita kotona suomessakin tekisin,ruokaa,siivousta yms..:) Juttelemalla oon aina selvinny,ja jos mulla on ollu suunnitelmia joksikin illaksi,kerron niista,ja aina on pystytty jotenkin jarjestamaan :)
Taallakin perhe pitaa huolen ettei ole siistia,ja musta tuntuu valilla orjalta,siivoan joka paiva ainakin hiukan,ja illalla on taas sekasta..Mutta tuntuu etta jokaisessa lapsiperheessa on sama asia.Ja kuten mulle on sanottu, lelut yms. ei oo likaa,vaan muu poly ja p****a on likaa,joten ei siita sotkusta sitte kannata valittaa :)
Taa kokemus on mulle ainakin ainutlaatunen,enka lahde pois,vaikka huonojakin paivia on..koita nyt vaan viela jaksaa =)
Niin voi olla et jos vaan jaksan odottaa hiukan ni se menee....on vaan niin surkeeta kun muut au pairit joiden kanssa kuljen niin niillä ei lainkaan oo tällästä...
Ja ehkä silläkin on vaikutusta että olen nuori ja ekaa kertaa poissa kotoo
mäkin oon ollut nyt au pairina 5kk ja olin joulun suomessa ja kun tulin takaisin niin sen jälkeen kaikki on jotenkin huonosti. mulla ei ole ollenkaan säännöllisiä työ aikoja eikä melkein koskaan viikonloppuisin vapaata. eli mulla on tosi vaikeeta pitää minkäänlaisia sosiaalisia suhteita yllä täällä. oon todella yksinäinen ja varsinkin sen jälkeen kun suomessa vietetyn viikon jälkeen huomasin että mun ei oo pakko olla yksinäinen. mullakin perheen kanssa hyvät välit ja tuntuu äärettömän vaikeelle sanoo et mä lähden ja jättää tavallaan perhe pulaan, mutta haluaisin niin kamalasti kotiin. en tiedä, ehkä pitää olla hieman itsekäs. eihän kenenkään pitäisi kärsiä. mutta...oon silti kyllä vielä ajatellut jaksaa j a katsoa vähän eteenpäin. jos asiat ei muutu, niin lähden. ja yksi asia., kannattaa rohkeasti jutella ongelmista. mun perhekin oli ymmärtäväinen kun lopulta avasin suuni ja sanoin että mun on paha olla. he ymmärsivät ja sanoivat että okei lähteä, kunhan ajoissa ilmoittaa etteivät he jää ihan tyhjän päälle.
jaksamisia!
Heips! ilmoittelethan miten pärjäät ja mitä sitten loppujen lopuksi olet päättänyt...
Ja vielä siitä perheen kanssa juttelemisesta... ole vahva ja sano aivan suoraan perheelle miltä tuntuu ja miksi. He varmasti ennemmin muuttavat suhtautumistaan ja yrittävät tehdä olosi helpommaksi (ja molemminpuolin reilummaksi) kuin alkavat taas pohtia kenet valitsisivat seuraavaksi au pairiksi ja aloittaisivat uuteen ihmiseen tutustumisen. Kysy itseltäsi oletko muuten onnellinen siinä maassa. Mieti tarkkaan onko mahdollista että tulevaisuudessa alkaisit katua päätöstäsi palata kotiin vai oliko ongelmat niin ylitsepääsemättömiä että oli pakko lähteä. Kun olin ensimmäistä kertaa pidemmän ajan ulkomailla aloin jossain vaiheessa kovasti ikävöidä kotiin. Kun sitten kuitenkin palasin sovittuun aikaan kotiin, olin viimeisinä päivinä alkanut ajatella että tässä se nyt oli. Kun vielä tajusin että asiat eivät olleet kotona sitä onnea jota muistelin ulkomailla, kaveriporukka oli koulujen päättymisen takia hajautunut, alkoi harmittaa. Syytin itseäni siitä että tuhlasin liikaa aikaani ikävöimiseen enkä tajunnut minkä tilaisuuden olin saanut. Tietysti tulee koti-ikävä, mutta oli vaikea antaa anteeksi itselleen sitä kuinka annoin sen ottaa vallan. Nykyään kuitenkin ymmärrän että se oli ensimmäinen kerta kaukana kotoa ja yksin vieraassa paikassa. Ehkä oli ihan hyvä että kävin kaikenaista läpi mielessäni, se ei kuitenkaan ole estänyt matkustamasta yksin sen jälkeen (:
Älä murehdi mitä perhe ajattelee sinusta jos kerrot totuuden kaunistelematta. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi ottaa au pairia jos ei ole ajatellut sitä tosiasiaa että tämä on nuori nainen/mies joka on tullut heidän perheeseensä saadakseen uusia kokemuksia uudesta maasta ja oppimaan elämällä toisessa kulttuurissa, ei olemaan neljän seinän sisällä ja tuntemaan itseään
orjaksi. Tarkoituksena on että myös perhe saa siitä jotain irti, myös muutakin kuin apua kotitöissä. Au pair ei kuitenkaan ole mikään tavallinen kotiapulainen.
Toivottavasti tulet päätökseen joka tekee sinusta itsestäsi onnellisen ja antaa sinulle mahdollisuuden nauttia elämästä!
Tsemppiä! (:
Moikka!!
Itse olin hieman samanlaisessa tilanteessa kuin sinä etta työtunnit rupes vaan lisääntyyn mutta silti en saanu yhtaan enempää palkkaa ja välillä olo oli kun orjalla enka oikeen osannu puhua perheen kanssa kuinka paha olo oli ja enkä oikeen osannu sanoa ei jos perhe kysy ihan yllättaenkin etta voinko olla lasten kanssa koska pelkäsin etta he suuttuvat jos sanon ei kun tosiaan kuitenkin asuu toisen perheessä ja näin.no sitten asiat lopulta meni siihen pisteeseen etta lähin kotiin koska en olis enään pystyny olemaan perheessä.ilmoitin perheelle etta lähden kotiin niin pian kun saan vaan lennon kotiin eika ne siihen sitten oikeen mitään sanonu.kai ne siita hieman suuttu mutta toisaalta ei oltu sovittu mitaan ettenko vois lähtea kotiin kun haluun.nyt oon ollu kohta viikon kotona ja kylla on hyvä olla taalla.Huomaan etta au pairina olo ei ollenkaan sopinut minulle tai sitten kavi vaan niin huono tuuri ja sain huonon perheen.mutta ikina en enään au pairiksi lähtisi.mutta olihan se opettava ja kasvattava kokemus!!toivon että muilla au paireilla on parempi tuuri ja saavat hyvät perheet:)
ja voimia sulle mita ikinä päätätkin tehä!