Vai että siististi. Jätkää ei päästetty edes luvattuun maahan perseilynsä takia.
0Äänestä
eiuhreistaväliä
Kieltämättä tuollaiset käyttävät väärin evokkien näennäishumaniutta tekemällä pahaa niin paljon kuin ikinä ehtivät elämänsä aikana tehdä eikä parannuksesta näy häivähdystäkään.
Olenpa aivan varma siitä että Mooses otetaan jonain tuevana päivänä paremin huomioon kun on pakko tällaisten takia osoittaa vähän humaaniutta myös tuollaisten monille uhreille.
0Äänestä
Vitsi.että.jyri.on.tyhmä
Mitenkäs Mooses olisi voinut hoidella mitään kun on mielikuvituksen tuotetta?
Muistathan Jyrbä että arkeologit ja historiantutkijat ovat todenneet että Juutalaisten Egyptissä olo ja Exodus ovat pelkkää tarinaa. Ja sitä myöten on Mooseskin.
Vitsi että olet tyhmä Jyri.
0Äänestä
psykoannaallyytti
Jos oikein tarkkoja ollaan niin arkeologit ovat kuin ovatkin löytäneet Karnakista kirjoituksia joissa mainitaan Aabraham juuri samassa yhteydessä kuin Raamatussakin.
Joten exodus oli kuin olikin totta.
Itse asiassa arkeologeilla eikä varsinkaan historioitsijoiolla ole mitään muuta Moosesta vastaan kuin se että he nyt vaan eivät halua uskoa Mooseksen olleen todellinen varsinkin kun Mooses aiheutti 10 vitsausta egyptiläisille joissa heidän jumaluuksiansa nöytyytettiin ja niinhän se on että ei kai hävinnyt osapuoli kerro jälkisukupoville tappioistaan orjakansalle. Iaraelilaiset taas merkitsivät tietenkin kaiken hyvin tarkasti muistiin niin että epäilijät voivat tänäkin päivänä lukea vaikka suomen kielellä noita historiallisia muistiinmerkintöjä.
Muuten, vahvin osoitus siitä että Mooseksen kertomusket ovat tosia on se että niitä kopioitiin jokaiseen israelilaiseen synagoogaan joita oli tuhansia ja kun vanhat kuluivat niin aina otettiin uusia kopioita ja niinpä noita ikivanhoja kertomusten kopioita on löydetty kaikkialta mesopotamiasta ja väimeren ympäristöstä ja ne ovat olleet hyvin tarkasti samansisältöisiä vaikka ovat satoja ja tuhansiakin vuosia kopioitu eri maantieteellisillä alueilla Etiopiasta Armeniaan ja Espanjaan. Mikään ei viittaa siihen että kirjoitusten sisältö olisi muuttunut pitkienkään aikojen kuluessa.
Siis toistan: Historioitsijoilla on vahvat syyt pitää Genesistä luotettavana. Hiedän oma epäuskonsa ihmeisiin ei ole todellinen syy hylätä Genesistä. Mooseksen ihmeillä oli vähän liian paljon todistajia.
Heh heheheheeh, ja taas Raamattu vahvistettiin Faaraoiden omin käsin kirjoittamin teksteisn. Mahtaa ottaa ateistievokkeja päähän kun nyt tuli selväksi että Mooseksen homostelukieltoon on parasta suhtautua vakavasti.
Mutta toki ymmärrän että homofanittajaevokkien on vain pakko painaa "eipäsoo" nappia tässä kohdassa jotta he voisivat henkissesti hyväksyä itsensä edes jollakin tasolla.
0Äänestä
läpälässynlää
psykoannaallyytti kirjoitti:

Tuon Karnak jutun olen kummonut jo ainakin kahteen kertaan, joten valehtelet tietoisesti jyrtsi.
0Äänestä
Jyrtsi.on.hörhö
läpälässynlää kirjoitti:
Tuon Karnak jutun olen kummonut jo ainakin kahteen kertaan, joten valehtelet tietoisesti jyrtsi.
Tottakai jyrtsi valehtelee. Jyrtsi on kreationisti ja homona fanittaa Moosesta. Jyrtsi on ihan vitsin tyhmä ja poikkeuksellisen herkkäuskoinen hölmö. Hehe.
Tyhmyyttään ja tietämättömyyttään Jyrtsi luulee Raamatun satuja todelliseksi tapahtumaksi.
0Äänestä
Aabrahaminsukua
läpälässynlää kirjoitti:
Tuon Karnak jutun olen kummonut jo ainakin kahteen kertaan, joten valehtelet tietoisesti jyrtsi.
Tyhmä, mene ja lue se, siellä se on seinään rustattuna ja maantieteellisesti heettiläisten maahan sijoitettuna aivan kuten Raamatussakin.
Ihan turhaan iniset sitä jonkun toisen Aabrahin pelloksi. Nimittäin Aabraham ei suinkaan ollut yleinen nimi tuolloin ja niitä tunnettiin vain tuo yksi. Aabrahamin nimi ole ennen Amram joka oli yleinen, mutta Aabrahameja oli vain tuo yksi.
Sinulla ei ole yhtä ainoaa todellista argumenttia jolla voisit pätevästi kyseenalaistaa sen että Sisak ja Raamattu puhuivat samasta Aabrahamista.
Huvittavaa aivopierentääsi voit toki jatkaa asian tiimoilta loputtomiin.
0Äänestä
DRHouse
Aabrahaminsukua kirjoitti:

Tuota, taisi Aabrahan olla niitä alueen yleisimpiä nimiä. Väite että heitä olisi ollut vain yksi on vähintäänkin absurdi.
0Äänestä
DRHouse
psykoannaallyytti kirjoitti:
Jos oikein tarkkoja ollaan niin arkeologit ovat kuin ovatkin löytäneet Karnakista kirjoituksia joissa mainitaan Aabraham juuri samassa yhteydessä kuin Raamatussakin.
Joten exodus oli kuin olikin totta.
Itse asiassa arkeologeilla eikä varsinkaan historioitsijoiolla ole mitään muuta Moosesta vastaan kuin se että he nyt vaan eivät halua uskoa Mooseksen olleen todellinen varsinkin kun Mooses aiheutti 10 vitsausta egyptiläisille joissa heidän jumaluuksiansa nöytyytettiin ja niinhän se on että ei kai hävinnyt osapuoli kerro jälkisukupoville tappioistaan orjakansalle. Iaraelilaiset taas merkitsivät tietenkin kaiken hyvin tarkasti muistiin niin että epäilijät voivat tänäkin päivänä lukea vaikka suomen kielellä noita historiallisia muistiinmerkintöjä.
Muuten, vahvin osoitus siitä että Mooseksen kertomusket ovat tosia on se että niitä kopioitiin jokaiseen israelilaiseen synagoogaan joita oli tuhansia ja kun vanhat kuluivat niin aina otettiin uusia kopioita ja niinpä noita ikivanhoja kertomusten kopioita on löydetty kaikkialta mesopotamiasta ja väimeren ympäristöstä ja ne ovat olleet hyvin tarkasti samansisältöisiä vaikka ovat satoja ja tuhansiakin vuosia kopioitu eri maantieteellisillä alueilla Etiopiasta Armeniaan ja Espanjaan. Mikään ei viittaa siihen että kirjoitusten sisältö olisi muuttunut pitkienkään aikojen kuluessa.
Siis toistan: Historioitsijoilla on vahvat syyt pitää Genesistä luotettavana. Hiedän oma epäuskonsa ihmeisiin ei ole todellinen syy hylätä Genesistä. Mooseksen ihmeillä oli vähän liian paljon todistajia.
Heh heheheheeh, ja taas Raamattu vahvistettiin Faaraoiden omin käsin kirjoittamin teksteisn. Mahtaa ottaa ateistievokkeja päähän kun nyt tuli selväksi että Mooseksen homostelukieltoon on parasta suhtautua vakavasti.
Mutta toki ymmärrän että homofanittajaevokkien on vain pakko painaa "eipäsoo" nappia tässä kohdassa jotta he voisivat henkissesti hyväksyä itsensä edes jollakin tasolla.
The scholarly consensus is that the figure of Moses is legendary, and not historical.[5] No Egyptian sources mention Moses or the events of Exodus-Deuteronomy, nor has any archaeological evidence been discovered in Egypt or the Sinai wilderness to support the story in which he is the central figure.[27] The story of his discovery picks up a familiar motif in ancient Near Eastern mythological accounts of the ruler who rises from humble origins: Thus Sargon of Akkad's Sumerian account of his origins runs;
Niin, jyri. Mitä sanoitkaan siitä Mooseksen historiallisuudesta?
0Äänestä
DRHouse
Mooses olisi kiittänyt kretumoraalia täysin noudattavaa murhaajaa, määräsihän Mooses raamatussa itsekin kansanmurhan juutalaisten keskuudessa, kun he vähän patsasta palvoivat...
0Äänestä
Äiaityhmät
Mitä luulet, olisitko sinä tuolloin Mooseksen aikana ollut niiden joukossa jotka kunnioittivat Jumalaa ennemmin kuin sellaista mikä ei ollut todellinen jumaluus? Hehe.
Ja koska Jumala ei muutu niin tiedät mikä tulee olemaan palkkasi tilinteon päivänä. Eikös olekin reilua että sinua on nyt varoitettu? Sinä päivänä kun saat tuomiosi et voikaan syyttää Jyriä, vaan voit kiittää häntä siitä että olet sillä hetkellä täysin tietoinen siitä miksi sinulle kävi kehnosti.
0Äänestä
DRHouse
Äiaityhmät kirjoitti:

"Mitä luulet, olisitko sinä tuolloin Mooseksen aikana ollut niiden joukossa jotka kunnioittivat Jumalaa ennemmin kuin sellaista mikä ei ollut todellinen jumaluus? Hehe."
Niin, tuskin olisin raamatun jumalaa kunnioittanut. Jotain niistä sadoista muista alueen jumalista ehkä.
"Ja koska Jumala ei muutu niin tiedät mikä tulee olemaan palkkasi tilinteon päivänä."
No hui.
"Eikös olekin reilua että sinua on nyt varoitettu? Sinä päivänä kun saat tuomiosi et voikaan syyttää Jyriä, vaan voit kiittää häntä siitä että olet sillä hetkellä täysin tietoinen siitä miksi sinulle kävi kehnosti. "
No kyllä nyt pelottaa... Mitäs muuten raamattu mainitseekaan niistä jotka toisia tuomitsevat? Muistelepas. Oman uskosi mukaan sinä pääset helvettiin grillattavaksi ja kunnolla. XD
0Äänestä
Tarkkaväännös
5Moos.34:10. Biblia. Ja sitte ei yhtään prophetaa noussut Israelissa niinkuin Moses, jonka Herra tunsi kasvoista niin kasvoihin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vai että siististi. Jätkää ei päästetty edes luvattuun maahan perseilynsä takia.
Kieltämättä tuollaiset käyttävät väärin evokkien näennäishumaniutta tekemällä pahaa niin paljon kuin ikinä ehtivät elämänsä aikana tehdä eikä parannuksesta näy häivähdystäkään.
Olenpa aivan varma siitä että Mooses otetaan jonain tuevana päivänä paremin huomioon kun on pakko tällaisten takia osoittaa vähän humaaniutta myös tuollaisten monille uhreille.
Mitenkäs Mooses olisi voinut hoidella mitään kun on mielikuvituksen tuotetta?
Muistathan Jyrbä että arkeologit ja historiantutkijat ovat todenneet että Juutalaisten Egyptissä olo ja Exodus ovat pelkkää tarinaa. Ja sitä myöten on Mooseskin.
Vitsi että olet tyhmä Jyri.
Jos oikein tarkkoja ollaan niin arkeologit ovat kuin ovatkin löytäneet Karnakista kirjoituksia joissa mainitaan Aabraham juuri samassa yhteydessä kuin Raamatussakin.
Joten exodus oli kuin olikin totta.
Itse asiassa arkeologeilla eikä varsinkaan historioitsijoiolla ole mitään muuta Moosesta vastaan kuin se että he nyt vaan eivät halua uskoa Mooseksen olleen todellinen varsinkin kun Mooses aiheutti 10 vitsausta egyptiläisille joissa heidän jumaluuksiansa nöytyytettiin ja niinhän se on että ei kai hävinnyt osapuoli kerro jälkisukupoville tappioistaan orjakansalle.
Iaraelilaiset taas merkitsivät tietenkin kaiken hyvin tarkasti muistiin niin että epäilijät voivat tänäkin päivänä lukea vaikka suomen kielellä noita historiallisia muistiinmerkintöjä.
Muuten, vahvin osoitus siitä että Mooseksen kertomusket ovat tosia on se että niitä kopioitiin jokaiseen israelilaiseen synagoogaan joita oli tuhansia ja kun vanhat kuluivat niin aina otettiin uusia kopioita ja niinpä noita ikivanhoja kertomusten kopioita on löydetty kaikkialta mesopotamiasta ja väimeren ympäristöstä ja ne ovat olleet hyvin tarkasti samansisältöisiä vaikka ovat satoja ja tuhansiakin vuosia kopioitu eri maantieteellisillä alueilla Etiopiasta Armeniaan ja Espanjaan.
Mikään ei viittaa siihen että kirjoitusten sisältö olisi muuttunut pitkienkään aikojen kuluessa.
Siis toistan: Historioitsijoilla on vahvat syyt pitää Genesistä luotettavana. Hiedän oma epäuskonsa ihmeisiin ei ole todellinen syy hylätä Genesistä.
Mooseksen ihmeillä oli vähän liian paljon todistajia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Bubastite_Portal
Heh heheheheeh, ja taas Raamattu vahvistettiin Faaraoiden omin käsin kirjoittamin teksteisn. Mahtaa ottaa ateistievokkeja päähän kun nyt tuli selväksi että Mooseksen homostelukieltoon on parasta suhtautua vakavasti.
Mutta toki ymmärrän että homofanittajaevokkien on vain pakko painaa "eipäsoo" nappia tässä kohdassa jotta he voisivat henkissesti hyväksyä itsensä edes jollakin tasolla.
Tuon Karnak jutun olen kummonut jo ainakin kahteen kertaan, joten valehtelet tietoisesti jyrtsi.
Tottakai jyrtsi valehtelee. Jyrtsi on kreationisti ja homona fanittaa Moosesta. Jyrtsi on ihan vitsin tyhmä ja poikkeuksellisen herkkäuskoinen hölmö. Hehe.
Tyhmyyttään ja tietämättömyyttään Jyrtsi luulee Raamatun satuja todelliseksi tapahtumaksi.
Tyhmä, mene ja lue se, siellä se on seinään rustattuna ja maantieteellisesti heettiläisten maahan sijoitettuna aivan kuten Raamatussakin.
Ihan turhaan iniset sitä jonkun toisen Aabrahin pelloksi.
Nimittäin Aabraham ei suinkaan ollut yleinen nimi tuolloin ja niitä tunnettiin vain tuo yksi.
Aabrahamin nimi ole ennen Amram joka oli yleinen, mutta Aabrahameja oli vain tuo yksi.
Sinulla ei ole yhtä ainoaa todellista argumenttia jolla voisit pätevästi kyseenalaistaa sen että Sisak ja Raamattu puhuivat samasta Aabrahamista.
Huvittavaa aivopierentääsi voit toki jatkaa asian tiimoilta loputtomiin.
Tuota, taisi Aabrahan olla niitä alueen yleisimpiä nimiä. Väite että heitä olisi ollut vain yksi on vähintäänkin absurdi.
The scholarly consensus is that the figure of Moses is legendary, and not historical.[5] No Egyptian sources mention Moses or the events of Exodus-Deuteronomy, nor has any archaeological evidence been discovered in Egypt or the Sinai wilderness to support the story in which he is the central figure.[27] The story of his discovery picks up a familiar motif in ancient Near Eastern mythological accounts of the ruler who rises from humble origins: Thus Sargon of Akkad's Sumerian account of his origins runs;
https://en.wikipedia.org/wiki/Moses#Historicity
Niin, jyri. Mitä sanoitkaan siitä Mooseksen historiallisuudesta?
Mooses olisi kiittänyt kretumoraalia täysin noudattavaa murhaajaa, määräsihän Mooses raamatussa itsekin kansanmurhan juutalaisten keskuudessa, kun he vähän patsasta palvoivat...
Mitä luulet, olisitko sinä tuolloin Mooseksen aikana ollut niiden joukossa jotka kunnioittivat Jumalaa ennemmin kuin sellaista mikä ei ollut todellinen jumaluus? Hehe.
Ja koska Jumala ei muutu niin tiedät mikä tulee olemaan palkkasi tilinteon päivänä.
Eikös olekin reilua että sinua on nyt varoitettu?
Sinä päivänä kun saat tuomiosi et voikaan syyttää Jyriä, vaan voit kiittää häntä siitä että olet sillä hetkellä täysin tietoinen siitä miksi sinulle kävi kehnosti.
"Mitä luulet, olisitko sinä tuolloin Mooseksen aikana ollut niiden joukossa jotka kunnioittivat Jumalaa ennemmin kuin sellaista mikä ei ollut todellinen jumaluus? Hehe."
Niin, tuskin olisin raamatun jumalaa kunnioittanut. Jotain niistä sadoista muista alueen jumalista ehkä.
"Ja koska Jumala ei muutu niin tiedät mikä tulee olemaan palkkasi tilinteon päivänä."
No hui.
"Eikös olekin reilua että sinua on nyt varoitettu?
Sinä päivänä kun saat tuomiosi et voikaan syyttää Jyriä, vaan voit kiittää häntä siitä että olet sillä hetkellä täysin tietoinen siitä miksi sinulle kävi kehnosti. "