Erosta

Ero ei ole helppo ratkaisu. Kukaan toinen ei voi mennä sanomaan toiselle, ettei kannata erota. Kukin valitsemme oman tiemme ja elämänoppimme. Olen itse hidas hämäläinen ja sanon vaan, että paljon paljon helpommalla olisin päässyt jos olisin eronnut heti kun siltä elkoi tuntua, n.7 vuotta sitten, mutta olen oppinut valtavasti asioita elämästä ja itsestäni, kun en sitä tehnyt. Olen tänä aikana joutunut kasvokkain myös ikävien luonteenominaisuuksieni kanssa, mikä on ollut kaikista vaikeinta. Kun on sietämättömässä tilanteessa ja olo ahdistaa ja toinen ei tule vastaan millään tavalla ja siinä pitää pysyä, jollet sitten eroa, niin tulee eteen monenlaista. Mutta ilman tätä jaksoa, en olisi tajunnut kuinka itsekin voin olla hyvin rikkinäinen ihminen, sitä kautta ymmärtää nyt muitakin "rikkinäisiä" ihmisiä, kaikkihan me jollakin tavalla sitä olemme. Toinen asia on, että oivalsin meidän menevän naimisiin unelmien prinssin/prinsessan kanssa, joka parantaa kaikki lapsuuden ja elämämme haavat ja pettymys on suuri kun tajuamme, ettei hän voikaan sitä tehdä vaan itse se on tehtävä. Hyvin usein avioliitto vielä aukaisee ne haavat, satuttaa juuri samoin, jotta meille tulisi se tilaisuus parantaa itsemme. Ja usein jos lähtee pakoon sitä, tulee se uudessa muodossa eteen myöhemmin... Avioliittomme ei ole ruusuiseksi vieläkään muuttunut ja voi olla että eroamme, mutta ainakin minä olen viisaampi nyt kun olen tässä filosoinut yhtä ja toista. Olen oppinut paljon, siitä kiitos ihmiselle, jolle olen tyhjää. Jolta olen odottanut rakkautta ja saanut vain halveksuntaa. Olen oppinut sen ettei rakkautta tulekaan odottaa vain antaa, niin toiselle kuin itselle ja kaikille. Jokainen silti valitsee oman polkunsa ja lopulta mikään ei ole väärä vaan juuri se mitä pitikin. Itseä kannattaa kuunnella silti, sillä saattaa olla, että toinen tie opettaa helllemmin kuin toinen.
3811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

näin on ja voiko tuohon edelliseen mitään enää lisätä.

Äänestä

Joitakin viikkoja sitten meinasin laittaa tälle palstalle "etsintäkuulutuksen" ihmisestä, jolla mietinässä liiton jatkaminen tai eroaminen.

Itselläni on kahdeksan vuotta kestänyt avioliitto, sitä ennen yhteiseloa melkein neljä vuotta. Tähän aikaan on mahtunut niin paljon sellaista, ettei normaali järjellä ajateltuna koko parisuhdetta enää pitäisi olla olemassa.

Olisi todella mukava saada samanlaisessa tilanteessa pyörivältä ohmiseltä vertaistukea pohdinoille; ja tietysti uusia ajatuksia ja mietteitä. Sinulla oli sellaisia mietteitä, joita olisi kiva yhdessä pohtia lisää.

Onko sinulla siis @-osoitetta, jonka voisit antaa? Itselläni vain omalla nimellä oleva.

Äänestä

Ilman vastoinkäymisiä, me emme olisi niitä ihmisiä, joita nyt olemme.
Voimia sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietiskelijä kirjoitti:

Ero ei ole helppo ratkaisu. Kukaan toinen ei voi mennä sanomaan toiselle, ettei kannata erota. Kukin valitsemme oman tiemme ja elämänoppimme. Olen itse hidas hämäläinen ja sanon vaan, että paljon paljon helpommalla olisin päässyt jos olisin eronnut heti kun siltä elkoi tuntua, n.7 vuotta sitten, mutta olen oppinut valtavasti asioita elämästä ja itsestäni, kun en sitä tehnyt. Olen tänä aikana joutunut kasvokkain myös ikävien luonteenominaisuuksieni kanssa, mikä on ollut kaikista vaikeinta. Kun on sietämättömässä tilanteessa ja olo ahdistaa ja toinen ei tule vastaan millään tavalla ja siinä pitää pysyä, jollet sitten eroa, niin tulee eteen monenlaista. Mutta ilman tätä jaksoa, en olisi tajunnut kuinka itsekin voin olla hyvin rikkinäinen ihminen, sitä kautta ymmärtää nyt muitakin "rikkinäisiä" ihmisiä, kaikkihan me jollakin tavalla sitä olemme. Toinen asia on, että oivalsin meidän menevän naimisiin unelmien prinssin/prinsessan kanssa, joka parantaa kaikki lapsuuden ja elämämme haavat ja pettymys on suuri kun tajuamme, ettei hän voikaan sitä tehdä vaan itse se on tehtävä. Hyvin usein avioliitto vielä aukaisee ne haavat, satuttaa juuri samoin, jotta meille tulisi se tilaisuus parantaa itsemme. Ja usein jos lähtee pakoon sitä, tulee se uudessa muodossa eteen myöhemmin... Avioliittomme ei ole ruusuiseksi vieläkään muuttunut ja voi olla että eroamme, mutta ainakin minä olen viisaampi nyt kun olen tässä filosoinut yhtä ja toista. Olen oppinut paljon, siitä kiitos ihmiselle, jolle olen tyhjää. Jolta olen odottanut rakkautta ja saanut vain halveksuntaa. Olen oppinut sen ettei rakkautta tulekaan odottaa vain antaa, niin toiselle kuin itselle ja kaikille. Jokainen silti valitsee oman polkunsa ja lopulta mikään ei ole väärä vaan juuri se mitä pitikin. Itseä kannattaa kuunnella silti, sillä saattaa olla, että toinen tie opettaa helllemmin kuin toinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu