Ihannetilanne

Eurooppalaisen median ihannetilanne muodostuu pikkuhiljaa ongelmaksi sille itselleen: kun yksi isku on spekuloitu puolttaini, toimitukseen saapuu jo seuraava ja ensimmäinen on pudotettava käsistä. Lopulta asioita ei enää käsitellä lainkaan ja koko systeemiltä putoaa pohja.

Joe Bob havahtui pikkuisessa leipomossa kilinään, pulinaan ja hälinään. Olipa vilkas päivä. Aivan täysi tupa terassia myöten. Pöydällä Joen edessä oli tomusokeroitu kermasarvi. Koskematon. Kahvikupin pyörre oli tasaantunut. Vaikka tuolien kolina ja maailmanpolitiikka mellastivat ympärillä, se ei vaikuttanut siihen. Kahvin pinta näytti tyyneltä vanhukselta kaaoksessa. Kaiken nähneeltä, Joe ajatteli.

Äkkiä hänen pyöräilyhousupöytäänsä ilmestyi kaksi paikalliseksi epätyypillistä naista. Joe oletti heidän olevan turisteja. Olihan menossa jonkinlaiset torvensoittajaiset ja paikat pullottivat erilaisia kukkaroita ja eksoottisia rekisterikilpiä.

Naiset istuivat alas ja aloittivat kiivaan terrorismikeskustelun. Joe Bob tunsi olevansa pöydässä ypöyksin yhdessä koomiselta kuulostavan murteen kanssa. He olivat kaikkea muuta kuin turisteja. Levveempää puhheenpartta sai Karjalasta hakea.tlinen naisista oli tumma kuin sysimusta metsä tai yli lentävä korppi. Hänellä oli kummalliset silmät. Ne olivat kuin kissansilmät sekotettuna sormustimellisestä kultaa ja toisesta sormustimellisestä pronssia. Hänellä oli naururyppyjä silmäkulmissa ja täysin meikittömät kasvot ja lakkaamattomat kynnet. Joe Bob oli lukenut niin paljon verkossa naistenlehtiä, että osasi sanoa kuka oli meikattu ja kuka meikannut itse. Nainen puhui kuin papupata. Hän luultavasti puhui ammatikseen, sillä niin sujuvaa ja eloisaa käytetty kieli oli. Lisäksi se tuntui haastavan ja ärsyttävän tauotta. Oli jopa kuultavissa monitasoisia vivahteita tai viittauksia kaikissa muodostetuissa virkkeissä. Jopa naurussa. Naisella oli selvästi eloisa päänsisältö. Herra varjele minua siltä, Joe Bob ajatteli. Ei mitään häpyä, konservatiivinen Joe Bob totesi.

Kun tumma paikalliskaunotar nosti lusikallisen mansikkakakkua suuhunsa, Joe Bob huomasi tämän vasemman etusormen olevan paketissa. Mihin lie sormensa tunkenut.

Toinen naisista oli blondi.

( Hihitystä )
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Keskustelu soljui kuin puro pitkin lehtometsiä. Sitten blondi päätti lähteä vessaan. Hän nousi ylös ja katosi.

Pöytään jäi Joe Bobin ja koskemattoman kermasarven lisäksi tumma paikallispapupata kummallisin silmineen. Silmät olivat keskittyneet puhelimeen.

Hiljaisuus oli kummallista. Kahvilan taustakolina oli kuin kuvitteellisen kehän tuollapuolen, ja tämän kuvun sisällä oli hiljaista, tuuletonta ja tyyntä. Joe Bob tunsi olonsa vaivaantuneeksi. Tumma papupata näpytteli tekstiä ruutuun ehjällä etusormella ilmeettömänä ja sanatta. Hän tuntui olevan tilanteesta irrallinen taho. Hän oli lakannut olemasta olemassa. Hän ei vaikuttanut enää täällä vaan jossain toisaalla.

Nainen pyyhkäisi hiuksia korvan taa ja asetti puhelimen pöydälle. Sitten hän vilkaisi Joe Bobiin ja kysyi.

- Eikö maistu? Minä voin syödä tuon sarven, jos sopii? Sitten hän hymyili kuin pikkutyttö ja piteli molempia kämmeniä reisien välissä puristuksista. Myös sitä kipeää sormea.

Lautanen oli samassa siirtynyt hänen eteensä.

( Naurua )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luolasukeltaja kirjoitti:

Eurooppalaisen median ihannetilanne muodostuu pikkuhiljaa ongelmaksi sille itselleen: kun yksi isku on spekuloitu puolttaini, toimitukseen saapuu jo seuraava ja ensimmäinen on pudotettava käsistä. Lopulta asioita ei enää käsitellä lainkaan ja koko systeemiltä putoaa pohja.

Joe Bob havahtui pikkuisessa leipomossa kilinään, pulinaan ja hälinään. Olipa vilkas päivä. Aivan täysi tupa terassia myöten. Pöydällä Joen edessä oli tomusokeroitu kermasarvi. Koskematon. Kahvikupin pyörre oli tasaantunut. Vaikka tuolien kolina ja maailmanpolitiikka mellastivat ympärillä, se ei vaikuttanut siihen. Kahvin pinta näytti tyyneltä vanhukselta kaaoksessa. Kaiken nähneeltä, Joe ajatteli.

Äkkiä hänen pyöräilyhousupöytäänsä ilmestyi kaksi paikalliseksi epätyypillistä naista. Joe oletti heidän olevan turisteja. Olihan menossa jonkinlaiset torvensoittajaiset ja paikat pullottivat erilaisia kukkaroita ja eksoottisia rekisterikilpiä.

Naiset istuivat alas ja aloittivat kiivaan terrorismikeskustelun. Joe Bob tunsi olevansa pöydässä ypöyksin yhdessä koomiselta kuulostavan murteen kanssa. He olivat kaikkea muuta kuin turisteja. Levveempää puhheenpartta sai Karjalasta hakea.tlinen naisista oli tumma kuin sysimusta metsä tai yli lentävä korppi. Hänellä oli kummalliset silmät. Ne olivat kuin kissansilmät sekotettuna sormustimellisestä kultaa ja toisesta sormustimellisestä pronssia. Hänellä oli naururyppyjä silmäkulmissa ja täysin meikittömät kasvot ja lakkaamattomat kynnet. Joe Bob oli lukenut niin paljon verkossa naistenlehtiä, että osasi sanoa kuka oli meikattu ja kuka meikannut itse. Nainen puhui kuin papupata. Hän luultavasti puhui ammatikseen, sillä niin sujuvaa ja eloisaa käytetty kieli oli. Lisäksi se tuntui haastavan ja ärsyttävän tauotta. Oli jopa kuultavissa monitasoisia vivahteita tai viittauksia kaikissa muodostetuissa virkkeissä. Jopa naurussa. Naisella oli selvästi eloisa päänsisältö. Herra varjele minua siltä, Joe Bob ajatteli. Ei mitään häpyä, konservatiivinen Joe Bob totesi.

Kun tumma paikalliskaunotar nosti lusikallisen mansikkakakkua suuhunsa, Joe Bob huomasi tämän vasemman etusormen olevan paketissa. Mihin lie sormensa tunkenut.

Toinen naisista oli blondi.

( Hihitystä )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu