.
"Münchenin ampujan uhrit ovat yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoria ihmisiä, kertoo Bayerische Rundfunk. Yhdeksän ihmistä ammuttiin kuoliaaksi perjantai-iltana ostoskeskuksessa Münchenissä.
Uhreista kaksi on tyttöjä ja kuusi poikia, iältään 14-21-vuotiaita. Yhdeksäs uhri on 45-vuotias nainen.
16 haavoittunutta on yhä sairaalassa. Heistä kolmen vammat ovat vakavat. Hengenvaarallisesti haavoittuneiden joukossa on 12-vuotias poika, jota ammuttiin päähän.
Ampuja oli 18-vuotias Saksan ja Iranin kansalainen, joka asui Münchenissä. Hän ampui lopuksi itsensä.
Spiegel-lehti kertoo ampujan nimeksi David S."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016072321948915_ul.shtml
Samaan aikaan toisaalla kerrotaan
"Ammuskelija on tunnistettu kaksoiskansalaisuuden omaavaksi iranilaistaustaiseksi saksalaiseksi nimeltään Ali Sonboly, joka on asunut Münchenissa yli kahden vuoden ajan.
Kaikkiaan 21 joutui sairaalaan ampumavälikohtauksen seurauksena – heistä kolme on edelleen kriittisessä tilassa ja 13 muuta on jatkohoidossa.
Silminnäkijöiden mukaan asemies huusi “olen saksalainen” ja “Allahu akbar” ennen kuin alkoi ampumaan lapsia."
http://mvlehti.net/2016/07/23/houkutteliko-munchenin-iranilaisterroristi-ali-sonboly-lapsia-ansaan-facebookissa-video/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Etninen värinä rikastaa.
Mikä vitun David:DDDD
Natsit yrittää vieritää syyn juutalaisten niskoille. Tälläkin palstalla on yksi Putinin palkkanatsi joka harrastaa samaa.
Joko risuparta raahasi taas uutisstudioon vanhan luotettavan sotamies breiviikin
Koska breiviik on olemassa niin voidaan syyttää Halla-ahoa taas ties mistä