Olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilut 2 vuotta ja asumme yhdessä.
Hänessä on paljon ihania piirteitä joita arvostan miehessä ja meillä on hauskaa yhdessä. Kun aloimma seurustella ajattelin että hän on täydellinen ja olin jo ihan varma, että tässä on mies jonka kanssa menen naimisiin.
Mutta... häntä ei kiinnosta seksi. Tämä on viime aikoina noussut minulle melkein ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Hän ei ole ikinä tehnyt aloitetta, hän on aina liian väsynyt tai jokin muu syy. En ole mikään nymfo, mutta mielestäni seksiä voisi olla ainakin pari kertaa viikossa, hänelle sopivampaa on kerran kuukaudessa. Viime kerrastakin on taas 3 viikkoa. Monet kerrat olen pyytänyt häntä tulemaan kanssani esim. suihkuun mutta hän sanoo aina että menee pesulle myöhemmin. Ja jos harrastamme seksiä hän ei ikinä halua kokeilla mitään erilaista, hän tulee ja minä en.
En jaksa tulla jatkuvasti torjutuksi, minkä takia en itsekään ole viime aikoina yrittänyt mitään. Olemme molemmat alle 30 v. ja nuoria, terveitä ja hyvännäköisiä ja hoikkia.
Olen yrittänyt puhua asiasta mutta hän syyttää aina töitä, sanoo olevansa stressaantunut ja väsynyt.
Ja väsymys varmaan on totta, koska hän on aina töissä. Minä työskentelen arkisin klo 8-16 kun taas hän 13-23. Meillä on yhteistä aikaa vain sunnuntaisin ja maanantai iltaisin kun hänellä on vapaapäivä.
En tiedä mitä tehdä. Olen 27 enkä halua jumiutua suhteeseen missä ei ole seksiä. Mitä tapahtuu kun olemme 40 tai 50? Jos seksin uupumisen unohtaa, muuten olen tyytyväinen suhteeseemme.
Toisaalta en tiedä osaanko kuvitella elämääni ilman häntä? Rakastan häntä ja kuten sanoin hänessä on niin paljon hyviä ja ihania piirteitä. Toisaalta olen yrittänyt puhua asiasta monta kertaa ja hän on sanonut ottavansa tarpeeni enemmän huomioon - mutta mikään ei ole muuttunut. Lisäksi hän sanoi ettei hänen työtilanteensakaan luultavasti tule "koskaan" muuttumaan. Tuhlaanko vain aikaani?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoisin että jätä se