Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaita eikä orji
Ymmärtäkää..suomalaisia
24.7.2016 9:22
"Toivotaan, toivotaan, toivotaan,
että joskus saamme toisenlaisen maan...."
Ihminen on tarkoitettu elämään perheen, ystäväjoukon, tuttavien ja työkavereiden kanssa.
Aika pienissä piireissä, joilla kuitenkin myös kosketuksia toisiinsa ilman pakkoa.
Ihminen ei ole tarkoitettu yllättäen heitettäväksi outojen sekaan,
erirotuiset Amerikassakin VIELÄKIN sotivat keskenään,
puhumattakaan silloin alussa. kun mustia juostiin tai ajettiin kiinni Afrikassa,
ja kiinniotettuina tuotiin orjiksi Amerikkaan...
Tai siirtomaaherrat, jotka sodilla pyssyineen valtasivat mustaihoisten maat alusmaikseen, sieltä tuotiin kolonial-varu-siirtomaatavaraa kauppoihin,
ihmisiä orjiksi Eurooppaan kaikkein kurjimpiin töihin väkisin. Niitä siirtomaita riistettiin ja sorrettiin vuosisatoja.
(Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaita eikä orjia.)
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
(Suomi oli Ruotsin riistämänä ja sortamana viime vuosituhannella 654 vuotta, ja Venäjän valtaamana 108 vuotta.)
Sitten alkoi syyllisyydentuntoinen mustien avustaminen, Afrikkaan on (SUOMESTAKIN !!!) lähetetty rahaa ja apua, kunnes siellä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että täällä on maa, jossa saa ilmaiseksi rahaa!
Ihmemaa!
Ja suomalaisille on tullut harha, että vain mustien avustaminen on hyväntekeväisyyttä. - Suomessa on 100 000 köyhää lasta.
. . .

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suvakit ne vaan ostelee taivaspaikkoja yhteiskunnan rahoilla. Muut kiristää vyötä.
Suvakit ovat kovia auttamaan tosin tekevät sen muiden rahoilla.