Lähes 20v. asuin Tukholman lähiöissä

myös vuosia parissa ghettolähiössä, mikä tarkoittaa siis sitä että niissä on hyvin paljon muslimeita. Ne ovat vaarallisia paikkoja valkoiselle, ja kyllähän minäkin jouduin arabien jengi hyökkäyksen kohteeksi, vammoja tuli ja kylkiluita meni, samoin rahat.

Ja kyllä se totuus sitten paljastui kun siellä muslimien keskellä asui, elävät pääosin ihan omassa maailmassaan. Suurin osa elää myös tukien varassa, monet koko elämänsä. Integroitumisesta ei ole tietoakaan.

Samoin muslimit usein halveksuvat ja vihaavat ruotsalaisia, mikä on todella outoa sillä Ruotsihan on antunut heille kaiken ilmaiseksi ja elättää suurinta osaa. Eivät he tunnu paljon kiitollisuutta osoittavan.

Ja kun rasismista puhutaan niin juuri muslimit ovat niitä todellisia rasisteja, mutta sellaisesta ei saa julkisesti puhua.

Toki löytyy siellä myös ihan fiksujakin muslimeita, he vaan jäävät täysin tämän muun porukan varjoon.
22327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Näin on. Hyvä maa alunperin, joka on pilattu ja tuhottu suurelta osin.

Äänestä
  • Ja kaaokseen vielä joutuu täysin.

    Äänestä

Jokaiselta joka jää kiinni niin palautus kotimaahan suoraan tai vankilan jälkeen ei mitään paskan jauhamista ei voi palauttaa sun muuta.

Äänestä
  • Kas milläs palautat, jos näitä ei oteta vastaan? Kertoisitko.

    Äänestä

  • sfdgsdfgdfgsdfgd kirjoitti:

    Kas milläs palautat, jos näitä ei oteta vastaan? Kertoisitko.

    Laskuvarjo selkään,jos ei muuta.

    Äänestä

  • Eikä välttämättä sitä laskuvarjoakaan.....

    Äänestä

  • sfdgsdfgdfgsdfgd kirjoitti:

    Kas milläs palautat, jos näitä ei oteta vastaan? Kertoisitko.

    Palautus samalla menetelmällä kuin ovat tulleetkin.
    Kertakäyttöpaatit / veneet täpötäyteen ja hinaus lähtörannan / maan rannikolle aluevesirajalle ja menoksi.

    Äänestä

Kiitos kun kerroit totuuden, suomen tulevaisuus yhtä synkkä.

Äänestä

Tämä johtuu pääosin juuri rasismista. Jos muslimeilla olisi tasa-arvoinen mahdollisuus sijoittua työelämään, niin tätä ongelmaa ei ole. Ruotsalaiset hyljeksivät muslimeja ja he omilla asenteillaan ovat aiheuttaneet sen, että ruotsalaisia vihataan ja muslimit siirtyvät elämään omiin oloihinsa. Mikäli rasismi tuhottaisiin yhteiskunnasta ja muslimit nähtäisiin samanlaisena kuin muut ihmiset, mitä he tietenkin ovat, niin tätä ongelmaa ei olisi.

Äänestä
  • Menee ainakin satavuotta ennenkuin osa edes oppii ihmistavoille.

    Äänestä

  • Ei vaan kyllä todellisuudessa se on pääosin muslimien omaa vikaa, heillä ei ole halua integroitua. Mutta he haluavat tietysti syyttää ruotsalaisia kaikesta, koska muslimit eivät voi nähdä vikaa itsessään.

    Ruotsin siloitetun pinnan alla on rasismia, se on totta. Mutta rasisteja ovat yhtälailla myös muslimit kuin ruotsalaiset.

    Äänestä

  • Islam on sairas poliittinen ideologia joka käyttää hyväkseen heikko-osaisten ja kouluttamattomien tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä, ja houkuttelee ideologiaan vihkiytyneitä kouluttautuneita ihmisiä tavoittelemaan suurta valtaa. Aivan kuin vasemmistolaisuuskin. Siksi nämä tekevätkin yhteistyötä aiheuttaakseen lopulta vallankumouksen länsimaissa.

    Äänestä

Vitut ne myy kamaa ja varastaa kaiken minkä vaan käsiinsä saa turha jauhaa mitään paskaa yhteiskunta sitä ja tätä läppää,jos ei taidot riitä ammattiin niin se on ihan oma vika....

Äänestä
  • Ne vie kakarana jo toisten lelut käsistä. Yks söi meidän eväätkin repusta kun se oli jäöänyt auki. Oli tonkinut sitä niin ettei niitä enää iljennyt syödä. Pienestä lähtien samanlaisia rikollisia.

    Äänestä

Onko suomalaiset nyt valiomamuja?

Äänestä

ok.

Äänestä

We are currently investigating for new on-surface nuclear test areas. Thanks for the tip, that looks very promising.

Äänestä

Tuollaista se on. Nuorille onn hyvä kertoa, koska he eivät välttämättä tiedä täällä vielä, mitä tuo Lähi-idän ja Afrikan mamutus tarkoittaa.

Se on yhtä kuin oman yhteiskunnan tuhoamista, kun leikkii humaania vastaanottaessaan tuota väkeä. He pukkaavat lapsia yhteiskunnan tuella elätettäviksi eikä niistä lapsista tule tuon kummempia useinkaan.

Äänestä

Näistä asioista ei voi keskustella ilman, että otetaan se rasismi-kortti esille.

Rasismi-kortin heiluttaja on jo hävinnyt argumentoinnin...

Äänestä
  • Aivan, joskus sanotaan että se, joka ensin käyttää Hitler-korttia, häviää. Aivan yhtä suurella syyllä se, joka tahallisesti väärintulkitsee huolen turvallisuudesta, taloudesta ja oman kulttuurin säilyvyydestä sekä ylpeyden omasta kansasta rasismiksi, väittäen rasismin olevan jotenkin tuomittavaa, häviää.

    Äänestä

Muuten olen sitä mieltä että muslimit on hävitettävä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sain.tarpeeks kirjoitti:

myös vuosia parissa ghettolähiössä, mikä tarkoittaa siis sitä että niissä on hyvin paljon muslimeita. Ne ovat vaarallisia paikkoja valkoiselle, ja kyllähän minäkin jouduin arabien jengi hyökkäyksen kohteeksi, vammoja tuli ja kylkiluita meni, samoin rahat.

Ja kyllä se totuus sitten paljastui kun siellä muslimien keskellä asui, elävät pääosin ihan omassa maailmassaan. Suurin osa elää myös tukien varassa, monet koko elämänsä. Integroitumisesta ei ole tietoakaan.

Samoin muslimit usein halveksuvat ja vihaavat ruotsalaisia, mikä on todella outoa sillä Ruotsihan on antunut heille kaiken ilmaiseksi ja elättää suurinta osaa. Eivät he tunnu paljon kiitollisuutta osoittavan.

Ja kun rasismista puhutaan niin juuri muslimit ovat niitä todellisia rasisteja, mutta sellaisesta ei saa julkisesti puhua.

Toki löytyy siellä myös ihan fiksujakin muslimeita, he vaan jäävät täysin tämän muun porukan varjoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu