A-P-U-A

Kolmenkymmenen rikkaan aviovuoden jälkeen, jossa on ollut sekä myrskyä että päivänpaistetta, aviotaivaallemme on ilmestynyt pilvi, joka ei sieltä näytä poistuvan, pikemminkin se tuntuu kasvavan ja tummenevan. Onhan se siellä oikeastaan ennenkin ollut, mutta uskoin rakkautemme voivan sen hissun kissun pystyvän puhaltamaan pois.
Kun parikymppisinä avioiduimme, vaimo oli mielestäni kohtalaisen kiinnostunut seksistä ja näyttipä usein siitä nauttivankin, vaikka hieman estynyt olikin. Arvelin tuon estyneisyyden ajan myötä vähentyvän, kunhan tutustuisimme paremmin toisiimme ja oppisimme näkemään, mistä toinen tykkää, mistä ei.
Mutta näin ei ole käynyt. Nyt, kun lapset ovat jo lähtenee kotoa, vaimo on entistä vähemmän kiinnostunut rakastelusta kanssani. Ja estyneempikin hän on ainakin siinä mielessä, ettei häntä juurikaan saa enää suudella puhumattakaan vähänkään eroottisemmasta hyväilemisestä. Ja kun minä niin tykkäisin ja itseasiassa tarvitsisin tuota molemminpuolista hyvänä pitämistä.
Muuten hyvät välit ja läheisyyttäkin meillä kyllä on, mutta kun muuta haluan, niin varsin harvoin enää sitä saan. Tällöinkin vaimon sanattomat ja joskus suorastaan sanalliset ohjeet ovat, että "tee se mahdollisimman nopeasti ja ei sitten mitään temppuja". Usein yritys tukehtuu siihen.
Pahinta on, että emme voi keskustella näistä ongelmista. Olen usein yrittänyt, mutta yritykseni on torjuttu.
Miten osaisin olla naisen kanssa, jota rakastan ja jonka kanssa haluaisin vanheta, mutta en haluaisi vielä tässä iässä lopettaa tyystin seksuaalielämääni. Halu on edelleen kova, mutta kyky alkaa yhä enemmän vaatia, että toinenkin on mukana. Harmittaa sekin, että kun lääketiedekin osaa jo auttaa vanhenevaa miestä näissä seksuaalisen kanssakäymisen ongelmissa, mutta en pääse edes kokeilemaan.
2307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...tuohon taida paljon olla tehtävissä.
Oletko varma et emäntäs Rakastaa Sua.
Sex on tärkiä asia yhteiselossa, toisen kylmeneminen siin on vakava oire jostakin.
Ellei keskustelu asiast luonnistu, kantsis harkita jotain muuta mahdollisuutta.
Ei pie elämää myrkyttää asian hautaamisel,
kipeäkin ratkaisu on tehtävä.

Äänestä

Kylläpäs nämä kirjoahvenet saavat aikaan mielenkiintoisia keskusteluja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi Runkkari kirjoitti:

Kolmenkymmenen rikkaan aviovuoden jälkeen, jossa on ollut sekä myrskyä että päivänpaistetta, aviotaivaallemme on ilmestynyt pilvi, joka ei sieltä näytä poistuvan, pikemminkin se tuntuu kasvavan ja tummenevan. Onhan se siellä oikeastaan ennenkin ollut, mutta uskoin rakkautemme voivan sen hissun kissun pystyvän puhaltamaan pois.
Kun parikymppisinä avioiduimme, vaimo oli mielestäni kohtalaisen kiinnostunut seksistä ja näyttipä usein siitä nauttivankin, vaikka hieman estynyt olikin. Arvelin tuon estyneisyyden ajan myötä vähentyvän, kunhan tutustuisimme paremmin toisiimme ja oppisimme näkemään, mistä toinen tykkää, mistä ei.
Mutta näin ei ole käynyt. Nyt, kun lapset ovat jo lähtenee kotoa, vaimo on entistä vähemmän kiinnostunut rakastelusta kanssani. Ja estyneempikin hän on ainakin siinä mielessä, ettei häntä juurikaan saa enää suudella puhumattakaan vähänkään eroottisemmasta hyväilemisestä. Ja kun minä niin tykkäisin ja itseasiassa tarvitsisin tuota molemminpuolista hyvänä pitämistä.
Muuten hyvät välit ja läheisyyttäkin meillä kyllä on, mutta kun muuta haluan, niin varsin harvoin enää sitä saan. Tällöinkin vaimon sanattomat ja joskus suorastaan sanalliset ohjeet ovat, että "tee se mahdollisimman nopeasti ja ei sitten mitään temppuja". Usein yritys tukehtuu siihen.
Pahinta on, että emme voi keskustella näistä ongelmista. Olen usein yrittänyt, mutta yritykseni on torjuttu.
Miten osaisin olla naisen kanssa, jota rakastan ja jonka kanssa haluaisin vanheta, mutta en haluaisi vielä tässä iässä lopettaa tyystin seksuaalielämääni. Halu on edelleen kova, mutta kyky alkaa yhä enemmän vaatia, että toinenkin on mukana. Harmittaa sekin, että kun lääketiedekin osaa jo auttaa vanhenevaa miestä näissä seksuaalisen kanssakäymisen ongelmissa, mutta en pääse edes kokeilemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu