jonka tehtävänä on maskuliinisuuden, urhoollisuuden, patriotismin, sankarillisuuden ja perhekeskeisen maailmankuvan tuhoaminen. Tilalle halutaan nössö, heikko mies ja naisvalta. Kyse on kulttuurimarxilaisesta manööveristö.
Homous - tietoinen vasemmistomanööveri
näin-on-näreet
17157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Saman manööverin toinen puoli on lesbouden systemaattinen juurruttaminen kulttuuriin, siis vahvan, ronskin toiminnan naisen pönkittäminen. Näin mies vajoaa entistä syvemälle nössöyden hetteikköön.
Kulttuurimarxistit onnistuneet aikahyvin Suomessa ja Ruotsissa tuhoamaan perheinstituution, sitäkautta koko yhteiskunta saadaan sekaisin ja kaaaokseen, nuorille erityisesti tulee ongelmia itsensä sisäistämisessä.
Siihen kun lisätään kaikki koulumaailmassa ja päiväkodeissa annettu kulttuurimarxistinen piilokasvatus, puhumattakaan yliopistomailmassa rehottavasta kulttuurimarxismista on nuori aika puhtaasti aivopesty nykymaailmaaan ja valmis osallistumaan pridemarssille ja vasemmistoanarkismiin naamiot kasvoillaan.
Kulttuurimarxistit ovat soluttautuneet jokaiseen valtion virastoon ja jopa puolustusvoimiin, nyt vuorossa puolustusvoimien mädättäminen, homojen kautta sekä pienin askelin tekemällä tyhjäksi kaikki perinteet, sängyn petaus ja pinkkaus on yksimalliesimerkki tästä hiljaisesta mädätyksestä.
Kaikkein pahin on tuo monikulttuurisuuskultti jota kulttuurimarxistit vaalii kuin omaa lastaan.
Homouden tuputtaminen yhteiskuntaan on kyllä tietoinen teko, mutta luulen ettei taustalla usein ole ns.vasemmistolaiset voimat, vaan pajonpaljon synkemmät voimat, jotka hyväksikäyttävät tyypillistä vasemmistolaista ihmistä haluamiin tavoitteisiin päästäkseen.
Tyyppillinen vasemmistolainen ihminen näet on hyvin herkkä tällaiselle seksuaali- ja ylipäätään tunnevaikuttamiselle. Aidosti vasemmistolaisittain ajattelevien ihmisten militarisointi on siksi yleensä ollut melko vaikeaa, mutta ilmeisesti asiaan on tietyissä ajatuspajoissa tosissaan paneuduttu, ja keksitty ratkaisu tähän pulmaan. Mennään heidän pään sisään alapään kautta, siellä on reitti, jota kautta militarisointi voidaan suorittaa.
Varsinaiset perinteiset vasemmistolaiset, vaikka edustaisivat ääripäätä, ovat tässä pelissä korkeintaan hyödyllisiä idiootteja. Asialla ovat tosiaan paljon synkemmät voimat. En ole vielä onnistunut tyydyttävällä tavalla luomaan teoriaa siitä, onko kyseessä
a. Yli sukupolvien operoiva, uskonnollisesti motivoitunut, erittäin järjestäytynyt ja pirullisen nerokasta suunnitelmaa noudattava salaseura (=illuminati ja/tai juutalaiset)
b. Aito yliluonnollinen voima (=vanha vihtahousu tai tämän maailmasimulaation ajajat)
c. Molemmat, ensinmainitut työkaluina jälkimmäisille
Taistelu pahaa vastaan:
"Ef. 6:12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan."
Ja kuten varmaan tiedät, tätä taistelua ei saa todellakaan käydä ihmisiä vastaan, ja aseet joilla taistellaan löytyvät kirjoituksista.
Vanhassa käännöksessä kieli oli paljon kirkkaampaa kuin uudemmassa poliittisesti korrektissa kevyt-versiossa:
"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa".
Se on aivan totta. Vaan eihän kielenkäyttö sinänsä ole niin tärkeää, vaan ajatuksen sisältö, sen käsittäminen.
Mutta onhan toki niin kun haluaa etsiä mahdollisimman oikeaa ajatuksen sisältöä, pitäisi oikeastaan kaivautua mahdollisimman alkuperäisiin teksteihin. Mutta tällaisen kielitaidottoman maallikon pitänee vain luottaa kääntäjien ammattitaitoon.
MTV3/Subilla juontajaksi pääsee yhdellä ominaisuudella.
Homous ja lesbovouhotus mädättää ja tuhoaa koko yhteiskunnan, historia toistaa itseään. Koko länsimainen yhteiskunta rakenne on nyt tienhaarassa, mennäänkö tuhoon vai pelastutaanko?
Barbaariheimot ovat valtaamassa euroopan, heille homous on kauhistus ja pyrkivät tappamaan jokaisen homon ja lesbon, toinen asia on uskonto, ne länsimaat joissa uskonto on tietoisesti ajettu alas tuhoutuvat fanaattisesti uskovien barbaarien kautta ensin, hyvin näkyvissä esim. Ruotsi, Ranska, Saksa, itäeuroopan maat joissa vielä uskonto näyttelee suurta osaa säilyvät barbaareilta viimeiseksi.
Ai ketä on ne barbaarit? islamin valtakunnat!
Kaikki vasemmistolaiset kulttuurimarxilaiset aatteet vaikuttaisivat tähtäävän länsimaiden valkoisen väestön vähentämiseen, aivan kuin ne olisi suunniteltu juuri sitä varten. Kumma sattuma.
http://www.rooshv.com/the-end-goal-of-western-progressivism-is-depopulation
Eurooppa tuhoutuu vuorenvarmasti ellei valkoinen rotu ala käyttää ylivertaista asemahtiaan eli armeijoitaan muslimien poistoon!
On meneillään maailmanlaajuinen salaliitto valkoisia kansalaisia vastaan, kysymys kuuluu kenen intressi?
Miksi puolustusvoimat ei toimi?
Kulttuurimarxilaisuus eroaa perinteisestä luokkataistelumarxilaisuudessa juuri siten että se tajuaa uskonnon ja perheinstituution merkityksen. Niinpä luokkataistelu jätetään sivummalle ja keskitytään kyseenalaistamaan uskonto, avioliitto, perhe, miehen status, patriotismi ja urhoollisuus. Tilalle haluaan kaiken kyseenalaistava nautiskeleva kulutuskiimainen narsisti jolla ei ole muuta tavoitetta elämässä kuin oma kyltymätön himo ja mielihyvä.
Tämän ketjun kirjoittajat ovat niin homofobeja, että estääkseen homoilun kohdaltaan ovat laittaneet estoksi päänsä omaan perseeseensä
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Semmoiset on visiot :D
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Tuo naurettava sekasikiösanan "homofobia" on malliesimerkki kulttuurimarxistien yrityksestä kielimanipulaation keinoin muokata asenneilmapiiriä homomyönteiseen suuntaan. Kylmän sodan aikana he parkuivat ja voivottelivat iana taivaaseen asti kuinka kauheaa on "neuvostovastaisuus".
Neuvostovastaisuus my ass!
Senkö sinä sieltä pyllystäsi löysit?
Miten saat juotua kahvia pää perseessä? IMETKÖ? Vai pihistätkö sumppia?
;o)
toki pitää,mut kenkäramppien heittely ja kukan blaadaus on kan must.
Kulttuurimarxismi pitäisi poistaa aivoista kirurgin veitsellä,, sairas aate ja vielä sairaammat kannattajat. Vatipää Tiina Rosenberg on oiva esimerkki seonneesta kulttuurimarxismi ämmästä, onneksi lähti ruotsiin kulttuurimarxismin koe-eläin laboratorioon!