Melko toivotonta yrittää vetää sitä Breivikiä

mukaan ja selitellä, ettei se ollut muslimi. Ei ole musu ei, mutta Breivikin teko oli tosiaan yksittäistapaus. Sen jälkeen ei kristitty ole mitään tuollaista tehnyt Euroopassa.

Sen muslimit syyllistyvät jatkuvasti veritekoihin jossa sivulliset kärsivät, oli terroria tai ei. Saksassa muutaman päivän sisään kolme tapausta, niitä ennen se juna-isku ja Nizzan tapahtumat Ranskassa.

On fakta, että kristityt ja muut em. uskontokunnat eivät tee tai suunnittele viattomien siviilien massamurhia ”Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen” tai esim. ”Buddhan nimeen”.

Lähes kaikki nykyisin lehdissä uutisoidut äärimmäisen julmat terroriteot on suunnattu aseettomia siviilejä kohtaan, niiden tekijät huutavat niitä toteuttaessaan ”Allahu Akbar” ja pyrkivät tappamaan ja pysyvästi vammauttamaan mahdollisimman monta.

Nizzan terroriteon jälkeen 35 % haastatelluista muslimeista ilmoitti kannattavansa terroritekoja. Miljoonan muslimin populaatiosta 35 % tarkoittaisi 350 000 henkilöä, jotka olisivat pelkästään tuon kannanottonsa perusteella KAIKKI potentiaalisia seuraavia ”Allahu Akbar”-terroristeja.

Näillä luvuilla on selvää, että minkään valtion poliisiresursseilla ei tällaisesta potentiaalista kukaan voi etukäteen selvittää, kuka on seuraavan terroriteon suunnittelija, missä terroristi seuraavaksi iskee, ja kuinka paljon näitä terroristeja soluttautuneina joukossamme Euroopassa on.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei musu ollut kerinnyt viimeistä laukausta ampumaan kun jo alkoi helvetinmoinen "pyykkäys" aivopieruineen.

Äänestä

Niin no, äärioikeistolaisuuus on usein reaktio maahanmuuttajiin tai muuhun uhkaksi koettuun.

Miksei kukaan yksinkertaisesti vaadi eurooppalaisten ideaalien ja länsimaisen demokratian vaalimista? Jostain syystä mediassakin tehdään kahtiajako rasisteihin ja suvaitseviin. Minä en taida olla kumpikaan.

Vastustan islamia ja useissa arabimaissa tapahtuvaa ihmisoikeuksien polkemista. Se ei ole rasismia, vaan itse asiassa juuri sitä, minkä edestä vasemmisto aiemmin taisteli. Suomalaisen työläisen oikeudet, naisasia ja seksuaalivähemmistöt on unohdettu. Islam ei sovi demokraattiseen maahan, jossa on sananvapaus ja ihmisoikeudet. Sen saa sanoa ääneen, se ei ole rasismia.

Kuunnellaan nyt islamin asiantuntijoita, he osaavat meitä varoittaa. Katsotaan myös muiden Euroopan maiden tapahtumia ja otetaan niistä opiksemme. Saksan nykyinen tilanne ei ole hyvä kantaväestölle eikä maahanmuuttajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ählämsählää kirjoitti:

mukaan ja selitellä, ettei se ollut muslimi. Ei ole musu ei, mutta Breivikin teko oli tosiaan yksittäistapaus. Sen jälkeen ei kristitty ole mitään tuollaista tehnyt Euroopassa.

Sen muslimit syyllistyvät jatkuvasti veritekoihin jossa sivulliset kärsivät, oli terroria tai ei. Saksassa muutaman päivän sisään kolme tapausta, niitä ennen se juna-isku ja Nizzan tapahtumat Ranskassa.

On fakta, että kristityt ja muut em. uskontokunnat eivät tee tai suunnittele viattomien siviilien massamurhia ”Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen” tai esim. ”Buddhan nimeen”.

Lähes kaikki nykyisin lehdissä uutisoidut äärimmäisen julmat terroriteot on suunnattu aseettomia siviilejä kohtaan, niiden tekijät huutavat niitä toteuttaessaan ”Allahu Akbar” ja pyrkivät tappamaan ja pysyvästi vammauttamaan mahdollisimman monta.

Nizzan terroriteon jälkeen 35 % haastatelluista muslimeista ilmoitti kannattavansa terroritekoja. Miljoonan muslimin populaatiosta 35 % tarkoittaisi 350 000 henkilöä, jotka olisivat pelkästään tuon kannanottonsa perusteella KAIKKI potentiaalisia seuraavia ”Allahu Akbar”-terroristeja.

Näillä luvuilla on selvää, että minkään valtion poliisiresursseilla ei tällaisesta potentiaalista kukaan voi etukäteen selvittää, kuka on seuraavan terroriteon suunnittelija, missä terroristi seuraavaksi iskee, ja kuinka paljon näitä terroristeja soluttautuneina joukossamme Euroopassa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu