Kolme "Pyhää" Pahaa Poistettavaa

Täällä maapallolla on nyt kautta aikain tehty koko maapallon Valtaava invaasio, By Jumala ja Hänen Ruhtinaspoikansa (Iso Jeesus ja pikku-Jeesus, muitakin koko maapallon pettureita on kyllä Valtiaina). Tajutkaa JO, että kaikki ilmentymät, ilmestykset joita näette, koette ovat VAIN ja pelkästään Noiden Kolmen tahalleen haluttuja aikaansaannoksia, joissa He VAAN ja pelkästään valehtelevat Noin railakkaasti ja raskaasti.

Ajatelkaa nyt, että Jumala Jeesuksineen on halunnut, tahtonut kaiken ton alhaisen alapää-paskavaleensa näyttää, väkisin tuputtaa tollaista vale-pervo-pornoshowtansa, ja nyt jo taas yli koko vuosikymmenen. Heidän on haluamaa esittämistä, että eivät välittäneet vaikka kuinka tajusivat, että kaikki näkevät noita, valepaskakuviansa, lapsetkin. Kaikille lapsillekin ovat väkisin tuputtaneet tota valepaska-pervo-pornoshowtansa.

Nämä esitellyt, esillä olleet ihmiset EIVÄT mitenkään ole koskaan ollenkaan edes liittyneet mihinkään täällä esitettyihin asioihin, VAAN kaikki on ollut ja ON TULEVA olemaan Heidän VALEpaskaa, jota KEHTAAVAT täällä yli vuosikymmenen väkisin laittaa kaikkien silmille. Kaikki noi ihmiset, esillä olleet ovat AIVAN kokonaan syyttömiä, osattomia, avuttomia, puolustuskyvyttömiä uhreja, SYYTTÖMIÄ, joilla EI OLE ikinä, eikä tule olemaankaan MITÄÄN tekemistä minkään esitellyn asian kanssa.

Kaikki on Heidän Lopun Ajan Apocalyptistä Harmageddonin usuttamis-yllyttämis-VALEpaskaa. Kyse on ollut koko yli vuosikymmenen VAIN ja pelkästään tollaisten, Noiden Kolmen Herrojen maailmanloppu, Heidän Elämänsä ja olemassaolonsa.
0228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HirviöJumalaIRTI kirjoitti:

Täällä maapallolla on nyt kautta aikain tehty koko maapallon Valtaava invaasio, By Jumala ja Hänen Ruhtinaspoikansa (Iso Jeesus ja pikku-Jeesus, muitakin koko maapallon pettureita on kyllä Valtiaina). Tajutkaa JO, että kaikki ilmentymät, ilmestykset joita näette, koette ovat VAIN ja pelkästään Noiden Kolmen tahalleen haluttuja aikaansaannoksia, joissa He VAAN ja pelkästään valehtelevat Noin railakkaasti ja raskaasti.

Ajatelkaa nyt, että Jumala Jeesuksineen on halunnut, tahtonut kaiken ton alhaisen alapää-paskavaleensa näyttää, väkisin tuputtaa tollaista vale-pervo-pornoshowtansa, ja nyt jo taas yli koko vuosikymmenen. Heidän on haluamaa esittämistä, että eivät välittäneet vaikka kuinka tajusivat, että kaikki näkevät noita, valepaskakuviansa, lapsetkin. Kaikille lapsillekin ovat väkisin tuputtaneet tota valepaska-pervo-pornoshowtansa.

Nämä esitellyt, esillä olleet ihmiset EIVÄT mitenkään ole koskaan ollenkaan edes liittyneet mihinkään täällä esitettyihin asioihin, VAAN kaikki on ollut ja ON TULEVA olemaan Heidän VALEpaskaa, jota KEHTAAVAT täällä yli vuosikymmenen väkisin laittaa kaikkien silmille. Kaikki noi ihmiset, esillä olleet ovat AIVAN kokonaan syyttömiä, osattomia, avuttomia, puolustuskyvyttömiä uhreja, SYYTTÖMIÄ, joilla EI OLE ikinä, eikä tule olemaankaan MITÄÄN tekemistä minkään esitellyn asian kanssa.

Kaikki on Heidän Lopun Ajan Apocalyptistä Harmageddonin usuttamis-yllyttämis-VALEpaskaa. Kyse on ollut koko yli vuosikymmenen VAIN ja pelkästään tollaisten, Noiden Kolmen Herrojen maailmanloppu, Heidän Elämänsä ja olemassaolonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu