Valokuvan tärkeys

Miksi ihmeessä on niin vaikeaa laittaa jo ilmoitukseen kuvaa!!! Moni pettymys ekoilla treffeillä olisi eliminoitu! Kuvan perusteella emme pelkästään katso pinnalisesti ulko muotoa vaan se kertoo meistä muutakin, joten kannattaa laittaa sellainen kuva, joka kertoo persoonasta myös. Jos olet kalamies, poseeraa kalan kanssa. Jos olet muodollinen pukumies, pistä kuvassasi solmio kaulaan.

Ja sitten siitä kuvasta; tuore kuva, voi olla kaksi vuotta vanhakin jos olet samannököisenä pysynyt. Tyyppi ja tyyli ratkaisee. Ei se ulkonäkö yksin.

Samalla karsiutuisivat ns. huijarit, joista on täällä ollut puhetta.
133578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minusta kuvan vaatiminen ilmoitukseen on vähän kohtuutonta. Laita itse ilmo ja kuva pärstästäsi siihen. En minä ainakaan haluaisi, että tuhannet ihmiset pällistelisivät naamaani jossain deittisivustolla. Kuvan voi ihan yhtä hyvin lähettää vaikka ekassa meilissä. Ei siinä haaskaannu paljon enemmän aikaa kuin jos kuva olisi jo ilmoituksessa. Jos naama ei miellytä, niin kirjoittelun voi lopettaa saman tien eikä tarvitse lähteä treffeille lainkaan. Yksinkertaista.

Äänestä
  • Mulla on omassa ilmoituksessa kuva eikä mua haittaa, että sitä käydään katsomassa. Olen vapaa ihminen etsimään itselleni kaveria, joten ei tarvitse piiloutua.

    Mutta tuo mitä sanoit on ihan yhtä hyvä idea laittaa se esim. ekassa tai tokassa viestissä. Mutta siinä pieni mutta; mitäs jos ei tyyli miellyttä, niin ilmaisisitko sen suoraan vai kiertoteitse?

    Suomi24galleriassa olen törmännyt feikkikuviin. Sinne laitetaan kuvaa Dannysta, Karita Tuomolasta ymv. Sehän on rikollista puuhaa - käyttää toisen kuvaa vaikka kuinka olisi julkisuuden henkilö.

    Äänestä

  • Kullanetsijä kirjoitti:

    Mulla on omassa ilmoituksessa kuva eikä mua haittaa, että sitä käydään katsomassa. Olen vapaa ihminen etsimään itselleni kaveria, joten ei tarvitse piiloutua.

    Mutta tuo mitä sanoit on ihan yhtä hyvä idea laittaa se esim. ekassa tai tokassa viestissä. Mutta siinä pieni mutta; mitäs jos ei tyyli miellyttä, niin ilmaisisitko sen suoraan vai kiertoteitse?

    Suomi24galleriassa olen törmännyt feikkikuviin. Sinne laitetaan kuvaa Dannysta, Karita Tuomolasta ymv. Sehän on rikollista puuhaa - käyttää toisen kuvaa vaikka kuinka olisi julkisuuden henkilö.

    No joo, totta tuokin. Itse olen kuitenkin ollut siinä käsityksessä, ettei tässä nettideittailussa nyt hirveästi tarvitse selitellä, jos joku ei kiinnosta. Eli onko pakko sanoa mitään, jos kuvan saamisen jälkeen ei kiinnosta enää jatkaa yhteydenpitoa? Ei minun mielestäni, etenkin jos nyt on vain yhdet tai kahdet meilit vaihdettu. Eihän se velvoita yhtään mihinkään. Parinhaku on sellaista, että siinä saa pakkeja aina välillä. Eikä sitä tarvitse perustella, jos ei olekaan kiinnostunut tai jos kiinnostus ei kestä. Sehän voi hiipua jonkin muunkin seikan takia kuin ulkonäöllisistä syistä. Näissä nettijutuissa toisen ulkonäköön pettyminen on ehkä yleisempää, koska ulkonäköhän ei välttämättä ole ensimmäinen asia, joka toisesta selviää; kiinnostus voi herätä alun perin jonkin muun piirteen perusteella. Anyway, pakkien saaminen pitää vain kestää, jos meinaa kumppanin löytää. Joskus sitten kuitenkin natsaakin jonkun kanssa.

    Äänestä

  • kirsikka kirjoitti:

    Puhut järkeä. Juuri noin hommat pitäisi kulkea kuten kirjoitit. Mitä varten pitäisi yhden, tai kahden viestinvaihdon jälkeen ryhtyä filosofimaan pitkästi että miksei nyt natsannut. Olen täysin samaa mieltä. Vaan kun ne pettyneet henkilöt kyselevät jatkuvasti perään; miksi, miksi, miksi ja sitten pitäisi kertoa mitä varten ei miellytä? Kai sitä tuntee olevansa jotenkin olevinaan vastuussa siitä että on aloittanut ja sitten lopettanut, etenkin jos on ALOITTANUT.

    Itseltäni ei ole koskaan kysytty, miksi en ole kiinnostunut. Minäkään en ole syitä perännyt, vaika ehkä olisinkin halunnut tietää. Etenkin jos mielestäni ollaan oltu samalla aaltopituudella. Mutta jos joku suoraan kysyy, miksei kiinnosta, voi kai sen sanoa. Eihän sinun tarvitse sanoa rumasti tyyliin "näytät vastenmieliseltä" vaan voit sanoa vaikka jotain sellaista, ettei toinen oikein ole sinun tyyppiäsi tms. Mutta syyn kysely on mielestäni vähän tyhmää. Eihän sitä nimittäin useinkaan osaa itsekään määritellä, miksi joku ei vain kiinnosta.

    Äänestä

En uskalla laittaa fotoani muiden pällisteltäväksi enkä myöskään lähettää sitä e-mailina ollenkaan. Ei ole kysymys siitä, että olisin niin ruma vaan pelkään kuten kävi eräälle ystävättärelleni että kun homma ei pelannutkaan ja ystävättäreni lopetti kirjoittelemisen niin jätkä teki aika keljun tempun - teki tahallaan kiusaa, laittoi erilaisiin kuvagallerioihin mun ystävättäreni kuvan ja sitten vielä muokkailu sitä niin että naaman sai osutettua johonkin pornosivuston alastonkuvaan...!

Ei kuvaansa uskalla lähettää. En suosittele. Pitää ottaa riski ja tavata nokatusten.

Äänestä

Olen nätti mallityttö, mutten kertonut sitä deitti-ilmoituksessani, vaan kirjoitin, että olen ihan tavallisen näköinen. Minulle vastasi mies, joka kuvaili itseään "kivan näköiseksi". Päätin, ettei ulkonäöllä ole väliä. Olkoon vaikka kuinka ruma, paitsi, jos oksennan, niin siinä tapauksessa sen täytyy olla jo tosi ruma mies. Sitten me kirjoiteltiin maileissa pinnallisuudesta ja kumpikin oli sitä mieltä, ettei ulkonäöllä ole väliä. Molemmat totesivat, että ovat itse tyytyväisiä ulkonäköönsä. Se tieto riitti minulle. Sitten tapasimme. Olin pyörtyä, kun näin, kuinka tumma ja komea mies minua olikaan vastassa. Hän oli häkellyksissään myös, koska ei tiennyt, että tuli treffeille mallitytön kanssa. Ennen kuin tiesimme, miltä näytämme, olimme jo ehtineet ihastua toisiimme sisäisesti, ajatuksiin, ääneen pitkien puheluiden vuoksi jne. Tapaaminen kruunasi puhelut ja mailit. Olimme tosi tyytyväisiä. Emme olleet vaihtaneet valokuvia mailissa. Jos olisin saanut mailissa niin komean miehen valokuvan, en olisi uskonut, että se on hänen kuvansa tai sitten en olisi uskaltanut enää kirjoittaa. Mutta emme ole pinnallisia siitäkään huolimatta, että meitä molempia on sattumoisin siunattu miellyttävillä ulkokuorilla. Tämä oli elämäni paras sattuma. :)

Äänestä

Mun mielestäni on mukavaa mennä sokkotreffeille. Kiva kun voi yllättyä joko positiivisesti tai sitten pettyä, mut jokainen ihminen on kuitenkin tapaamisen arvoinen, piti hänestä sitten tai ei. Siis kuvaa ei mun mielestäni tarvitse näyttää, mut ihan miten vain. Niin ja ihminenhän voi olla vaikka kuinka mukava, vaikka ulkonäkö ei ihan miellyttäisikään.

Äänestä

Eiköhän se "aikuisilla" ihmisillä ulkonäkö nyt ole jo vähemmän tärkeä. Itse olen mies ja en mikään mursu tjkn. Minulle naisen ulkonäkö ei ole just se juttu, tottakai siihen kiinnittää huomiota, mutta kakaramaiset ajatukset "prinsessa"/"prinssi" tyyliin ei minua ainakaan hetkauta. Ihmettelenkin syvästi tätä ihanne-yhdistelmää jota haetaan, koska arkihan sen vasta paljastaa sovitaanko yhteen. Itselläni on kyllä kuva, mutta sitä en laita profiiliin esille, koska en halua. En sitä toiselta osapuoleltakaan odota, vähän sillä merkitystä minulle on. Mielelläni kirjoitan niille joilla kuvaa ei, tullut muutaman kerran "tyrkky fiilis", mutta jokainen meistä toimii tavallaan. Oma kuvani ei tyrkky ja aivan hyvä ;))

Äänestä
  • Kemioiden kohtaaminen, kolahtaminen, ihastuminen tai miten sitä nyt kutsutaankin, perustuu ihmisten psyyken vajavaisuuksiin. Meillä on taipumus hakea ihmistä, jonka toivomme jotenkin paikkaavan ja korjaavan meidän kipeydet ja varhaisista ihmissuhteista johtuvat vajaavuudet. Kaikki termit "puuttuvasta puoliskosta" kertovat juuri tästä ilmiöstä.

    Tällä kemioiden kohtaamisella ei ole suoranaisesti mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Se juuri minulle psyykkiseltä rakenteeltaan sopiva ihminen voi olla ihan minkä tahansa näköinen, joskus se voi olla hyvännäköinen tai sitten ihan tavis. Tai sitten voi olla niin, että meidän oma psyykkinen tarve ja ihastuminen edellyttää jotain tietynnäköistä ihmistä (muistuttaa jotain meille tärkeää tai sitten saavuttamatonta ihmistä). Kun sitten tapaamme juuri omaan psyyken rakenteeseen napsahtavan ihmisen, hän on MINULLE aivan tajuttoman hyvännäköinen tai juuri hänellä on sisäistä kauneutta. "Mitä ihmettä sä oikein näet siinä??"

    Ihmisillä on tapana sitten selitellä omia valintoja vaikka ulkonäköseikoilla, vaikka kysymys ei ole ollenkaan siitä.

    Äänestä

  • Pirkko kirjoitti:

    Kemioiden kohtaaminen, kolahtaminen, ihastuminen tai miten sitä nyt kutsutaankin, perustuu ihmisten psyyken vajavaisuuksiin. Meillä on taipumus hakea ihmistä, jonka toivomme jotenkin paikkaavan ja korjaavan meidän kipeydet ja varhaisista ihmissuhteista johtuvat vajaavuudet. Kaikki termit "puuttuvasta puoliskosta" kertovat juuri tästä ilmiöstä.

    Juuri näin se on. Loistavasti puettu sanoiksi.

    ...niinkuin kirjoitit, Piko. haemme ja etsimme, mutta emme itsekään aina tiedä viimekädessä, mitä? oleellista on kuitenkin oppia tuntemaan itseään ja mielellään kokemaan onnellisuutta riippumatta siitä, onko sitä "toista puoliskoa" vai ei. silloin sen toisen puoliskon etsiminen ei ole ajatuksena niin huonon kuuloinen, ja sen löytyminen tulee enemmänkin tunteeseen, kuin johonkin tarpeeseen.

    mutta! vaikka itse toivonkin kohtaavani naisen, joka "kolahtaa" (kemiat kohtaavat, näemme asiat samassa valossa, kuulostaa tutulta... miten kellekin on ominaista asia ilmaista), en ole varma, haluaisinko kehittyä NIIN kypsäksi ihmiseksi, että ulkonäkö EI LAINKAAN merkitsisi. :( täytyy jäädä miettimään.

    voikaa hyvin!

    ps. jos treffit eivät mielestänne johda toisiin, niin sitä ei tarvitse selitellä! kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen! toki ketään ei tarvitse loukata, mutta sokkotreffit vaativat aina vähän huumorimieltä!

    Äänestä

Mitäs sinä siitä kitiset? Jos et halua tavata ihmistä, jonka ilmoituksessa ei ole kuvaa, niin älä tapaa. Sillä siisti. Minä olen nähnyt yhden (1) kerran nettideittini kuvan etukäteen, ja sillä nimenomaisella kerralla tavattiin täysin kaverimielessä, joten ulkonäöllä ei ollut edes merkitystä. Toisen tunnistamista se kuva kyllä helpotti.

Kaikesta ihmiset jaksavatkin valittaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kullanetsijä kirjoitti:

Miksi ihmeessä on niin vaikeaa laittaa jo ilmoitukseen kuvaa!!! Moni pettymys ekoilla treffeillä olisi eliminoitu! Kuvan perusteella emme pelkästään katso pinnalisesti ulko muotoa vaan se kertoo meistä muutakin, joten kannattaa laittaa sellainen kuva, joka kertoo persoonasta myös. Jos olet kalamies, poseeraa kalan kanssa. Jos olet muodollinen pukumies, pistä kuvassasi solmio kaulaan.

Ja sitten siitä kuvasta; tuore kuva, voi olla kaksi vuotta vanhakin jos olet samannököisenä pysynyt. Tyyppi ja tyyli ratkaisee. Ei se ulkonäkö yksin.

Samalla karsiutuisivat ns. huijarit, joista on täällä ollut puhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu