Taitaa olla, että liiankin monissa parisuhteissa toinen ottaa vallan käsiinsä eli alistaa kumppaniaan.
Parisuhdehan pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen läheinen suhde.
Parisuhteessakin kumpikin on itsenäinen ihminen ja hoitaa omat asiansa. Saa palkan omalle tililleen, tietää perheen yhteiset menot, vaikka ne sitten hoitaakin puoliso.
Kummankin omaisuus on omaa, se ei muutu yhteiseksi parisuhteessakaan ja toinen ei voi ottaa valtaa määrätä siitä, eikä vaatia sitä omille nimilleen.
Eli se rakkaus ja seksi ovat parisuhteen asioita ja nämä talousasiat ei kuulu sinne tunnepuolelle koskaan, toista ei osteta.
Parisuhdehan pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen läheinen suhde.
Parisuhteessakin kumpikin on itsenäinen ihminen ja hoitaa omat asiansa. Saa palkan omalle tililleen, tietää perheen yhteiset menot, vaikka ne sitten hoitaakin puoliso.
Kummankin omaisuus on omaa, se ei muutu yhteiseksi parisuhteessakaan ja toinen ei voi ottaa valtaa määrätä siitä, eikä vaatia sitä omille nimilleen.
Eli se rakkaus ja seksi ovat parisuhteen asioita ja nämä talousasiat ei kuulu sinne tunnepuolelle koskaan, toista ei osteta.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Monia tapoja hoitaa asioita.
Kumpikaan ei ota valtaa mutta kummallakin on omat vahvuutensa ja reviirinsä joista ei tarvitse keskustella eikä missään tapauksessa kiistellä.
Kummankin tulot menevät yhteiselle tilille johon molemmilla on vapaa käyttöoikeus.
Kumpikin näkee kaikki tilitapahtumat omilla pankkitunnuksillaan.
Kumpikin luottaa toiseensa eikä tunne tarvetta kontrolloimiseen missään asiassa.
Kaikki omaisuus on yhdessä hankittua ja yhteistä ilman rajoituksia.
Tälläinen on minun mielestäni onnellista, tasapainoista elämää.
Viimeisen virkkeesi loppu saattaa ajattelemaan sen esittämisen perimmäistä ajatusta. Miten "ostaminen" voi tulla mieleenkään?
Just noin sen pitäis mennä. Tuo on ainoa toimiva tapa. Itse en ymmärrä niitä pareja joilla on "omat rahat" ja jossain lehdessä luki, että suurin osa suomalaisista ei edes tiedä puolisonsa palkkaa! Mitä ihmettä???????
Ihan kuin raha olisi joku pyhä asia. Mulle rakkaus on pyhä asia, ei raha.
Meillä on aina ollut yhteiset rahat. Välillä mies on ollut työttömänä, nyt oon minä lomautettuna, mutta rahat on yhteiset.
Vaikka toinen välillä tuokin sitä enemmän kuin toinen, siitä ei silti tuu mitään riitoja koska kumpikaan meistä ei ajattele rahaa vaan rakkautta. Luojalle kiitos, että olen löytänyt samoin ajattelevan ihmisen.
Olis kamalaa olla miehen kanssa, joka laskee joka sentin ja pitää kirjaa siitä, mikä on hänen maksamaa, mikä minun maksamaa.
En voisi olla ihmisen kanssa joka palvoo rahaa.
Yhteinen tili toimii vain jos molemmilla on aika samanlainen käsitys rahan käytöstä. Se, ettei ole samankaltainen ei kuitenkaan tarkoita, ettei pari voi elää yhdessä. Mutta erilliset tilit se vaatii.
Minulla on tämä ihan sama ajatus!
Meillä on kyllä erilliset pankkitilit ja tälleen, mutta ne olivat meillä jo kauan ennen suhdettammekin. Silti maksellaan esim. kauppaostokset aina sen mukaan, kumpi siellä kaupassa käy (ostetaan suurin piirtein samalla summalla joka kerta, joten ei kumpikaan maksa "enemmän", jos sellaista nyt edes alettaisiin syynätä), miehellä on tällä hetkellä isommat tulot ja suurin osa esim. sähkölaskusta syntyy hänen työstään, joten hän maksaa tuollaiset kulut, minä sitten taas muita kuluja kuten sisustamisia ja vaatteita (molemmille siis) ja tälleen. Olis ihan kamalaa, jos joka senttiä pitäisi kytätä, että "mihinkäs olet tällä kertaa tuhlannut?"
Kun on kaksi ihmistä, jotka osaavat hoitaa omat raha-asiansa, ei tarvitse kyttäillä tai huolestua. Minä kyllä luottaisin jopa "omat" rahani hänen kanssaan yhteiselle tilille, jos meillä olisi tarvetta sellainen perustaa. Yhteinen tili ei vain tule kyseeseen, sillä hänen tilinsä on hänen y-tunnuksensa alainen.
Juupa juu kirjoittajat, useat nuoret parit ajattelevat juuri noin, että kaikki pitää olla yhteistä. Voihan se joissakin menetellä aikansa, yleensä loppuu, kun vuodet kuluvat. Ja se mikä tuohon liittyy, onkin tavallaan toisen ostosten kyttäämistä.
Kyllä jokainen työssä käyvä ihminen tarvitsee oman tilin ja palkkansa omalle tililleen, josta sitten sovitun mukaan omalta osaltaan huolehtii yhteisistä asioista.
Kun sitten aikanaan istutte tekemässä jakoa eron vuoksi asioista, on se ääni kellossa aivan toinen, syytökset pursuavat ja toinen on ehkä jo hiljalleen tyhjentänyt sitä "yhteistä tili" omiin kätköihinsä.
Asiantuntijoiden neuvo on, että yksi tili voi olla yhteinen, josta perheen kulut hoidetaan ja sinne kumpikin siirtää sen osuuden joka on oikeudenmukainen tuloihin nähden ja osa tilistä jää pieniin pikkumenoihin ja jää mahdollisuus monelle säästääkin jollakin tavalla pientä varareserviä pahan päivän varalle. Aina niitä yllätyksiä elämässä riittää.
Olemme kaikki niin erilaisia rahan käyttäjiä, että "kinkerit" siitä yhteisestä tilistä ennen pitkää käydään.
Sitten osa meistä saa perintövaroja, tämän kovin ailahtelevaisen elämänmenon vuoksi kaikkien vanhempien olisi syytä tehdä testamentti, jossa puolisit näistä jätetään pois eli ei avio-oikeutta puolisoille jätetä. Tämä on hyvä olla erojen vuoksi kaikilla voimassa, kun sitä avioehtoa ei kovinkaan moni taida tehdä, koska se koetaan rakkauden puutteena, jota se suinkaan ei ole, sillä eihän toisen varat ole rakkauden mitta.
Toki tiedän pareja, joissa jo varakkuutta hankkinut tai perintöjä saanut on laittanut ehdoksi liitolle myös avioehdon tekemisen.
Jopa oma sisareni oli loukkaantunut kun kumppani vaati avioehdon tekemisen, mutta asia on kääntynyt sisarelleni eduksi, sillä hän peri jonkin verran omaisuutta ja nyt sitä tämä puoliso on vaatinut siirtämään omiin nimiinsä, avioehto suojaa häntä, sillä jos omaisuus menee tuolle nimeksikään, ei sisarellani sen päivän jälkeen olisi mitään sanomista, mies kyllä ei senttiäkään siitä enää sisarelleni antaisi. Mies on itse ainoana lapsena perinyt vanhempansa ja siitä ei koskaan hoideta perheen asioita yhtään, lisäksi hän on ihan hyväpalkkainen.
Aina jompikumpi on johtaja parisuhteessa. Näinhän se menee minä ainakin olen tyytyväinen siihen toinen hoitaa ja johtaa. On helppoa elämä kun saa elää puolison kanssa jolta hommat hoituu. Olenhan tasarvoinen kumppani jolla samat oikeudet. Suhteita on monenlaisia ja muotoisia kukin tekee niistä omansalaisen.
Johtajuus on asiakohtaista. Kuten olen sanonut niin kummallakin on omat reviirinsä eikä toinen yritä päsmäröidä siellä. Keskustellaan kuitenkin mutta vastuu henkilöityy.
Vaimoni reviireistä esimerkkeinä vaikkapa perheen rätit ml. suurin osa minun asusteistani. Samoin kodin koneet ja huonekalut. Vaimoni "hyväksyttää" minulla hankinnat mutta en ole koskaan nähnyt tarvetta ruveta kinaamaan asioista.
Vaimoni ei puutu teknisluontoisiin asioihin kuten ostettavan auton tyyppiin,
Ruokahuollosta vaimoni on 15-vuoden aikana yhden ainoan kerran huomauttanut, että hänen mielestään sosekeitossa olisi saanut olla ruokakermaa.
Hänen tyttöjen matkojen aikana tekemieni siivousten mattojen sijoituksista hän ei viitsi mainita mitään. Olen värisokea.
Kaikki jotain työvälinettä vaativat puuhat ovat minun heiniäni.
Sijoitustominta ei kiinnosta vaimoa pätkääkään.
Omien reviirien välissä on alue joka ei ole selkästi kummankaan spesiaali. Keskustellaan. Päädytään konsensukseen.
Mutta siinä olen kanssasi samaa mieltä, ettei kollektiivista vastuuta ole vaan vastuu viimekädessä henkilöityy aina!
Suhde on epätasapainoinen, jos vain toinen johtaa sitä. Molempien olisi tärkeää itsensä lisäksi johtaa parin yhteisiä asioita.
Meidän avoliitossa naiseni dominoi kaikkia tärkeitä asioita...rahaa, vapaa ajan käyttöä ja mitä telkusta katsotaan...seksiä mun ei myöskään kannata ehdottaa, vastaus kun kuitenkin sama kuin vuosia jo eli EI...eli jos seksiä on sitä on silloin kun naistani haluttaa ei muuten ja häntä haluttaa tosi harvoin. Ongelma myös rahan käytössä...joudun pienenkin summan rahaa nostaessa kertomaan mihin olen rahaa käyttänyt sanotaanko yli 30e. Sama jos olen ollut jossakin vastaamatta heti viestiin niin alkaa kuulustelu...olenko tavannut jonkun ja missä...kerran hän syytti mua myös pettämisestä, en tiedä mistä ajatus tuli. Kaverin kanssa ei saa laivallakaan käydä kun kuulemma saattaa eksyä väärään petiin. Luulin parisuhdetta tasapuoliseksi suhteeksi mutta taisin erehtyä, olen kyllä koittanyt pureutua asioihin ja sanonut että minäkin olen täällä et voi yksin päättää asioista ja sitten suututaan ja vedetään herne nenään. Näin se on ollut joa kaun eikä muutosta näy, harmi. Ja kun sattuu jonkun asian hoitamaan yksin heti kuuluu että et multa kysynyt ensin. Siksi kutsun häntä usein nartuksi ja siitäkös "riemu" repeää.
Keskustelu siitä, tahtooko vaimosi kuolla yksin katkerana ihmisenä, on paikallaan! Jos vaimollasi on jokin sairaus, pitää se hoitaa pois, muuten se pahenee. Et kerro minkä ikäisiä olette? Vaihdevuodet? Hormonit pyörittää monta naista muunkin ikäisenä. Et kerro onko rahat tiukassa; se selittäisi tiukat kysymykset ainakin osaksi.
Äitini oli kova kyselemään asioita aikuisiltakin lapsiltaan. Se ahdisti meitä ja lopuksi sitten häntäkin.. levätköön nyt rauhassa. Viimeiset vuodet olisivat voineet olla helpompia..
Valtaa on molemmilla. Raha-asioita ja tunteita ei voi täysin erottaa toisistaan. Suurin asia on asunnonhankinta raha-asioissa ja kyllä kotiin aina suhtautuu tunteella viimeistään vuosien asumisen jälkeen.
Meillä on kummallakin aina ollut omat tilit. Mun tililtä menee ainakin sähkölasku. Mies maksaa bensat ja varaosat autoihin remonttitarvikkeet tupaan ym. mieluummin käteisellä rahalla. Itse maksan kortilla ruokia ym. Mies päättää autoasiat ja minä sisustusjutut eikä toinen sekaannu eikä kuulustele. Meillä on raha-asioista samansuuntaiset mielipiteet: rahaa on kiva olla sen verran kuin tarvii; ei kitupiikkeillä eikä tuhlata. Ehkä olisi vaikeampaa, jos olisi rahapula! Nyt olen työtön ja mies maksaa enemmän. Ei sekään enää ole kovin paha asia.
Lomakuviot menee nyt siten, ett ollaan enimmäkseen kotosalla. Joskus matkustin ilman häntä ja sekin sopi.
Se mitä parisuhteen pitäisi olla, ei ole itsestään selvää eikä sitä ole kiveen hakattu joten jokainen pari voi sen itse päättää. Kirjoitat "Parisuhteessakin kumpikin on itsenäinen ihminen ja hoitaa omat asiansa. Saa palkan omalle tililleen, tietää perheen yhteiset menot, vaikka ne sitten hoitaakin puoliso.
Kummankin omaisuus on omaa, se ei muutu yhteiseksi parisuhteessakaan ja toinen ei voi ottaa valtaa määrätä siitä, eikä vaatia sitä omille nimilleen. Eli se rakkaus ja seksi ovat parisuhteen asioita ja nämä talousasiat ei kuulu sinne tunnepuolelle koskaan, toista ei osteta." Vaikka tekstisi on kovin mahtipontista ja "tietävää" et voi sanoa, mikä kenellekin on oikein tai millainen systeemi kussakin parisuhteessa toimii.
Meillä esimerkiksi omaisuus on yhteistä vaikka omat tilit onkin. Rakkaus ja seksi kuuluvat yleisesti parisuhteeseen mutta sekään ei nykyaikana pidä paikkaansa. Monessa maassa rakkautta ei pidetä toimivan parisuhteen edellytyksenä. Myöskään seksi ei kuulu kaikkiin parisuhteisiin. Sitä vastoin talous ja raha, voi hyvinkin pitää monen parin yhdessä, syystä tai toisesta.
Uskon, että olet nuori tai sitten vain muuten vielä vähän maailmaa nähnyt tai kokenut, sillä asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia kuin tunnut olettavan. Jokainen saa parisuhteensa rakentaa seksin, rakkauden, rahan tai minkä tahansa asian pohjalle. Mikään noista ei takaa, että parisuhde tulee onnistumaan.
Meillä ihmisillä on erilaisia arvomaailmoja ja elämänkatsomuksia ja kukaan meistä ei voi sanoa mikä on se oikein.
"Meillä ihmisillä on erilaisia arvomaailmoja ja elämänkatsomuksia ja kukaan meistä ei voi sanoa mikä on se oikein. "
Onhan se vähän noinkin. Mutta jos toinen esim. ylivelkaantuu, niin se on väärin. Nykyajassa ihmiset eivät suostu useinkaan ajattelemaan sitä mikä on järkevää, tai edes jotain sinnepäin. Tällä voitaisiin välttyä vakavilta ongelmilta.
Ylivelkaantuminen on typerän käyttäytymisen tulos, ei liity elämänkatsomukseen tai arvomaailmaan kuin jos väkisellä siksi vääntää
Tä? Kyllä typerä käytös liittyy hyvinkin etenkin arvomaailmaan, tai nimenomaan siihen. Ihminen, joka arvostaa rahaa, pitää huolta niistä, ei ylivelkaannu.
Ihminen, joka arvostaa rahaa, voi hyvinkin ylivelkaantua. Että se siitä....taidatte puhua vähän eri tasoilla asioista, te edelliset kommentoijat
Raha-asioiden hoito on monessa suhteessa retuperällä. Usein se toimii normitilanteessa, mutta hajoaa käsiin, jos toinen jää esim. työttömäksi.
Käytäthän sinäkin valtaa, kun et saa tahtoadi läpi sanot naistasi nartuksi.
Ehkä se seksikn vähyys on sitä, kun toimitte seksissä Niinkuin sinä haluat. Naista kyllyästyttää. Jos on yhteinen talous onnoikeus toisenkin tietää mihin rahat menee on sit summa pieni.
Siksi on hyvä pitää raha asiat erillään.
46:n aviovuoden jälkeenkin molemmat tyytyväisiä. Miksi?
Kysymys on tuttavien skismojen yhteydessä joskus tullut mieleeni mutta en ole analysoinut sen kummemmin.
Nyt, taaksepäin katsoen, tuntuu siltä, että yhteiset tavoitteet ja haasteet, onnistumiset ja epäonnistumiset, ovat olleet ratkaisevana sisältönä yhteiselämässämme.
Kaikki vaiheet ml. todellisen niukkuuden ajat, terveyden heilahtelut, taloudellisesti helpommat päivät jne. on jaettu osuuksia ajattelematta.
Kenen tilit, kenen rahat, kumpi käyttää, mihin käyttää yms. eivät ole tulleet kummankaan mieleen koska kaikki, tavoiteista tulokseen, on ollut yhteistä
Kyse on ollut elämän hahmottamisesta pitemmällä tähtäyksellä aina sen hetken tilanteeseen.
Noiden väliin mahtuu tavallisia asioita kuten seuraavan vuoden loman alustava suunnittelu, päätetyn asumismuodon muutoksen toteuttaminen yms.
Ei ole ollut tarvetta miettiä kumpi maksaa mitä tai kun sinä sitä niin minä sitten tota!
Esimerkiksi nyt taloon jossa loma-asuntomme sijaitsee on tulossa joku julkisivun rajallinen korvaus. Voi kamalaa! Maksamme osuutemme korjauksesta yhteisestä kassastamme vaikka ko. asunto jäi vahingossa minun nimiini.
Johan tämän pitäisi aiheuttaa napakan neuvottelun. Miksi kustannus menee yhteiseltä tililtä? Vaimoa sorretaan! Eiks vaan?
Tutuillani oli aluksi omat tilit. Mies ei osaa hoitaa raha-asioitaan, ja saikin vinguttua heille yhteisen pankkitilin - yhden ainoan tilin, jossa kummankin kaikki rahat ja tulot olivat sekaisin. Menivät melko monta vuotta silleen, että mies tuhlaili kaikki rahat ja myi luotolla asiakkailleen heinää ja viljaa, mutta ne perkeleet eivät maksaneetkaan, joten ei ollut vaimollakaan sitten rahaa, kun mies oli osteskellut tilin tyhjäksi omiin tarpeisiinsa ja jättänyt perimättä tulevat rahat. Nykyään heillä on jälleen erilliset tilit, jotta vaimollakin on jotain mahdollisuuksia ylläpitää heidän talouttaan ja ostaa penskoille ruokaa.
Omilla vanhemmillani taasen on yksi yhteinen (asuntolaina)tili ja loput omia yksityisiä tilejä. Muutoin heillä ei olisi rahaa lainkaan, sillä isälläni ei pysy raha käsissä. Jos sitä vähänkin tulee, hänellä on polte päästä tuhlaamaan se tyhmyyksiin, ei väliä, kenen työpaikalta se raha on peräisin.
Kannatan ehdottomasti omia tilejä parisuhteessa. Yksi yhteinen on järkevä, jos on yhteisiä lainakuluja tms.
Niin ja sitä vielä, että jos kaikki menee samalle yhteistilille, vaikka toisen tulot on luokkaa 1000€/kk ja toisen 5000€/kk, niin on se minusta vähän epäreilua, jos sitten se vähemmän tienaava pääsee tuhlailemaan sen enemmän tienaavan rahoja ihan vapaasti omiin tarpeisiinsa. Siis meinaan huvituksiin ja tämmöisiin, mitkä hyödyttävät vain itseä, eivätkä molempia.
Ei se, ettei halua jäädä paitsi rahasta jonka eteen on tahkonut työtä, tarkoita sitä, etteikö silti rakastaisi puolisoaan ja tahtoisi hänelle hyvää. Mutta meneehän se jo vähän elättämisen puolelle, jos vääntää töitä niska limassa ja sitten joku ei-niin-työteliäs vie suurimman osan niistä tuloista, vaikka olis omatkin rahat olemassa.
Entä sitten kun toisella oli vuosikausia 0 tulot?
Eipä ollut mitään ongelmaa vaikka välillä rahat olivat todella vähissä ja vaimoni hoiti kaiken rahaliikenteen, tuloja lukuun ottamatta.
Nyt kun on hieman helpottanut niin se kelmi tekee tyttöjen matkoja Eurooppaan rättejä hypistelemään kukkarossaan 5000€:n luottokortti jonka lasku menee yhteiselle tilillemme suoramaksuun.
Yhteistä hyötyä on se, että hän kotiutuu virkistyneenä ja tyytyväisenä.
Epäsuhta näkyy nykyisissä eläkkeissämme mutta se ei tahtia haittaa.
Emme mieti emmekä moralisoi.
Olen hieman ilkeä valottaessani yhteiselon tätäkin puolta koska enemmistö näkee tilanteessamme vain uhkia ja mörköjä.
"1000€/kk ja toisen 5000€/kk, niin on se minusta vähän epäreilua, jos sitten se vähemmän tienaava pääsee tuhlailemaan sen enemmän tienaavan rahoja ihan vapaasti omiin tarpeisiinsa."
Arvatenkin olet pienituloisempi kuin puolisosi... Jos mietit tarkemmin, niin onko oikeasti epäreilua, että enemmän tienaava ihminen voi käyttää parisuhteessakin enemmän tienaamiaan rahoja? Mielestäni ei. Sitä paitsi tuollaisissa tuloeroissa enemmän tienaava väkisinkin maksaa yhteisistä kuluista enemmän. Ei kannattaisi tuijotella tässäkään pelkästään tuloja, vaan myös menoja. Siksi on tärkeää, että puolisot tietävät tulot menot.
Pisti tuossa silmään myös "tienaava pääsee tuhlailemaan sen enemmän "
Siis tienaava aina "tuhlaa" omia rahojaan, mielestäsi. Entä tuntuuko enemmän oikeudenmukaiselta, että vähemmän tienaava tuhlaa enemmän tienaavan rahoja? Mitä tarkoitat sanalla "tuhlaa"? Jokaisellahan on oikeus KÄYTTÄÄ omia rahojaan, ei se ole tuhlaamista. Monet eivät edes käytä kaikkia rahojaan, vaan sijoittavat/säästävät myös.
Et vissiin osaa oikein lukea?
Siinähän just sanotaan, että ON EPÄREILUA, ETTÄ SE _VÄHEMMÄN!!!!_ TIENAAVA PÄÄSEE TUHLAILEMAAN _ENEMMÄN_ TIENAAVAN RAHOJA! Sitä tuossa sanotaan. Luepa uudestaan. Vai olitko kännissä, kun luit sen?
Tuhlailu = käytetään rahaa _omiin juttuihin_, sen sijaan, että käytettäisiin niitä _yhteisiin juttuihin_. Kyllä ihminen saa itseensä sijoittaa, ostella itselleen vaikka vaatteita ja meikkejä, mutta kyllä näihin tämmöisiin pitäisi riittää ne _omat_ palkkarahat. Ei saa elää yli omien varojensa. Ei se puoliso (tässä tapauksessa 5000/kk) töissä käy siksi, että voisi kustantaa vähemmän tienaavan puoliskonsa henkilökohtaiset huvitukset, joista ei itse hyödy lainkaan, ja sitten jäädä vielä itse nuolemaan näppejään, kun itse haluaisi/tarvitsisi jotain.
Meillä on miehen kanssa aika radikaali tuloero, ja tottakai mies maksaa meidän yhteiselämästä enemmän, koska hänellä on siihen varaa. Silti osallistun minäkin siihen yhteiselämän maksamiseen (koska _yhteinen hyvä_). Mutta sitten kun tulee kyse vaikka just vaatteista ja harrastuksista, minä maksan itse omat vaatteeni ja harrastukseni, mieheni taasen omansa, koska hänen harrastuksensa ja niiden kautta hankinnat myös pyörivät aika radikaalisti isommissa maksuluokissa, kuin omani. Hänellä täytyy olla niihin varaa, joten en edes kehtaisi mennä varastamaan hänen tienaamiaan rahoja _omiin_ tarpeisiini. Kyllä minulla ainakin on periaate, että jos en itse pysty tienaamaan itselleni tarpeeksi rahaa omia henkilökohtaisia hankintoja varten, sitten elän ilman niitä hankintoja. Vai millä lailla mieheni hyötyisi minun vaatteistani, minun harrastuksistani tai minun tavaroistani, joista hän ei ole kiinnostunut (esim. kirjat, koska luen ja hän ei lue, tai esineet, joita keräilen, mutta hän ei välitä niistä....)
Olis ihan kiva, jos te pällit joskus lukisitte oikeasti noita viestejä, ettekä vain kännissä sekoilis tänne jotain paskaa, kun ette ole osanneet joko lukea tai ette vain pysty ymmärtämään luettua tekstiä. Huh sentään.
Eri tilit. Naisiin ei voi luottaa raha asioissa kun ne ostaa turhaa kamaa joka päivä jota eivät tarvitse. Jos mulla ollut hiukankin ylimääräistä niin nainen on halunnut heti uudet kengät vaikka kaapissa on 15 paria käyttämättömiä kengiä. Voitin 5000 euroa ja nainen halusi vaatteita vaikka niitä on kaappi täynnä ettei uusia mahdu.
Minä uskon, että valta yhteisten rahojen käyttöön tuo myös vastuuta. Ilman kontrolliakin. Ainakin meidän kokemustemme mukaan.
Tietenkin on erilaisia naisia ja miehiä.
Miehen turhat kamat? Onko toinen jalka haudan partaalla hoippuvan 72v miehen hammasimplanttien laittaminen "turhaa kamaa"? Paljonko on hyödyntämis- eli purenatvuosia jäljellä?
Tosin kyse on vain kahdesta implantista ja niiden välisestä sillasta korvaamaan lalaeuan kolmen takana sijaitsevan poskihampaa vajetta.
4400€ oheiskustannuksia ukon suuhun yhteiseltä tililtä. Omien tilien ajattelun mukaan vaimo maksaa puolet hyötymättä itse mitään.
Minusta eri tilit ovat välttämättömät, jos tai kun rahasta ajatellaan (sen käytöstä) eri tavalla. Vanha sanontakin kuuluu "älä laita kaikkia munia samaan koriin". Pätee todella hyvin myös raha-asioiden hoidossa.
"Omien tilien ajattelun mukaan vaimo maksaa puolet"
Niin kuin miten niin?
"Omien tilien ajattelussa" minun mukaani molemmat maksavat omat menonsa täysin, jos se on mitenkään mahdollista. Tai sen pitäisi olla normaalisti (= kun molemmilla on kohtuulliset tulot) aina mahdollista, lukuun ottamatta sairaskuluja ja terveydenhoitomenoja.
Tuossa implanttijutussa kyseessä oli sinun implantit, ja sinä käsittääkseni tienaat reilusti enemmän kuin vaimosi. On itsestäänselvyys, että sinä maksat ne täysin. Jos ko. implantit olisi laitettu vaimollesi, niin hän maksaisi ne täysin, ellei sitten hänen tulonsa ole (tai kun ne on) niin pienet, ettei se ole mahdollista.
Ensimmäinen+lauseesi+sisältää+kaiken!
Tilannehan olisi teilläkin täysin toinen, ellei varat riittäisi yksityiseen terveydenhoitoon. Sinun ja/tai vaimosi pitäisi turvautua yhteiskunnan järjestämiin palveluihin. Tai jo silloin, jos molempien tulot olisivat samaa luokkaa. Ainakin itse olen huomannut elämän varrella, että kun tulot nousee, nousee asumiskustannukset hyvin jyrkästi myös. Usein jopa niin, että enemmän tienaavilla jää huomattavasti vähemmän käyttörahaa, kun asumiseen kuluu niin paljon. Valintojahan nekin tietysti on, mutta monella puuttuu täysi ymmärrys siitä kannattaako asumiseen laittaa 2/3 tuloista. Vieläpä ilman varabudjettia. Ja asuntolainan takaajina vanhemmat tai sisarukset (tai myöhemmin omat lapset).
Monet parit tulevat asumiskuluineen toimeen ainoastaan siksi, että heidän vanhempansa (tai toiset vanhemmat) maksavat suuren osa heidän, parin ja mahdollisten lasten kuluista, jolloin perheen käytössä on tosiasiallisesti minun, sinun ja 1-4 heidän rahoja. Ja vielä mahdollisesti isovanhempien rahoja. Vaikka parin raha-asiat hoituisivat sovussa, niin ero on ihan aina mahdollinen. Haudan partaalle asti. Siksi korostan edelleen tätä "älä laita kaikkia munia samaan koriin", koska tulevaisuudesta ei ikinä tiedä. Vähintään avioeron varalle pitäisi olla avioehto.
Teillä on lapsia? Jos on, niin nyt marssitte lakitoimistoon tekemään testamentin, jossa kiellätte lastenne puolisoilta oikeuden perintöönne.
Sitten vielä varoitus. Jos toinen teistä sairastuu Alzheimerin tautiin, tai mihin tahansa muuhun tautiin, jossa ei ole täysin järjissään, niin tuo yhteinen tili voi olla hyvin kohtalokas. Käytännössä tilin saa hyvin helposti tyhjäksi, eikä toinen edes muista, ei osaa selittää mihin on kaikki rahat laittanut.
Olemme 72v ja 68v kuten nimerkki kertoo. Lapset ovat aikuisia ja heidän puolisonsa ovat testamenteissä suljettu pois. Tämä ehto on testattu kertaalleen.
Lapsille siirretty asunto-osake varjeltui ehdon ansiosta.
Vahingossa minun nimiini jäänyt Espanjan asuntomme on testamentattu lapsillemme ehdolla, että vaimollani on rajoittamaton nautintaoikeus koskien asumista ja vuokratuloja.
En myöskään ymmärrä miten yksityinen tai julkinen terveydenhuolto liittyvät keskinäiseen luottamukseen ja yhteisiin tileihin ja omaisuuteen?
Meille asumisessa sijainti on tärkein. Muutimme 13 vuotta sitten 163m2 ok:sta keskustan 74m2 kolmioon. En kyllä ymmärrä miten asumiskustannus liittyisi keskinäiseen luottamukseen ja yhteisiin tileihin.
Emme ole missään vaiheessa harkinneet avioehtoa. Vuosikausiin sillä ei olisi ollut merkitystä koska avioituessamme minulla oli velkaa ja tuulen huuhtoma anus. Vaimollaoli pahvilaatikollinen liinavaatteita ja astioita.
Ensimmäisen asuntomme kalusteet maksoivat 120mk ja puolen vuoden kuluttua ostettu, käytetty musta-valko tv saman verran, 120mk.
Parin kuukauden kuluttua ostettu käytetty fillari työmatkoja varten oli kallein hankinta, 400mk.
Avioero ei ole todennäköinen. Eiköhän siitä olisi ollut merkkejä ilmassa jo aikaisemmin.
Luulemme tuntevamme toisemme ja toistemme moraalin. Sitä tuskin tarvitsee selittää enemmän!
Altzheimerin tai vastaavan tullessa niin onhan toinen osapuoli täysjärkinen ja hoitaa asian.
Mummojen vähäiset perinnöt siirsimme suoraan lapsillemme. Vaimo on voittanut lotosta puolen pesukoneen verran rahaa. Tuli silloin tarpeeseen. Olen itse voittanut speden speleistä 1000mk. Siinä ne sivuansiot ovatkin. emme ole kiitollisuuden velassa kenellekään. Emmekä muutenkaan riippuvaisia.
Mutta kiitoksia huolenpidosta!
Pakko kommentoida tähän
"Avioero ei ole todennäköinen"
Vaikkei avioero ole todennäköinen, se on mahdollinen. Eikä sillä ole aina toisen tuntemisen kanssa mitään tekemistä. Tuossa edellä oli puhetta sairauksista. Myös mieli voi "nyrjähtää" pikkuhiljaa hissukseen siihen suuntaan, että ihminen tekee kaikkea aivan hullua. Tiedän ainakin neljä erittäin vanhaa avioparia, -80 v, joista toinen on hakenut avioeroa, 2 kertaa mies, 2 kertaa nainen. Aikamoinen järkytys joka tapauksessa sekä puolisolle, lapsille, lastenlapsille, ystäville ja tuttaville. Käsittääkseni yksi eron hakija oli tavattoman stressaantunut miehensä hoitamisesta; ei jaksanut jatkaa omaishoitajana - ei saanut tarpeeksi apua, sosiaali-ihmiset sanoivat vain "jaksaa jaksaa". Joten erolla laittoi ikään kuin "hanskat tiskiin". Jo nyt vanhojen ihmisten erot ovat lisääntymään päin, mutta veikkaisin ne lisääntyvät räjähdysmäisesti tulevaisuudessa, esim. tämän edellisen esimerkin vuoksi.
Oletpa varsinainen pessimisti ja pahan ilman lintu!
Oma asenteeni on täysin päinvastainen.
Hakemalla löytyy vaikka millaisia ääritapauksia.
Olen vakuuttunut, että elämme yhteiset loppuvuotemme tyytyväisinä kaikkeen.
Luotamme toisiimme kaikessa ja myös siinä, että kumppanin harkintakyvyn heiketessä tekee paremmin järjissään oleva parhaat ratkaisut molempien kannalta.
On olemassa myös sellainen käsite kuin moraali mutta sinähän kaivat oitis muutamia katastrofiesimerkkejä kataluudesta.
"tietää perheen yhteiset menot"
"Tietäminen" ei riitä. Parisuhteessa pitää tietää tarkalleen molempien tulot, ja sopia mitkä ovat yhteisiä menoja, kuinka paljon niitä on, mitä ne kustantaa ja miten ne maksetaan. Tämä on kaiken a ja o.
Sitten vielä sanoisin, että älkää hyvät ihmiset muuttako suin päin yhteen, vaikka olette työttömiä, opiskelijoita tai muuten vain pienituloisia. Kun pienituloisen tulot pienenevät entisestään yhdessä asuessa, se ei tiedä hyvää suhteen kehitykselle.
"Pitää tietää tarkalleen molempien tulot"?! Miksi?
Jos se kiinnostaa niin tiedot ovat tietsikalla kummankin katsottavissa.
Vaimoni ei ole kiinnostunut perheemme tulorakenteesta eikä hän ulkomuistista pysty sanomaan meidän kummankaan nettoeläkettä.
Minä satun muistamaan hänen koska se on jotenkin hupaisa. 955,47€/kk/nto.
Minua ei taas kiinnosta kulupuoli koska vaimoni seuraa sitä. Miksi minä hilseilisin sen kanssa.
Kun talon rakentaminen oli kesken ja vaimo hoiti rahaliikenteen niin silloin hän sanoi pariin otteeseen, että kirstun pohja pilkottaa.
Kumpikaan meistä ei tiedä yhteisiä eikä yksityisiä menoja.
Yhteisiä siksi koska ne vaihtelevat. Jos kiinnostaa niin saahan yhteiset selvitettyä. Yksityisten selvittäminen henkilöittäin olisi hiivatin hankalaa siksi, että ne menevät samaan positioon ja siksi, että niiden rajanveto olisi joissakin tapauksissa vaikeaa.
Miten maksetaan? Maksamme kaiken mahdollisen luottokortilla jonka vaimoni ja minun yhteinen lasku menee suoramaksuun yhteiseltä tililtämme. Suurin osa muista on e-laskuna ja suoramaksussa.
Muut ovat satunnaisia mutta niitä on hyvin vähän ja pieniä.
Persaukinaisten yhteen meno ei ole yksiselitteinen juttu.
Jos persaukinaisilla on realistinen suunnitelma ja tavoitteet sekä usko kumppaniin elämisen tavassa ja tavoiteasetannassa niin en pitäisi ennustetta kovin synkkänä.
Sanoo nimimerkki "kokemusta on".
Tietenkin tarkastelen asiaa vain omalta kannaltani koska en pidä itseäni pätevänä ryhtyä viisastelemaan yleisellä tasolla.
Muut hoitakoo sen.
Kiitän mielenkiintoisesta ketjusta.
Muistaakos kukaan vanhaa (jenkkilähteistä) sarjakuvaa, jossa vanhempi yritti selittää lapsille, että avioliitossa kaikki on yhteistä? Kersa tuumasi, ett kaikki paitsi vaatekaapit ja kuvassa oli sitt kaappi, josta pursusi rouvan rättejä. Tunnustan. että munkin kaapissa on joku paitapusero, jota en ole käyttänyt. Sekä mies että muija voi olla holtiton raha-asioissa ja rahakuviot voivat tuhota suhteen. Samoin muutkin toisen ylikävelyt kuten loma-asioitten päättäminen ym.
Sitt toi, että sairaus vie toiselta kyvyn toimia järkevästi ja toisen pitäisi hoitaa tilanne.. huomaako terve ajoissa, missä mennään? Voihan se terve kuolla pois aiemmin vaikka onnettomuudessa. Tehtiin paperi pankissa, että toisen sairastuessa toinen siippa hoitaa toisenkin raha-asiat ja voi sanoa sanasen sairaanhoitoasioissakin. Ja siihen on varalla lähinnä asuva lapsemme. Samalla reissulla tehtiin testamentti, jossa suljettiin lasten puolisoilta avio-oikeus pois. Eivät ole vielä naimisissa.
Minäkään en ymmärtänyt, miksi pitäisi tietää kolikolleen tulot tai menotkaan ?
Samansuuntainen ajattelu on tärkeää tai sitten pitäisi olla niin salliva, ettei se ole mahdollista.
Amerikkalaiset ovat asia aina erikseen... Suomessa on selkeästi lakiin kirjoitettu, että puolisoiden omaisuus on erillistä "Avioliitossa puolisoiden kesken vallitsee omaisuuden erillisyyden periaate. Avioliiton johdosta puolisoiden omistaman omaisuuden omistussuhteet eivät siis muutu".
Niinikään avioehto suojaa puolisoiden omaisuutta, ja sellainen olisi aina tehtävä, ainakin avioeron varalle. Usein sitä ei tehdä, koska suomalaiset ovat sinisilmäisiä höpsöjä.
Mutta lähdin kirjoittamaan tämän vuoksi
"Minäkään en ymmärtänyt, miksi pitäisi tietää kolikolleen tulot tai menotkaan ?"
Siksi, koska avioliitto on kuin yritys, ja siksi perheen raha-asioita pitää hoitaa tarkasti, eikä miten sun sattuu. Avioliitossa pystyy erinomaisesti käyttämään hyväksi toisen puolison ja joissain tapauksissa myös hänen sukunsa rahoja/omaisuutta.
Myös velkaantuminen on avioliitossa erittäin haitallista. Monet ottavat harkitsemattomasti velkaa, milloin mihinkin tarkoitukseen tai ilman tarkoitusta. Avioeron kohdatessa, toinen huolellisempi, puoliso ja kenties lapset ja puolison vanhemmat joutuu kärsimään toisen puolison tyhmyydestä, ellei avioehtoa ole. Täällä usein vähätellään puolison menoja. Se mitä toinen käyttää rahaa on lähes aina turhaa. Se mitä itse käyttää, on tuiki tarpeellista. Aikuisten oikeasti puolison rahankäyttö voi olla erittäin hallitsematonta ja haitallista. Siksi kaikki menot pitäisi laskea tulojen mukaan ja olla muutenkin selvillä mihin rahat käytetään, ja otetaanko velkaa, kuinka paljon, mihin tarkoitukseen yms.
Katsoimme tätini 80v kanssa aikoinaan Kirsi Pihan rahaongelma ohjelmaa, en muista mikä sen nimi oli. Ihan järkyttävää miten ihmiset eivät osaa huolehtia raha-asioistaan. Tätini kysyi "ovatko nuo ihmiset näyttelijöitä, ei kai tuollaisia ihmisiä voi olla", kun ylivelkaantuneita "piinattiin" erilaisilla kysymyksillä. Hän on koko ikänsä (kuten muuten minäkin) pitänyt kirjaa menoista. Tulot muistaa ulkoa.
Kävin ketjun innoittamana lunttaamassa siipan tulot. En hämmästynyt. Meillä on asiat pysyneet hanskassa, vaikkei kolikolleen ole kaikkea tiedettykään. Oltiin 90-luvun lamassa molemmat työttöminäkin. Kerran meni sähkölaskuihin enemmän kuin tuloja siinä kuussa oli. Onneksi oli puskurirahastoa eikä julmia velkoja. Lainaottoon ollaan suhtauduttu pidättyvästi koko ajan. Joku olisi ottanut remppalainaa runsaasti meidän sijassa. Me puolestaan ollaan rempattu pikkuhiljaa ja asuttu vaatimattomammin.
Nyt en muuten saa tuloja mistään. Siippa ei silti hermostu, vaikka ostaisin kengät, mitä ilmankin pärjäisin. Epäonnistuneitakin hankintoja molemmilla on ollut, mutta nekin kuuluvat elämään.
Voiko nykypäivänä elää tilanteessa jolloin ei saa mistään mitään mukaan lukien erilaiset tuet?
Voi elää. On paljon ihmisiä, jotka ovat pudonneet toimeentuloturvan ulkopuolelle ja jotka joutuvat elämään jonkun toisen taakkana taloudellisesti. Valitettavasti ovat vielä sairaita ihmisiä, että sellainen hyvinvointiyhteiskunta tämä on. Tässä yhteiskunnassa pärjää hienosti vain työkykyiset yksilöt.
"Tässä yhteiskunnassa pärjää hienosti vain työkykyiset yksilöt."
No tuohan on nyt ihan typerä lause... Kerron miksi. Sairaat, invalidit, vammaiset yms. eivät voi elää yhtä leveästi kuin työssäkäyvät, koska se on yksinkertaisesti taloudellisesti mahdotonta.
Yhteiskunta ei ole mikään erillinen paikka tai elin, jossa asioita hoidetaan, vaan yhteiskunta on kaikki me sen jäsenet. Sen vuoksi kaikki ihmiset, jotka eivät pysty elättämään palkalla itseään " joutuvat elämään jonkun toisen taakkana taloudellisesti". Tuo "toinen" voi olla esim. puoliso, vanhempi/aikuinen lapsi tai sitten viimekädessä YHTEISKUNTA. Eli mitä enemmän on sairaita, eläkeläisiä, työttömiä jne. sitä enemmän on TYÖSSÄKÄYVIEN elätettäviä. Tämähän tapahtuu verovaroilla.
Suomalainen yhteiskunta toimii vielä erityisen hyvin, ja ottaa kaikki varattomat, eri elämäntilanteet huomioon. Eipä ole kauaa aikaa siitä, kun kukaan ei saanut Suomessakaan mitään tukea ja avustusta, vaan kaikki rahat oli itse tienattava, tai jos ei siihen pystynyt, niin oli läheisten tuen varassa. On erittäin valitettavaa, että tämä on jo nyt päässyt unohtumaan. Edesmennyt isäni, sotaveteraani -10 lapsisen perheensä nuorin, teki töitä, erilaisia "hanttihommia" 9-vuotiaasta lähtien, kuten postin/lentolehtisten jakelua. Töitä piti itse etsiä, ei ollut työvoimatoimistoa, eikä samaa työtä pitkän aikaa.
Sitten työelämästä: olen täysin samaa mieltä muusikko Mato Valtosen kanssa, että työntekijöillä on vain oikeuksia, velvollisuuksia ei. Lait säätelevät tarkasti millin tarkkuudella mitä töissä tehdään. Suurin osa ihmisistä valittaa silti, että töitä tehdään liian kauan, lomaa on liian vähän, samoin palkkaa. Ihmiset ovat hulluja kuvitellessaan, että työnantajilla raha kasvaa puussa, velttoilemalla ja viihtymisellä tienaa.
Itse ennustan, kuten monet talousgurut, ettei nykyinen meno voi jatkua kauaa. Eläkkeitä on pakko leikata, samoin kaikkia muita tukia, ellei talous kasva. Eikä se kasva, kun nuori pelaa ja juoksee kylillä Pokemon jahdissa. Aikuiset juo alkoholia aina, kun heittäytyvät vapaalle. Monet juovat koko kesälomansa. Lomia voisi ihan hyvin lyhentää, jos niille ei ole mitään terveellisempää käyttötarkoitusta.
Vielä pari sanaa puhtaata laiskuudesta. Se on kansansairaus nro 1. Olen hyvin useasti kuullut lauseen "työnteko ei kannata". Eihän se kannatakaan aina, jos on vaihtoehtona yhteiskunnan tueilla "loisiminen". Nykysuomalaisilta puuttuu perin pohjin itsensä johtajuus, yrittäjähenkisyys, terve ylpeys, motivaatio kehittää uutta. Tärkeintä elämässä on nautinto, mukavuusrajansa sisäpuolella pysyminen.
Eipä silti. Suomessa on vähintään yksi ihmisryhmä, joka edelleen jaksaa yrittää, tekevät kahta tai kolmea työtä (työtä kuin työtä, ei välttämättä koulutustaan vastaavaa), poimivat marjoja metsistä ja käyvät toisten pelloilla poimimassa niitä (tienaamassa siis) ym. He tienaavat, säästävät eivätkä valita kaikesta. He ei olekaan suomalaisia.
Jos puoliso tienaa tarpeeksi, ei saa mitään tukia. Miksi pitäisikään saada?
Wau!! Onneksi tiedät tosiaan kaiken. Uskomatonta. En ymmärrä vuodatustasi muussa suhteessa kuin siinä, että olet joko tietämätön toimeentuloturvan ulkopuolelle pudonneista tai et haluakaan tietää heistä mitään. Kyse ei ole mistään laiskuudesta, kuten annat ymmärtää, että suomalainen on aina läpeensä laiska kaljankittaaja. Hyvää ja onnellista elämää uskossasi.
No voisitko tarkentaa mitä tarkoitat tällä: "tietämätön toimeentuloturvan ulkopuolelle pudonneista"?
Itse satun tietämään yhtä sun toista toimeentuloturvasta, joka muuten Suomessa on todella hyvällä mallilla. Täytyy vain tietää miten toimeentuloturva toimii, niin ei putoa sen ulkopuolelle. Ei ole vaikeaa.
Veit sanat suustani eritoten 2 viimeistä lausetta täysin tosi !! Puhutaan sadoista tuhansista sairaista, putoavat pois yhteiskunnan rattaista.
Olivatpa valtasuhteet miten tahansa niin yksinkertainen periaate, että perheyhteisönä eletään vain omien perustarpeiden mukaan niin ne ovat niin pienet, että rahaa jää kuluttamatta. Miten kukin suhtautuu siihen "ylijäämään" on jokaisen oma asia.
Vaikuttaa siltä, että luodaan itse tarpeita muilla kuin todellisilla omilla perusteilla.
"Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita"! Eikä ajattele toisten aivoilla vaikka juuri tuolla asialla, joskus vetoamalla kateuteen, herätetään heikommissa henkilöissä keinotekoisia tarpeita ja mielitekoja.
Tuskin kannattaa alkaa pilkkuja viilaamaan, kuten tapana näyttää olevan, sillä se ei ainakaan minun mielestäni on enää järkiperäistä toimintaa, vaan nalkuttamista.
Useimmissa perheissä on myös nähtävissä tuloerot puolisoiden kesken, niin vaikka tekisivät samaa työtä, niin ikävä se naispuolinen saa vaan noin 70-80 prosenttia vähemmän. Todellinen vääryys työnantajilta, sillä olen täysin vakuuttunut, että nainen tekee saman jos ei enemmän, sen on itse todellisuudessa nähnyt ja kokenut.
Tämän vuoksi on näissä kodin asioissa otettava huomioon, että osallistuminen kodin asioihin taloudellisesti on myös tuo prosentuaalinen. Nainen tarvitsee omaakin rahaa ihan perustarvikkeisiin.
Kaikkihan sujuisi hyvin jos kaikki olisivat vakaita rahan käyttäjiä, ikävä vain ei ole. Jollekin raha on niin poltteleva asia, että ehdottomasti se pitää heti käydä tuhlaamassa.
Sitten ovat nämä luottokortit, niillä elämän saa käännettyä hyvin huonoon suuntaan eli luoton puolella ostaminen ja ajatus, että maksaa sitten tilistä, mutta hyvin monille käy niin, että enää se tili riitäkään siihen maksamiseen ja tarvitaan pikavippejä. Jollakin niitä saattaa olla jopa kymmen erilaista osamaksusopimusta tai jopa enemmän, kun jokaisesta tilipäivänä maksaa vaikka vain 50 niin on se palkasta jo 500 euroa pois ja vipit eivät ole juuri lyhentyneet, on maksanut vain korkeita korkoja. Millä sitten maksetaan ruokaa , kodin kuluja, sillä näillähän vipeillä on usein ostettu rihkamaa ja huuhaata tai jopa matkusteltu lomalla, sillä pitäähän lomalle päästä vaikka ei olisi senttiäkään.
Mikä minua ärsyttää sähköpostissani, on kun sen avaan saattaa aamuisin olla jopa toistakymmentä lainatarjousta. Eipä ole ihme että ihmiset ottavat näitä, kun ei ole juurikaan tarkistelua muutoin, kuin että on vakituinen työ ja palkka ja luottotiedot ok. Kun niihin tulee yksikin merkintä, on se siellä jollakin tapaa lopun elämää ja sitten onkin kaiken kanssa vaikeaa. Niin poistuu maksuhäiriömerkintä, mutta jollakin tapaa jää muistiin huono asioiden hoitotapa, ei näille enää luottoja anneta,
Miksi kouluissa ei opeta järkevää taloudenhoitoa, olen sitä monille puhunut, kun lapsi toteaa minulle jostakin asiasta, että kukaan ei ole kertonut, kertoo se, että Suomessa ei todellakaan opeta yhtään mitään tärkeää, humpuuki aineita kyllä opetetaan, joilla ihmisen elämässä ei ole mitään merkitystä.
"ärsyttää sähköpostissani, on kun sen avaan saattaa aamuisin olla jopa toistakymmentä lainatarjousta."
Kannattaisi tarkistaa virustorjunta ohjelmasi toiminta. Itselläni ei ole koskaan tullut ensimmäistäkään lainatarjousta sähköpostiini.
Fakta on se, että jos mä en olisi ottanut jossain määrin valtaa käsiini, meillä olisi koko ajan rahat lopussa. Sen verran huolettomampi rahankäyttäjä puolisoni on. Hän osaa kyllä laskea ja käyttää vain sen, mikä tuleekin - mutta ei koskaan säästä mitään pahan päivän varalle.
Suhteen alkuvaiheissa kävimme monta kipakkaa keskustelua siitä, mihin mun säästöjäni voi käyttää (tarpeelliset isommat hankinnat, yhdessä lomaileminen) ja mihin ei (tarpeettomat pikkuhankinnat, yhteiset juoksevat kulut niin, että mä maksan ja puoliso voi käyttää omat rahansa lähinnä huvitteluun).
No tässä on järkeä. Just tätä tuolla ylempänäkin pari tyyppiä ajoi takaa, ja sitten joku kännipälli ei osannut lukea.
Varsinkin tämä askalfd:n viimeinen virke:
"-- keskustelua siitä, mihin mun säästöjäni voi käyttää (tarpeelliset isommat hankinnat, yhdessä lomaileminen) ja mihin ei (tarpeettomat pikkuhankinnat, yhteiset juoksevat kulut niin, että mä maksan ja puoliso voi käyttää omat rahansa lähinnä huvitteluun)."
Eli sen rahakkaamman osapuolen rahat eivät ole turhanpäiväisiin menoihin, jolloin ne köyhemmän rahat jäävät köyhälle käytettäväksi yksin omiin huvituksiinsa. Ei, ei näin... Askalfd pääsi asian ytimeen.
"Hän osaa kyllä laskea ja käyttää vain sen, mikä tuleekin "
Niin, tuo erittäin yleistä ja hyvin tyypillistä ajattelua. Kaikki rahat voi käyttää viimeistä senttiä myöten, koska ei tarvitse pelätä todellista köyhyyttä. Näin myös vältetään vastuu tehdyistä omista virheellisistä valinnoista.
Ai että on hieno tunne kun sain hoidettua pari asiaa, puhelu riitti...
En lukenut koko ketjua vaan tähän ikään mennessä ja parisuhteita nähneenä en ole nähnyt yhtäkään, missä valta olisi tasaisesti jakautunut, naiset ottaa niskalenkkiä aivan siinä missä miehet. - Ja joillain meistä on ajatuksemme miksei parisuhde ole välttämättä mikään ideaalitila, monistakin eri syistä. Sehän ei tarkoita ettei voisi toimia.
Valtataistelua? Omituinen ajatus!
Meillä vastuut ovat jakautuneet luonnostaan kykyjen ja mielenkiinnon mukaan.
Alkuvuosina vaimollani oli vaikeuksia päätöksen tekemisessä eikä meistä kumpikaan vielä yli 50:n vuoden jälkeenkään sanele mitään mutta edelleenkin kaikki sisustukseen liittyvä on kiinnostukseni ulkopuolella. Tuo vain yhtenä esimerkkinä.
Vaimolleni tärkeiden asioiden kiinnostavuus vaihtelee ja hän pitää minut ajan tasalla riippuen arviostaan omistanko ajatustakaan. Voin olla kohteliaan kiinnostunut.
Sama myös toisin päin.
Jo seurusteluaikana totesimme yleisten keskustelujen yhteydessä omaavamme paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja asenteemme arkiasioihin olivat saman suuntaiset.
Viimeeksi mainituista mm. asenteemme yhteiskunnallisiin asioihin, työn tekemiseen ja rahan käyttöön. Puutteen sietämiseen. Vapaus kaikesta pullistelun halusta ja piittaamattomuus kanssaihmisten mielipiteistä paitsi tuossa asiassa vaimoni on vetänyt tiukempaa linjaa. Kohteena minun pukeutumiseni ja tukkani.
Yhtäläinen näkemys lasten kasvatusperiaatteista.
Vaimoni vanhanaikainen asenne perheen roolijakoon on pysynyt samana.
Mies vastaa kaikesta toimeentuloon ja turvallisuuteen liittyvästä ja vaimo ottaa huolekseen asiat joiden hoitaminen on hänelle kätevämpää. Esimerkiksi ennen nettiaikaa vaimo hoiti kaiken maksuliikenteen yhteiseltä tililtämme.
Kaikissa asioissa molemminpuolinen luottamus on ollut ehdotonta!