Monitasoisen unen jälkeen Joe Bob heräsi tietämättä enää, oliko hereillä vai ei. Hän ei kuitenkaan nipistellyt itseään. Sellainen kuului Mikki Hiirelle ja Hessu Hopolle. Riitti, että hän vilkaisi vuoteelle vierellään.
Nainen nukkui. Joe Bob ei ollut osannut määritellä sitä rajaa, jossa tyttöystävä muuttui naisystäväksi. Oli olemassa myös kumppaneita ja vaimoja, siippoja ja eukkoja, mutta mikään ei tuntunut sopivan tähän lähes jumalaiseen yhteyteen sekä määrittelemättömän suhteen että suhteen osapuolten välille.
Nainen tuntui hohtavan viileää valoa, eivätkä jalometallilta näyttävät hiukset vuodevaatteille levinneenä tuntuneet pysyvän paikoillaan, vaan liekehtivän rauhallisten kasvojen ympärillä ilman ristiriitaa. Kuinka se oli mahdollista, tuollainen harmonia, Joe Bob mietti ja tunsi kiihkeää halua keskustella naisen kanssa. Kumpa tämä olisi herännyt. Kumpa hän olisi täällä. Hän ja hänen silmänsä, äänensä.
Lakanalla ryömi ritariperhosen toukka kohti valoa.
( Hihitystä )

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunpa muistaisin kirjoittaa tämän käteeni. Tai otsaani.
( Reps )
Sukellettuaan altaanpohjalta sinne pudonneen korvakorun, Joe Bob nautti hetken suosionosoituksista hollantilasnaisten toimesta, joiden sääriparirivit reunustivat makkaranmuotoista uima-allasta.
Kuinka maskuliinista ja söpöä.
( hirn)
Ylitse lentävä siperiansatakieli oli näkevinään turkoosina kimaltavan jättimäisen perhosentoukan alhaalla muurahaisten ja kaskaiden valtakunnassa. Toukka kimmelsi hollantilasjalkojen sätkiessä ja kääntyillessä milloin mitenkin päin. Toukan silmät näyttivät äkkiä muuttuvan loiseksi, joka uiskenteli pitkin toukan läpinäkyviä sisälmyksiä edestakaisin.
Siperiansatakieli vilkaisi ympärilleen. Valkoisten rantakekojen kaikissa toukissa oli menossa sama loiseläjien villi meno. Pääskynen pyöritteli päätään.
Muurahaiset, se mietti.
( Naurua )