Miten suhtaudutaan ihan nättiin sinkkunaiseen, jolla ei ole paljoakaan ystäviä? Ei oikeastaan lainkaan ystäviä, muutamia kavereita vaan.
Toisaalta itseäni ei paljoa tilanne haittaa, paitsi jos on seuranpuutetta esim. ulos lähtiessä. Kuitenkin olen ihan suht sosiaalinen ulospäin.
Jotenkin on vaikeaa tutustua esim. miehiin, kun minulla ei ole paljoa kerrottavaa itsestäni, koska en vietä vapaa-aikaani ihmisten seurassa. En siis voi kertoilla mitä olen tehnyt ystävieni kanssa.
Tuntuu, että vain vanhempieni ja sisareni seurassa voin olla oma itseni. Lapsuudenystäviin ovat välit menneet ja uusien ihmisten seurassa odotukseni ovat ilmeisesti liian suuret. Voi olla yllätys monille, että olen niin yksin, koska en ole kuitenkaan kovin hiljainen, paitsi toisinaan.
En jaksa pitää aina yhteyttä ihmisiin ja toinen syy yksin olooni on varmaan ne liian suuret odotukset. Monilla kun on ne parhaat ystävät juuri lapsuudesta.
Tarvitsisin varmaan löytää jonkun yhtä itsenäisen miehen, joka kuitenkin luottaa itseensä ilman kavereiden tukea. Tavoitteiden pitäisi kai olla samat. Eli tavoittelen itse yhteistä perhe-elämää tulevaisuudessa, haluan menestyä ammatillisesti ja kuitenkin rakkautta pitäisi riittää.
Tai sitten miehelle ei pitäisi olla ongelma kaverittomuuteni. Kaverisuhteeni nyt vain ovat aina epäonnistuneet. En kuitenkaan aio rajoittaa kenenkään muun elämää.
Tuntuu, että tällaista elämäntapaa katsotaan kieroon. En kuitenkaan halua vajota itsesääliin, koska jollain asiat voi olla vielä huonommin (esim. huono terveydentila).
Toisaalta itseäni ei paljoa tilanne haittaa, paitsi jos on seuranpuutetta esim. ulos lähtiessä. Kuitenkin olen ihan suht sosiaalinen ulospäin.
Jotenkin on vaikeaa tutustua esim. miehiin, kun minulla ei ole paljoa kerrottavaa itsestäni, koska en vietä vapaa-aikaani ihmisten seurassa. En siis voi kertoilla mitä olen tehnyt ystävieni kanssa.
Tuntuu, että vain vanhempieni ja sisareni seurassa voin olla oma itseni. Lapsuudenystäviin ovat välit menneet ja uusien ihmisten seurassa odotukseni ovat ilmeisesti liian suuret. Voi olla yllätys monille, että olen niin yksin, koska en ole kuitenkaan kovin hiljainen, paitsi toisinaan.
En jaksa pitää aina yhteyttä ihmisiin ja toinen syy yksin olooni on varmaan ne liian suuret odotukset. Monilla kun on ne parhaat ystävät juuri lapsuudesta.
Tarvitsisin varmaan löytää jonkun yhtä itsenäisen miehen, joka kuitenkin luottaa itseensä ilman kavereiden tukea. Tavoitteiden pitäisi kai olla samat. Eli tavoittelen itse yhteistä perhe-elämää tulevaisuudessa, haluan menestyä ammatillisesti ja kuitenkin rakkautta pitäisi riittää.
Tai sitten miehelle ei pitäisi olla ongelma kaverittomuuteni. Kaverisuhteeni nyt vain ovat aina epäonnistuneet. En kuitenkaan aio rajoittaa kenenkään muun elämää.
Tuntuu, että tällaista elämäntapaa katsotaan kieroon. En kuitenkaan halua vajota itsesääliin, koska jollain asiat voi olla vielä huonommin (esim. huono terveydentila).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitkän suhteeni aikana keskityin itse liikaa parisuhteeni unohdin melkeinpä tyystin omat ystäväni. Niitä ihmissuhteita olen nyt sinkkuna yrittänyt rakennella vuoden verran, ja varmaan jo onnistunutkin. Niinkin voi käydä.
Noh, tuo ylempi kappale ei liittynyt mitenkään kysymyksiisi, joten vastaanpa niihin...
Minua ei ainakaan haittaisi, vaikkei naisella olisikaan paljon ystäviä - eipähän ainakaan tarvitsisi murehtia sitä, että nainen olisi koko ajan menossa bailaamaan ystäviensä mukana =). Tietenkin jossain vaiheessa suhdetta voisi hieman rasittaa, jos toinen koko ajan roikkuisi siinä lähellä ja jopa eläisi minun kauttani. Mutta tutustumis- ja treffailuvaiheessa ystävien vähyydellä ei ole minulle mitään merkitystä.
Ainoa kysymys, mikä minulle voisi herätä on "miksi hänellä sitten ei ole paljon ystäviä?" Tähän kyllä osaan itsekin osittain vastata - minulle on joskus hankala päästää ihmisiä lähelle, tuntemaan minut kokonaan. En minäkään ole yleensä hiljainen, ääntä ja puhetta kyllä riittää tarvittaessa.
Muista miehistä ja heidän ajatuksistaan en tiedä. Ihmiset yleensäkin pitävät eri asioista ja ovat pitämättä toisista asioista. Joitakin tämä asia voi ärsyttää, minua ei.
Eipä tuo mikään ongelma ole? Itselläni ainakaan ei ole paljoa ystäviä tai kavereita. Kaikki lapsuudenkaverit ovat narkkeja/alkoholisteja/toipuvia sellaisia ja kärsivät mielenterveysongelmista ym. ja olen mieluummin itsekseni kuin katselen sellaisia sekopäitä. Uusiin ihmisiin en kovin helposti tutustu, että ei ole kaveripiiri kovin laaja.
Itselleni se ei ainakaan ole ongelma, en tiedä sitten miten joku potentiaalinen seurustelukumppani siihen suhtautuisi, mutta sehän olisi silloin hänen ongelmansa? Jos toiselle on kovinkin tärkeää, että toisella pitää olla kavereita, niin ei silloin ihan samalla aallonpituuksilla liiku minun kanssani, joten tuskinpa siitä mitään tulisi.
Kaipa tärkeämpiäkin juttuja ihmisestä löytää, kuin kaveripiiri ja sen laajuus. Pelkkä sosiaalisuuteen katsominen vie helposti huomion pois pääasiasta, eli siitä ihmisestä itsestä.
Mutta meitä on moneen junaan. Itselleni joku naisen kaverien puute ei todellakaan ole mikään kummoinen ihmettelyn aihe. Mieluummin sitä on sellaisessa seurassa, missä viihtyy? Jos se on yksin, niin näin olkoon:)
Olen pitkä ja komea mies ja normaalivartaloinen, eli ulkonäöstä se ei johdu, silti minulla aivan sama tilanne. Teen monia asioita usein yksin, koska kaverit elää parisuhteessa ja tuntuu usein ettei viitti soittaa kaveriksi vaan tekee yksin tekemään asioita, on jotenkin laiska pitämään yhteyttä ystäviin?? Viimeaikoina olen soitellut enemmän kavereille ja keksinyt yhteistä tekemistä että saadaan parannettua tilannetta. Elikkä ei haittaa minua vaikka kavereita ei paljon olisikaan. Sinun kirjoitus oli kuin minun kirjoittama ( taidan olla sun peilikuva ) Terv Peksu
Oli kiva lukea tämä viesti, tiedän ainakin etten ole ainoa tässä tilanteessa. Olen myöskin ihan nätti nuori sinkkunainen, eikä minullakaan ole (eikä koskaan oikein ole ollutkaan) ystäväpiiriä. Olen erakkosielu, teen asoita mieluiten yksin, nautin omasta seurastani suorastaan, kestän toisten seuraa vain pieninä annoksina, mutta joskus toki kaipaan rakkautta ja sielunkumppania. Mutta sitten tulee aina mieleen, että varmaan monesta miehestä olen kummallinen, kun pyörin aina yksinäni, voisivat miettiä, että mikähän minussa on vikana, kun mulla ei ole kavereita. itse tiedän, ettei minussa mitään vikaa ole, en vain ole kovin seurallinen, mutta selitäpä se muille. Mutta sitten ajattelen, että jos joku minusta oikeasti tykkää, niin mitä se minun kavereillani tekisi. En koskaan eläisi kenenkään kautta, ja minulla tulee aina silti olemaan oma elämä ja omat menot. Olen juuri tavannut mielenkiintoisen tapauksen, joka vaikuttaa myös kiinnostuneelta....toivotaan parasta!
Ymmärrän hyvin sinua. Tuohon saattavat vaikuttaa monet asiat. Itse huomasin nuorempana, että kiinnostuin asioista, joista ikäiseni tytöt/nuoret naiset eivät olleet niin kiinnostuneita. Kun toiset eivät olleet kiinnostuneita, sitten menin ja tein niitä itsekseni. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä himaan. Kiinnostus oli voimakkaampi kuin kotiin jääminen. Toisaalta on helpompi tehdä mielenkiintoisia juttuja yksin, koska voi ne tehdä omalla tavallaan. Vaatii paljon joustavuutta molemmilta ja sovittelukykyä, jotta yhdessä tekeminen onnistuu. Se on mahdollista kyllä, jos molemmat siihen pystyy. Ystävyyssuhteissakin pitäisi olla vapaus hengittää ja olla juuri sellainen kuin on.
Vaikka aina kyllä huomaa, että tuttavien seurasta kyllä nauttii, silloin kun heitä tapaa.
Naisilla monesti ystävät jäävät helposti, kun perhe menee edelle. Miehet osaavat pitää siitä paremmin huolta.
Enpä olekaan näköjään yksin 'ongelmani' kanssa. Ulkonäkö ei ole ongelma ja kaikin puolin pyyhkii hyvin, mutta ystäviä ei oikeastaan ole.
Itsestä tuntuu, että miehet katsoo joskus vähän kieroon, kun liikun niin paljon itsekseni... Pelkään, että minua luullaan ylpeäksi ja tylyksi, mitä en todellakaan ole. Kun vain tulisivat juttelemaan, niin totuus paljastuisi :-\
Vaikuttaa vain pahasti siltä, että yksikseen liikkuvien tyttöjen juttusille ei oikein kukaan uskaltaudu :(
Löytyyhän meitä muitakin! Itselläni tosin on jonkin verran ystäviä, ja kaikki he voikin sitten laskea erittäin hyviksi ystäviksi. Joitakin tuttujakin löytyy.
Vietän kuitenkin paljon aikaa omineni, sekä käyn myös ulkona yksinäni, tosin välillä myös seurassa.
Aika harvassa ovat muuten yksikseen liikkuvan pojankin juttusille tulijat.
Itse ainakin etsin juuri tuollaista naista, itsekin kun satun samanlainen olemaan, mutta mistä teitä oikein löytää?
Eli haussa "itsenäinen mies" jolla ei mielellään paljon kavereita, joka tekee aloitteen ja ottaa vastuun suhteenne ylläpidosta, koska sinä et tee aloitteita etkä oikein jaksa pitää yhteyttäkään.
Tuntuu että tässä olisi nyt terapian paikka.
Itesnäisyys ei ole yksinäisyyden synonyymi. Itsenäisyys ei myöskään tarkoita syrjäänvetäytyvyyttä. Ja sellainen sinä olet. Koska vietät aikaa niin paljon vain itsesi seurassa, olet ehtinyt uhohtaa että ihmisten kanssa pitää jaksaa jakaa asioita, kuunnella ja puhua jotta ne ystävyyssuhteet, kaverisuhteet yms. jaksaisivat pysyä elossa. Et voi systätä sitä vastuuta muille, koska ethän olisi niin "itsenäinen" elämässäsi jos kykenisit ylläpitämään ystävyyssuhteita. Niinhän?
Entäs sitten se mies? Haet ilmiselvästi jotain joka täyttäisi sen sun "itsenäisen" elämäsi tyhjyyden. Jonkun joka olisi siinä silloin kun haluaisit ja tarvitsisit. Entäs sitten kun se toinen haluaisi ja tarvitsisi? Olisitko sinä sitten paikalla häntä varten?
Entäs jos "itsenäisellä" miehelläsi olisi paljon kavereita joiden kanssa hän haluaa viettää aikaa ja puuhastella mutta sinä et? Voisitko olla niin pyyteetön että viettäisit mieluusti aikaa "itsenäisessä" elämässäsi kun "itsenäinen" miehesi eläisi seuraelämää jossain muualla kuin sinun kanssasi? Vai pitäisikö tuon "itsenäisen" miehen olla sinun "itsenäisessä" maailmassasi yhtä "itsenäinen" kuin sinä olet? Olisitte siis yhtä "itsenäisiä" yhdessä, ilman muita ihmisiä, sosiaalisia suhteita?
Sellainen näivettää aika nopeasti.
Kiva että tuli toisenlaistakin kommenttia mitä nuo edelliset.
En sinällään vaadi "kaverittomuutta" mieheltä, mutta olen huomannut, että ne jotka ovat eläneet samoissa turvallisissa kaverisuhteissa koko ikänsä, eivät ihan ymmärrä, että kaikilla ei ole mennyt elämä niin.
Mitä terapiaan tulee, niin voisin sinne kyllä asian tiimoilta mennäkin. Tuntuu vaan ehkä hieman kummalta mennä tämän tasoisen ongelman takia kunnalliseen terveydenhuoltoon. Yksityinen voisi tulla kalliiksi.
Tätä lausettasi en ymmärtänyt: "Et voi systätä sitä vastuuta muille, koska ethän olisi niin "itsenäinen" elämässäsi jos kykenisit ylläpitämään ystävyyssuhteita. Niinhän?"
Tekstisi oli aika sarkastisen kuuloinen.
Olen tehnyt virheitä ihmissuhteissani, myös pitkässä seurustelusuhteessa. Tiedän siis, että miehen kaverit tulevat ennen minua ja niin sen kuuluu mennäkin.
Naisten kesken ei olla ihan näin lojaaleja, ainakin olen sen saanut karvaasti kokea. Silloin kun mies tulee kuvioihin, niin nainen saattaa siirtyä kokonaan kulkemaan miehensä ja tämän kavereiden mukana.
Jaan kyllä asioitani mielelläni, teen aloitteita, sekä miesten että naisten suhteen. En voi kuitenkaan jatkaa yhteydenpitoa silloin, kun toinen ei tunnu jakavan omia asioitaan minulle.
En siis kiellä, etteikö minulla olisi ongelmaa. Yritän vaan lähinnä löytää siihen ratkaisua omin keinoin.
Oli tarkoitus olla sarkastinen, ja herättää ajatuksia siitä "itsenäisyys" sanan käytöstä.
Tuollaista vahvaa sanaa kuten "itsenäisyys" ei saa käyttää peittämään oikeita ongelmia kuten saamattomuus, syrjäänvetäytyvyys, yksinäisyys tai herkkyys. Itsenäisyydestä tulee mieleen ensimmäisenä vahva oman tiensä kulkija joka on valinnut elää näin. Ja sitä sinä et ilmiselvästi ole. Vaan olet ajautunut tuohon tyhjään tilaan.
Ja näin sivullisen silmällä katsottuna: näyttäisi että yrität nyt sanoilla kaunistella asiaa erinäköiseksi kuin mitä ongelma oikeasti edellyttäisivät.
Eli se on terapian paikka. Eikä tarvi hävetä avun hakemista, sillä tuo pitkä alamäki johtaa hyvin pian siihen näivettymisen mistä puhuin edellä. Kun toisten ihmisten tuomat virikkeet, ajatukset ja energia puuttuu omasta elämästä, ei tule itsekään pidettyä yllä niitä omia valmiuksia siihen sosiaaliseen kanssakäymiseen... Ja vähitellen kun omasta elämästä tulee tasaista, harmaata, ärsykkeetöntä, helppoa?... ei ole oikein enää asiaa kavereille, tulee eristäydyttyä ja yhtäkkiä sitä huomaa ettei olekaan enää niitä kavereita tai ketään jota loppuviimein edes kiinnostaisi. Vai päätitkö että sinua ei enää kiinnosta ja lopetit yhteydenpidon johonkin pikkusyyhyn vedoten?
"En voi kuitenkaan jatkaa yhteydenpitoa silloin, kun toinen ei tunnu jakavan omia asioitaan minulle. "
Katsopas itseäsi oikein suoraan silmiin. Miksi et muka voisi?
Joten se tyhjyys vaan pysyy, lisääntyy ja näivettää elämääsi ja suhteita muihin ihmisiin yhä enemmän. Olet jo ehtinyt vaiheeseen mistä vastuu omista valinnoistasi on sysätty muiden harteille:
"että ne jotka ovat eläneet samoissa turvallisissa kaverisuhteissa koko ikänsä, eivät ihan ymmärrä, että kaikilla ei ole mennyt elämä niin."
Sinäkin olisit voinut toimia toisin, eikö niin? Mutta et toiminut, joten eihän se ole "niiden" vika kuitenkaan?
"Tiedän siis, että miehen kaverit tulevat ennen minua ja niin sen kuuluu mennäkin"
Ei kuulu. Mutta jos "itsenäinen" tyttökaveri ei jaksa innostua yhteisestä puuhastelusta, leffaan menoista ja urheilu/juhla yms. riennoista, on ensimmäinen looginen vaihtoehto kääntyä kavereiden puoleen. Siksi sinäkin etsit sitä "itsenäistä" miestä. Juuri seuraksi. Mutta tarjoaisitko sinä sitä vastavuoroisesti seuraa sitten sille kumppanillesi?
"Silloin kun mies tulee kuvioihin, niin nainen saattaa siirtyä kokonaan kulkemaan miehensä ja tämän kavereiden mukana. "
Sehän on aivan normaalia. Samoin kuin kumppanin perhe, myös ystävät ovat osa elämää. Miten sinä sitten asian ajattelit? Mies vaan vierelle ja muista viis? Ei tarvitsisi jouluja tai muita juhlia viettää kuin kahdestaan kotona? Ketään ei koskaan kutsuttaisi kylään iltaa viettämään tai picnikille, eikä kukaan koskaan kutsuisi teitä? Sillälaillako ajattelit suhteesi siihen "itsenäiseen" mieheen hoitaa?
Kuuntele näitä lauseitasi, sano ne oikein ääneen itsellesi. Ja mieti.
Oli sinullakin ystäviä, mutta lakkasit pitämästä "niihin" yhteyttä... Meitä kaikkia kun onenksi ympäröi jatkuvasti ihmisten paljous.
Ystävyyssuhteissa ei puhuta määristä vaan laadusta, ja siitä paljonko vaivaa on valmis näkemään sen ystävyyden eteen. Paljonko olet valmis ottamaan vastuuta sen ystävyyden ylläpitämisestä. Samat asiat on tärkeitä kaikissa suhteissa. Jos se kyky puuttuu tai sen on antanut näivettyä, on aika liemessä.
"Oli sinullakin ystäviä, mutta lakkasit pitämästä "niihin" yhteyttä... Meitä kaikkia kun onenksi ympäröi jatkuvasti ihmisten paljous.
Ystävyyssuhteissa ei puhuta määristä vaan laadusta, ja siitä paljonko vaivaa on valmis näkemään sen ystävyyden eteen. Paljonko olet valmis ottamaan vastuuta sen ystävyyden ylläpitämisestä. Samat asiat on tärkeitä kaikissa suhteissa. Jos se kyky puuttuu tai sen on antanut näivettyä, on aika liemessä."
En nyt mitenkään puutu sinun terapiantarpeeseen, mutta mitä jos ne "ystävät" on idiootteja? Puhut paljon, miten ystävistä pitäisi pitää kiiinni ja päläpälä, mutta hei; kaikki eivät todellakaan ole sen ystävyyden arvoisia. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja kauniita ja rohkeita päivästä päivään.