Paula Risikko puhuu asiaa Ilkassa kiertoilmaisuin

Viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat mm. eri puolilla Eurooppaa ovat pistäneet miettimään, mihin maailma on oikein menossa.
Valitettavasti nämä mielettömät teot tulevat jatkumaan, mutta silti ihmisten pitää jatkossakin uskaltaa elää ja liikkua.

Turvallisuuteemme vaikuttavat monet eri tekijät, joista osaan voimme vaikuttaa myös itse tekemällä turvallisia valintoja. - NIINPÄ
Turvallisuus monen tekijän summa

Teesi 1: Ennaltaehkäisevät toimet ovat parasta turvallisuustyötä.
Tekemättä jäänyt rikos tai tapahtumatta jäänyt onnettomuus ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkeviä tavoitteita.
ELI - Rajat kiinni ja turvattomuutta tuoneet turvapaikanhakijat lähtevät vapaaehtoisesti, kun huomaavat ettei Suomi ole "pehmeä kohde"

Teesi 4: Perhe, ystävät, sukulaiset, työkaverit, naapurit ja muut tuttavat muodostavat turvallisuuden
ja turvallisuuden tunteemme kannalta aivan keskeisen kivijalan. Sitä kannattaa vaalia.
ELI - Kannattaa vaalia suomalaisia arvoja.

Teesi 5: Pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta.
Niinhän sitä lentokoneessakin aina muistutetaan, että tarvittaessa aseta happinaamari ensin omille kasvoillesi ja sitten muille.
ELI - Annetaan happinaamari ensin kantasuomalaisille ja sitten muille jos pystymme, ettei kävisi näin.

(Kysykää itseltänne, voiko vitutukseen kuolla?)
Iäkäs nainen menehtyi leipäjonossa Kuopion keskustassa Lapinlinnnakadulla torstaina puolen päivän aikaan.
– Hän oli kaatunut aivan suorilta jaloilta, kertoo Kuopion ruoka-apu ry:n projektivastaava Päivi Tolppanen ja arvelee, että kyseessä on saattanut olla sydänkohtaus.
Leivänjakelu keskeytettiin siksi aikaa, kun naista yritettiin elvyttää, ja aina siihen asti, kun ruumisauto oli hakenut vainajan pois.
– Sitten jatkoimme. Meillä kävi tänään 133 ihmistä. Jonot ovat yleensä pitkiä, menevät alas Käsityöläisenkadulle ja joskus Vuorikadulle asti.

Turvallista kesän jatkoa!
Paula Risikko
Kirjoittaja on sisäministeri.

ps. Järjestysmies pelasti jopa tuhansia Syyrialaiselta pommimieheltä: "En ole sankari, tein vain työni"
Toivottavasti MTV3 uutisissa olisi hyvin pian juttu Paula Risikosta
Hän käännytti rajoilta runsaslukuisen määrän pommimiehiä ja pelasti jopa tuhansien suomalaisten ihmisten hengen tai loukkaantumisen. "En ole sankari, tein vain työni sisäministerinä"
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tässä lisää ulkomaat mutta selekokielellä
Clinton kehui vaimonsa taivaisiin, mutta Monica Lewinskystä jäi sikaariin paremmat aromit.
Trump ja Putin ei kunnioita Obamaa – oli kutsunut tätä N-sanalla
Deutsche Bankin tulos romahti lähelle nollaa, nopeasti Kreikkaan lisätukipakettia ja sieltä suoraan Deutsche Bankin tilille, joka on ollut Kreikan suurin luottokuplan antaja.

On siä taas huomenna muutakin jännästi kirjoiteltua, kun tänään oli nettisivuulla joita poliisi ei ole vielä vaatinu suljettavaksi.
Merkel– Olen silti vakuuttunut, että voimme onnistua. Se on meidän historiallinen velvollisuutemme. Onko Merkelillä joku 75 vuotta vanha natsikortti-trauma? ja tämä on historiallinen haaste globalisaation aikakaudella, Merkel sanoi. Olihan Hitlerkin suuri globalisaation kannattaja ja toi kärsimystä joka puolelle Eurooppaa, nyt kultamunat tekee samaa.
Merkel sinulla on oman kansasi verta käsissäsi typerien päätösten johdosta.
Merkel on sekaisin, tehkööt mitä tahtoo, mutta älköön vaadi Unkarilta ja Suomelta samaa. Britteiltä on vaatimukset vaadittu.
Abdel-Malik Nabil Petitjean, joka oli toinen Ranskan Saint Etienne du Rouvrayn katolisessa kirkossa papin mestannut muslimi, tunnistettiin DNA:n avulla.
19-vuotiaan Petitjeanin kasvoihin osui poliisin luoti niin, ettei hän ollut kasvoista tunnistettavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


WhiteLivesMatter kirjoitti:

Viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat mm. eri puolilla Eurooppaa ovat pistäneet miettimään, mihin maailma on oikein menossa.
Valitettavasti nämä mielettömät teot tulevat jatkumaan, mutta silti ihmisten pitää jatkossakin uskaltaa elää ja liikkua.

Turvallisuuteemme vaikuttavat monet eri tekijät, joista osaan voimme vaikuttaa myös itse tekemällä turvallisia valintoja. - NIINPÄ
Turvallisuus monen tekijän summa

Teesi 1: Ennaltaehkäisevät toimet ovat parasta turvallisuustyötä.
Tekemättä jäänyt rikos tai tapahtumatta jäänyt onnettomuus ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkeviä tavoitteita.
ELI - Rajat kiinni ja turvattomuutta tuoneet turvapaikanhakijat lähtevät vapaaehtoisesti, kun huomaavat ettei Suomi ole "pehmeä kohde"

Teesi 4: Perhe, ystävät, sukulaiset, työkaverit, naapurit ja muut tuttavat muodostavat turvallisuuden
ja turvallisuuden tunteemme kannalta aivan keskeisen kivijalan. Sitä kannattaa vaalia.
ELI - Kannattaa vaalia suomalaisia arvoja.

Teesi 5: Pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta.
Niinhän sitä lentokoneessakin aina muistutetaan, että tarvittaessa aseta happinaamari ensin omille kasvoillesi ja sitten muille.
ELI - Annetaan happinaamari ensin kantasuomalaisille ja sitten muille jos pystymme, ettei kävisi näin.

(Kysykää itseltänne, voiko vitutukseen kuolla?)
Iäkäs nainen menehtyi leipäjonossa Kuopion keskustassa Lapinlinnnakadulla torstaina puolen päivän aikaan.
– Hän oli kaatunut aivan suorilta jaloilta, kertoo Kuopion ruoka-apu ry:n projektivastaava Päivi Tolppanen ja arvelee, että kyseessä on saattanut olla sydänkohtaus.
Leivänjakelu keskeytettiin siksi aikaa, kun naista yritettiin elvyttää, ja aina siihen asti, kun ruumisauto oli hakenut vainajan pois.
– Sitten jatkoimme. Meillä kävi tänään 133 ihmistä. Jonot ovat yleensä pitkiä, menevät alas Käsityöläisenkadulle ja joskus Vuorikadulle asti.

Turvallista kesän jatkoa!
Paula Risikko
Kirjoittaja on sisäministeri.

ps. Järjestysmies pelasti jopa tuhansia Syyrialaiselta pommimieheltä: "En ole sankari, tein vain työni"
Toivottavasti MTV3 uutisissa olisi hyvin pian juttu Paula Risikosta
Hän käännytti rajoilta runsaslukuisen määrän pommimiehiä ja pelasti jopa tuhansien suomalaisten ihmisten hengen tai loukkaantumisen. "En ole sankari, tein vain työni sisäministerinä"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu