Tiltu valehtele Trumpistakin

"Trump on jo antanut Krimin Venäjälle korvaukseksi sähköpostien hakeroinnista."

Ei ole. Tiltu valehtelee.

"Myös Suomi on Trumpille vain sotilaallinen kaupankäynnin väline."

Ei ole. Trump ei ole edes maininnut Suomea.

"Nato-maa Viron Trump on myös ilmoittanut kuuluvan Venäjälle."

Ei ole.

"Suomen on turha odottaa Natosta, muuta kuin pelimerkin virkaa 1500 km:n yhteisen Venäjänrajansa kanssa. Suomi "myytäisiin" taktisesti Venäjälle turva-alueeksi, jotta Ruotsi ja varsinkin Norja öljyineen saadaan turvattua."

Suomi ei ole liittymässä Natoon. Suomi on erottamaton osa Pohjolaa.

"Miltäs J. Niisnistöstä nyt tuntuu, kun Nato-"ystävät" kusivat silmään?"

Toistaiseksi vain tiltut jatkavat valeitaan,
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"USA;n suraava presidentti Donald Trump on sanonut, että tulevalla virkakaudellaan USA ei tule tukemaan maita, joissa on ollut natsihallinto. Tarkoittaa Saksaa, Baltian maita, Suomea, Unkaria, Tsekkejä, Norjaa, Tanskaa jne. Voi ei!kä! OMG! WTF! LOL!"

Trump ei ole tällaista sanonut.

Hän on vain vaatinut Nato-mailta riittävää panostusta puolustukseen avun ehdoksi.
Se on vain vaalipuhetta.

Trumpista ei tule presidenttiä, vaikka tiltut kannattavat.

Äänestä
  • "Trumpista ei tule presidenttiä, vaikka tiltut kannattavat."

    Ihanko tosi?

    Eikö nyt sitten Usassa enää valita maan presidenttiin demonraattisilla vaaleilla?

    Äänestä

  • mukaan.
    He ovat jo valinneet Trumpin presidentiksi.

    Äänestä

Suomalaisten Venäjän Tiltujen ehdoton kannatus ei vielä tee Trumpista pressaa eikä Tiltujen vastustus estä Niinistön valintaa. Gallupissa Niinistöä vastustaa Suomessa vain yksi prosentti ja se lienee tämä Tiltulauma!

Äänestä
  • ... joka mahtunee "pandataksin" takatilaan. IMHO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTiltu kirjoitti:

"Trump on jo antanut Krimin Venäjälle korvaukseksi sähköpostien hakeroinnista."

Ei ole. Tiltu valehtelee.

"Myös Suomi on Trumpille vain sotilaallinen kaupankäynnin väline."

Ei ole. Trump ei ole edes maininnut Suomea.

"Nato-maa Viron Trump on myös ilmoittanut kuuluvan Venäjälle."

Ei ole.

"Suomen on turha odottaa Natosta, muuta kuin pelimerkin virkaa 1500 km:n yhteisen Venäjänrajansa kanssa. Suomi "myytäisiin" taktisesti Venäjälle turva-alueeksi, jotta Ruotsi ja varsinkin Norja öljyineen saadaan turvattua."

Suomi ei ole liittymässä Natoon. Suomi on erottamaton osa Pohjolaa.

"Miltäs J. Niisnistöstä nyt tuntuu, kun Nato-"ystävät" kusivat silmään?"

Toistaiseksi vain tiltut jatkavat valeitaan,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu