Muslimeilla yms Terroristeilla ja kun homma hoidettu Akka pesee kätensä ja jättää muille paskakasan hoitamisen, samaa Suomessa toki, ei politikoilla ole vastuita mistään.
Näin siinä käy Esim Merkkell täyttää Saksan.
Heipparallaaa
594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saksassa asiat on hyvällä mallilla jahallinnassa. Ei hyperventilaatiota, vaan asiat pidetään hallinnassa.
Hypi sinä avaaja seinille, sielä hullujenhuoneeella.
Merkel syö rauhoittavia todennäköisesti. Saksa puskee rahaa kouluttaakseen pakolaiset takaisin jaloilleen, mutta myöntää itsekin, miten sekalainen poppoo on taustoiltaan. 100 koulutetaan armeijan toimesta teknisiin, lääkinnällisiin ja infran rakentamistehtäviin, jotta he voisivat tehdä työtä kotimaassaan aikanaan.
Saksa ulkokuori on kovalla sensuurilla ja rahalla pidetty pystyssä, haukkumista seurasi, kun suuri maksaja Britannia, jättää vasta muutaman vuoden päästä EU-jäsenmaskut.
Kokkareet ja sdp tulleet tännekin, meehnän sinä maailman menoa -ketjuun, sinne ne homsut mielellään jäävät tappelemaan tyhjästä.
Suomessa tehtäisdiin ihan samoin ja vielämpaljon pahempana jos halonen olisi edelleen pressan . Ja vasemmisto vihreät ja RKP hallituksessa
Ja vas-vihr-rkp myös rätisee tästä aloituksesta.
...ja se sinua niin ravistaa..