Taas polemiikkia "vapaasta tahdosta".

K & k:ssa, sen mielibidee-palstalla vastineen aiempaan kirjoitukseen asiasta kirjoitaa Kullervo Rainio, sosiaalipsykologian emeritusprofessori.

http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-27/primapaper

(viimeisellä sivulla)

Minulla tuli tuosta mielipiteestä mieleen että toki ihmisellä on useimmiten erilaisissa tilanteissa useita vaihtoehtoja toimia, ja pohtia ja valita niiden välillä, mutta onko se valinta, toiminta johon lopulta päädymme, kuitenkaan vapaa valinta? Vai onko se kuitenkin aivokemian määräämmä, minkä toimintamallin valitsemme kussakin tilanteessa.

Esim. alkoholisti voi hyvinkin tiediosta että olis parempi olla ottamatta sitä ryyppyä, mutta otaa kuitenkin, koka se on niin helkutin paljon "helpompi " valinta, koska "aivokemia" huutaa sitä seuraavaa ryyppyä.

Ai väkivaltaisella ihmisella saattaa olla ylivoimaisen vaiea hilitä itseään, se väkivaltyainenreaktio tulee kuin luonnostaan. Se voi olla synnynnäistä, aivokemiaa, toki siihen on voinut vaikuttaa ympäristötekijötkin, kasvuolosuhteen lapsen esimerkiksi.

Ei noissa kahdessa esim.tapauksessa ole 50/50 vapaata valintaa, jolloin voisimme syyttää värin valinnutta pahaksi, huonoksi ihmiseksi.

Rainio lopetaa: "Vapaan tahdon kaksivaiheteoria ei jätä ihmistä ennaltamääräämisen kahlitsemaksi olennoksi. Hän voi toimia luovasti ja toteuttaa korkeita arvoja - Jumalan suunnitelmaa, jos niin haluamme uskoa."

Entäpä ihminen jolle on lapsesta asti tuputettu vaikkapa kristinuskoa. Kuinka vapaa hän on silloin uskomaan kristinuskon jumalaa ja tarustoon - tai varsinkin vapaa olla uskomatta siihen, niihin?
6250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Minulla tuli tuosta mielipiteestä mieleen että toki ihmisellä on useimmiten erilaisissa tilanteissa useita vaihtoehtoja toimia, ja pohtia ja valita niiden välillä, mutta onko se valinta, toiminta johon lopulta päädymme, kuitenkaan vapaa valinta? Vai onko se kuitenkin aivokemian määräämmä, minkä toimintamallin valitsemme kussakin tilanteessa."

Minusta on jotenkin ihmeellistä miten tästä aivokemiasta puhutaan. Ihan kuin ajatukset ja aivokemia olisivat jotenkin erillisiä asioita, tai ajatukset aivokemiasta syntyviä "harhoja". Jonkinlainen dualistinen ajattelu tuntuu iskostuneen hyvin syvälle sellaisiinkin ihmisiin, jotka eivät varsinaisesti dualismia millään tasolla allekirjoita. "Onko valinta vapaa vai aivokemian määräämä" on yhtä mielekäs kysymys kuin "Onko teko vapaa vai ajatusteni, toiveideni, tunteideni ja uskomustenii määräämä".

Äänestä
  • Kristinuskoon kuuluu syvä dualismi sisäänrakennettuna. Sielu vs. ruumis, henki vs. materia jne. Miksei siis tässäkin? Samalla linjalla jatkettaessa kristinuskon mukaan on olemassa jokin aivokemiasta irrallinen olento, ja tuo olento on ainakin tuon aivokemian armoilla. Vapaa tahto on tavallaan hengen riemuvoitto materiasta, joka auttaa tätä mystistä olentoa nousemaan oman aivokemiansa yläpuolelle. Se, että tämä on äärimmäisen epälooginen tilanne eikä kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua, ei tunne oikeastaan ketään heistä haittaavan.

    Äänestä

Olen maallikko mutta ajattelisin että aivokemiasta puhumalla korostetaan että emme pysty ohjaamaan ajatteluamme, eli meillä ei ole ainakaan mitään absoluuttista vapaata tahtoa. Että hyvät tekisivät hyvää silkkaa hyvyyttään ja pahat pahaa silkaa pahuuttaan.

Joku on sanonut: "Hyvät tekevät hyvää, pahat pahaa, mutta uskonto saa hyväkin tekemään pahaa."

Äänestä

"Rainio lopetaa: "Vapaan tahdon kaksivaiheteoria ei jätä ihmistä ennaltamääräämisen kahlitsemaksi olennoksi. Hän voi toimia luovasti ja toteuttaa korkeita arvoja - Jumalan suunnitelmaa, jos niin haluamme uskoa."
"

Vaikuttaa siltä, että Rainio yrittää perustella asiaansa vetoamalla siihen, mikä vaikuttaa hänestä mukavalle. Todellisuus ei kuitenkaan mene sen mukaan, mikä tuntuu ihmisestä mukavalle.

Äänestä

Jos henkilö on tilanteessa "X" hänen pitää valita kahdesta vaihtoehdosta. Henkilö valitsee vaihtoehdon A.
Jos pystyttäisiin palaamaan tilanteeseen "X" takaisin niin, että aivan atomitasolla kaikki olisi samoin. Valitsisiko henkilö aina vaihtoehdon A vai olisiko hänellä vapaa tahto ja valitsisi vaihtoehdon B joskus. Oletetaan että sekä A ja B ovat samanarvoisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjkhps kirjoitti:

K & k:ssa, sen mielibidee-palstalla vastineen aiempaan kirjoitukseen asiasta kirjoitaa Kullervo Rainio, sosiaalipsykologian emeritusprofessori.

http://nakoislehti.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2016/kirkko-kaupunki-27/primapaper

(viimeisellä sivulla)

Minulla tuli tuosta mielipiteestä mieleen että toki ihmisellä on useimmiten erilaisissa tilanteissa useita vaihtoehtoja toimia, ja pohtia ja valita niiden välillä, mutta onko se valinta, toiminta johon lopulta päädymme, kuitenkaan vapaa valinta? Vai onko se kuitenkin aivokemian määräämmä, minkä toimintamallin valitsemme kussakin tilanteessa.

Esim. alkoholisti voi hyvinkin tiediosta että olis parempi olla ottamatta sitä ryyppyä, mutta otaa kuitenkin, koka se on niin helkutin paljon "helpompi " valinta, koska "aivokemia" huutaa sitä seuraavaa ryyppyä.

Ai väkivaltaisella ihmisella saattaa olla ylivoimaisen vaiea hilitä itseään, se väkivaltyainenreaktio tulee kuin luonnostaan. Se voi olla synnynnäistä, aivokemiaa, toki siihen on voinut vaikuttaa ympäristötekijötkin, kasvuolosuhteen lapsen esimerkiksi.

Ei noissa kahdessa esim.tapauksessa ole 50/50 vapaata valintaa, jolloin voisimme syyttää värin valinnutta pahaksi, huonoksi ihmiseksi.

Rainio lopetaa: "Vapaan tahdon kaksivaiheteoria ei jätä ihmistä ennaltamääräämisen kahlitsemaksi olennoksi. Hän voi toimia luovasti ja toteuttaa korkeita arvoja - Jumalan suunnitelmaa, jos niin haluamme uskoa."

Entäpä ihminen jolle on lapsesta asti tuputettu vaikkapa kristinuskoa. Kuinka vapaa hän on silloin uskomaan kristinuskon jumalaa ja tarustoon - tai varsinkin vapaa olla uskomatta siihen, niihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu