Ainakin toistaiseksi MV-lehden sivustot ovat suljettuna. Sivut sulkeutuivat 18:44 maissa.
http://mvlehti.net/
Facebookin kautta on nähtävissä MV:n antama ilmoitus, että näin on asia.
Uutta kiertotietä ja järjestelyä ollaan tekemässä sivuston avaamiseksi.
http://mvlehti.net/
Facebookin kautta on nähtävissä MV:n antama ilmoitus, että näin on asia.
Uutta kiertotietä ja järjestelyä ollaan tekemässä sivuston avaamiseksi.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Natsisivustot kuiluunkin sulkea vaikka pakkokeinoin
Opettele kirjoittamaan oikein ja muista myös pisteet.
Kannatatko vajakki MV-lehteä?
Oletteko te kanssanne eri mieltä olevien sananvapauden rajoittamista kannattavat "suvaitsevaiset" koskaan miettineet, että mitä mahtaa tapahtua jos tai kun jokin ihan toisenlainen poliittinen ideologia syrjäyttää monikultturismin valta-aseman Suomessa? Mitäpä, jos jossain vaiheessa kansa ja poliittinen eliitti kääntyy "suvaitsevaisuutta" vastaan, ja viranomaiset alkavat sensuroimaan "suvaitsevaisten" puheita? Kuka asettuisi puolustamaan teidän sananvapauttanne, kun tekään ette puolustaneet muiden sananvapautta, vaan olitte sitä innoissanne rajoittamassa?
MV-lehden nettisivusto on suljettu. Myös Uber Uutisten sivusto on alhaalla.
MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin kertoo Facebookissa, että MV:n palvelimet Suomessa on suljettu. Hänen mukaansa julkaisu avataan muualla myöhemmin.
MV-lehti kertoi eilen nettisivuillaan poliisin vaativan sivuston sulkemista.
Helsingin käräjäoikeudessa on parhaillaan vireillä kaksi MV-lehteen liittyvää juttua.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan ensimmäisessä MV-lehteä koskevassa jutusta on kyse Helsingin poliisilaitoksen käräjäoikeudelle osoitetusta vaatimuksesta, että MV-lehti keskeyttäisi verkkoviestin jakelun tietystä ip-osoitteesta, josta julkaistaan MV-Lehteä ja Uber Uutiset -verkkojulkaisua.
Toinen MV-lehteä koskeva asia puolestaan liittyy yksityishenkilön käräjäoikeudelle esittämään pyyntöön siitä, että käräjäoikeus keskeyttäisi kahden häntä koskettavan verkkoviestin jakelun MV-lehden verkkosivuilla.
Viesteissä miestä oli kutsuttu muun muassa "nettivasikaksi, pedofiilien suojelijaksi, seksuaalirikollisten asiamieheksi ja kaveriksi sekä melkoiseksi urpoksi". Miehen mukaan viestit ovat täysin valheellisia ja kyse on hänen mukaansa vähintään kunnianloukkauksesta.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mv-lehden-nettisivusto-suljettu-janitskin-sanoo-avaavansa-sivun-uudelleen/6008536
Tuolla perusteella myös kaikkien iltapäivälehtien ja seiskan sivut pitäisi sulkea.
Jo tekstin aloitus vajakki lauseella osoittaa että olet sitä ryhmää joka on vaarallinen sananvapaudelle ja demokratialle ja olisit valmis jopa käyttämään väkivaltaa omien näkemysten ajamiseksi.
Ja nämä palstat.
Ja näin sanoo itse Ahmet somaliasta saapunut kulttuurinrikastaja.
Samaahan tehdään Venäjällä ja Turkissa. Olemme fasismin tiellä.
Älkää antako suvakkien ja globalistien voittaa.
Mitä Putin sanoo nyt kun hänen rahoittamansa propagandalehti suljettiin?
Puuttinista en tiedä mutta samat uutiset löytyvät myös ulkomailta ei tarvi ylen suvakkipropagandan varassa olla
Sulku koskaa näämmä myös Uber -uutisia.
http://uberuutiset.fi/
Euroopan Unioni valmistelee Angela Merkelin johdolla koko maanosan islamisoimista. Suomi ja meidän silmälasipää Juha Sipilä, siinä ei ole miestä panemaan vastaan. Täysin mitätön Kempeleen hiirulainen, joka antaa Suomen joutua muhammedin uskoisten kouriin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072921976567_uu.shtml
Todella törkeää käytöstä pavelimen omistajalta.
Tulisi kaikin tavoin edistää vapaan tiedon viestinnän onnistumista.
Tämä on kuin Venäjällä ja Kiinassa ja PohjoisKoreassa !
Otahan lääkkeesi urpo
onko suvussasi paljonkin mielen vikaisuutta. otan osaa ja kannustan rauta-kauppaan vahvaa köyttä = toimenpiteet = kukaan ei jää kaipaamaan hei hei rääpäle
Nyt veikkauksia koska avataan uudelleen.
Minun veikkaus on että viimeistään maanantaina tai sanotaan tiistaina.
Valtamedia BOIKOTTIIN!
Älä osta!
Sulje: NPNetworking
ÄLÄ OSTA!
Miksi ei sitten Hesaria ja iltapäivälehtiä suljeta? Nehän valehtelee ja vääristelee uutisia päivittäin.
Cubeyda Hassan Jama, 19, (31.7.96)
Tämän niminen oli Englannissa pidätetty Suomalainen terroristi.
Jotain näkyy.
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:m5DJTvIwJcgJ:http://mvlehti.net/ mv lehti&client=firefox-b&hl=fi&ct=clnk
Iltalehdellä oli siis artikkeli valmiiksi kirjoitettuna... hmmm....
MV-sivusto on suljettu
Tänään klo 18:49 (muokattu klo 18:53)
MV-julkaisun nettisivusto on suljettu.
MV-sivusto on toistaiseksi alhaalla.
MV-sivusto on toistaiseksi alhaalla.
Myös Uber Uutisten sivusto on alhaalla.
MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin kertoo Facebookissa, että MV:n palvelimet Suomessa on suljettu.
Hänen mukaansa julkaisu avataan muualla myöhemmin.
Sulkemisen taustalla on se, että MV-sivustolle palvelintilaa vuokrannut NPNetworking on irtisanonut sopimuksensa MV-lehden kanssa.
NPNetworkingin toimitusjohtaja Aleksi Kinnunen kertoo irtisanoneensa sopimuksen, sillä palvelintilan vuokraaminen katsottiin hänen henkilökohtaiseksi kannanotokseen.
Kinnusta myös kritisoitiin siitä, että hän tienaa rasismilla.
MV-lehden merkitys NPNetworksille ei ole ollut taloudellisesti merkittävä.
STT
Solzheintsynin teokset ovat sellaiset että niistä aukeaa tämä EU:n kulttuurimarxistinen touhu, että mistä on kyse.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag:_Vankileirien_saaristo
Suomen valtio virkakuntineen ovat julistaneet sodan omaa kansaa vastaan. Ei muuta kuin kaikki bittinikkarit bottaamaan ja tukkimaan kaikki mahdolliset valtion instanssit ja sekä ulkoiset ja sisäiset kanavat.
Kyllä se sota on julistettu vain isänmaallisesti ajatteleville rasistivajakeille. Ette edusta kansaa.
tästä vielä tulee aika soppa?Saihan hannu Taanilakin haukkua porvareita Yleisradiossa koko 70 luvun
Ois varmaan ampunutkin,niinkö tää risumies.SUvakit älkää leikkikö jeesusta!
Sinä edustat omaa persereikääsi vitun apinan nussima lähiövalas.
ja sä et osaa lukea, vaikka tekstistä päätellen olet seksipeto.
Nimimerkki edellä tietysti kiihotti, mutta se ei ollut kapua vaan naamalle
; D
Sinulla on hörhö hieman omituinnen hörhön logiikka. Isänmaallinen = rasistivajakki?
Kerropas meille kaikille miten valtiot pysyvät pystyssä ilman oman maan kansalaisia eli "isänmaallisia"?
Ei ainakaan teidän hörhöjen avulla. Ette osaa laskea ja hädin tuskin lukeakaan.
Tuollaisista puheista se alkoi vapaussotakin aikanaan.
Onko sinussa miestä ottamaan härkää sarvista siinä vaiheessa, kun joudut puheistasi vastaamaan?
Voin vastata puolestasi: ei taida olla.
Sanonpa tähän väliin, tähän kysymykseen vastauksen:
"miten valtiot pysyvät pystyssä ilman oman maan kansalaisia eli "isänmaallisia""
Ensinnäkin valtioiden kansalaisuus ei ole ollut lähellekkään itsestäänselvää taikka sellaista systeemiä ole laajemmin edes ollut ennen nykyaikaa. Kansallisvaltiot ovat uusi asia 1800-luvulta. Näin siis myöskään kansallisuusaatetta taikka isänmaallisia ole ollut sitä edeltävänä aikana. Vala vannottiin kuninkaalle, ei valtiolle.
Ja lopuksi valtioita on ollut pystyssä ilman mainitsemisiasi asioita monta tuhatta vuotta.
mvlehti historiaa?
Me olemme nyt sitten ilmeisesti uutispimennössä vähän aikaa.Toivottavasti ei satu mitään hirviötekoja,mehän emme nyt saa tietää niistä.
Fasismi voitti, ainakin hetkeksi...
Ei voittanut. MV nimittäin peräänkuulutti fasismia, ihaili Putinia ja Trumpia, antoi uusnatsien pitää omaa palstaansa sivustonsa suojissa jne. Lehti halusi fasistista hallintoa, mutta tällä kertaa ei fasismi voittanut. Oikeus voitti.
Sensuuri on voitto ei muuta kun alkuun päästiin niin jatketaan. Natsit polttivat kirjoja miksei mekin? Kaikki blogit, twitterit ja some yleensä vain niille jotka ajattelee niin kuin rahavalta määrää.
Sananvapautta on loukattu vakavasti. Tuo mieleen Neuvostoliiton ja sen vasallit. Suvakki kommunistit asialla ja matun rakastajat. Eurostoliitto siinä tulevaisuudenkuvaa kuinka isoveli rajoittaa.
Juuri sopivasti viikonloppua vasten... hmmm
Ei se mitään, eiköhän lisää vaan mielenkiintoa loppupeleissä julkaisua kohtaan...
Hyvä homma! Sivut takkuilevat! Ei oo onneksi mun migriini.
(tähän kommenttiin saattaa liittyä heikkohermoisimpia jännämiehiä hikisen folion alta kutittava salaliittoteoria :)
Mene sinä spede etsimään uusi homostelun kohde itsellesi.
Fasistinen ja rasistinen Mvlehti on kukistettu, Suvaitsevat kansalaiset aloittaneet riehakkaat juhlat kaikkialla maassa!
Kerro missä juhlit niin tuun juhlimaan sun kanssa
Torilla tavataan.
Huomenna konsertti.
Too soon?
>> Sulje: NPNetworking
ÄLÄ OSTA! >>
Vaikea laittaa boikottiin, koska ei kyseinen Toiminimimuotoinen firma edes mainosta myyvänsä mitään tuotteita. Mistä lie hankkii nettiasiakkaansa?
http://npn.fi/
YTJ:stä löytyy firman tiedot, josta tietää minne mennä nokakkain neuvottelemaan, jos on sulkemisesta eri mieltä.
https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2325048&tarkiste=3B79DB053D06D6726C3CA1A2BE9F868D6D2FFA81
Toiminimi kyseessä, niin tuosta ei löydy edes tilinpäätöstietoja.
Mikähän Web-palvelusopimuksen irtisanomisaika on? Ei oikein voisi uskoa että se on 1 vuorokausi, vaan kyllä puhutaan 2...4 viikon irtisanomisajoista yleensä.
Sopimusrikkomukseen voisi tietysti vedota, että sääntöjenvastaista materiaalia sivuilla. Mutta pitäisi tuollaisestakin olla joku oikeuden päätös, ennen kuin tällaiseen asiaan voi purkamismielessä vedota.
Seuraavaksi voi sulkea seiska, apu ja seura lehdet.
Suomi on johtava sensuurimaa.
Mitä Vittu 2.0
http://www.finnleaks.net/sanden-blogi-mita-vittua-2-0-avoin-kirje-sensuurin-kannattajille/
Luotettavaksi itseään väittävä ns. valtamedia julkaisee jatkuvasti valheellista tietoa, vääristelee uutisiaan, jättää kertomatta olennaisia asioita, manipuloi kuva- ja äänimateriaaliaan, ja vaatii Janitskin suun tukkimista syyttämällä hänen julkaisujaan samasta. Se on tekopyhää ja halpamaista. Se on myös äärettömän surullista ja murheellista, ja paljastaa kaikessa karuudessaan mikä Suomessa on vialla. Me elämme postfasismissa.
Suomen petturihallitus asialla! Tämä ei jää tähän,uskon vahvasti niin! Ps.seteliselkärankaiset joutuvat vielä maksamaan tekosistaa!
Olo on aivan kuin Pohjois-Koreassa!
Minä lähden Pohjois-Karjalaan
vaihdan Lieksassa verkkarihousuun...
Olikohan Niklas miljoonineen mukana jahdissa. Vai Jihadissa.
Noh, ei tässä kauan mene, kun kansa saa taas oikeita uustisia mv-lehden porukalta. Ueaa toimintaa MV. Suomi onkin pohjois.korean tasolla.
On tämä kyllä sairasta settiä, yllättäen nopeasti meni hommat tähän pisteeseen.
eiska suoltaa sellaista aivopierua, että voiko se olla sallittua? Tai uusi-suomi?
Suomalaiset arvostavat sananvapautta sanoa mielipiteensä tässä loukataan sitä räikeästi ja se avasi monien silmät siitä missä tässä mennään?
Viimeiset hetket aseistautua.Seuraavaksi Neuvosto-Suomessa tullaan hakemaan väärinajattelijoita öisin kotoa mustilla autoilla.
Eih, niin amatöörimaista. Palvelin joltakin espoolaiselta nyrkkipajalta, ei noin. Palvelin pitää ottaa isolta firmalta jenkeistä tms, jonne ei suomalaisilla tai edes EU:n mielipidenatseilla ole valtaa eikä keinoja painostukseen.
MV-lehden toteutuskin on ollut amatöörimainen. Kunpa saataisiin nyt jokin tasokkaampi julkaisu tilalle, jota kehtaisi linkittää facebookissa.
Miksipä ei olisi pystyssä jo tänä iltana, ainakin itseltäni onnistuu VPS palvelimen vuokraus ja sivuston pystyttämien puolessa tunnissa, palvelin ulkomailta mistä päin maailmaa vaan, onhan noita palveluntarjoajia! Ainoastaan nimipalvelun kääntäminen voi viedä pitempään
Ja meikähän pani sitten ostoboikottiin joka ikisen lehdykäisen a:sta ö:hön. Iltapaskat ovat jo pitkään olleetkin. Nyt loppui kaikkien muidenkin irtonumerobisnekset minun osaltani. Tilannut en ole vuosiin ensimmäistäkään.
Äkkiä se muuten kävi, sillä vielä tänään kuuden uutisten aikaan kävin siellä lukemassa viimeisiä uutisia. Lisäksi iltapaska kertoi, että MV:n sulkeminen on melkein mahdotonta. Joku painosti hra toimitusjohtajaako?
Sen olen pannut merkille, että hallituksen päätettyä alkaa maksella STT:lle yle-verorahoja, on sieltä tullut kovasti mahtipontista uutisointia. Kuvittelevat ilmeisesti, että joku uskoo sitä tuubaa.
Yle-verosta en valitettavasti pääse eroon, mutta persut saavat maksaa siitä minun ääneni menetyksellä.
Nythän voisi aloittaa oman asiallisemman lehden teon.
Ei voi olla vaikeaa, kun Ilja kertoi että tuommoisen tekee vasemmalla kädellä sunnuntaisin.
Ja palvelintilaakin vapautui yllättäen...
samat tunteet täälläkin
Siis: Kiitos Jeesukselle että MV-saatana suljettin! Sunnuntaina kirkkoon ylistämään Herramme !
Mee sinne Ranskaan kirkkoon missä se papin pää irrotettiin. Eipä ole nyt viestintuojat häiritsemässä ja kertomassa uutisia mitä kansan ei tarvitse tietää. Olette täysin Ylen armopaloista nyt riippuvaisia mitä äärisuvakit viitsivät teille kertoa. HAHHAAHHAHHAHAHAH
Onneksi kohta alkaa koulu ja vaalea hiuksinen lihaksikas lapseni pääsee kouluttamaan eräitä tahoja.
Hallelujaa ja allah akvaariossa.
Tyttäresi ei tule onnistumaan.
Pahoittelen takaiskua suvakeille ja ennenaikaisia juhlia, mutta MV-lehti vaihtaa vain palvelinta ja palaa taas pian takaisin kuvioihin.
Hullu-Huumosen elämäntyö siis ei loppunut vielä tähän, eikä sillä oikeastaan edes ollut vaikutusta tähänkään väliaikaiseen sulkemiseen.
Joko joku on hyökännyt Ilta-Sanomien kimppuun, kun siellä on katkos. Enpä moista muista aikoihin olleen.
Luulen, että kyllä vielä yksi jos toinenkin taho katuu ajojahtiin ryhtymistään, sen verran kiihkeää näytti tuo MV:n kommentointipuoli olevan, silloin tällöin seurattuna.
Kiitoksia paska mv-homoseksuaalisen valelehden sulkemisesta.
Jeesus on Herra!
Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa.
Tästä sikamaisuudesta voitaisiin vaikka ampua muutama suvakki.
Meinaatko haistavitun älykääpiö muuten tosissasi, että se oli siinä sitten..?
Älä sukkivakki unta nää...
Surullista on kyllä tää suomen meininki ja virallinen "totuus" on kuin pohjois-korean tuutista konsanaan...
Suomen erottaa kohta Pohjois-Koreasta vain se, että meillä toosat voi vielä sulkea napista, P-K:ssa voi vain vääntää hiukan hiljemmalle.
Jos nyt kuvittelivat saaneensa suvakit sun muut ison voiton, niin enpä todellakaan usko, että kansan tyytymättömyyttä onnistutaan vaientamaan.
Siltä varalta että maailmalla tapahtuu jotakin josta kansainvälinen globalistimedia (mukaan lukien kaikki Suomen perinteiset mediat) "päättää" vaieta, kannattanee pitää silmällä ulkomaisia vaihtoehtoisia uutissivustoja sekä Twitteriä.
sun kannattanee ottaa ne lääkärin määräämät lääkkeet.
D3-vitamiinia se suositteli, mutta vain talvella. Sehän ei ole lääke vaan ravintolisä, hivenaine.
Henkireikä sulkeutui, oppositio vaiennettiin pakolla. Ja vielä täällä taivastellaan Venäjän vaihtoehtomedioiden vainoa.
Voi tätä ilon päivää.
Kyllä sullakin vielä tulee vihreää molemmista päistä, kun ensimmäinen kaula Suomessa kadulla katkeaa. Ei sensuurilla asioita parempaan suuntaan ole ennenkään muutettu.
Muutama nimi puuttuu - hopi-hopi!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058
Hannu Karpon manttelinperijä MV lehti on näköjään virkavallan toimesta suljettu. Liikaa suoraa puhetta.
Jumalauta. Tämän päivän Suomessa ei saa sanoa mitä on sanottavaa. Sananvapaus on turkin tasolla jos edes siellä! Nyt ne tais saada kapinan aikaiseksi.
Mätiä tomaatteja ja kananmunia voisi ainakin käydä vähän heittelemässä.
Hallittu muutto ulos Suomesta käynnissä
huih
MV kun on vaihtamassa palveluntarjoajaa ihan vain suvakkien kiusaksi
"Sivut sulkeutuivat 18:44 maissa."
Ei vaan 18:35.
Ja Ylilaudan petturiylläpitäjä sulki ne poliisin kanssa yhteistyössä. Eli häntä oli peloteltu bisneksien menetyksellä jos ei toimi niinkuin poliisi käskee.
Niinpä, aivan selvä tapaus jälleen kerran.
Suvakit kun ei muuhun valheiltaan pysty kuin uhkailemaan ja kiristämään.
Itse on MV:n ylläpito ei sulkenu ei kukaan muu
Takut pelottelivat uhkaamalla iskeä Aleksia vastaan.
https://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=41625
Normaali toimintatapa terroristeille.
Ei sulkenut, vaan palvelimen ylläpitäjä. Ja mv tulee takaisin kunhan palvelin on vaihdettu.
Hehehehhee joko te isänmaalliset rasistipaskat nyt aloitatte sen uhkaamanne sisällissodan. Asetun vastustamaan teitä maanpetturinatseja sisällissodassa.
Siinä se taas nähtiin "suvaitsevainen" heti tappamassa väärän mieleipiteen omaavia.
Saittehan te mv:nkin suljettua uhkaamalla palvelimentarjoajan henkeä.
https://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=41625
Ilja hykertelee tyytyväisenä Barcelonassa. Tällaista mainoskampanjaa ei rahalla osteta:)
Sinä sen sanoit. Kyseessä oli sekä Aleksin että Iljan yhteinen mainoskampanja, ja pian MV avaa taas sivunsa toiselle palvelimelle ja molemmat saivat runsaasti julkisuutta.
Jokohan nämä sivut ajetaan seuraavaksi alas, täälläkin rasismi kukkii?
"Itse on MV:n ylläpito ei sulkenu ei kukaan muu"
Ylilaudan ylläpitäjä sanoi itse, että hän sulki MV lehden palvelimen. Eli alkoi poliisien ja suvakkien juoksupojaksi. Sulki sitten koko ketjun ylilaudalla kun kritiikkiä alkoi tulemaan tuutin täydeltä.
Kyllä se on nyt ylilaudan loppu kun petti ihmiset jotka hänen palveluaan käyttivät.
Mv-lehti jouti pois, homojen lehti
Kunnia on mennyt. Ylpeys on mennyt. Elämän tarkoitus on mennyt. Jäljellä on vain yksi ratkaisu. Se on lopullinen. Japanilaiset kutsuvat sitä nimellä seppuku.
Toivottavasti tiedät edes mikä Seppuku on. Kuoleva Samurai kylpi ja söi viimeisen ateriansa ja pukeutui valkoiseen kuolinkimonoonsa. Hän astui valitulle kuolinpaikalle kaishakuninsa, uskotun avustajan kanssa. Samurai kirjoitti kuolinhaikunsa, riisui kimononsa yläosan ja tarttui veitseen samalla kun kaishakuninsa paljasti ääneti katanansa ja siirtyi Position lopullista niskan ratkaisevaa iskua varten. Samurai iski itseään alavatsaan veitsellä ja leikkasi vatsansa auki paljastaen suolet. Tuskan hetkellä kaishakuninsa iski kuolevan samurain pään irti yhdellä mekanismilla ja jäi syvään kumarrukseen kunnioittamaan kaatunutta samuraita.
Ilman kaishakuninsa kuoleva Samurai leikkasi ylös rintalastan toisen, Aortan katkaisevat paljon tuskallisemman viillon pitkin selkärankaa ja kuoli häveten itkien kasvot käsiinsä haudattuna.
Seppuku ei ole tapa välttää häpeä kunnianmenetyksen takia vaan tapa pyytää anteeksi henkilökohtaista epäonnistumista tai tappiota taistelussa. Myös erimielisyys sotilaskomentajan kanssa on sallittu syy seppukun SAMURAI-soturille.
Iljalla meni paskat housuihin :D
No kyllä ne sivut aukeavat jossain muualla, voihan netissä toistaiseksi selata ihan mitä tahansa, kyse ilmeisesti on vain palvelimesta.
Tämähän vasta lisää kiinnostusta muihinkin uutisointeihin kuin ns. viralliseen.
Katsotaan missä vaiheessa koko internet suljetaan tavalliselta kansalta, pianhan sekin varmaan tapahtuu. Turkin ja Korean linja.
Netanjahu on esittänyt vaatimuksen sensuroida internet.
"Huollamme parhaillaan palveluamme.
Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa, tulethan takaisin hetken kuluttua!"
Se siitä suvakkien riemusta:DD
Aleksi Kinnunen pistäppä piuhat takaisin paikoilleen.
Kiitos.
Pidot paranee, kun uudet sivut avautuvat kohtapuoliin. Jo on mennyt Suomiparka alas.
Koko härdelli on vaan mahtavaa mainosta pikkuiselle nettijulkaisulle. Nettilehti aukeaa kohta jollain toisella palvelimella. Tai joku vastaava muun niminen lehti aukeaa tai on jo auennut.
Netin sensurointi on yhtä hyttysten kuurnimista.
Tai ollaanko siirtymässä Pohjois-Korean tyyliseksi demokratiaksi? Mutta kaippa sekin saadaan sitten netistä lukea.
Vangitsemisvaatimus 27½ milj. vahingonkorvausvaatimus liiketoimintakielto, huhun mukaan?
Se siitä sitten. :D
Tervetuloa takaisin, onneksi murheen hetket jäivät lyhyiksi. Taidanpa periaatteideni vastaisesti kirjautua MV-lehden kommentaattoriksi.
Tämä case tiivistettynä... Miksi MV-lehteä vastustetaan? Koska se julkaisee sellaisia uutisia ulkomaisista medioista jotka suomalainen media järjestelmällisesti sensuroi, ja korjattuja versioita niistä uutisista joita suomalainen media ei voi välttää uutisoimasta (esim. mitä Lähi-Itäkeskuksen Taleban-aukiolla todellisuudessa tapahtui). Suomalaisen median johtolanka: matuista ei saa julkaista mitään negatiivisia uutisia. Keinot: Päätetään tuomiosta, ja keksitään muodolliset syyt myöhemmin (vrt. case J. Halla-aho). Tietenkin MV-lehdessä voi olla juttuja jotka ovat vastoin Suomen lakia, mutta ne on käsiteltävä case-by-case, ei sulkemalla koko saittia. Suomi haluaa näemmä väenväkisin samaan kategoriaan Venäjän, Saudi-Arabian, Iranin, Turkin ja Pohjois-Korean kanssa.
Kumma kyllä näkyy ainakin mun verkkosivuilla.
Suvakeilla taitaa olla suvakkisuodin koneillaan!
TJ Live: Ilja Janitskin
https://www.youtube.com/watch?annotation_id=5786cc31-0000-273a-9734-94eb2c11b588&feature=iv&src_vid=b_QzYjCS4pg&v=Mzdf-6dTCAc
Mikä marttyyrijuttu tämäkin on? Hostaaja vain sanoi irti sopimuksen ja Ilja Janitznegger osti uudesta paikasta saman palvelun. Kyä magneettimedia maksaa.