Pitkä päivä.... Aamusta pystyttämässä lavasteita ja ripustelessa pimennyskankaita seinille. Sitten koko päivä kuvauksia ja vielä huomisen lavasteiden asettelua.
Vähän väsy jo... ja huomenna uudelleen.
Piti hoitaa myös äänitys, sillä äänittäjälle oli tullut este.
Onneksi oli puomimies kuitenkin apuna.
Ammattinäyttelijöiden, lavastajien puvustajien, maskeeraajien ja valaisijoiden kanssa on kuitenkin mukava tehdä hommia, sillä kun ihan vain vahän vinkkaa, niin asiat menevät juuri haluttuun suuntaan.
Puuh.......
5
107
Vastaukset 5
Joskus olin yhdessä huoltoasemassa hallin puolella töissä. Oli kaksivuorotyö 07.00 - 15.00 ja 12.00 - 20.00. Tuolle toiselle tuli aina perjantain iltavuorossa este, työmatka kulki Alkon ohi, eikä voinut estää kiusausta käydä kaupassa ja olla rokulilla.
Tuo on tosiaan joidenkin kohdalla mahdollista.
Nyt kuitenkin on eri syy, eli hän on tekemässä pitkää elokuvaa ja niillä oli aikatauluongelmia (varasijalle joudumme me näiden pikkuprojektien kanssa).
((ei siis ole äänittäjää tänään tai huomennakaan))buddy-love kirjoitti:
Tuo on tosiaan joidenkin kohdalla mahdollista.
Nyt kuitenkin on eri syy, eli hän on tekemässä pitkää elokuvaa ja niillä oli aikatauluongelmia (varasijalle joudumme me näiden pikkuprojektien kanssa).
((ei siis ole äänittäjää tänään tai huomennakaan))Elokuva-ala lienee siitä mielenkiintoinen laji, ettei kaikkea työtä voi laittaa yhden projektin varalle ja jos jostain syystä tulee muutoksia ja aikataulu vaihtuu, esim. kauniin päivän kuvauksissa sataa, tehdään jotain muuta ja kun odotettu päivä tulee, on jollain osallisella sovittu toinen projekti ja jonkun on korvattava hänet.
runontaja kirjoitti:
Elokuva-ala lienee siitä mielenkiintoinen laji, ettei kaikkea työtä voi laittaa yhden projektin varalle ja jos jostain syystä tulee muutoksia ja aikataulu vaihtuu, esim. kauniin päivän kuvauksissa sataa, tehdään jotain muuta ja kun odotettu päivä tulee, on jollain osallisella sovittu toinen projekti ja jonkun on korvattava hänet.
Juuri noin on. Eilen oli pieni ongelma, sillä eräs näyttelijöistä joutui tulemaan sairaana kuvauksiin ja hän joutui laulamaan. Aika bassovoittoinen ääni, mutta selvittiin. Toivottavasti on tänään paremmassa kunnossa, sillä näyttelijöitä ei oikein voi vaihtaa kesken kaiken.
(Itsellänikin on taas migreeni, mutta se ei saisi haitata kuvaamista... minut voisi kyllä korvata, mutta ohjaajalla olisi luultavasti ongelmia muiden kanssa (olemme tehneet pitkään yhdessä))
Näyttelijöitä pistetään juuri kuvauskuntoon ja tunnin päästä kuvataan.
Fiktiivisen maailman luominen on mukavaa puuhaa. Omat murheet unohtuu, kun yhdessä rakennetaan toista todellisuutta. Tyhjä olo tulee ehkä myöhemmin, mut se on sen ajan murhe :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891378Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43903- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575- 10568
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505
