Olen onnellisesti avoimessa suhteessa rakastamani miehen kanssa. Suhde on toiminut hyvin, ja vaikka pyrimme olemaan rajoittamatta toistemme hauskanpitoa muidenkin kanssa, meillä on yksi sääntö: Toisen ystäviin ei kosketa.
Valitettavasti olen auttamattoman ihastunut mieheni yhteen parhaista kavereista, eikä tämä ihastumisen tunne ole kadonnut 2 vuoden jälkeenkään. Tämä on ainoa salaisuus jonka olen koskaan pitänyt omana tietonani mieheltäni.
Kaiken lisäksi tämä mieheni kaveri näyttää myös vahvoja kiinnostuksen merkkejä minuun, mutta tiedän hänen olevan sen verran kunniallinen kaveri, ettei hän pettäisi ystävänsä (mieheni) luottamusta.
Pelkään mieheni suhtautumista jos kertoisin ihastumisestani, vaikka hän onkin rento ja kokeiluihin rohkaiseva ihminen. En tiedä sulattaisiko hän tätä. Toisaalta pidän tästä tunteesta, ja samalla haluaisin siitä eroon. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Neuvoja?
Yksi sääntö, jota ei saa rikkoa - raja on lähellä.
Kuikkeli-213
2
416
Vastaukset 2
- ainoaneuvoon
Kasva aikuiseksi.
- Elätvainkerrantaikaks
Kokeile kaverin intohimoista suutelemista, suutelu kertoo kaiken. Tämän jälkeen tiedät miten edetä. Kyseessä saattaa olla vastakappaleesi joten kannattaa ottaa selvää oli sitten kaverin kaveri tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371403- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67888PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 68693
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi210603- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513