Työkkäri Ryhmäinfo?

Omilla sivuillani mol-nettipalvelussa luki että on mentävä (velvoittavaan) ryhmäinfoon, mitään muuta tietoa kyseisestä tapahtumasta ei sivuilla lukenut. Eli onko joku käynyt tällaisessa ja mitä se pitää sisällään?
276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ryhmäinfo tarkoittaa että joku on haarukoinut tietyntyyppiset työttömät joille ajatellaan olevan jotain hyötyä jostain x- palvelusta tai kokeilusta ja näille on lähetetty kutsu infoon.

Sinne siis menet ja kuuntelet heidän asiansa muiden työttömien kanssa jossain luokassa tai vastaavassa tilassa. Joku jossain vaiheessa tarkistaa nimet ketä paikalla. Tämä on tärkeää että et tätä missaa. Se voi se tarkastus olla alussa, tapahtuman aikana tai vasta lähtiessä.

Mistä on sinun kohdallasi kyse niin ei voi kukaan tietää. Kaikenmaailman kokeiluja ja projekteja joku aina jaksaa keksiä niin kunnan kuin valtion puolella. Ja useimmat tosiaan on alueellisia, joten tällasissa kysymyksissä kannattaa mainita paikkakunta, niin saattaa lykyllä saada tarkemman infon täältä..

Äänestä

Kannattaa ottaa todisteita että on ollut paikalla. Itse nauohoitan tilaisuuden ja otan muutaman valokuvan josta näkyy milloin info on tapahtunut. Joo itsekin olen usein noissa tilaisuuksissa käynyt ja aina pannut vituttamaan, kun työnhaku samalla infossa uusitaan. Kerrankin kun ilmoittautumislaput oli kerätty ja tilaisuus oli päättynyt, pudotti te-täti kaikki ilmoittautumispaperit vahingossa laittialle. Lappuja porukalla keräiltiin kun jokainen halusi tietenkin nähdä onko oma lappu löytyneiden joukossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mollittaa kirjoitti:

Omilla sivuillani mol-nettipalvelussa luki että on mentävä (velvoittavaan) ryhmäinfoon, mitään muuta tietoa kyseisestä tapahtumasta ei sivuilla lukenut. Eli onko joku käynyt tällaisessa ja mitä se pitää sisällään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu