Menkää ajoissa päivystykseen! :(

Kannattaa mennä ajoissa päivstykseen jos särkee, ettei käy niinkuin minulle:

Ensin venytin menoa kun oli jo hoitoaika varattuna, mutta lopulta meni särky niin kovaksi että en pystynyt odottamaan, ja menin päivystykseen. Noh, aloitettiin juurihoito sitten päivystyksessä vähän hoitoaikaa aiemmin, ajattelin, mutta eipä mennytkään särky vaan paheni. Kahden päivän päästä uudelleen, uusi 1.5h juurihoito, ja ajattelin että nyt helpottaa. Mutta ei, edelleen paheni ja uudestaan päivystykseen, jossa lopulta kyseinen hammas (oikea yläpuoli, viides hammas) pois.

Mutta eipä siinä mitään, meni muutama päivä ja särky alkoi taas! Seuraavana päivänä jälleen päivystykseen, ja todettiin että tulehdus oli ehtinyt levitä molempiin viereisiin hampaisiin, ja niinpä päädyin lähes 3h juurihoitoon, jossa molemmat viereiset jouduttiin avaamaan. Jälleen puudutuksen jälkeen särky palautui, ja seuraavana yönä koko leuanpuoliskoa pakotti niin että itkin ja pyörin likomärkänä sängyssä.

Aamulla heti päivytyksen oventakana, poski jo hieman turvonneenakin. Hammaslääkärintuolin, röntgenin ja hammaslääkärintuolin kautta taksilla suu- ja leukapoliklinikalle, siellä pienen odotuksen jälkeen toimenpidehuoneeseen, josta parin tunnin odotuksen jälkeen leikkaussaliin! Ja vajaan parin tunnin kuluttua sieltä ulos kolme hammasta vähemmän suussa! :(

Eli lopulta poistettiin ne molemmat viereiset hampaat (4. ja 6. poskihammas), sekä myös vielä se takimmainen 7. hammas! Osittain varmuuden vuoksi, mutta se olisi joka tapauksessa pitänyt jo juurihoitaa, mutta oli järkevämpi samantien poistaa.

Verikokeissa tulehdusarvot tapissa, niitä seurataan nyt ja ei kuulemma ole satavarmaa että onko painajainen vielä ohi. Joka tapauksessa nyt ei oikealla ylhäällä ole sitten enää hampaita kulmahampaan takana ollenkaan, joten jonkinlaisen osaproteesin tekeminen on sitten kuulemma seuraavana myöhemmin edessä.

Ei kovin kivaa siis = ihan järkyttävä kokemus! En suosittele edes pahimmalle vihamiehelleni!
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ellet saanut tuollaisesta "pommista" tulehdusta sydämeen, olet onnekas.

Äänestä

Näin siinä käy, kun ei käy säännöllisesti eli kerran vuodessa hammaslääkärin tarkastuksessa sekä vähintään kerran vuodessa suuhygienistillä.

Kunnallinen hammashoito on halpaa.

Huolehdi luustostasi, niin samalla huolehdit hampaistasi.

Eli C-, D- ja K2-vitamiini magnesium.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

Käy kerran vuodessa suuhygienistillä, joka putsaa hampaasi, niin vältyt hammaskiven aiheuttamilta ongelmilta.

Myös säännöllinen hammaslääkärikäynti on välttämätöntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minni_1985 kirjoitti:

Kannattaa mennä ajoissa päivstykseen jos särkee, ettei käy niinkuin minulle:

Ensin venytin menoa kun oli jo hoitoaika varattuna, mutta lopulta meni särky niin kovaksi että en pystynyt odottamaan, ja menin päivystykseen. Noh, aloitettiin juurihoito sitten päivystyksessä vähän hoitoaikaa aiemmin, ajattelin, mutta eipä mennytkään särky vaan paheni. Kahden päivän päästä uudelleen, uusi 1.5h juurihoito, ja ajattelin että nyt helpottaa. Mutta ei, edelleen paheni ja uudestaan päivystykseen, jossa lopulta kyseinen hammas (oikea yläpuoli, viides hammas) pois.

Mutta eipä siinä mitään, meni muutama päivä ja särky alkoi taas! Seuraavana päivänä jälleen päivystykseen, ja todettiin että tulehdus oli ehtinyt levitä molempiin viereisiin hampaisiin, ja niinpä päädyin lähes 3h juurihoitoon, jossa molemmat viereiset jouduttiin avaamaan. Jälleen puudutuksen jälkeen särky palautui, ja seuraavana yönä koko leuanpuoliskoa pakotti niin että itkin ja pyörin likomärkänä sängyssä.

Aamulla heti päivytyksen oventakana, poski jo hieman turvonneenakin. Hammaslääkärintuolin, röntgenin ja hammaslääkärintuolin kautta taksilla suu- ja leukapoliklinikalle, siellä pienen odotuksen jälkeen toimenpidehuoneeseen, josta parin tunnin odotuksen jälkeen leikkaussaliin! Ja vajaan parin tunnin kuluttua sieltä ulos kolme hammasta vähemmän suussa! :(

Eli lopulta poistettiin ne molemmat viereiset hampaat (4. ja 6. poskihammas), sekä myös vielä se takimmainen 7. hammas! Osittain varmuuden vuoksi, mutta se olisi joka tapauksessa pitänyt jo juurihoitaa, mutta oli järkevämpi samantien poistaa.

Verikokeissa tulehdusarvot tapissa, niitä seurataan nyt ja ei kuulemma ole satavarmaa että onko painajainen vielä ohi. Joka tapauksessa nyt ei oikealla ylhäällä ole sitten enää hampaita kulmahampaan takana ollenkaan, joten jonkinlaisen osaproteesin tekeminen on sitten kuulemma seuraavana myöhemmin edessä.

Ei kovin kivaa siis = ihan järkyttävä kokemus! En suosittele edes pahimmalle vihamiehelleni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu